Kansalaisaloite suojeluperusteen palauttamiseksi Ampuma-aselakiin

Eihän tästä ole kauaakaan, kun joltain lähti aseet, kun ne oli purettuna pöydällä putsaamista varten. En muista kuka ulkopuolinen ne huomas, mutta poliisit paikalle ja aseet talteen. Syy oli, että ne pitää välittömästi putsata ja laittaa takasin kaappiin. Että ei saa olla tunteja pöydällä.
Eli tarkoittaisi sitä, että aseen pitää koko ajan olla jossain toiminnassa omistajansa kanssa niin tulkinta on että sitä ei ole sillä hetkellä "säilytyksessä".

Esim omassa talossa tai ulkona kiinteistösi alueella saat kävellä aseen kanssa. Siihen varmaan tulee kuitenkin olla hyväksyttävä tarkoitus. Esim omalla maalla metsästäminen olis sellainen tarkoitus, tai pelkkä tarkkuusammunta harjoitusmielessä.

Mutta heti kun yhteinen toiminta loppuu, niin alkaa "säilytys" joka on toteutettava määräysten mukaisesti. Niinkö?
.
 
Näin hämärästi muistelisin todettiin HAO:ssa, mutta se kaatu sit KHO:ssa. koska todettiin että jos poistuu WC, hakemaan juomaa lyhytaikaisesti yms niin ei ole järkeä, että aseet tai osat pitäisi siirtää aina kaappin lukkojen taakse. Mutta sit eriasia jos ne lojuu päivän/päiviä pöydällä. Mutta sit oli jotain puhetta, että kellä ei ole lupia, ei saa päästä niihin käsiksi (esim perheenjäsen) ja kasata toimivaa ampuma-asetta yms.. Kunnon lakijargonia.
Hitto kun en löydä juttua siitä, muistaakseni siitä on joku 10v aikaa.
 
Mutta sit eriasia jos ne lojuu päivän/päiviä pöydällä. Mutta sit oli jotain puhetta, että kellä ei ole lupia, ei saa päästä niihin käsiksi (esim perheenjäsen) ja kasata toimivaa ampuma-asetta yms..
Tossa on kyllä pointti. Nykylain mukaan aseet pitää säilyttää joka hetki niin ettei kukaan luvaton pääse niihin käsiksi. Esim asekaapin avaimen sijaintia ei saa paljastaa edes perheenjäsenille joilla ei ole aseisiin lupia. Tarkalleen se menis noin ja avain kaulaan.
.
 
Kun minä olen kotona niin säilytän aseitani juuri siten kuin itse haluan, ladattuna tai ei...
No jos asut yksin, niin kotona ollessa on kai sama missä ja miten aseet ovat. Kunhan ne kerkiää laittaa kaappiin lataamattomana ennen kuin poliisit ehtivät sisään.

Itse yritän noudattaa lain tulkintaa, mutta olen tehnyt aseen käsiini saannit silti nopeiksi. Talon ikkunoista näkyy peltoaukeille. Useamman kerran vuodessa ammun ketun, jäniksen, kauriin, supikoiran, variksen tai peuran siten, että näen sen pellolla tuvassa tai muussa huoneessa ollessa ja nappaan kaapista ritsan ja ammun terassilta.

Minulla ei ole kotona murto- ja ryöstöturvallisuuden kannalta "kaikki munat samassa korissa". Tässä on hyvä kokoelma rakenteellista, sijainnillista, teknistä ja aistinvaraista suojausta. Useimmilla ei ole mahdollisuuksia saada tällaista suojausta.

Itselläni ei ole minkäänlaista tarvetta suojeluperusteiselle aseluvalle. Tai no ehkä se kaasulupa vois olla hyvä. Ymmärrän kuitenkin, että sadoilla muilla suomalaisilla sitä tarvetta on. Siksi kannatin tätä kansalaisaloitetta. Sen läpimeno ei todellakaan ole minulta pois. Minun ei tarvitse pelätä ketään joka aloitteen mukaisilla perusteilla suojeluaseluvan saisi.

Esimerkiksi voi tällä foorumilla ottaa puolustusvoimien lentäjät. Puolustusvoimille yksittäisen kotiovelle tapetun lentäjän arvo ei ole niin merkittävä kuin sille tapetulle itselleen ja hänen läheisilleen. Puolustusvoimille lentäjätkin ovat vain joukko, kun taas lentäjä kokee itsensä ensisijaisesti yksilöksi. Sama on poliisissa ja muissa viranomaisissa. Yksittäisen poliisin murhaaminen ei katkaise poliisilaitoksen elämää, se katkaisee sen poliisin elämän. Eli työnantajan kokema tarve yksittäisen työntekijän henkilöturvallisuuden ylläpitämiseen vapaa-ajalla on murto-osa siitä mitä yksittäinen työntekijä kokee. Organisaatio ei jaksa suojata ja suojella. Siksi henkilöllö itsellään pitäisi olla laillinen mahdollisuus suojautua myös vapaa-ajalla. Meillä on perheessä poliiseja ja sotilaita.
 
Sinällään jännä että tässäkin keskustelussa tuntuu unohtuvan naiset kokonaan jotka esin vuorotöiden takia joutuvat liikkumaan ilta ja yön aikana. Tällä ryhmälle soisin kaasu ja suojelu-ase lupia ihan mielelläni.
 
Ollaan maanpuolustusaiheisella foorumilla.... Aloitetekstissä ja sen perusteluissa ei yksin yössä kulkevia naisia ole unohdettu.
 
Näin hämärästi muistelisin todettiin HAO:ssa, mutta se kaatu sit KHO:ssa. koska todettiin että jos poistuu WC, hakemaan juomaa lyhytaikaisesti yms niin ei ole järkeä, että aseet tai osat pitäisi siirtää aina kaappin lukkojen taakse. Mutta sit eriasia jos ne lojuu päivän/päiviä pöydällä. Mutta sit oli jotain puhetta, että kellä ei ole lupia, ei saa päästä niihin käsiksi (esim perheenjäsen) ja kasata toimivaa ampuma-asetta yms.. Kunnon lakijargonia.
Hitto kun en löydä juttua siitä, muistaakseni siitä on joku 10v aikaa.
Taisi olla tämä juttu mistä keissi lähti pyörimään: https://ylefi-root-production.c4.yle.fi/uutiset/3-5837853 jonka jälkeen todettiin tuo että aseiden huoltaminen jne on ihan normaalia ja säilyttämisellä tarkoitetaan pidempiaikaista tilannetta kuin vaikkapa tunti pari jossakin pöydällä jne luvanhaltijan ollessa kotona. Tuo linkkiä lukuunottamatta muistin varasta joten ei maailman luotettavin lähde.
 
Olikos se tässä jutussa jossa tumblerissa oleva musta maissipuru tulkittiin ruudiksi?
 
Näissä aseiden säilyttämistä koskevissa keskusteluissa tullaan aina siihen, että ilmeisen moni pitää ihan normaalina poliisin vierailua kotonaan. Sitä odotellessa pitää pohtia, voiko käydä huussissa vaiko ei ilman, että on asekaappi lukossa.

Jotenkin tuntuu osuvan samoihin piireihin sekä tarve aseistautua että poliisin ratsiat.

Herää kysymys, että pitääkö sellaisessa elämäntilanteessa olevalla olla ensinnäkään aselupia?

Tällaista hitokseen tylsää elämää elävän kohdalle ei ole vielä koskaan osunut poliisia kotikäynnille eikä edes ovelle ole kukaan soittanut poliisipartiota. Eipä toisaalta ole pyssyäkään, mutta poliisin puolesta voisin pitää kellarissani vaikka minkälaista militian asevarastoa ja toimia asekersanttina.
 
  • Surullinen
Reactions: KIM

Sen verran pakko kommentoida mietettäsi että en kyllä ole itse moista huomannut vaikka merkittävän osan vapaa-ajastani olen vuosia ja vuosia viettänyt eri yhteiskuntaluokkia edustavien reserviläisten, urheiluampujien ja metsästäjien seurassa joka edustaa otantana kansasta noin 99% suomalaisia luvallisen aseen haltijoita. Sellainen yleensä kenellä käy poliisi ratsaamassa kotia ainakaan useammin ei nykypäivänä saa edes aselupaa lähtökohtaisesti, sen verran tiukentunut tuo lupaprosessi viimeisen 20v aikana.
 
En sanonutkaan, että mitenkään isolla osalla aselupien haltijoista noin olisi, mutta keskustelupalstojen jutuissa sellaista on kyllä havaittavissa. Eipä tässäkään montaa sivua keskustelua tullut kun jo pohditaan mitä sitten tehdään kun poliisi on ovella ja tohtiiko käydä huussissa aseitaan putsatessaan vaiko ei.

Uskon 99 % aselupien haltijoista elävän yhtä tylsää elämää kuin minullakin eli ei ole poliisia ovella näkynyt - ja tuskin tuleekaan.
 
Jos lakia noudattava aseharrastaja "pelkää" poliisia, niin pelko ei kohdistu siihen, että itse olisi rikkonut lakia ja jäisi siitä kiinni. Jos pelkoa on, niin oletan sen kohdistuvan siihen tosiseikkaan, että useimmiten poliisit ovat ammattitaidottomia ja jotkut suorastaan hysteerisiä aseasioissa.
 
useimmiten poliisit ovat ammattitaidottomia ja jotkut suorastaan hysteerisiä aseasioissa.
Sitähän päinvastoin voisi luulla että poliisi joka päivittäin töissään kantaa asetta suhtautuisi siihen kuten kunnan työmies lapioonsa eli se nyt on sinä ja käytetään kun tarvitaan eikä se ole mikään dramatiikan esine.
 
Niin minäkin lapsena luulin poliisien ajattelevan. Kaupunkilaispoliisit on ...kaupunkilaisia. Edes aselupia käsittelevät poliisit eivät kaikki ole aseista perillä. Toki on paljon poikkeuksiakin. Osa poliiseista harrastaa metsästystä ja ymmärtää, että "jokaisessa" talossa maalla on ase ja se on normaalia.

Edelleen osa poliiseista haluaisia mahdollisuuden henkilökohtaiseen suojeluaselupaan ja osa pelkää suojeluaseita ja ei ymmärrä niille olevan mitään sijaa yhteiskunnassa.
 
Jos lakia noudattava aseharrastaja "pelkää" poliisia, niin pelko ei kohdistu siihen, että itse olisi rikkonut lakia ja jäisi siitä kiinni. Jos pelkoa on, niin oletan sen kohdistuvan siihen tosiseikkaan, että useimmiten poliisit ovat ammattitaidottomia ja jotkut suorastaan hysteerisiä aseasioissa.
Voipi olla, mutta miksi ne sinun ovelle tulisivat ja ryykäisivät sisään kollaamaan kämppääsi?

Ei varmasti miksikään, jos et itse ole antanut siihen aihetta.
 
Näistä jutuista tulee aina mieleen se että osa porukasta haluaa kantaa asetta mukanaan koska ilman sitä "nimettömän sänkinaaman" larppaaminen on puolitiehen jäänyt harrastus. Oman elämänsä Clint Eastwoodit joutuvat tällä hetkellä tyytymään ruskeaan vyökoteloon sujautettuun leathermaniin.
 
Meh.. Vaikea nähdä että tavallisilla kuolevaisilla olisi tuosta mutään hyötyä.

Nykyisellään kaikenmaailman mielenterveysongelmaiset sekakäyttäjät saavat riehua ja rellestää täysin vapaasti. Viranomaisten näkökanta on että pitää soittaa hätäkeskukseen jos on akuutti tilanne, ja tehdä rikosilmoituksia jotka päätyvät ö-mappiin.

Vähän vaikea nähdä että nämä olisivat kovin innokkaita myöntämään mitään lupia normikansalaisille, ja se että joku virkamiesnsaisi kantaa vapaa-ajallaan ei paljon mieltä lämmitä..
 
Back
Top