Kirjat

Ei se mitään. Josippi kyllä muisti . . . .

Niin teki. Turtolan mukaan myös presidentti Pätsillä oli myös jotain henkilökohtaisia taloussidoksia ja riippuvuuksia ryssiin. Ja ilmeisesti tätäkin vipuvartta käytettiin. Alistumalla Viro ilmeisesti laskelmoi ettei Aatun ja Josifin kumppanuus kestä ikuisuuksia ja tämän liiton murentuessa Viro pääsisi takaisin jaloilleen. No, sakemannit tulivat kesällä 1941 mutta eivät tuoneet mukanaan vapautta. Ja rysyt palasivat 1944. Vapaus koitti vasta 1991. Viro painiskelee vieläkin tämän peruskysymyksen äärellä. Olisiko sittenkin ollut parempi valita sama tie minkä Suomi teki syksyllä 1939, eli ei antaa periksi ryssän vaatimuksille.
 
Niin teki. Turtolan mukaan myös presidentti Pätsillä oli myös jotain henkilökohtaisia taloussidoksia ja riippuvuuksia ryssiin. Ja ilmeisesti tätäkin vipuvartta käytettiin. Alistumalla Viro ilmeisesti laskelmoi ettei Aatun ja Josifin kumppanuus kestä ikuisuuksia ja tämän liiton murentuessa Viro pääsisi takaisin jaloilleen. No, sakemannit tulivat kesällä 1941 mutta eivät tuoneet mukanaan vapautta. Ja rysyt palasivat 1944. Vapaus koitti vasta 1991. Viro painiskelee vieläkin tämän peruskysymyksen äärellä. Olisiko sittenkin ollut parempi valita sama tie minkä Suomi teki syksyllä 1939, eli ei antaa periksi ryssän vaatimuksille.
Virolaisia kuoli suhteessa puolet enemmän kuin suomalaisia toisen maailmansodan aikana. Ehkäpä vastarinta olisi auttanut... :unsure:
(2,62 % vs. 3,73 % vuoden 1939 väestöstä)

 
En ole mikään dekkareiden suurkuluttaja (tykkään Harri Nykäsen Raid -sarjasta). Mutta nyt on parhaillaan menossa viime vuonna edesmenneen rikostoimittaja Jarkko Sipilän viimeinen teos Kahdesti tapettu. Taattua Sipilää. Suoraviivaista kerrontaa ja tarkkaa rikospoliisityön kuvausta. Tarina sijoittuu alamaailman huumebisneksien selvittelyyn. Lienee totta, että toimittajana Sipilä tunsi poliisit ja nämä hänet. On jopa sanottu, että poliisit odottivat aina mielenkiinnolla Sipilän teosten ilmestymistä. Heitä kiinnosti ennen kaikkea se, mitä poliisityön osa-aluetta kirjailija nyt taas tällä kertaa avaisi liikaa niin että rikollisetkin tiedosta hyötyisivät.

9789523822146.jpeg
 
Lueskelen nyt Heikki Mansikan työelämäkerrallista kirjaa Hornet-lentäjä.
1684655789841.png
Koulussa kehnosti menestynyt Mansikka innostui kaverinsa esimerkin innoittamana hakemaan Ilmavoimien lentäjävarusmieskoulutukseen. Satojen hakijoiden joukosta Mansikalle avautui yhtenä harvoista paikka lentäjäkoulutukseen, Mansikan tapauksessa lentoaliupseerikurssille. Mansikka päätti panostaa opintoihin täysillä, sillä uskoi työuran ilmavoimissa olevan parasta, mihin hän voisi päästä vaatimattomalla koulumenestyksellään. Kun tilaisuus oli tarjolla, hän teki kaikkensa ollakseen sen arvoinen. Kesken kurssin PV päätti lakkauttaa lentäjien toimiupseerikoulutuksen, mikä oli vähällä tuhota Mansikan urahaaveet, sillä aliupseerikurssin suorittanut ei voinut hakeutua ilmavoimien kadettikurssille. Lopulta PV päätti, että viisi parasta aliupseerikurssin oppilasta sai jatkaa lentoreserviupseerikurssilla. Mansikka oli tehnyt valtavasti töitä opinnoissaan ja hyvällä opintomenestyksellään valikoitui upseerikurssille. Moni kurssikaveri oli löysäillyt arvellen toimiupseerikurssille pääsyn olevan melko helppoa, koska läheskään kaikilla kurssilaisilla ei ollut aikomus hakeutua ilmavoimiin kurssin jälkeen ja paikkoja oli halukkaisiin nähden reilusti tarjolla - löysäily sitten taisi kostautua monelle heistä.

Kirjaa olen lukenut läpi vajaan puolet ja olen päässyt siihen asti, jossa Draken-pilotti Mansikkaa nyt ollaan kouluttamassa Hornet-lentäjäksi. Tähän asti on ollut erittäin mielenkiintoista luettavaa. Lukukokemusta parantaa se, että kerronta on sujuvaa, teksti hyvin kirjoitettua (ja kustannustoimitettua). Aihe on tietenkin sellaisenaankin mielenkiintoinen, ja kirjalle ansioksi on se, että kirjoittaja on kypsä, kokenut, tervejärkinen ja realistinen aikuinen ihminen. Hän osaa suhtautua kriittisesti itseensä ja erilaisiin kokemiinsa asioihin. Terävää kritiikkiä antaa itselleen omista tekemisistään ja suhtautumisistaan kuin myös (kohteliaan anonyymisti) eri yhteyksissä kokemalleen simputuskulttuurille, osalle Lentosotakoulun silloisista kouluttajista, joilla oli luokattoman huono asenne kaikkeen sekä ensimmäisen lentopalveluspaikkansa Draken-lentueen sisäänpäinlämpiävälle huonohenkiselle palveluskulttuurille. Kiitosta saavat ne, jotka asenteellaan ja ammattitaidollaan sen ansaitsevat, kuten hyvät työhönsä vakavasti suhtautuvat lentokouluttajat, joita niitäkin oli sentään paljon Lentosotakoulussa ja laivueissa. Lentäjäksi kouluttautumisen ja lentäjän työn eri osa-alueet tulevat myös hyvin kuvatuiksi. Peruskoulutus alkaen Vinkasta ja Hawkista, taitolento, taistelulento, lentäjien oma keskinäinen ammattikulttuuri, lentue / laivue työyhteisönä ym. Ja se valtava työ, jonka jo esimerkiksi Hornetin eri järjestelmien toiminnan oppiminen vaatii juurta jaksaen, jotta myös erilaiset vikatilanteet ja niiden vaatima reagointi onnistuisi tosipaikassakin.

Se tulee jo kirjan alkupuoliskolla hyvin selväksi, että hävittäjälentäjäksi kouluttautuminen ja työ lentäjänä on henkisesti ja fyysisesti uskomattoman raskas urapolku ainakin sellaisena miten siihen Suomessa suhtaudutaan mutta samalla äärimmäisen palkitsevaa.

Kirja antaa myös perspektiiviä siihen, kuinka helposti ja nopeasti on mahdollista saada F-16 pilotteja koulutetuksi Ukrainan tarpeisiin. Tietenkin se on mahdollista, mutta jos nopeasti halutaan, niin jostain on pakko joutua myös tinkimään. Ellei koulutus ole jo ollut hissukseen käynnissä jossain. EDIT. asiaa auttaa toki se, että koulutukseen valittavilla lentäjillä on jo lentokokemusta tehokkaistakin hävittäjälentäjistä, niin voidaan keskittyä koulutettavan koneen tyyppikoulutukseen ja järjestelmiin.
 
Viimeksi muokattu:
Lueskelen nyt Heikki Mansikan työelämäkerrallista kirjaa Hornet-lentäjä.
Katso liite: 78027
Koulussa kehnosti menestynyt Mansikka innostui kaverinsa esimerkin innoittamana hakemaan Ilmavoimien lentäjävarusmieskoulutukseen. Satojen hakijoiden joukosta Mansikalle avautui yhtenä harvoista paikka lentäjäkoulutukseen, Mansikan tapauksessa lentoaliupseerikurssille. Mansikka päätti panostaa opintoihin täysillä, sillä uskoi työuran ilmavoimissa olevan parasta, mihin hän voisi päästä vaatimattomalla koulumenestyksellään. Kun tilaisuus oli tarjolla, hän teki kaikkensa ollakseen sen arvoinen. Kesken kurssin PV päätti lakkauttaa lentäjien toimiupseerikoulutuksen, mikä oli vähällä tuhota Mansikan urahaaveet, sillä aliupseerikurssin suorittanut ei voinut hakeutua ilmavoimien kadettikurssille. Lopulta PV päätti, että viisi parasta aliupseerikurssin oppilasta sai jatkaa lentoreserviupseerikurssilla. Mansikka oli tehnyt valtavasti töitä opinnoissaan ja hyvällä opintomenestyksellään valikoitui upseerikurssille. Moni kurssikaveri oli löysäillyt arvellen toimiupseerikurssille pääsyn olevan melko helppoa, koska läheskään kaikilla kurssilaisilla ei ollut aikomus hakeutua ilmavoimiin kurssin jälkeen ja paikkoja oli halukkaisiin nähden reilusti tarjolla - löysäily sitten taisi kostautua monelle heistä.

Kirjaa olen lukenut läpi vajaan puolet ja olen päässyt siihen asti, jossa Draken-pilotti Mansikkaa nyt ollaan kouluttamassa Hornet-lentäjäksi. Tähän asti on ollut erittäin mielenkiintoista luettavaa. Lukukokemusta parantaa se, että kerronta on sujuvaa, teksti hyvin kirjoitettua (ja kustannustoimitettua). Aihe on tietenkin sellaisenaankin mielenkiintoinen, ja kirjalle ansioksi on se, että kirjoittaja on kypsä, kokenut, tervejärkinen ja realistinen aikuinen ihminen. Hän osaa suhtautua kriittisesti itseensä ja erilaisiin kokemiinsa asioihin. Terävää kritiikkiä antaa itselleen omista tekemisistään ja suhtautumisistaan kuin myös (kohteliaan anonyymisti) eri yhteyksissä kokemalleen simputuskulttuurille, osalle Lentosotakoulun silloisista kouluttajista, joilla oli luokattoman huono asenne kaikkeen sekä ensimmäisen lentopalveluspaikkansa Draken-lentueen sisäänpäinlämpiävälle huonohenkiselle palveluskulttuurille. Kiitosta saavat ne, jotka asenteellaan ja ammattitaidollaan sen ansaitsevat, kuten hyvät työhönsä vakavasti suhtautuvat lentokouluttajat, joita niitäkin oli sentään paljon Lentosotakoulussa ja laivueissa. Lentäjäksi kouluttautumisen ja lentäjän työn eri osa-alueet tulevat myös hyvin kuvatuiksi. Peruskoulutus alkaen Vinkasta ja Hawkista, taitolento, taistelulento, lentäjien oma keskinäinen ammattikulttuuri, lentue / laivue työyhteisönä ym. Ja se valtava työ, jonka jo esimerkiksi Hornetin eri järjestelmien toiminnan oppiminen vaatii juurta jaksaen, jotta myös erilaiset vikatilanteet ja niiden vaatima reagointi onnistuisi tosipaikassakin.

Se tulee jo kirjan alkupuoliskolla hyvin selväksi, että hävittäjälentäjäksi kouluttautuminen ja työ lentäjänä on henkisesti ja fyysisesti uskomattoman raskas urapolku ainakin sellaisena miten siihen Suomessa suhtaudutaan mutta samalla äärimmäisen palkitsevaa.

Kirja antaa myös perspektiiviä siihen, kuinka helposti ja nopeasti on mahdollista saada F-16 pilotteja koulutetuksi Ukrainan tarpeisiin. Tietenkin se on mahdollista, mutta jos nopeasti halutaan, niin jostain on pakko joutua myös tinkimään. Ellei koulutus ole jo ollut hissukseen käynnissä jossain. EDIT. asiaa auttaa toki se, että koulutukseen valittavilla lentäjillä on jo lentokokemusta tehokkaistakin hävittäjälentäjistä, niin voidaan keskittyä koulutettavan koneen tyyppikoulutukseen ja järjestelmiin.
Sanoisin näin, että siirtyminen esimerkiksi MiG-29:stä vaikkapa F-16:een on huomattavasti vähäisempi kuin vaikkapa suomalaisten sotalentäjien siirto Brewsteristä Bf 109:ään. Nykyiset suihkuhävittäjät poikkeavat toisistaan ohjaustekniikan kannalta paljon vähemmän kuin esimerkiksi 2. ms:n koneet.
 
Sanoisin näin, että siirtyminen esimerkiksi MiG-29:stä vaikkapa F-16:een on huomattavasti vähäisempi kuin vaikkapa suomalaisten sotalentäjien siirto Brewsteristä Bf 109:ään. Nykyiset suihkuhävittäjät poikkeavat toisistaan ohjaustekniikan kannalta paljon vähemmän kuin esimerkiksi 2. ms:n koneet.
Varmaan F-16:n lentäminen voi olla kokeneelle MiG-pilotille kohtalaisen yksinkertaista oppia. Mietin lähinnä erilaisia lentokoneen järjestelmiä ja niiden hallitsemiseksi vaadittavaa osaamista, jotka ukrainalaiset joutuvat opettelemaan nollasta. Tosin ukrainalaiset eivät varmaankaan saa lennettäväkseen tuoreinta F-16-kalustoa. Pahimmillaan taitaisi jo avioniikassa olla pienempi hyppy 2. maailmansodan aikaisesta koneesta modernisoimattomaan MiGiin kuin MiGistä tuoreeseen Falconiin. No, minulla ei kyllä ole minkäänlaista asiantuntemusta näitä arvioida toki.
 
Sain nyt valmiiksi ex-PVKOM Puheloisen muistelmat. Kaikin puolin antoisa lukukokemus, vahva suositus.

1684684707199.jpeg

Voisin nostaa ketjussa jo aiemmin esille otetun J. Käteisen sikspäkki-hallituksen edesottamukset. Kirjan yleinen pohdiskeleva ja rauhallinen sävy huomioiden Puheloinen antaa kyllä hyvin suoran palautteen kyseisen hallituksen tekemisille. Viitteenä on pitkäjänteinen puolustuskykymme suunnittelu, mihin myös parlamenteraarisilla työryhmillä ja yhteenvedoilla ollut merkittävä rooli.

2008 lama huomioiden PV oli Puheloisen johdolla jo itse ja huom oma-aloitteisesti aloittanut uudelleenjärjestelyn suunnittelun, ja kertonut tästä avoimesti puoluejohtajille työn edistyessä. Uudistuksen lopputulema olisi selkeä suoraviivaistaminen ja säästöt, mutta siirtymälle toivottiin parin vuoden siirtymäaikaa jotta se voitaisiin tehdä suunnitelmallisesti ja hallitusti.

Käteisen sikspäkki sen sijaan rymäytti välittömät leikkausvaatimukset, ja pisteenä ii:n päälle Käteinen itse oli tätä tilaisuutta varten koolle kutsutussa tiedotustilaisuudessa alustanut säästöjä, että ne olivat kaikki PV:n omaa ehdotusta. Näinhän ei suinkaan ollut.

Mielikuvani Käteisestä selkeästi modernin ajan huonoimpana pääministerinä - nykyinen mukaanlukien - vahvistui taas. Umpisurkea hallitus. Kuten muistamme, edes 2014 Krimin valtaus ja Donbassin sota ei aiheuttanut oikeasti mitään muutosta. Suurieleisesti infottiin että nyt PV:n budjettia korotetaan, mutta saman aikaisesti leikkaukset jatkuivat, ja "korotuksesta" huolimatta jäivät miinuksen puolelle.
 
Sain nyt valmiiksi ex-PVKOM Puheloisen muistelmat. Kaikin puolin antoisa lukukokemus, vahva suositus.

Katso liite: 78038

Voisin nostaa ketjussa jo aiemmin esille otetun J. Käteisen sikspäkki-hallituksen edesottamukset. Kirjan yleinen pohdiskeleva ja rauhallinen sävy huomioiden Puheloinen antaa kyllä hyvin suoran palautteen kyseisen hallituksen tekemisille. Viitteenä on pitkäjänteinen puolustuskykymme suunnittelu, mihin myös parlamenteraarisilla työryhmillä ja yhteenvedoilla ollut merkittävä rooli.

2008 lama huomioiden PV oli Puheloisen johdolla jo itse ja huom oma-aloitteisesti aloittanut uudelleenjärjestelyn suunnittelun, ja kertonut tästä avoimesti puoluejohtajille työn edistyessä. Uudistuksen lopputulema olisi selkeä suoraviivaistaminen ja säästöt, mutta siirtymälle toivottiin parin vuoden siirtymäaikaa jotta se voitaisiin tehdä suunnitelmallisesti ja hallitusti.

Käteisen sikspäkki sen sijaan rymäytti välittömät leikkausvaatimukset, ja pisteenä ii:n päälle Käteinen itse oli tätä tilaisuutta varten koolle kutsutussa tiedotustilaisuudessa alustanut säästöjä, että ne olivat kaikki PV:n omaa ehdotusta. Näinhän ei suinkaan ollut.

Mielikuvani Käteisestä selkeästi modernin ajan huonoimpana pääministerinä - nykyinen mukaanlukien - vahvistui taas. Umpisurkea hallitus. Kuten muistamme, edes 2014 Krimin valtaus ja Donbassin sota ei aiheuttanut oikeasti mitään muutosta. Suurieleisesti infottiin että nyt PV:n budjettia korotetaan, mutta saman aikaisesti leikkaukset jatkuivat, ja "korotuksesta" huolimatta jäivät miinuksen puolelle.

Käteisen puolustusministeri Stefan Wallin ainakin jälkiviisaana sanoo katuvansa noita leikkauksia.

 
Suurieleisesti infottiin että nyt PV:n budjettia korotetaan, mutta saman aikaisesti leikkaukset jatkuivat, ja "korotuksesta" huolimatta jäivät miinuksen puolelle.
Vähän otsikon ohi mutta tuossa Puheloisen kirjassa avataan tätä hyvin. Noita vassareita voisi hiukan haastaa julkisesti, että, jos ei ihan välitöntä uhkaa kohdistu, niin onko seitsemän vuotta 2015 - 2022 niin pitkä aika, että puolustus kannattaa siksi ajaksi ajaa alas, ja sitten vasta tehdä jotakin kun hyökkäys on jo alkanut.

Vasemmistoliiton Lapintie ajaisi armeijaa alas – muut kummastelivat​

– Eihän se voi olla niin, että jos näitä rahoja ei tule, koko puolustus romahtaa? kyseenalaisti Lapintie.

Niinistö ja Haglund nyökkäilivät vieressä ja vakuuttivat, että kyllä romahtaa.
Lapintien, kuten muidenkin panelistien mielestä Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä välitöntä sotilaallista uhkaa. Lapintie korosti lisäksi, että Suomi ei ole kuten Ukraina ja näki uhkakuvia ennemminkin yhteiskunnan eriarvoistumisessa.
 
Käteisen puolustusministeri Stefan Wallin ainakin jälkiviisaana sanoo katuvansa noita leikkauksia.

Wallin puhui aikoinaan, miten puolustusvoimien lihakset tulevat näkyviin, kun hallitus leikkaa turhat läskit pois. Nämä puheet herättivät ärtymystä PV:n johdossa, samoin kuin Wallinin väite siitä että juuri PV halusi lakkauttaa Pohjois -Karjalan Prikaatin, eikä Dragsvikia. Tästä Puheloinen tuli oikaisemaan julkisesti ja kertoi asian johtuneen Wallinin poliittisesta ohjauksesta.
 
Wallin puhui aikoinaan, miten puolustusvoimien lihakset tulevat näkyviin, kun hallitus leikkaa turhat läskit pois. Nämä puheet herättivät ärtymystä PV:n johdossa, samoin kuin Wallinin väite siitä että juuri PV halusi lakkauttaa Pohjois -Karjalan Prikaatin, eikä Dragsvikia. Tästä Puheloinen tuli oikaisemaan julkisesti ja kertoi asian johtuneen Wallinin poliittisesta ohjauksesta.
Muita nostoja Puhelioisen kirjasta oli, että "yksi Suomen johtavista poliittikoista" oli katsonut asiakseen kutsua itsensä PVKOM vieraaksi ja käyttänyt kokouksen varoittaakseen, että PV:n ei tule edistää NATO keskustelua omalta osaltaan. Haiskahtaa kovasti Tuomiojalta.
 
Servus, nuoret ja vanhemmat reservin lukijat, näitä juuri suositeltiin minulle, tunnetteko mahdollisesti teoksia?

"Moscow Tram Stop" Dr. Haape

"But Not For The Fuehrer" Helmut Jung
 
Onko toi jälkimmäinen jotain Sven Hassel -tyyppistä tavaraa?
 
Varmaan F-16:n lentäminen voi olla kokeneelle MiG-pilotille kohtalaisen yksinkertaista oppia. Mietin lähinnä erilaisia lentokoneen järjestelmiä ja niiden hallitsemiseksi vaadittavaa osaamista, jotka ukrainalaiset joutuvat opettelemaan nollasta. Tosin ukrainalaiset eivät varmaankaan saa lennettäväkseen tuoreinta F-16-kalustoa. Pahimmillaan taitaisi jo avioniikassa olla pienempi hyppy 2. maailmansodan aikaisesta koneesta modernisoimattomaan MiGiin kuin MiGistä tuoreeseen Falconiin. No, minulla ei kyllä ole minkäänlaista asiantuntemusta näitä arvioida toki.
Hmm. Jos otetaan vertailukohdaksi vaikkapa Mersu ja Höyry-MiG, on peruslentäminen avioniikan kannalta täysin erilaista. MiG kuuluu jo niihin hävittäjien, joita on pakko lentää mittareiden mukaan. Mersu kuului vielä siihen sukupolveen, että kokenut ohjaaja voi sitä käsitellä taistelussa perstuntumalla.

Jos sitten verrataan jotain perusmallin MiG-29:ää vaikka F-16C:hen, niin jälkimmäinen on paljon helpompi lentää, mikä tarkoittaa sitä, että ohjaajan opettelu voi keskittyä paljon enemmän järjestelmiin. Ja siinä suhteessa läntinen avioniikka on paljon ohjaajaystävällisempi. Ja huoltoystävällisempi.
 
Aleksi oli viikonloppuna Hesarin haastattelussa. Mainitsi mm. seuraavaa:

"Lysander sanoo, että ihmisillä on median kautta väärä käsitys venäläisten suorituskyvystä.

Venäläiset eivät ole yhtenäinen juoppojen joukko, joka pyörii puskissa vailla taktiikkaa. Hän ihmettelee uutisia venäläisten ammusten hupenemisesta, koska ainakin taistelukentällä Venäjän tykistö jauhoi armotonta tulimerta.

Joka sekunti alas tulee noin viisi ”kuulaa” ja yksi keskitys kestää noin 30 sekuntia. Lysander sanoo, että siinä ei voi tehdä oikein muuta kuin painaa pään käsien väliin ja huutaa."

 
Luin juuri loppuun tämän Prisman alekorista löytämäni Hesarin toimittajan kirjoittaman jännärin. Suomea uhkaa uusi sisällissota. Tuloerot ovat räjähtäneet käsiin globaalien talouskriisien myötä. Maata hallitseva oikeistohallitus on talouselämän mahtimiesten marionetti. Yhteiskuntarauha on menetetty ja yhtäaikaisesti militantti äärivasemmisto suunnittelee vallankaappausta. Taitavasti kirjoitettu poliittinen trilleri, jossa vaihteeksi Suomea ei uhkaakaan ryssä vaan sisäiset viholliset. Uhkakuvan realistisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta lukuelämyksenä tykkäsin tästä kyllä reilusti enemmän mitä esim. Remeksen viimeaikaisista jännäreistä. @Panssari Salama on muistaakseni myös lukenut Roihun jos en väärin muista.

Katso liite: 77758
Kuuntelin äänikirjana jokin aikaa sitten. Ihan pätevä jännityskirja. Ohessa Bookbeatiin kirjoittamani arvostelu (kuvankaappauksena; ei pysty kopioimaan tekstinä):

Screenshot_20230524_135600_BookBeat.jpg
 
Antero Heikkinen, Uuden aikakauden kynnyksellä - Elämä varhaismodernissa Euroopassa. Gaudeamus 2018.

Antero Heikkinen on Heikki Ylikankaan ohella yksi niistä "nuoremman polven" historiantutkijoista, jotka olivat tuomassa mikrohistoriaa Suomen historiantutkimukseen. Heikkinen toimi pitkään professorina Joensuun Yliopiston historianlaitoksella, myös minun aikanani - erittäin mukava mies. Tärkeämpää kuitenkin on, että Heikkinen on myös erittäin pätevä tutkija ja hyvä kirjoittaja.

Teoksessaan Heikkinen käsittelee ajanjaksoa 1400-luvulta 1700-luvun loppuun. Hän käsittelee teoksessaan Euroopan kehittymistä teemoittain, vallan, kansainvälisten suhteiden, väestön ja talouden, uskonnon ja tieteen sekä tapojen kannalta. Temaattinen esitys on virkistävä poikkeus, yleiseen kronologiseen järjestykseen verrattuna ja toimii mielestäni hyvin. Keskittymällä (noin) yhteen aihepiiriin kerrallaan, Heikkinen pystyy avaamaan sitä mielestäni paremmin kuin kronologisessa esityksessä. Koska kyseessä on laaja yleisesitys, jossa kuitenkaan ei ole kuin 412 sivua leipätekstiä, kovin tarkkoihin yksityiskohtiin ei mennä. Suoraa nootitusta ei ole, mutta jokaisen luvun lähdeluettelo (pääosin kirjallisuutta) löytyy teoksen lopusta.

Teos avaa hyvin sen, miten erilainen Eurooppa(kin) oli aiempina vuosisatoina. Meille itsestään selvä ajatus kansallisvaltiosta ja kansasta oli hyvin kaukana aiempien vuosisatojen ajattelusta. Valtioiden sisällä oli erilaisia kulttuureja ja näin täytyi ollakin. Keskusvalloilla ei ollut mitään keinoa kontrolloida alueita niin tiukasti, että se olisi voinut muuttaa paikallisia tapoja. Muutosta tietenkin tapahtui jatkuvasti, mutta enemmän kyse oli siitä, että ihmiset halusivat kehitystä, ei ylhäältä annetut määräykset.

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja, joka kestää kyllä vertailun ulkomaisiin vastineisiinsa. Tykkäsin.
 
Boris Nemtsov ja Vladimir Milov. Putinismi ja Venäjän rappio. Into 2009.

Boris Nemtsov oli Venäjän johtavia oppositiopoliitikkoja, joka ammuttiin Moskovassa vuonna 2015. Murha ei ole selvinnyt. Vladimir Milov nousi varaenergiaministeriksi vuosiksi 2001-2002. Hän erosi tehtävästään ja on sen jälkeen toiminut energia-alan konsulttina ja yhteiskunnallisena kommentaattorina.

Teos on Into-kustantamon pamflettisarjaa ja pamfletin tyyliin hyvin tiivis esitys. Teos käsittää 86 pienehköä sivua väljästi painettua tekstiä. Sen lukaisee tunnissa-parissa. Mitenkään erityisen uutta asiaa teos ei sisällä, eikä ole sisältänyt edes 2009. Siinä käsitellään Putinin Venäjän korruptoitumista ja vallan keskittymistä. Jälkikäteen luettuna ei voi kuin ihmetellä, että kuinka helmikuun 2022 "kaikki" länsimaiset johtajat olivat hämmästyneitä Putinin hallinnon korruptiosta ja aggressiivisuudesta tai kuinka länsimaisille yhtiöille tuli yllätyksenä, että valtavat investoinnit voitiin kaapata Venäjän hallintaan. Teoksen paras puoli on, että kirjoittajilla on syvä kokemus Venäjän hallinnossa toimimisesta, jolloin he pystyvät tuomaan sisäpiiriläisen kuvan tapahtuneesta. He eivät sorru maalaileviin kielikuviin tai silkkaan moraaliseen pöyristymiseen, vaan kertovat asiansa kiihkottomasti, faktojen avulla. Tämä vuoksi teoksella on iästään huolimatta arvoa. Se myös muistuttaa, että huolimatta Jeltsinin kauden katastrofaalisuudesta, monet mittarit taloudessa ja yhteiskunnallisilla puolella kääntyivät 1990-luvun lopussa osoittamaan nousua. Putinin aikakaudella tämä kehitys loppui ja kasvua toi vain öljyn ja maakaasun hinnan nousu. Korruptio syveni ja institutionalisoitui ja taloudellinen kehitys tosiasiassa lakkasi.

Vaikka teos tosiasiallisesti onkin vanhentunut, se toimii edelleenkin tarkkanäköisenä kuvauksena Venäjän muuttumisesta totalitaariseksi kleptokratiaksi ja on sen vuoksi lukemisen ja muistamisen arvoinen.
 
Back
Top