Masennus ja mieliala

Vakavassa ja syvässä masennuksessa juurikin näin. Sitä ennen on kuitenkin mahdollista toimia. Lievähän voi muuttua keskivaikeaksi ja se taas syväksi masennukseksi. Ja lääkkeisiin Suomessa tartutaan liian varhain (lääketehtaiden mielestä liian myöhään) juurikin toimintaterapian tai psykoterapian kustannuksella. Siksi pitää miettiä myös itsehoitomenetelmiä ja kuunnella mieltäkin välillä. Että hetkinen, missäs tässä mennään.

Lääkkeet ovat halpoja ja terapia kallista joten hallinnon suunnalta valinta on helppo. Pitkällä tähtäimellä valinta voisi olla toisen tyyppinen. Valitettavasti sitä pitkän aikavälin suunnittelua ei tälläkään sektorilla tehdä.
 
Valitettavsti moni valitsee itsehoitomenetelmäksi alkoholin ja yhä lisääntyvässä määrin kannabiksen.

Höpöheinää en ole koskaan kokeillut enkä mitään muitakaan ns. laittomia. Mutta on se itselläkin käynyt mielessä että turhan helposti tuota a-tarviketta tulee otettua ilman lääkärin määräystä kun joku syö miestä Sitten jälkikäteen miettinyt että viikon ainut hyvä hetki oli perjantaina kolmannen ja kuudennen kaljan välinen ajanjakso. Onneksi kuitenkin aurinko paistaa aina välillä myös risukasaan ja saa edellispäivän murheet taas olemaan ihan "peanuts".

Eilen muuten taisin ohimennen lukea jostain jenkkitutkimuksesta, jonka mukaan aktiivisesti liikkuvat käyttävät enemmän alkoholia kuin sohvaperunat. Mahtoikohan olla kovin kattava otos? Ainakaan en usko että tämä pätee Härmässä.
 
13.12.2015 klo 13:29
yle%20logo
Yle Uutiset
Tutkimus: Paljon liikkuvat ryyppäävät sohvaperunoita enemmän – mitä kovempi treeni, sitä vahvempi känni
Urheilu%20ja%20alkoholi.jpg

Tutkimustulos ei urheilupsykologi Satu Kaskin mukaan atrkoita sitä, että liikunta sinänsä lisäisi alkoholin käyttöä. Yle / Ilkka Kemppinen


Kymmenen kilometrin railakas lenkki, palautumisjuomana olut? Ei ollenkaan harvinainen yhdistelmä, todetaan amerikkalaisessa tutkimuksessa.

Asiantuntijoiden mukaan olut ei ole hyvä palautusjuoma, vaikka esimerkiksi Teemu Selänne on maininnut, että hänen NHL-uransa alussa pelaajat nautiskelivat tuopposia matsien jälkeen.

Kehnon palautusjuoman maineesta huolimatta Yhdysvaltojen Pennsylvanian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että säännöllisesti urheilevilla on taipumus juoda alkoholia säännöllisesti. Alkoholia käytettiin sitä enemmän, mitä kovempi treeni oli takana. Tutkimuksesta kertoo Yle Uutiset.

Kokenut urheilupsykologi Satu Kaski suhtautuu amerikkalaiseen varauksellisesti. Hänen mukaansa tutkimusta ei pidä tulkita siten, että liikunta sinänsä lisäisi alkoholin käyttöä.

- Tuloksia voi katsoa ilmiönä. Ajattelemme helposti, että nyt kun olen rehkinyt ja tehnyt terveysteon, niin voin palkita itseni oluella tai viinillä. Oluttahan voidaan pitää jopa janojuomana, Kaski sanoo Yle Uutisille.

Joukkuelajit ja ulospäin suuntautuneisuus houkuttelevat kosteisiin jälkipeleihin
Selitys paljon liikkuvien runsaalle alkoholinkäytölle voi piillä liikunta- ja alkoholikulttuurissa.

- Sen sijaan, että fysiologisesti kehoni huutaa alkoholia, kyseessä on sosiaalinen tapa toimia. Tyylin: "Matsin jälkeen lähetääs ottaa oluet", Kaski kertoo

Amerikkalaistutkimuksen mukaan yksi mahdollinen selitys tutkimustuloksille voi löytyä paljon liikkuvien ihmisten persoonallisuus. He saattavat olla luonteeltaan usein ulospäin suuntautuneita ja nauttia sosiaalisesta kanssakäymisestä, johon usein liittyy alkoholi.

Kaski pitää hyvänä, että alkoholista ja liikunnasta puhutaan. Liikuntaa harrastavien kannattaa miettiä omia tottumuksiaan.

- Jos lenkillä käytyäni ajattelen, että jes, nyt mä voin ottaa olutta, niin onhan se ihan hyvä pysähtyä miettimään, mikä näiden yhteys omalla kohdallani on.

Lue myös:

Asiantuntijat tyrmäävät tutkielman väitteet oluesta palautusjuomana

Nuorena kannattaa pysyä kunnossa – huono kunto lisää aivohalvauksen riskiä

"Iso olut ja viski, kiitos" – tämä voi olla kohta laillista

http://yle.fi/ylex/uutiset/tutkimus..._kovempi_treeni_sita_vahvempi_kanni/3-8525412
 
Mielenterveys
Lääkäri: Näin psykoosia hoidetaan – yksi asia tärkein
Studio55.fi > Terveys Julkaistu 13.12.2015 19:30

Psykoosipotilaalle tulee usein vahva tunne siitä, että jokin on muuttunut joko itsessä, ympäristössä tai muissa ihmisissä. Kuvituskuva. Colourbox.com


Psykoosin hoito on haastavaa, sillä sairauden syntyä ei täysin tunneta. Psykoosilääkkeistä ja muista, esimerkiksi ahdistus- tai masennusoireita poistavista, lääkkeistä on useimmille psykoosipotilaille apua, mutta kaikki oireet eivät hoidu lääkkeillä. Myös erilaiset kuntouttavat menetelmät ovat tärkeitä hoidon kokonaisuudessa.

Psykoosin hoito ei ole ihan yksinkertaista. Psykoosi ei ilmene yllättäen täytenä todellisuuden tajun menettämisenä, vaan ennakko-oireet voivat kestää vuosia. TYKS:in psykiatrian ylilääkäri Jarmo Hietala kertoo lääkehoidon olevan usein osana psykoosin hoitoa, mutta lääkkeissäkin on ongelmansa.

– Psykoosilääkkeillä voidaan kyllä vaikuttaa psykoosioireisiin, mutta muihin oireisiin nämä lääkkeet eivät kauhean hyvin tehoa. Psykoosioireet saattavat hävitä kokonaan, mutta kognitiiviset oireet, kuten työmuistin heikkeneminen tai toiminnanohjauksen katoaminen, voivat olla vakaviakin osalla potilaista, ja ne reagoivat huonosti lääkehoitoon, Hietala kertoo.

Toiminnanohjauksen katoaminen tarkoittaa esimerkiksi potilaan ongelmanratkaisukyvyn heikentymistä. Terve ihminen osaa ongelmatilanteessa vaihtaa taktiikkaa, jos ensimmäinen ratkaisuvaihtoehto ei toiminut. Skitsofreniapotilas sen sijaan saattaa yrittää löytää ratkaisua koko ajan samalla tavalla. Hän ei opi edellisistä epäonnistumisista.

– Näihin oireisiin nykyinen lääkehoito ei valitettavasti paljoa auta. Toki psykoosi on kokemuksena hyvin ahdistava, ja jos sen oireita saadaan vähennettyä, se on ilman muuta hyvä asia myös toiminnan kannalta.

Kaikki lähtee luottamuksesta
Nykyisin lääkkeiden ohella harjoitetaan paljon myös ei-lääkkeellistä eli psykososiaalista hoitoa. Näitä ovat usein erilaiset kuntouttavat terapiamuodot.

Terapiassa tehdään esimerkiksi erilaisia kognitiivisia tehtäviä ja harjoitellaan kommunikaatiotaitoja, jotka ovat monella psykoosipotilaalla heikot. Psykoosit heikentävät potilaan sosiaalisia ja ammatillisia taitoja. Lisäksi hänen mielialansa voi olla vaihteleva.

Hietalan mukaan hyvän hoitosuhteen muodostuminen potilaan ja psykiatrin välille on ensiarvoisen tärkeää.





– Kaikki lähtee siitä, että potilaalle ja omaisille kerrotaan, mistä hoidossa on kysymys. Hyvään hoitosuhteeseen panostetaan, jotta potilaalla on taho, johon hän voi luottaa.

Hietalan mukaan luottamuksellisen suhteen rakentaminen terapeutin ja potilaan välille voi kestää pitkäänkin varsinkin, jos potilas on sairaudentunnoton eli hän ei koe tarvitsevansa hoitoa. Potilas ei välttämättä aina koe itseään sairaaksi. Psykoosipotilaalle on tyypillistä, että oireiden ohella myös kokemus omasta sairaudentunnosta vaihtelee. Tämä voi vaikeuttaa hoitoon sitoutumista.

Nykyisin skitsofreniasta on myös olemassa Käypä hoito -suositus, jonka mukaan nykyiset hoidot pitkälti etenevät.

Hietalan mukaan hoidoissa on edelleen paljonkin parantamisen varaa. Hoitoennusteessa voi olla suuriakin eroja eri psykoosimuotojen välillä.

– Tämä kuvastaa sitä, että psykoosi-nimikkeen ja skitsofrenian alle menee paljon erilaisia syntymekanismeja.

– Käytännössä psykoosipotilaan hoito on paikallisiin olosuhteisiin sovitettu yhdistelmä erilaisia hoitomuotoja.

Tavallisesti psykoosipotilas itse havaitsee olevansa sairas ja tietää tarvitsevansa apua, mutta osa voi olla niin syvällä harhakuvitelmissaan, että he epäilevät hoitotahonkin olevan osa salaliittoa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa sairaus havaitaan, sitä paremmin hoito tehoaa.





Ehkäisyyn liittyy eettisiä kysymyksiä
Pystyykö psykoosiin sairastumista sitten ehkäisemään jotenkin? Hietala sanoo, että tämä on se miljoonan dollarin kysymys, johon pyritään löytämään vastausta. Psykoosin ennaltaehkäisemisestä on vasta varsin vähän tietoa, kun sairaus voi kehittyä niin eri tavoin.

Psykoosiin johtavaa kehitystä ei edelleenkään pystytä aukottomasti tunnistamaan, mutta riskiä voi pienentää erilaisilla stressinhallintakeinoilla ja muilla selviytymistä edistävillä terapeuttisilla keinoilla.

Ehkäisevän lääkehoidon vaikutuksestakaan ei ole selvää näyttöä. Lääkkeiden on havaittu auttavan lähinnä silloin, kun henkilö on jo hyvin lähellä psykoottista tilaa.

– Ei ole vielä mitään keinoa tietää, kuka hyötyisi ennaltaehkäisevästä hoidosta. Suomessa ja maailmalla tutkitaan tällä hetkellä vilkkaasti sitä, miten sairastumista voisi ennustaa ja hoitoa kohdentaa suuressa riskissä oleville. Tähän liittyy myös eettisiä kysymyksiä. Haluaako ihminen edes tietää, että hänellä on esimerkiksi 75 prosentin mahdollisuus sairastua psykoosiin? Varsinkaan, jos ei ole selvää hoitokeinoa olemassa.

Millaista on mielenterveyskuntoutujan arki palvelutalossa? Katso Studio55.fi-lähetys aiheesta.




Studio55.fi

Mitä oma koti merkitsee psykoosisairaalle?

http://www.studio55.fi/terveys/article/laakari-nain-psykoosia-hoidetaan-yksi-asia-tarkein/5600346
 
.Tuosta alkoholista. Minua voi sanoa sohvaperunaksi,suuri osa vapaa-ajasta menee netissä roikkuessa eikä ole mulla sosiaalista elämää juuri. Ihan tietoisesti pidän alkoholikulutukseni (lähinnä olutta juon) minimissä koska tiedostan haittavaikutukset kuten vatsan kasvu eli olut alentaa verensokeria ja täten lisää ruokakulutusta yli normin. Eli huomattavasti enemmän haluaisin olutta nauttia mutten salli itselleni.
PS. Tätä kirjoittaessa istun pubissa. :)
 
On tullut mietittyä aihetta itsemurha ihan omakohtaisesti: ei siis suunniteltua, vaan mietittyä. Luulen, että armeijaelämä on lähempänä sellaista, mihin se ammoinen ihmisluonto parhaiten soveltuu; selkeä hierarkinen arvojärjestys, yhteenkuuluvuudentunnetta, oma "heimo", ilman niitä vastaan tulevia - joskus hyvin abstrakteja - pitkän aikavälin stressin aiheita. Pitkän aikavälin aiheet ovat ihmisen kehityshistoriassa suhteellisen lyhyt ilmiö, kun aikoinaan varsin lyhyitä aikavälejä pähkäiltiin - ja näin myös armeijassa.

Omalla kohdalla elämä täällä siviili/-reservipuolella tuntuu enemmänkin turhauttavalta, kuin mitenkään rakentavalta. Jotenkin on pää pysynyt kasassa oma-aloitteisen reserviläispuuhastelun parissa, mutta ei sekään ole sama asia kuin armeijaelämä: kun armeijassa se palvelus kirjaimellisesti on sitä elämää - täällä taas reserviläispuuhastelu on vain (itselleni) jotain tilapäisesti positiivista muiden (ei niin positiivisten) asioiden ohella.
 
Viimeksi muokattu:
On tullut mietittyä aihetta itsemurha ihan omakohtaisesti: ei siis suunniteltua, vaan mietittyä. Luulen, että armeijaelämä on lähempänä sellaista, mihin se ammoinen ihmisluonto parhaiten soveltuu; selkeä hierarkinen arvojärjestys, yhteenkuuluvuudentunnetta, oma "heimo", ilman niitä vastaan tulevia - joskus hyvin abstrakteja - pitkän aikavälin stressin aiheita. Pitkän aikavälin aiheet ovat ihmisen kehityshistoriassa suhteellisen lyhyt ilmiö, kun aikoinaan varsin lyhyitä aikavälejä pähkäiltiin - ja näin myös armeijassa.

Omalla kohdalla elämä täällä siviili/-reservipuolella tuntuu enemmänkin turhauttavalta, kuin mitenkään rakentavalta. Jotenkin on pää pysynyt kasassa oma-aloitteisen reserviläispuuhastelun parissa, mutta ei sekään ole sama asia kuin armeijaelämä: kun armeijassa se palvelus kirjaimellisesti on sitä elämää - täällä taas reserviläispuuhastelu on vain (itselleni) jotain tilapäisesti positiivista muiden (ei niin positiivisten) asioiden ohella.

Aktiivisuutta pitääkin hakea: ei saa jäädä sohvaan parta pitkänä makaamaan. Aktiivisuuuden ja levon suhde toki täytyy pitää kunnossa.

Huolet ovat hassu juttu. Niitä ajatuksia yrittää työntää pois, mutta eiväthän ne ryökäleet pysy käskemällä poissa. Suoisteltavaa on mieluimmin pitää vaikka kerran päivässä keskitetty huolihetki kaikille keskeneräisille asioille (ja keksiä joihinkin jopa ratkaisuja), jotta ne eivät hallitse koko päivää. Kaiken aikaa vatvominen ei ratkaise alkuperäistä ongelmaa, mutta lisää huolestuneisuutta, ahdistusta ja alakuloisuutta. Hyödyllinen tilannearvio on vatvomista parempi. Miten tästä eteenpäin? Mitä voin muuttaa ja mihin taas en voi vaikuttaa (se pitää hyväksyä)? Miten haen voiman muutokseen?

Selailin nettiä ja löysin tällaisen:

https://www.mielenterveystalo.fi/ai.../Documents/Harjoitus_Vatvonnasta_vapaaksi.pdf

Kaikkia stressitekijöitä ei voikaan saada pois. Jos on taloushuolia, tuskin sitä lottovoittoa nyt vain tulee. Menetetty läheinen ei palaa. Ero ei muuksi muutu jne. Mutta jotain voi ehkä tehdä arjenhallinnalle ja kiireelle.

Usein pitäisi etsiä mielentyyneyttä ja rohkeutta kohdata rehellisesti asiat ja alkaa hoitaa niitä. Yksin märehtiminen ei ole hyvä juttu, koska asiat kasvavat suuremmiksi kuin ne ovat. Ja viina ehdottomasti pois kuvioista. Liika juominen on nimenomaan stressitekijä.
 
Aktiivisuutta pitääkin hakea: ei saa jäädä sohvaan parta pitkänä makaamaan. Aktiivisuuuden ja levon suhde toki täytyy pitää kunnossa.

Aktiivisuutta arjen askareiden-paskareiden ohella ja mielialaan pientä kohennusta tulee haettua pienellä luonnossa pyörimisellä.

Yksin märehtiminen ei ole hyvä juttu, koska asiat kasvavat suuremmiksi kuin ne ovat.

Kaikilla ei valitettavasti ole niin tiivistä läheisten/-kaveriverkostoa. Omaa tilannetta jokseenkin kuvaa tämä Bobby Vintonin kappale - kappaleen sanoissa sotilas jolla koti-ikävä, jota kuvaistaisin itseeni reservin sotilaana: kuten edellisessä viestissäni sanoin, niin luulen armeijaelämä olevan lähempänä sellaista, mihin se ammoinen ihmisluonto parhaiten soveltuu ja kyllä se armeijaelämä tuntui itselle hyvin kotoisalta.

 
Viimeksi muokattu:
Höh? Jos homma tökkii niin reppu pykälään ja tien päälle; Maailmassa on sen verran paljon ihmeteltävää että jos tuntuu siltä että voisi heittää lusikan nurkkaan niin miksikäs et kävisi ensin vaikka heittelemässä kiviä Tyyneenmereen? Jos oikeasti tuntuu siltä että millään ei ole mitään väliä niin sittenhän on oikea hetki pistää kaikki peliin ja värväytyä vaikka norjalaiselle sillitroolarille tai liftata Kapkaupunkiin. Jos sillä reissulla henki menee niin eikös se ollut vähän niin kuin tavoite? Vaihtokalsarit reppuun ja laivalla Hampuriin. Sitten heität hauptbahnhofilla vaikka rahalla mihin junaan hyppäät. Sitten olet perillä kun tuntuu siltä että perillä ollaan. Aika helvetin tylsäähän se olisi nitistää itsensä hiljaa kämppänsä sohvalle kun voisi kokea yhtä hyvin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Käy vaikka vittuilemassa Belgradin mafialle tai harrasta jotain muuta hengelle hupaa aktiviteettia mutta älä kerjää sääliä!

Tossa reissussa on vaan semmoinen riski että elämä voipi ruveta maistumaan...
 
Omalla kohdalla elämä täällä siviili/-reservipuolella tuntuu enemmänkin turhauttavalta, kuin mitenkään rakentavalta. Jotenkin on pää pysynyt kasassa oma-aloitteisen reserviläispuuhastelun parissa, mutta ei sekään ole sama asia kuin armeijaelämä: kun armeijassa se palvelus kirjaimellisesti on sitä elämää - täällä taas reserviläispuuhastelu on vain (itselleni) jotain tilapäisesti positiivista muiden (ei niin positiivisten) asioiden ohella.

kuten edellisessä viestissäni sanoin, niin luulen armeijaelämä olevan lähempänä sellaista, mihin se ammoinen ihmisluonto parhaiten soveltuu ja kyllä se armeijaelämä tuntui itselle hyvin kotoisalta.

Ei mitään sillitroolareja vaan täsmälääkettä tähän vaivaan. Määränpääksi Quartier Viénot, 13784 Aubagne, Ranska.
 
Olen suunnitellut oman kuolemani. Ajattelin kuolla 85-95 vuotiaana. Kesken kiivaimman coituksen. Naisen päällä. Ainakin kolmekymmentä vuotta itseäni nuoremman naisen päällä. Juuri makeimmalla hetkellä. Mustasukkaisen aviomiehen ampumana.
 
Olen suunnitellut oman kuolemani. Ajattelin kuolla 85-95 vuotiaana. Kesken kiivaimman coituksen. Naisen päällä. Ainakin kolmekymmentä vuotta itseäni nuoremman naisen päällä. Juuri makeimmalla hetkellä. Mustasukkaisen aviomiehen ampumana.

Toivottavasti et masennu jos tuo plääni epäonnistuu...? :confused:
nimittäin melko varmasti elämälankasi pysyy kropassasi kiinni vielä vuosia "deadlinen" jälkeenkin :D
 
Olen suunnitellut oman kuolemani. Ajattelin kuolla 85-95 vuotiaana. Kesken kiivaimman coituksen. Naisen päällä. Ainakin kolmekymmentä vuotta itseäni nuoremman naisen päällä. Juuri makeimmalla hetkellä. Mustasukkaisen aviomiehen ampumana.

Helppo plan. Kolme Viagraa vie joka tapauksessa kaiken veresi kulliin, eikä muuhun kiertoon jää yhtään.
 
Oletko @Nikhris muuten miettinyt josko tarvitsisit elämääsi enemmän ja tiukempia rutiineja? Kun kerroit että armeijaelämä tuntui sinulle sopivalta.
 
Ehkäpä tämä ketju ajaa asiansa tässä tapauksessa - en tiedä...

Olen ollut hyvin stressaantuneessa tilassa lähes parin vuoden ajan, tämä ajanjakso pitää sisällään toistuvia voimakkaita uupumuksenjaksoja - viimeisimpien kuukausien aikana alamäki on ollut kohtalaisen voimakas ja kiihtyvätahtinen. Näköalattomuutta elämään Suomessa, kyvyttömyyttä saada tyydytystä työstä, stressaantuneisuus vaikuttaa myös ihmissuhteisiin - osa ystävistä vain jäänyt matkalle, ei jaksa pitää yhteyttä heihin ja ohittaa heidät. Läheisten tuska tuo oman osansa tähän soppaan.

Työterveyshuollossa on aiheesta keskusteltu, sairauslomalla oltu ja nyt takaisin työssä, asetelma muuttumaton, tuska ja epätoivo entistä voimakkaammin läsnä. Voimattomuus ja haluttomuus, kyvyttömyyttä nähdä ihmiset ihmisinä.

Viha itseä kohtaan lisääntynyt.

Työterveyshuollon ohella käyty myös erikoislääkäreiden pakeilla, hoitosuhdetta luotu -

diagnoosina vaikea-aseteinen masennus, jota tullaan vielä tarkentamaan.

Tämä näkyy myös voimattomuutena vapaa-ajalla - tällä foorumillakin kyvyttömyytenä osallistua syvällisemmin keskusteluihin.

vlad
 
Ehkäpä tämä ketju ajaa asiansa tässä tapauksessa - en tiedä...

Olen ollut hyvin stressaantuneessa tilassa lähes parin vuoden ajan, tämä ajanjakso pitää sisällään toistuvia voimakkaita uupumuksenjaksoja - viimeisimpien kuukausien aikana alamäki on ollut kohtalaisen voimakas ja kiihtyvätahtinen. Näköalattomuutta elämään Suomessa, kyvyttömyyttä saada tyydytystä työstä, stressaantuneisuus vaikuttaa myös ihmissuhteisiin - osa ystävistä vain jäänyt matkalle, ei jaksa pitää yhteyttä heihin ja ohittaa heidät. Läheisten tuska tuo oman osansa tähän soppaan.

Työterveyshuollossa on aiheesta keskusteltu, sairauslomalla oltu ja nyt takaisin työssä, asetelma muuttumaton, tuska ja epätoivo entistä voimakkaammin läsnä. Voimattomuus ja haluttomuus, kyvyttömyyttä nähdä ihmiset ihmisinä.

Viha itseä kohtaan lisääntynyt.

Työterveyshuollon ohella käyty myös erikoislääkäreiden pakeilla, hoitosuhdetta luotu -

diagnoosina vaikea-aseteinen masennus, jota tullaan vielä tarkentamaan.

Tämä näkyy myös voimattomuutena vapaa-ajalla - tällä foorumillakin kyvyttömyytenä osallistua syvällisemmin keskusteluihin.

vlad
Onpa ikävä kuulla. Tuen sanat kirjoitettuna näyttävät kovin ontoilta, mutta toivon, että löydät vielä taisteluhenkeä veli. Ja eikä tässä vielä luovuteta, eihän.
Ei ole pakko vastata ainakaan julkisesti, mutta tuo kuulostaa kovin rankalta, että vihaa itseään. Pistä vaan yyveetä jos siltä tuntuu.
 
Ehkäpä tämä ketju ajaa asiansa tässä tapauksessa - en tiedä...

Olen ollut hyvin stressaantuneessa tilassa lähes parin vuoden ajan, tämä ajanjakso pitää sisällään toistuvia voimakkaita uupumuksenjaksoja - viimeisimpien kuukausien aikana alamäki on ollut kohtalaisen voimakas ja kiihtyvätahtinen. Näköalattomuutta elämään Suomessa, kyvyttömyyttä saada tyydytystä työstä, stressaantuneisuus vaikuttaa myös ihmissuhteisiin - osa ystävistä vain jäänyt matkalle, ei jaksa pitää yhteyttä heihin ja ohittaa heidät. Läheisten tuska tuo oman osansa tähän soppaan.

Työterveyshuollossa on aiheesta keskusteltu, sairauslomalla oltu ja nyt takaisin työssä, asetelma muuttumaton, tuska ja epätoivo entistä voimakkaammin läsnä. Voimattomuus ja haluttomuus, kyvyttömyyttä nähdä ihmiset ihmisinä.

Viha itseä kohtaan lisääntynyt.

Työterveyshuollon ohella käyty myös erikoislääkäreiden pakeilla, hoitosuhdetta luotu -

diagnoosina vaikea-aseteinen masennus, jota tullaan vielä tarkentamaan.

Tämä näkyy myös voimattomuutena vapaa-ajalla - tällä foorumillakin kyvyttömyytenä osallistua syvällisemmin keskusteluihin.

vlad

Tsemppiä ...:solthum:

Täydestä sydämmestäni toivon voimia sinulle veli @vlad
 
Ehkäpä tämä ketju ajaa asiansa tässä tapauksessa - en tiedä...

Olen ollut hyvin stressaantuneessa tilassa lähes parin vuoden ajan, tämä ajanjakso pitää sisällään toistuvia voimakkaita uupumuksenjaksoja - viimeisimpien kuukausien aikana alamäki on ollut kohtalaisen voimakas ja kiihtyvätahtinen. Näköalattomuutta elämään Suomessa, kyvyttömyyttä saada tyydytystä työstä, stressaantuneisuus vaikuttaa myös ihmissuhteisiin - osa ystävistä vain jäänyt matkalle, ei jaksa pitää yhteyttä heihin ja ohittaa heidät. Läheisten tuska tuo oman osansa tähän soppaan.

Työterveyshuollossa on aiheesta keskusteltu, sairauslomalla oltu ja nyt takaisin työssä, asetelma muuttumaton, tuska ja epätoivo entistä voimakkaammin läsnä. Voimattomuus ja haluttomuus, kyvyttömyyttä nähdä ihmiset ihmisinä.

Viha itseä kohtaan lisääntynyt.

Työterveyshuollon ohella käyty myös erikoislääkäreiden pakeilla, hoitosuhdetta luotu -

diagnoosina vaikea-aseteinen masennus, jota tullaan vielä tarkentamaan.

Tämä näkyy myös voimattomuutena vapaa-ajalla - tällä foorumillakin kyvyttömyytenä osallistua syvällisemmin keskusteluihin.

vlad

Pitää pudottaa vähän asioita käsistä, ja joskus on parempi hengittää hetki sisään ja ulos ilman, että taistelee mitään tai ketään vastaan. Yhden ihmisen mahdollisuudet parantaa maailmaa ovat vähäiset ja kriiseihin liittyvä kielteisyys syö sekin mieltä, mikäli niihin menee liian syvälle.
 
Back
Top