Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Nyt näyttää siltä, että vanhemmat sukupolvet ovat ulosmittaamassa lähestulkoon kaiken ja nuoremmille polville on jäämässä kaluttu luu ja maksamattomat velat käteen. Siihen malliin tätä yhteiskuntaa nyt rakennetaan.
Tässäkin palataan politiikkaan ja kannatukseen. Jo Lipponen pelasti suurten ikäluokkien edut ja myi nuoret. Demareilla oli silloin valtava kannatuspotentiaali eläköityvissä kuntatyöntekijöissä. Ei tämä perusjuttu ole muuttunut. Turvallisinta on viedä niiltä, joiden ääni ei vielä kuulu (lapset ja vielä syntymättömät) tai on jo vaiennut.
 
Tämä on totta mutta lyhytnäköistä. Ennemmin tai myöhemmin se on edessä myös niillä eturyhmillä.
 
Minua ei voi edes pienessä siiderissä sanoa "nuoreksi" mutta eläkeikä pakenee horisonttiin sitä mukaa kuin vuosia karttuu. Maksetusta eläke-eurosta on odotettavissa takaisin 60 senttiä ja vapaaehtoisen eläkevakuutuksen veroetuutta pienennetään sitä mukaa kuin säästöjä kertyy. Tuleville ikäpolville on luvassa pahempaa.

Suuret ikäluokat tulevat käyttämään viimeiset eurot omaan hoitoonsa ja paskantavat vielä kuollessaan kaivoon. Olen omille nuorille hehkuttanut kielitaidon ja STEM-koulutuksen etuja, pääsevät edes karkuun tästä saatanan kekkoslovakiasta, minulla ei enää niin suurta väliä.
 
Suomi on sosialistinen maa. Jäljet näkyvät kuin Neuvostoliitossa konsanaan.
 
Menneiden sukupolvien työn merkitystä henkilön tuloille (prosentteina) on kuitenkin hyvin vaikea arvioida (eli mikä on omaa ja mikä menneiden sukupolvien ansiota). Periaatteessahan tuolla voi perustella 100% verotukseen asti, koska ilman menneiden sukupolvien työtä ei olisi mitään.

Se, että jokin asia on vaikea arvioida ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asiaa voisi arvioida.

Ja 100 % verotukseen asti tällä ei päästä jo ihan niistä syistä, mitkä MSH mainitsi. Ei kannata rakentaa olkiukkoa.
 
Minua ei voi edes pienessä siiderissä sanoa "nuoreksi" mutta eläkeikä pakenee horisonttiin sitä mukaa kuin vuosia karttuu. Maksetusta eläke-eurosta on odotettavissa takaisin 60 senttiä ja vapaaehtoisen eläkevakuutuksen veroetuutta pienennetään sitä mukaa kuin säästöjä kertyy. Tuleville ikäpolville on luvassa pahempaa.

Suuret ikäluokat tulevat käyttämään viimeiset eurot omaan hoitoonsa ja paskantavat vielä kuollessaan kaivoon. Olen omille nuorille hehkuttanut kielitaidon ja STEM-koulutuksen etuja, pääsevät edes karkuun tästä saatanan kekkoslovakiasta, minulla ei enää niin suurta väliä.
Olen työelämää aloitteville nuorille toitottanut jo kyllästymiseen asti sijoittamisen tärkeyttä sen perinteisen työ-asuntolaina-eläke -kuvion perustaksi. Nykyään sijoittaminen on vieläpä naurettavan helppoa, kun kaikki hoituu puhelimella. Suomen ulkopuoliset talousalueet ovat saavutettavissa jo pelkillä indeksirahastoilla lähes olemattomilla merkintäkustannuksilla. Valitettavasti kotitalousten varallisuus nojaa tässä maassa siihen, että ainoa asia, johon uskalletaan sijoittaa on asunto tai auto :confused:
 
Ja sitten odotetaan veronmaksajien kantavan omistusasuntojen lainojen korko riskin.
 
Se, että jokin asia on vaikea arvioida ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asiaa voisi arvioida.

Olen tätä pohdiskellut vähän lisää, ja tämähän olisi oikeastaan aika reilu tapa.

Eli lasketaan jokaiselle syntymässä velka menneille sukupolville ja yhteiskunnalle, tulevasta koulutuksesta ja vapaudesta yms. Tästä velasta sitten vapautuisi ihmiset eri tahtiin maksamalla, Nalle varmaan vuodessa ja me muut 50 vuodessa. Tulonsiirtojen saajalla velka taas kasvaisi.

Ja päälle tietenkin ne muut verot, jotka kerätään pakollisiin menoihin kuten maanpuolustukseen, eli tuo velanlyhennys olisi vain tietty osuus veroista.
 
Huomaa, että en ole puhunut velasta menneille polville, vaan siitä, että heidän työnsä poikii edelleen ansioita. He eivät siitä pääse enää osallisiksi. Kysymykseksi jääkin, kuka hyötyy näistä ansioista.
 
Niin, puhut siis nyt jostain vanhoista musiikkiteoksista joista edelleen maksellaan tekijänoikeusmaksuja?

Kuolleen henkilön valmistama ja edelleen käytössä oleva tuote taas on sen ostaman henkilön omaisuutta ja hänelle kuuluu siitä ne ansiot. Tekijä sai aikanaan palkkansa, ei ylimääräistä jaettavaa.

Tutkija teki aikanaan töitä palkasta ja hänen tutkimuksensa kuuluu ylopistolle, ja sitä kautta yhteiskunnalle. Jokainen voi sitä halutessaan hyödyntää. - ei ylimääräistä jaettavaa tutkimuksen hyödyntäjitä.

Eli jos kyse nyt ei ole näistä yhteiskunnan kustantamista aisoista ym. joista voidaan laskea jokaiselle haluttaessa jokin hinta, niin en tiedä mistä puhut.

EDIT: Noh, kysehän on kuitenkin tästä. Siksi tasapuolinen ja reilu velkamallini ei kelvannut.
Useimmiten tämä "sinun asiosi eivät olet sinun"-mantra heitetään kaikille, ketkä ovat onnistuneet hankkimaan vähän isomman tilipussin sillä motiivilla, että se tilipussi saataisiin siirrettyä jollekulle muulle mahdollisimman pienellä vastustuksella.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt olisi aika saada aikaiseksi kansalaisaloite itärajan lopullisesta sulkemisesta kaikelta liikenteeltä.

"Suomeen on rekisteröity useita venäläisomisteisia kuljetusyrityksiä, jotka ajavat suomalaisista satamista Vaalimaan raja-asemalle. Yritykset ovat herättäneet myös alan ammattilaisten huomion."

Luulisi olevan maailman helpoin homma lopettaa tämä touhu, jos olisi pienintäkään halua. Ilmeisesti ei ole sitä halua.
 
Ei Suomessa.
 
Ei ole Orvon juttuja, mutta keskustelu on lainehtinut työelämäasioiden ympärillä.

Työntekijät onnistuvat varmasti liputtamaan tämänkin tuotannon ulos maasta. Todennäköisesti AKT jo merkkailee Bronton kontteja, tai perkele, pannaan kaikki satamat saman tien kiinni, kun on tota voimaa.

Bronto Skylift haluaa työntekijät kiiresesongiksi töihin ja antaa korvaavat vapaat ensi vuonna. Työntekijät eivät aio suostua tähän.

Mattilan mukaan työntekijät eivät suostuneet kymmentuntisiin työpäiviin, joten työnantaja ehdotti lauantaivuoroa. Työntekijät eivät suostuneet siihenkään.

Ensimmäinen työvuoro olisi ensi lauantaina.

– Porukat ovat sanoneet, etteivät ole tulossa.

Ei ole Orvon juttuja, mutta keskustelu on lainehtinut työelämäasioiden ympärillä.

Työntekijät onnistuvat varmasti liputtamaan tämänkin tuotannon ulos maasta. Todennäköisesti AKT jo merkkailee Bronton kontteja, tai perkele, pannaan kaikki satamat saman tien kiinni, kun on tota voimaa.

Työnantajahan tässä perseilee, eikä edes ihan vähän.
 
No tarjoaisi sitten työntekijöilleen kilpailukykyiset työehdot? Esim parempi palkka voisi motivoida?
Onko varmaa, että lisäduuneja ei olla saatu myyntihinnan kustannuksella?

Entä sitten, kun työt tuon tilauksen jälkeen vähenevät? Tuolla tavalla voisi välttää lomautukset.

Mutta kannattaa aivan ehdottomasti olla joustamaton, siinä häviää kaikki!
 
Back
Top