Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Tuottavuuden pitää tietysti olla suhteessa palkkaan, mutta nyt vaaditaan duunarilta joustoa jotta valtion kestävyysvaje saadaan kuriin. Ihmettelen vaan, että miten yksityisensektorin duunarin työehtojen heikentäminen pelastaa valtiontalouden.

Paperitehtaat kaivettiin näköjään naftaliinista esiin, ja tietysti niiden lopettaminen on sekin duunarin syy, eikä missään tapauksessa markkinoissa, jotka ovat pienentyneet maailmanlaajuisesti, maailman muuttumisen vuoksi. Kaikki nämä tehtaat pyörisivät ilmeisesti ikuisesti vaikka kukaan ei käyttäisi paperia, jos duunari vaan tekisi työtä pienemmällä palkalla.

Ahosen aikaan oli jatkuvasti lakkoja. Se oli varmasti YKSI syy miksi Suomesta laitettiin paperitehtaita kylmäksi ja muualla tehdas säästyi.
Paperiliitto tuohon aikaan osallistui myös paljon tukilakkoihin (poliittiset lakot).

Vähitellen firmat vittuuntuivat ja laittoivat enemmän kiinni tehtaita Suomessa, kuin olisi koskaan uskonut. Kaikki suomalaiset kärsivät. Myös muut kuin ne paperiliiton duunarit.
 
Kyllä hallitus on vihdoinkin leikannut julkisen talouden menoista. Mm kehitysapua. Tulevaisuudessa toivottavasti esimerkiksi YLE:ltä.

Hallituksen yksi tavoite on saada työnteko kannattavaksi suhteessa sosiaalitukiin. Pitää olla joku syy käydä töissä. Kun kilpailukyky ei riitä palkkojen nostamiseen on se pakko tehdä sosiaalitukien laskemisella
Noilla leikkauksilla on valitettavan pieni vaikutus, ainakaan velanoton määrään sillä ei näytä olevan juuri vaikutusta. Kehitysapu voitaisiin lopettaa ja YLEkin tulisi toimeen pelkästään tuolla summalla mikä aiotaan siltä leikata (HBO:n sarjat eivät ole mielestäni sitä toimintaa mitä yleisradion pitää tuottaa).
Työnteon kannattavaksi tekeminen laskemalla palkkoja on hieman ristiriitaista jos verrataan sosiaalitukiin, sillä molemmilla pitää tulla toimeen.
 
Ahosen aikaan oli jatkuvasti lakkoja. Se oli varmasti YKSI syy miksi Suomesta laitettiin paperitehtaita kylmäksi ja muualla tehdas säästyi.
Paperiliitto tuohon aikaan osallistui myös paljon tukilakkoihin (poliittiset lakot).

Vähitellen firmat vittuuntuivat ja laittoivat enemmän kiinni tehtaita Suomessa, kuin olisi koskaan uskonut. Kaikki suomalaiset kärsivät. Myös muut kuin ne paperiliiton duunarit.
Syitä oli varmasti monia ja niiden vaikutukset osataan laskea metsäyhtiöissä. Yksi syy saattaa olla myös se, että kilpailevissa maissa metsä (raaka-aine) kasvaa monta kertaluokka nopeammin ja sen hinta on täten huomattavasti edullisempi verrattuna kotimaiseen puuhun.
 
Mitä sellaisia joustoja vaaditaan duunareilta, mitä ei vaadita esim. Ylemmiltä toimihenkilöiltä ?

Ja mitä palkkoja ollaan laskemassa ?
Miellän Ylemmät toimihenkilöt duunareiksi, pahoittelen tätä.
Leikkauksilla haetaan pienempää palkkasummaa, vaikkei se nimellispalkkaan vaikutakaan.
Mistä muualta sinä leikkaisit ?
Kohdistaisin leikkaukset sinne, mihin niiden väitetään vaikuttavan, eli julkiseen talouteen, mutta en niinkään suorittavaan portaaseen, vaan esim. hallintoon jossa on päällekkäisyyksiä ja turhaa byrokratiaa.
 
Noilla leikkauksilla on valitettavan pieni vaikutus, ainakaan velanoton määrään sillä ei näytä olevan juuri vaikutusta. Kehitysapu voitaisiin lopettaa ja YLEkin tulisi toimeen pelkästään tuolla summalla mikä aiotaan siltä leikata (HBO:n sarjat eivät ole mielestäni sitä toimintaa mitä yleisradion pitää tuottaa).
Työnteon kannattavaksi tekeminen laskemalla palkkoja on hieman ristiriitaista jos verrataan sosiaalitukiin, sillä molemmilla pitää tulla toimeen.
Kenen palkkaa lasketaan?
 
Syitä oli varmasti monia ja niiden vaikutukset osataan laskea metsäyhtiöissä. Yksi syy saattaa olla myös se, että kilpailevissa maissa metsä (raaka-aine) kasvaa monta kertaluokka nopeammin ja sen hinta on täten huomattavasti edullisempi verrattuna kotimaiseen puuhun.

Paljon paperitehtaita jäi henkiin esim. Ruotsissa ja muualla euroopassa samoilta yhtiöiltä jotka laittoi Suomessa tehtaan kylmäksi. Puun kasvaa siellä samaan tahtiin.Kyllähän se tiedetään että tuotantoseisahdukset maksaa paljon.
 
Onhan niitä tehtaita vielä olemassa, ja tuskin niitä lopetetaan jos paperin kysyntää on riittävästi. Ylituotantoon ei kuitenkaan ole varaa. Tehtaiden lopetuspäätöksiin on luultavasti useita perusteita, eli tehtaan ikä / koneiden tehokkuus / uusimistarve, sopivan raaka-aineen saatavuus, sijainti ja varmasti monta muutakin asiaa. Tarkkoja laskelmia ei ole lopetuspäätöksistä julkaistu, joten ei voida tietää oliko kaikki alasajot duunareiden syytä.
 
Kohdistaisin leikkaukset sinne, mihin niiden väitetään vaikuttavan, eli julkiseen talouteen, mutta en niinkään suorittavaan portaaseen, vaan esim. hallintoon jossa on päällekkäisyyksiä ja turhaa byrokratiaa.

Varmaan joo, mutta kyseessä on osaksi myyttikin. Ainakaan edellinen hallitus ei ollut halukas puuttumaan ja leikkaamaan tuolta säästöjä.

Kyllä Suomen isoin ongelma on työllisyysaste, se on paljon alhaisempi täällä kuin verrokkimaissa. Suomen kone ei yksinkertaisesti pyöri tarpeeksi tehokkaasti. Ja siihen ei lakot auta yhtään.

Miksi hallitus ei voi säätää lakeja ilman liittojen hyväksyntää ? Niillä on siihen oikeus. Vaalit oli jo.
 
Onhan niitä tehtaita vielä olemassa, ja tuskin niitä lopetetaan jos paperin kysyntää on riittävästi. Ylituotantoon ei kuitenkaan ole varaa. Tehtaiden lopetuspäätöksiin on luultavasti useita perusteita, eli tehtaan ikä / koneiden tehokkuus / uusimistarve, sopivan raaka-aineen saatavuus, sijainti ja varmasti monta muutakin asiaa. Tarkkoja laskelmia ei ole lopetuspäätöksistä julkaistu, joten ei voida tietää oliko kaikki alasajot duunareiden syytä.

Ei se duunareiden syytä ollut, vaan minä katson syylliseksi Ahosen kaltaiset tyypit. Kyllä niihin lopetuksiin oli osaltaan syynä tuotantoseisokitkin.
 
Onko velanotto lopetettu?
Tuloveroja pitäisi laskea, mutta se vaatisi julkisentalouden leikkausta, eikä tätä olla tekemässä. Eläkeläiset on jätetty myös rauhaan leikkauksilta. Duunarit ja lapsiperheet ovat se ryhmä, joiden pitäisi hoitaa nämäkin talkoot. Sitten välillä ihmetellään, että miksi syntyvyys on laskenut...
Palkkakysymykseen jätit vastaamatta.

Näistä AY-liikkeen pitää tuoda aivan konkreettisia esityksiä pöytään, siis suoraan vereslihaan meneviä listoja mitä pitäisi leikata ja vaatia tuloveron tai jonkun muun työnteon kannustavuutta haittaavan veron tai maksun alentamista tai poistoa vastapainoksi hallituksen esittämälle linjalle. Silloin ne olisivat aidosti töissäkävijän asialla. Nythän ei saa selvää mikä se niiden agenda on? Vaikuttaa siihen, että kotona päivänsä lorvivat saavat jatkossakin sen saman mitä heidän jäsenmaksun maksajatkin? Vai mikä? Minua ainakin vituttaa joka ainoa euro jotka on tullut joskus maksettua liitolle, täysin hukkaan heitettyä rahaa.

Työntekijöiden äänen saisi nyt kuuluville, mutta tosiaan moni onkin sanonut jo että "Ei käy linja" ei vaan enää tänä päivänä toimi. Pitää olla se vaihtoehto tuoda pöytään tai ei ole oikeastaan edes asiaa neuvotella, pelkkää änkyröintiä ja tuulimyllyjä vastaan taistelua jossa työpaikkojen lukumäärä vain joustaa.
 
Kenen palkkaa lasketaan?

Taitaa noiden liitojen propaganda lehtisissä lukea kaikenlaisia tahallisia väärintulkintoja ja suoranaisia valheitakin. Tuli noita työpaikan kahvihuoneessa luettua. Meinasi kahvit lentää rinnuksille. Niin synkkää paskaa niissä oli.

No kukin saa päättää mihin uskoo. Eräänlainen uskonto tai kulttihan tuo ammattiyhdistystoiminta Suomessa näyttää olevan. Valitettavasti.
 
Näistä AY-liikkeen pitää tuoda aivan konkreettisia esityksiä pöytään, siis suoraan vereslihaan meneviä listoja mitä pitäisi leikata ja vaatia tuloveron tai jonkun muun työnteon kannustavuutta haittaavan veron tai maksun alentamista tai poistoa vastapainoksi hallituksen esittämälle linjalle. Silloin ne olisivat aidosti töissäkävijän asialla. Nythän ei saa selvää mikä se niiden agenda on? Vaikuttaa siihen, että kotona päivänsä lorvivat saavat jatkossakin sen saman mitä heidän jäsenmaksun maksajatkin? Vai mikä? Minua ainakin vituttaa joka ainoa euro jotka on tullut joskus maksettua liitolle, täysin hukkaan heitettyä rahaa.

Työntekijöiden äänen saisi nyt kuuluville, mutta tosiaan moni onkin sanonut jo että "Ei käy linja" ei vaan enää tänä päivänä toimi. Pitää olla se vaihtoehto tuoda pöytään tai ei ole oikeastaan edes asiaa neuvotella, pelkkää änkyröintiä ja tuulimyllyjä vastaan taistelua jossa työpaikkojen lukumäärä vain joustaa.

Eiköhän sitä neuvotteluhalukkuutta löydy, kunhan otetaan lähtökodaksi jokin muu kuin se, että miten itsemurha suoritetaan.

Jos vaikka todettaisiin, että halutaan saada valtion talous tasapainoon järkevässä ajassa, miten saadaan homma hoidettua, niin keskustelu olisi järkevää (voitaisiin mm. todeta, että ei kannata kieltää poliittisia lakkoja, kun sellaisella uhkaaminen vain aiheuttaa maan kiinni menemisen - hallituksen jäsenten sitäisi olla henkilökohtaisesti vastuussa kustannuksista).
 
Mikä itsemurha ?

Miksi demokratian pitäisi antaa valtaa epädemokraattisille järjestöille ?

Maksaako liiton pomotkin henkilökohtaisesti aiheuttamiensa lakkojen vahingot ?
 
Muistaako kukaan kun tämä klovni aikoinaan aloitti Suomen paperiteollisuuden alasajon. Loppujen lopuksi ajautui riitaan oman liittonsakin kanssa.

Kyllä ne oli digilaitteet - jota sinäkin todennäköisesti nyt näpräät - jotka ajoi paperiteollisuuden alas.
 
Korkman on ykkösellä kommentoimassa lakkoja yms. Fiksu mies.
 
Työnantajat saavat lisää pontta automaatioon ja joku voi vaikka huomata että hyvin pärjättiin pienemmällä porukalla.
 
Back
Top