Pakolaisuus

Ruotsalaiset eivät ole oikeistolainen puolue. Toki heillä on oikeistolaisia edustajia joista eräät ovat kovasti mieleisiäni. Toisaalta joukosta löytyy myös viher-vasemmistolainen (esim. entinen oikeusministeri Tuija Brax) suunta jonka poliitikot edustavat täydellisen vastakkaista poliittista näkemystä..Käytännössä ruotsalaisille on yhteistä vain kielipolitiikka.
Tarkistappa Tuija Braxin puoluekanta.

RKP on pitkälti oikeistolainen puolue, vaikka sielläkin on vasemmistolaisempia. Näin totesi Haglund ja olen samaa mieltä. Harkitsin RKP:n äänestämistä, mutta en sitä tehnyt, jälkikäteen ajatellen onneksi en. Mutta hyviä juttuja heilläkin on.
 
RKP voi olla oikeistolainen mutta se on myös ultramokuttaja. Astrid Thors?!

Meanwhile in facebook Makwan kynäilee viisaita. Aistin kaverissa aineksia politiikkaan.

https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/posts/1673317249549753

Tehdään yksi asia selväksi!

Tämä nuorena pakolaisena esiintyvä henkilö on herättänyt ymmärrettevästi suuria tunteita mediassa. En itsekään pidä siitä, mitä kyseinen herra on tehnyt, enkä myöskään hyväksy hänen toimintaansa. Uhkailu ja väkivalta eivät kuitenkaan ole vaihtoehto tällaisten asioiden käsittelemisessä ja ratkaisemisessa.

Olen lukenut asiaan liittyviä kommentteja, joissa henkilöä uhkaillaan väkivallalla. Olkaa nyt fiksusti ja antakaa pojan olla rauhassa. Lopettakaa nämä typerät uhkailuviestit. Ne eivät johda mihinkään hyvään. Emme voi päättää asioista suoraan itse, vaan meidän pitää kääntää katseemme kohti päättäjiä ja eduskuntaa, jonne olemme itse valinneet kansaa edustavat ihmiset. Jos meillä on jotain sanottavaa ja kommentoitavaa asiasta on oikein tarkastella päättäjiä suurennuslasin alla. Jos jotkin asiat eivät miellytä, tehkää asialle jotakin ja esittäkää huomaamanne epäkohdat heille, jotka voivat muuttaa niitä.

Tämä ei tarkoita sitä, että nyt poltetaan kaduilta autot ja rikotaan kaikki mahdollinen, mikä tulee vastaan. Väärät toimintatavat ja käyttäytyminen johtavat vain pahempaan ja tässä tapauksessa kulut tulisivat kuitenkin meidän maksettaviksemme. Käyttäkää ymmärrystänne ihmisiä kohtaan loppuun asti ja olkaa auttavaisia, mutta evätkää pääsy tämän systeemin hyväksikäyttäjiltä. Toivottavasti tämä toimii teille täydellisenä esimerkkinä siitä, kuinka hyvästä valtiossa elätte. Teidän tulisi pitää se aina mielessänne ja suojella sitä oikeudenmukaisesti. Tässä maassa tavataan sanoa "maassa maan tavalla", joten käyttäydytään hyvin, niin he voivat ottaa mallia meistä.

En puhu vain Suomalaisista vaan otan myös maahanmuuttajat tähän mukaan. Tuskinpa kukaan lapsuutensa täällä viettänyt haluaa palata pysyvästi omaan synnyinmaahansa, kun teidän koko elämänne on täällä. Lapsuus, historia, ystävät ja kaikki se mitä olette oppineet. Synnytätte lapsenne tänne ja haluatte heidän kasvavan maassa, joka on mahdollisuuksia pullollaan ja ennen kaikkea haluatte lapsillenne turvallisen kasvuympäristön. Kaikki tässä maassa asuvat voivat toiminnallaan ja käyttäytymisellään joko pahentaa maan tilannetta tai edesauttaa hyvinvointivaltion ylläpitämistä ja kehittämistä. Se on kiinni valinnoistamme.

Äitini on ottamassa kiintiöpakolaisen kaverikseen ja asumaan meille. Olen ylpeä, että minulla on niin hyväsydäminen äiti. Minä puolestani tyhjensin suurimman osan vaatteistani lattialle ja viikkasimme ne kauniisti kasseihin. Perheeni on ajatellut niiden antamista suoraan pakolaiskeskukseen, jossa vähän käyttämiäni vaatteita todella tarvitaan.

Nämä kaksi asiaa ovat esimerkkejä siitä, kuinka voimme auttaa apua tarvitsevia ihmisiä. Ei niin suuri asia sinulle voi olla todella iso apu jollekin toiselle, todella apua tarvitsevalle ihmiselle. Haluan ja olisi toivottavaa, että katsotte pakolaisia lähtökohtaisesti positiivesta näkökulmasta, mutta huomatessanne systeemin hyväksikäyttäjiä puuttukaa asiaan.

Ongelmatapauksen rinnastaminen muihin pakolaisiin on yleistämistä ja rasismia. Pakolaiset voivat tulla ympäri maapalloa ihonväristä, kulttuurista tai uskonnosta riippumatta. Älkää tuomitko ihmisiä ilman syytä! Ennakkoluulot ovat iso iso ongelma pakolaisia kohtaan. Ihonväri ja yksittäistapaukset eivät ole pätevä syy vihaamaan tuntematonta ihmistä!

Älkää kohdistako vihaanne Suomessa asuviin maahanmuuttajiin, jotka elävät tasapainoista elämää siinä missä syntyperäiset suomalaisetkin. Puuttukaa tapauksiin, joissa Suomea yritetään hyväksikäyttää. Oman maan puolustaminen on ylpeyden aihe, mutta sekin tulee tehdä oikeudenmukaisesti.

‪#‎sanoeirasismille‬
 
RKP voi olla oikeistolainen mutta se on myös ultramokuttaja. Astrid Thors?!
Niin, toisaalta itse näen oikeisto/vasemmisto akselin enemmän talouteen viittaavana. En näe ristiriitaa "mokutuksen" ja oikeistolaisuuden välillä, vaikka profiloin itseni oikeistolaiseksi mutta vastustan överiksi menevää "mokutusta". Sipilä ja Stubb ei liene vasemmistolaisempia kuin vaikkapa Soini, vaikka ovatkin kovin innostuneita pakolaiskriisistä.


Meanwhile in facebook Makwan kynäilee viisaita. Aistin kaverissa aineksia politiikkaan.

https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/posts/1673317249549753
Tämä oli juuri se teksti johon aijemmin viittasin, mutta en löytänyt sitä silloin.
 
Villi arvio on että vähintään 1/2 miljardin kustannuksiin tulee varautua tässä piakkoin.

Jos otamme lisää elintasopakolaisia nykyiseen tahtiin niin joudumme varautumaan useiden satojen miljoonien lisäkustannuksiin vuosittain. Se tarkoittaa käytännössä että joudumme leikkaamaan paljon ilmoitettua enemmän yhteiskunnan muista palveluista. Mahdollisesti myös korottamaan verotusta vaikka käytännössä lienee niin ettei verottamalla ole enää mahdollista saada fiskaalista lisätuottoa valtiolle. Ihmiset joutuvat vastaavasti säästämään ja vähentämään kulutustaan. Kansantalous on tässä suhteessa varsin metkaa. Eikä enää voida ottaa lisävelkaakaan (vaikka todellisuudessa sitä edelleen otetaan). Urpilainen käytti limiitin viimeiseen tappiin asti.. Pienenä, eikä ihan niin pienenäkään pelkona tuli jenkkilästä ilmoitus että FED mahdollisesti nostaa ohjauskorkoaan. Se näyttää suuntaa myös Euroopan tulevaisuudelle..jonkun vuoden päästä korot tulevat nousemaan täälläkin. Eivät ainakaan enää laske.

Vaihtoehtona hallitukselle olisi tehdä samanlainen päätös pakolaisille, käteisenä rahana maksettavien, sosiaalietuuksien puolittamisesta kuin tehtiin juuri Tanskassa. Ehkä vielä hieman pidemmällekin menevänä, huomioiden meidän huonomman taloustilanteemme (400.000 työtöntä jne.) Pahoin pelkään että suomalaisilta leikataan aiemmin ilmoitettua enemmän.. Tai ehkä Sipilän hallitus päätyy leikkaamaan jo lupaamansa/päättämänsä ohjelmakauden( 2014-2020) rahoituskehyksessä jäljellä olevat n. 300 miljoonan euroa, maatalouden investointi- ja aloitustukia?:rolleyes:
 
Tarkistappa Tuija Braxin puoluekanta.

RKP on pitkälti oikeistolainen puolue, vaikka sielläkin on vasemmistolaisempia. Näin totesi Haglund ja olen samaa mieltä. Harkitsin RKP:n äänestämistä, mutta en sitä tehnyt, jälkikäteen ajatellen onneksi en. Mutta hyviä juttuja heilläkin on.

Anteeksi, olen väärässä Brax on ihan oikeasti vihreitä, jostain syystä yhdistin väärin asioita..Mutta tiedän että ruotsalaisista löytyy paljon ihan täydellisesti vihreän ja sosialistisen maailmankatsomuksen omaavia poliitikkoja..
 
Niin, toisaalta itse näen oikeisto/vasemmisto akselin enemmän talouteen viittaavana. En näe ristiriitaa "mokutuksen" ja oikeistolaisuuden välillä, vaikka profiloin itseni oikeistolaiseksi mutta vastustan överiksi menevää "mokutusta". Sipilä ja Stubb ei liene vasemmistolaisempia kuin vaikkapa Soini, vaikka ovatkin kovin innostuneita pakolaiskriisistä.

Jos haluaa verrata itseään jenkkiläiseen mielenmaisemaan niin "political compass" on mielenkiintoinen. Se asemoi kahden janan (arvoliberalismi/konservatiivisuus ja talousliberalismi/konservatiivisuus) mukaan mielipiteet kenttään. Itse totesin joskus olevani sen mukaan aivan lievästi arvoliberaali (uskotteko?) ja taloudellisesti keskikastin konservatiivi.

Suomen mittapuulla olen tosi konservatiivi kaikessa.

http://www.politicalcompass.org/
 
Oikeat hädänalaiset pakolaiset eivät yleensä käyttäydy ylimielisesti auttajiaan kohtaan tai kieltäydy ruuasta tai turvapaikasta ensimmäisessä turvallisessa valtiossa. Maahanpääsy Saksaan, Britanniaan tai Pohjoismaihin ei ole ihmisoikeus.

Minä osallistun myös talkoisiin, tarjoan ilmaisen ja paperittoman kyydityksen Kajaanista Venäjän tulliin jokaiselle pakolaiselle joka haluaa jatkaa matkaa itään :rolleyes:
Esimerkiksi Britannia sakottaa laivayhtiöitä mukaan otetuista paperittomista ja Itävalta on välillä sulkenut rajojaan. Täysin EU:n ja YK:n lakien sisällä. Jos halutaan etsiä syyllistä hallitsemattomaan maahantuloon niin osa taitaa löytyä Helsingistä.
Edit: Laivayhtiöitä, en ole varma junista.
 
Meanwhile in facebook Makwan kynäilee viisaita. Aistin kaverissa aineksia politiikkaan.

En ole lajia enkä miestä seurannut mutta oikein tervehenkisen oloinen tyyppi. Kävin facebook-seinällä katsomassa ja kommenttien perusteella erittäin aiheellinen "muistutus", osalla lajin seuraajista lienee nopeammat nyrkit kuin järki joka ei aina ehdi mukaan. Olisi aika fiasko jos joku kävisi hakkaamassa tyypin, olkoon miten speden oloinen tahansa...
 
Meitä on valmisteltu siihen, että seuraavien vuosikymmenien kuluessa ilmaston lämpeneminen nostaisi meriveden pintaa niin, että rannikoiden ihmiset joutuisivat pakenemaan sisämaahan ilmastopakolaisina - kuitenkin vasta "tulevaisuudessa" piti joutua miettimään pakolaisongelmaa. Olemme kuulleet, että puhtaan veden loppuminen kuivilta seuduilta saisi ihmismassat liikkeelle - mutta tämäkin vasta "hamassa tulevaisuudessa". Olemme kuvitelmissamme ajatelleet, että vihollinen vyöryisi idästä - ehkä lähitulevaisuudessa. Olemme usein ajatelleet, että yhteiskuntajärjestystämme uhkaava vihollinen olisi muodoltaan selkeä ja yksiselitteinen sotilaallinen uhka - lyhyesti sanottuna Venäjä.
Ukrainan kriisi teki kuitenkin sodan kuvasta häilyvän. Isis ja kaltaisensa terroriorganisaatiot ovat muuttaneet viholliskuviamme. Euroopan velkakriisi teki Euroopan unionista epävakaan, vaikka länsimaisen eurooppalaisen elämän piti olla turvattua. Euroopan talouden ongelmat heijastuvat Suomen talouteen uhkaavina ja työttömyys, menoleikkaukset yms ovat kohtaamisemme arkipäivän uhkia. Ja nyt Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän sekasortoiset alueet ovat aikaansaaneet pakolaistulvan. Olemmeko valmistautuneet vääriin tulevaisuuden skenaarioihin ja uhkiin?
Taidamme elää historiallisia aikoja, joissa tuntemamme länsimainen maailmanjärjestys haastetaan. Keitä me suomalaiset tulemme olemaan, jos joukkoomme asettuu tuhansittain eri värisiä, kielisiä, uskontoisia, kulttuuria ihmisiä? Suomen talous on suossa, mutta säästökohteiden etsimisen ohelle on tullut uusia menoeriä. Kuinka kohtaamme hädänalaiset - kuinka erotamme heidät "vääristä" tulijoista?
MP.netissäkin on kaihoa "wanhaan hyvään aikaan", jossa voitiin rajata maanpuolustus itärajalle sotilaiden tehtäväksi, aseelliseksi kamppailuksi valtio valtiota ja mies miestä vastaan. Onko maanpuolustus muuttumassa oman kulttuurimme henkiseksi puolustamiseksi arkipäivässä? Olemmeko turhaan koonneet lkp-tilanteen kamppeita ulkoista vihollista vastaan - entäs jos uhka kasvaakin valtiomme rajojen sisältä?
Vaikka mieli tahtoisi säilyttää elämämme ja yhteiskuntamme entisenlaisena lintukotona, sydän sanoo, että hädänalaisia on autettava. Eikä tässä taida omat toiveet paljoa painaa maailman muutoksissa.

Ihme liirunlaarumin sain jaariteltua o_O
 
Minä osallistun myös talkoisiin, tarjoan ilmaisen ja paperittoman kyydityksen Kajaanista Venäjän tulliin jokaiselle pakolaiselle joka haluaa jatkaa matkaa itään :rolleyes:

Taisin hieman ruveta nauramaan, noin kun oon Etelä-Pohjalaista sukia ja kyydityksiinkin on kuulemma osallistuttu. :D
 
Ihan samanlaista pohdintaa pyörinyt omassa kopassa.

Joskaan ei pidä sitä itärajaa edelleenkään unohtaa :D

Näitä on tullut pohdittua parikymmentä vuotta, näyttää osuvan lähes jetsulleen, ei ole tarvinnut takkia kääntää missään vaiheessa :).
Kyllä sen itärajan voi jättää vähemmälle, ei tämä soppa Venäjää voisi vähempää kiinnostaa, Porkkalastakin luopuivat tarpeettomana jo 1956.
Jos joskus vielä noustaan, niin sitten voi olla eri juttu.
 
Meitä on valmisteltu siihen, että seuraavien vuosikymmenien kuluessa ilmaston lämpeneminen nostaisi meriveden pintaa niin, että rannikoiden ihmiset joutuisivat pakenemaan sisämaahan ilmastopakolaisina - kuitenkin vasta "tulevaisuudessa" piti joutua miettimään pakolaisongelmaa. Olemme kuulleet, että puhtaan veden loppuminen kuivilta seuduilta saisi ihmismassat liikkeelle - mutta tämäkin vasta "hamassa tulevaisuudessa". Olemme kuvitelmissamme ajatelleet, että vihollinen vyöryisi idästä - ehkä lähitulevaisuudessa. Olemme usein ajatelleet, että yhteiskuntajärjestystämme uhkaava vihollinen olisi muodoltaan selkeä ja yksiselitteinen sotilaallinen uhka - lyhyesti sanottuna Venäjä.
Ukrainan kriisi teki kuitenkin sodan kuvasta häilyvän. Isis ja kaltaisensa terroriorganisaatiot ovat muuttaneet viholliskuviamme. Euroopan velkakriisi teki Euroopan unionista epävakaan, vaikka länsimaisen eurooppalaisen elämän piti olla turvattua. Euroopan talouden ongelmat heijastuvat Suomen talouteen uhkaavina ja työttömyys, menoleikkaukset yms ovat kohtaamisemme arkipäivän uhkia. Ja nyt Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän sekasortoiset alueet ovat aikaansaaneet pakolaistulvan. Olemmeko valmistautuneet vääriin tulevaisuuden skenaarioihin ja uhkiin?
Taidamme elää historiallisia aikoja, joissa tuntemamme länsimainen maailmanjärjestys haastetaan. Keitä me suomalaiset tulemme olemaan, jos joukkoomme asettuu tuhansittain eri värisiä, kielisiä, uskontoisia, kulttuuria ihmisiä? Suomen talous on suossa, mutta säästökohteiden etsimisen ohelle on tullut uusia menoeriä. Kuinka kohtaamme hädänalaiset - kuinka erotamme heidät "vääristä" tulijoista?
MP.netissäkin on kaihoa "wanhaan hyvään aikaan", jossa voitiin rajata maanpuolustus itärajalle sotilaiden tehtäväksi, aseelliseksi kamppailuksi valtio valtiota ja mies miestä vastaan. Onko maanpuolustus muuttumassa oman kulttuurimme henkiseksi puolustamiseksi arkipäivässä? Olemmeko turhaan koonneet lkp-tilanteen kamppeita ulkoista vihollista vastaan - entäs jos uhka kasvaakin valtiomme rajojen sisältä?
Vaikka mieli tahtoisi säilyttää elämämme ja yhteiskuntamme entisenlaisena lintukotona, sydän sanoo, että hädänalaisia on autettava. Eikä tässä taida omat toiveet paljoa painaa maailman muutoksissa.

Ihme liirunlaarumin sain jaariteltua o_O
Ei ole liirunlaarum vaan asia, josta tuli minullekin yhä selkeämmin - Venäjän osuus mm tässä ennennäkemättömässa pakolais aallossakin. Aina kun jokin rikos tapahtuu, ensimmäisenä pitää miettia, kuka tästä hyötyy. Ja tästä hyötyy vain ja ainoastaan Venäjä. Koko ISIS on heidän luoma hirviö. On todellakin sodan käytäntö muuttunut. Islamisaatiolla voi hyvinkin horjuttaa länsimäinen arvomaailmaa ja taloudellinen hyvinvointi.

Nyt vasta tajusinkin mitä ne pahimmat fsb-putinistit tarkoittaneetkin, kun kyynisten kaikkea halveeravavien solvauksien seasta erottui yksi ja sama toisto - uhkaus, miten Eurooppa kuihtuu siihen että sitä tukahdetaan islamilla, jos emme suostuu "yhteistyön" Kremlin kanssa, josta kuulemma vain se voi "pelastaa".

Toivottavasti Euroopassa ei uskota siihen,että Putler yrittää auttaa "terrorisminvastaisessa" taistelussa Syyriassa.
 
Viimeksi muokattu:
Ruotsalaiset ... Toisaalta joukosta löytyy myös viher-vasemmistolainen (esim. entinen oikeusministeri Tuija Brax) suunta jonka poliitikot edustavat täydellisen vastakkaista poliittista näkemystä.
Öh, että Brax on vihreä on aika selkeätä, koska hän on ollut vihreiden kansanedustaja, aina. Nyttemmin toimii Sydänliitossa

http://tuijabrax.fi
 
RKP voi olla oikeistolainen mutta se on myös ultramokuttaja. Astrid Thors?!

Meanwhile in facebook Makwan kynäilee viisaita. Aistin kaverissa aineksia politiikkaan.

https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/posts/1673317249549753


Ehka joskus... mutta just nyt "President" Dana White maksaa ihan liian hyvin etta noi hommat nappais moneen vuoteen, ja tama kaveri osaa otella. Plus on luontaista kykya pudottaa painoa, mika on haasteellista. Punnitusta seuraava paiva on matsipaiva...
 
Ruotsalainen junayhtiö haluaa auttaa pakolaisia Suomeen – ei vaadi henkilöllisyystodistuksia

Junayhtiö SJ kertoi päätöksestä henkilökunnalleen perjantaina.

Ruotsalainen junayhtiö SJ ei vaadi junamatkustajia enää todistamaan henkilöllisyyttään lipuntarkastuksen yhteydessä, kertovat ruotsalaiset tiedotusvälineet. SJ perustelee päätöstään sillä, että se haluaa helpottaa paperittomien pakolaisten matkaa Ruotsissa ja Ruotsista eteenpäin.

– Pakomatkalla olevien ihmisten määrä on lisääntynyt. Moni heistä rekisteröityy maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuksessa Malmössä, mutta osa ei tee sitä, vaan käyttää Ruotsia kauttakulkumaana Norjaan tai Suomeen, viestintäjohtaja Monica Berglund sanoo Ruotsin televisiolle (SVT).


SJ on pyytänyt maahanmuuttovirastoa kertomaan päätöksestä pakolaisille. Se ei halua, että pakolaiset ovat riippuvaisia "auttajista", jotka ostavat suuria lippumääriä myydäkseen niitä eteenpäin.


Se poistaa myös lisämaksut junassa ostettavista lipuista ja sallii pakolaisten tuovan juniin tavallista enemmän matkatavaraa. SJ:n henkilökunta sai tietää päätöksestä perjantaina.


SJ välittää juna-laiva -lippuja Turkuun ja Helsinkiin sekä juna-bussi -lippuja Kemiin.


http://yle.fi/uutiset/ruotsalainen_...n__ei_vaadi_henkilollisyystodistuksia/8290399


Tuohon pitäisi vastata laivaamalla siirtolaisia koko Finnlinesin kalustolla Ruotsiin.
 
http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/...kokosi-ryhman-johtamaan-turvapaikkatilannetta

Sisäministeri Petteri Orpo on koonnut asiantuntijaryhmän johtamaan turvapaikanhakijoiden määrän nopeasta kasvusta syntynyttä tilannetta Suomessa. Määrän arvioidaan kohoavan jopa 25 000-30 000 hakijaan tämän vuoden loppuun mennessä.

Ryhmän tehtävänä on ylläpitää tilannekuvaa maahanmuuton kokonaisuudesta, päättää toimenpiteistä ja sopia johtamisjärjestelyistä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Päätös uuden ryhmän perustamisesta tehtiin, koska turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on kiihtynyt viime päivinä. Päättyvän viikon aikana turvapaikanhakijoita on tullut erityisen paljon Ruotsista pohjoisen kautta Tornioon. Rajan Haaparannasta Suomen puolelle on ylittänyt päivittäin jopa 300 turvapaikanhakijaa. Mikäli vauhti Suomen rajoilla ei taitu, arvioidaan turvapaikanhakijoiden määrän kohoavan jopa 25 000-30 000 hakijaan tämän vuoden loppuun mennessä.

Sisäministeriön lisäksi ryhmässä on edustajat Maahanmuuttovirastosta, poliisihallituksesta, Rajavartiolaitoksesta ja Suojelupoliisista. Mukana on edustus myös ulkoasiainministeriöstä. Työskentelyä ohjaa sisäministeriön kansliapäällikkö.

Tilannekuvaa tarkennetaan
Orpon johtama ryhmä tulee poliisin, Maahanmuuttoviraston, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoja yhdistäen ylläpitämään luotettavinta mahdollista tilannekuvaa ja arvioita hakijoiden kokonaismäärästä. Ryhmä viestii säännöllisesti tilanteen kehittymisestä ja toimenpiteistä. Viranomaisten tiivistetyllä yhteistyöllä vastataan myös mahdollisiin turvallisuusuhkiin, joita voi syntyä suurten ihmisjoukkojen liikkuessa nopeasti maasta toiseen.

Ministeri Orpo kiinnitti ryhmän avauskokouksessa huomioita myös siihen, että poikkeuksellisessa tilanteessa Euroopan unionin tulee kyetä yhdessä toimimaan määrätietoisesti muuttovirtojen ohjaamiseksi turvallisille ja hallituille reiteille. Unionin on myös toimittava aktiivisesti lähtö- ja kauttakulkumaissa.

Suomi ei ole kriisissä
Maailmassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. YK:n pakolaisjärjestön mukaan kymmenet miljoonat ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan sotia, vainoja ja konflikteja. Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea ja muita EU-maita ottamaan vastaan kansainvälistä suojelua tarvitsevia turvapaikanhakijoita. Suomi kantaa vastuunsa tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Vaikka turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut nopeasti, Suomea ei uhkaa kriisi, mutta Suomi on suuren haasteen edessä.

Poliisi ja Maahanmuuttovirasto ovat yhteistyössä tehostaneet hakemusten seulontaa turvapaikkaprosessin alkuvaiheessa. Perusteettomiin hakemuksiin pyritään tekemään nopeasti kielteinen päätös ja viranomaiset panostavat palauttamisten tehokkuuteen. Syyskuun alussa Maahanmuuttovirastossa aloitti 30 uutta työntekijää turvapaikkahakemusten käsittelijöinä. Virasto rekrytoi 70 ja poliisi 50 henkilöä lisää turvapaikkahakemusten käsittelyyn. Suomen viranomaisten toiminta on eurooppalaisella tasolla tehokasta.

Turvapaikkahakemusten määrän nopealle kasvulle Suomessa ei ole yksiselitteistä syytä. Suomessa ei ole muihin Länsi-Euroopan maihin verrattuna erityisen houkuttelevaa sosiaaliturvaa, työtilannetta tai muita niin sanottuja vetotekijöitä - kenties pois lukien se, että Suomi on turvallinen ja hyvä maa asua. Ensisijaiset syyt turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun ovat lähtö- ja kauttakulkumaissa.
 
Back
Top