Pakolaisuus

MV-lehden suosio ei kerro kuin suomalaisten idioottien määrästä. Tosin MV-lehden "suosio" nyt onneksi ei kovin kummoinen ole.
MV-lehti ei ole maahanmuuttokriittinen media, se ei ole "valtamedian" vastainen media, vaan jotakin aivan muuta. Joka sitä ei huomaa, on kyllä melkoinen elämänkoululainen sanan negatiivisessa merkityksessä.

Hyvin siellä linkittyy kyllä sekaan venäjämyönteistä hehkutusta. Ovelasti sekoitetaan pakolaiskriisi ja Venäjän toimet Syyriassa keskenään. Ja on siellä toki muutakin enemmän tai vähemmän piilotettua Venäjän ylistystä. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin sen miten MV-lehti iskee juuri tähän syntyneeseen markkinarakoon. Se Sipilän tavanneen "17v sotalapsen" esille nostaminen on hyvä esimerkki.

Sitten taas YLE, HS ja iltapäivälehdet ovat lähteneet oma-aloitteeseen sensuuriin. Tämä tulee yleensä hyvin esille ainakin rikosuutisten uutisoinneissa. Olen huomannut, että maahanmuuttajien tekemien rikosten yhteydessä valitettavasti joskus jätetään tuntomerkit mainitsematta (mm. Tapanilan tapaus). Sitten jälkeenpäin joutuvat korjaamaan uutistaan. Näinhän HS sitten teki ja pahoitteli, kun poliisi laittoi tekijät hakuun ja pyysi yleisövihjeitä. No, tämä nyt vaan esimerkkinä.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin siellä linkittyy kyllä sekaan venäjämyönteistä hehkutusta. Esim. ovelasti sekoitetaan pakolaiskriisi ja Venäjän toimet Syyriassa keskenään. Ja on siellä toki muutakin enemmän tai vähemmän piilotettua Venäjän ylistystä. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin sen miten MV-lehti iskee juuri tähän syntyneeseen markkinarakoon. Se Sipilän tavanneen "17v sotalapsen" esille nostaminen on hyvä esimerkki.

Sitten taas YLE, HS ja iltapäivälehdet ovat lähteneet oma-aloitteeseen sensuuriin. Tämä tulee yleensä hyvin esille esim. rikosuutisten uutisoinneissa. Olen huomannut, että maahanmuuttajien tekemien rikosten yhteydessä valitettavasti joskus jätetään tuntomerkit mainitsematta (esim. Tapanilan tapaus). Sitten jälkeenpäin joutuvat korjaamaan uutistaan. Näinhän HS sitten teki ja pahoitteli, kun poliisi laittoi tekijät hakuun ja pyysi yleisövihjeitä. No, tämä nyt vaan esimerkkinä.

Sepä tässä onkin ongelmana, kun mielestäni Suomessa ei tällä hetkellä ole vakavasti otettavaa mediaa, joka pyrkisi tasapuoliseen uutisointiin haastaen samalla valikoiden (ja arvolatautuneesti) uutisoivia valtakunnallisia medioita kuten YLE, HS, mtv3 etc. Tämä puute johtaa sitten siihen, että kentälle tulee mukaan erilaisia vaihtoehtomedioita, joilla voi olla hyvinkin polarisoituneet näkemykset ja jotka eivät myöskään pyri objektiivisuuteen tai puolueettomuuteen vaan yhtälailla uutisoivat valikoiden ja samalla ujuttaen mukaan selkeällä tapaa tuotettua propagandaa - jonka jäljet johtavat monessa tapauksessa sylttytehtaalle.

Toisaalta suomalainen mediakenttä saa kiittää itseään siitä, että nämä vaihtoehtoiset mediat ovat nousseet nähdyllä tapaa pinnalle - mediakentän harjoittama tiedonpimittäminen (hyvää tarkoittavin syin) ja jopa sen vääristeleminen sotii hyvää journalistista etiikkaa vastaan. Ja yhtälailla syyttävän sormen voi osoittaa poliittiseenkin kenttään, pitkälti sen tekemiä valintoja nämä valtakunnalliset mediat seuraavat. Valitun linjan seurauksena avoin tiedonvälitys kärsii, minulle on jo vuosien ajan syntynyt tuntu siitä, että ollaan hiljalleen palattu eräänlaiseen suomettuneisuuden aikaan, jossa on tiettyjä olemassa olevia asioita, joista ei saa kirjoittaa kuin oikealla tavalla.

vlad.
 
Asuntolan ohjaajien mukaan naisten peittävämpi pukeutuminen helpottaisi islamilaisista maista tulevien turvapaikanhakijoiden kohtaamista opistolla.

Viittomakielen ohjaaja-opiskelija Iitu Heilimo pitää ajatusta hyvänä.

– Esimerkiksi tervehtiessä he pystyvät keskittymään tilanteeseen eikä hämmentävään hetkeen, kun naisilla näkyy paljasta pintaa.

Afganistanilainen Nawid tuntuu kummastelevan kysymystä suomalaisnaisten pukeutumisesta.

– Ei se ole mikään ongelma.

Oikein loistava esimerkki tästä "suvaitsevasta" mutta oikeasti hyvin alentuvasta, stereotyyppisestä ja holhoavasta suhtautumisesta mikä näillä ah-niin-avarakatseisilla "tantoilla" on koko kysymykseen.

"Laittakaa enemmän vaatetta kuin haluaisitte, muuten poloiset kehitysmaaraukat voivat vaikka HÄMMENTYÄ"

Puhukaa edes niiden kanssa näistä "aivotuksista"! He ovat IHMISIÄ, kysykää jumalauta! Sekään ei olisi soveliasta jos PYYDETÄÄN tekemään näin mamujen toimesta, mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, joku täti on tämän ihan omassa päässään tai kana-ystävättärien kanssa projisoinut. Kristallisoitunutta, ylimielistä typeryyttä kaikilta kannoilta tarkasteltuna. Päällä joutsenmerkki ja avainlippu.
 
Tuolleen se saatanan hyysääminen alkaa. :mad:
Miksi nuo "avustajat" ja muut sosiaalitantat ei kohtele pakolaisia kuin ihmisiä? Silleen että pitää opetetaan maan tavoille heti alkumetreillä että "Tällä tavalla NAISET PUKEUTUU TÄÄLLÄ POHJOLASSA!!!" Ja kyllä 17v. nulikoilla iPakolaisilla on varmaan käsitys että minkä näköinen se p**lu on. iPhone+netti ja niin edelleen ...



Mitä vitun merkitystä sillä on, että mistä nuo mamut on kotoisin,minkälainen kulttuuri heillä on tai mitä tottumuksia heillä on, KOSKA ON NYT OLLAAN TÄÄLLÄ JA TÄÄLLÄ ON NÄMÄ TAVAT JOIHIN TULIJOIDEN PITÄÄ SOPEUTUA, EIKÄ NIIN ETTÄ SOSIAALIPUOLEN ÄMMÄT OPETTAA HETI ETTÄ SE ON SOUMILAINEN JOKA SOPEUTUU MAAHANTULIJAAN. Voi vitun vitun vittu sentään.




Ei se varmaan monelle olekaan, ennenkuin soumilainen sosiaalihyysääjä tekee siitä ongelman, jolloin maahantulija alkaa käyttämään tilannetta hyväkseen, huomattuaan kuinka vitun tyhmiä soumilaiset on ....



Ruotsin svt uutisoi viime viikolla ruotsista suomeen menneiden määrän olleen 16 000 ... siis tuo jo viime viikolla ...




Lähes kaikissa uutislähetyksissä etelä-euroopasta, näkee kuveja perheistä jossa pieniä lapsia mukana. Mahtaa olla tosi vaarallinen tuo matka ruotsin läpi suomeen, koska lapsiperheet ovat karisseet pois ennen sitä ....





VMP = Vittu Mitä Paskaa

Vankilavuorokausi maksaa yhteiskunnalle yli 200e/vrk, joten jos ihan reippaasti lähdetään samasta kustannusarviosta, jonka tulee maksamaan tuo reppu selässä maahan tullut, kieltä osaamaton "hoivapotilas".




Tuosta puuttuu ne taikasanat: HARKINNANVARAINEN TUKI, joka tarkoittaa sitä mamu-lisää jonka sosiaalitantta antaa positiivisenä syrjimisenä "uus-suomilaiselle" mutta ei kanta-suomilaiselle.



Halpaa on kun yksityinen terveydenhuolto sisältyy 40e päiväkustannukseen. :confused:





Toistan vielä kerran, Kalle Iso-Kallion sanat tämän maan tilanteesta, viime vuodelta ennen vaalihumua: TÄTÄ MAATA EI VAALEILLA PELASTETA

Tämä on ja pitää edelleen paikkaansa.


edit. kojratu lukihäirö
Hyviä huomioita. Mitähän tilanteesta tulisi ajatella kun Iltalehden kaltainen lehti joka on perinteisesti harrastanut hieman räväkämpää otsikointia alkaa uutisoida tuolla tavalla.
 
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/...2131750?pwbi=3774313c79eeb842cc94cb607b9ace3c
Maahanmuuttovirasto hämmästelee pukeutumisohjeita naisopiskelijoille: "Pukeutuminen kuuluu perusoikeuksiin"
Kuva: Juha Poutanen
Opiskelijat ovat auttaneet turvapaikanhakijoita suomen kielen alkeissa. Iitu Heilimo (seisomassa) näytti, miten viittomakielelläkin voi kommunikoida.

09:01
Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Olli Snellman on yllättänyt, että Pohjois-Savon opiston henkilökunta otti opiskelijoiden pukeutumisen puheeksi.

– En ole tämäntyyppiseen ajatukseen törmännyt missään pitkään aikaan.

Pohjois-Savon opisto on pyrkinyt helpottamaan turvapaikkaa hakevien 16–17-vuotiaiden poikien kotouttamista antamalla pukeutumisohjeita naisopiskelijoille. Avarat kaula-aukot on kehotettu peittämään.

Snellman korostaa, että kaikki saavat pukeutua niin kuin haluavat. Se on perusoikeus.

Islam tulee esiin vaihtelevasti arjessa. Uskonnon vaikutus riippuu ihmisestä.

– Ruokailussa se varmaan näkyy.

Uudesta ympäristöstä saa väkisinkin vaikutteita.

– Mukaan sekoittuu länsimaisia piirteitä ja toimintoja. Kulttuurin käsite ei ole jämähtänyt. Eihän suomessakaan ole oikeasti yhtenäiskulttuuria, mutta omia tapoja ja tyylejä on.

Hän pitää hieman vanhakantaisena laatia kulttuureista tarkistuslistoja, joiden mukaan ihmisten kanssa toimitaan. Tarvittaessa tietoa kulttuureista löytää etenkin kirjastosta.

– Opitaan, erehdytään ja sitten taas mennään yhdessä eteenpäin. Arjessa kaikki rakentuu. Toinen ei mene rikki, jos kaikki ei heti loksahda kohdalleen. Voi kysyä, onko ok, jos teen näin.

Snellman ei niinkään puhu kotouttamisesta.

– Keskeistä on pyrkiä edistämään omatoimisuutta ja toimintakykyä.

Alaikäisillä ei ole helppoa vieraassa maassa ilman vanhempia.

– On asioita, jotka painavat mieltä. Voi olla vaikea nukkua, kun ajattelee kotimaan tilannetta. Siinä auttaa, jos opiston ohjaajat ja opettajat saavat luotua hyvän ja kannattelevan suhteen.

Opistojen sääntöjen hän muistuttaa koskevan kaikkia.

Maahanmuuttovirasto (Migri) on sisäministeriön alainen virasto, joka ratkaisee maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen sekä Suomen kansalaisuuteen liittyviä asioita.

Virasto käsittelee turvapaikkahakemukset puhuttelusta päätöksentekoon. Lisäksi se muun muassa ohjaa turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua saavien vastaanottoa.

Toinen valtio voi myöntää turvapaikan, jos ihminen on esimerkiksi joutunut vainotuksi. Vainon syynä voi olla etninen alkuperä, uskonto, kansallisuus, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen tai poliittinen mielipide.

Pelon takia henkilön pitää olla haluton turvautumaan oman maansa tarjoamaan suojeluun.

Turvapaikan saaneelle myönnetään kansainvälistä suojaa antavassa maassa pakolaisasema. Turvapaikkaa ei myönnetä Suomeen, jos hakijaa epäillään esimerkiksi törkeästä rikoksesta.

Lisää aiheesta
Avarat kaula-aukot piiloon, etteivät turvapaikanhakijat hämmenny20.09.2015 06:30
 
Suomalainen suvaitsevainen vasemmistoliberaali nainen pyrkii tuomaan esille ja pönkittämään omaa hyvyyttään ylläpitämällä paskastanialaisia kivikautisia naisten siveyskäsityksiä paskastanioiden nuorukaisten takia, nakertaen samalla paskastanialaisten naisten mahdollisuuksia vapautua näistä säkkimoraalikäsityksistä. Monitasoista tosielämän parodiaa.
 
Kyseessä on Unionin johtama väestönsiirto. Viranomaisten järjestelmällinen osallistuminen hankkeeseen on siten luonnollista. Tämä kaikki on tosin vastoin Unionin kansalaisten enemmistön tahtoa ja siksi hanke toteutetaan valitulla salamyhkäisellä tavalla ja pakolaisuuden savuverhon suojissa. Suomen hallitus on osallinen tässä hankkeessa. Maanpetos on lievä ilmaisu hallituksemme nykyisestä toiminnasta.
Unionin johtama? Unionin toiminta kriisin hallitsemiseksi on kieltämättä ollut säälittävää (Mutta koska ei olisi ollut?) mutta Unionista ei pidä tehdä syntipukkia silloin kun oma johtomme on se joka töpeksii. Saksalaiset poliitikot uhkailivat että turvapaikanhakijoiden jakoon osallistumattomien tuet poistetaan, Unioni ilmoitti että se ei käy. Unkarikin noudattaa EU ja Schengen sopimuksia. Onko Unkaria rangaistu? Dublin III johon nykyisen farssin vastustajat vetoavat on Unioni sopimus.
Jos joku salaliitto on olemassa niin se on tehty Unionin organisaation ulkopuolella ja taas oman johdon tyhmyyttä.
 
Viimeksi muokattu:

Näin kantaväsetöä opetetaan sopeutumaan pakolaisten tapoihin..eikä toisinpäin niinkuin kaikenjärjen mukaan pitäisi maahantuliojoille opettaa??

Mutta alkaa heti hyysääminen ja paapominen että varmaan ymmrtävät että ovat erikoskohdeltavia sekä paremassa asemassa verrattuna Suomalaiseen kantaväestöön koska kantisten on sopeuduttava muiden elämäntapoihin....:facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Näin kantaväsetöä opetetaan sopeutumaan pakolaisten tapoihin..eikä toisinpäin niinkuin järjenmukaan pitäisi maahantuliojoita opettaa... Alkaa heti hyysäämin ja paapominen että varmaan ymmrtävät että ovat erikoskohdeltavia ja paremassa asemassa verrattuna Suomalaiseen kantaväestöön..

Pelkäänpä että tulee vielä sekin aika kun täällä iltalehtiin ilmestyy juttua jostain umpimamutetun lähiön viimeisistä kantisasukkaista joiden naiset vakuuttaa ettei mitään ongelmaa liikkua kaduilla, ainakaan ei ole ollut sen jälkeen kun he "vapaaehtoisesti" alkoivat itsekin käyttää huivia. Se toki ylistetään hienona eleenä ja kunnioituksena toisten kulttuuria kohtaan.
 
Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin sen miten MV-lehti iskee juuri tähän syntyneeseen markkinarakoon. Se Sipilän tavanneen "17v sotalapsen" esille nostaminen on hyvä esimerkki.
Onko sitä MV lehteä mikään pakko ottaa päälukemisekseen? Itse en ole aikaisemmin lukenut sitä ja nyttemmin luen kyseistä mediaa kun vain silloin jos joku kertoo siellä olevan hyvän jutun, esim. sellaisen just tämä 17. raavas mies. Hyvää siinä on se, että jossain paikassa joku julkaisee sellaista mitä valtamedia tahallisesti peittelee.
Median kanssa joutuu aikas paljon käyttämään omaa päätään ja omaa suodatinta.

.
 
Pelkäänpä että tulee vielä sekin aika kun täällä iltalehtiin ilmestyy juttua jostain umpimamutetun lähiön viimeisistä kantisasukkaista joiden naiset vakuuttaa ettei mitään ongelmaa liikkua kaduilla, ainakaan ei ole ollut sen jälkeen kun he "vapaaehtoisesti" alkoivat itsekin käyttää huivia. Se toki ylistetään hienona eleenä ja kunnioituksena toisten kulttuuria kohtaan.

ei tässä kauan tarvitse odotella Muslimien sharia poliiseja lähiöiden ja kaupunkien kaduille niinkuin ovat jo muualla EU maissa valvomassa ihmisten elämää...
 
Dubaissa kantaväestöä taitaa olla 15-20%. He eivät kunnioita maassa olevia ulkomaalaisia pukeutumalla "vapaaehtoisesti" länkkärien vaatetyyliin.
Tämä suomalainen alistuminen tulee mielestäni ymmärtää jonkinlaisena hullaantumisena ja viehättymisenä, mikä aina on ollut suomalaisten naisten heikko kohta suhteessa ulkomaalisiin miehiin.
Nyt sitä saa...vai saako?


.
 
– Tiedossamme on kolmen bussin kääntyminen. Syitä ei tiedetä. Todennäköisesti tieto tehostetusta ulkomaalaisvalvonnasta, ehken jopa mielenosoitus, Nerg kertoo.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442709653753.html

15135152-730x550.jpg
 
Onko sitä MV lehteä mikään pakko ottaa päälukemisekseen? Itse en ole aikaisemmin lukenut sitä ja nyttemmin luen kyseistä mediaa kun vain silloin jos joku kertoo siellä olevan hyvän jutun, esim. sellaisen just tämä 17. raavas mies. Hyvää siinä on se, että jossain paikassa joku julkaisee sellaista mitä valtamedia tahallisesti peittelee.
Median kanssa joutuu aikas paljon käyttämään omaa päätään ja omaa suodatinta.

se on vain hyvä lisä kun selaa uutisia ja niiden eroavaisuuksia (koskee myös somea)..ei kaikkea voi, eikä pidä uskoa mitä lukee mutta juttuja on hyvä vertailla toisiinsa...koskee kaikkia lähteitä...eli tunne vihollisesi/maailma jossa elät tai mistä olet kiinnostunut mahdollisimman tarkkaan sekä laajasti --->havainnoi, lue, opiskele, tutustu, ymmärrä ect...
 
Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
20 min ·
Tämän vuoksi Suomi on suosittu irakilaisten keskuudessa - Saksalaisella Tichyseinblick-mielipidesivustolla pohditaan pakolaistilannetta myös Suomen näkökulmasta. Taustalla on nopeasti noussut turvapaikanhakijoiden määrä. Toimittajan ja lääkärin ja myös Suomessa lääketiedettä opiskelleen Sebastian Richterin kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan, että Suomeen tulee erityisen paljon irakialaisia ja somaleja, koska Suomi on ainoa Pohjoismaa, jolla ei ole palautussopimusta kyseisten maidena kanssa. Syyrialaisia pakolaisia on Suomeen tulevista 2,7 %, kun vastaavasti irakilaisten osuus on yli 60 %. Vuonna 2014 irakilaisista hakijoista sai Suomesta turvapaikan 76 % ja somaleista 89 %. Richterin mukaan rikollisliigat tietävät tarkkaan, miten missäkin maassa toimitaan, ja siksi Suomea "markkinoidaan" hyvänä kohteena juuri irakilaisille ja somaleille. Richter vertaa myös tuoreita pakolaislukuja ja mainitsee viime sunnuntain, jolloin Suomeen tuli yhtenä päivänä 500 turvapaikanhakijaa. Saksaan suhteutettuna se olisi tarkoittanut 10 000 turvapaikanhakijaa, mikä olisi ollut Saksassakin hurja määrä. Richterin mukaan Suomi osoittaa, että EU:hun olisi saatava mitä pikimmin yhteneväiset kriteerit turvapaikan myöntämiselle.
http://www.rolandtichy.de/gastbeitrag/fluechtlingskrise-finnland-nur-27-asylsuchende-aus-syrien/
 
Hieman lisää mediapelistä.

SUNNUNTAI 20. SYYSKUUTA 2015 http://professorinajatuksia.blogspo...=Feed:+blogspot/Ipsas+(Professorin+ajatuksia)
Yle kaalimaan vartijana

Yleisradio valistaa tänään ihmisiä siitä, kuinka kuvia käytetään propagandan välittämiseen. Itse jutun aihe on erinomainen, mutta toteutus lievästi sanoen omituinen, koska sitä lukiessa saa käsityksen, ettei valtamedia syyllistyisi täsmälleen samaan kuin jutussa esiin nostetut maahanmuuttokriittiset sivustot.
Olen kuitenkin samaa mieltä jutussa haastatellun lehtori Anssi Männistön kanssa hänen sanoessaan, että "jos joku haluaa vain lukea tiettyjä sivustoja, niin sille on kovin vähän tehtävissä mitään, minkälainen kuva maailmasta tällaiselle ihmiselle kehkeytyy". Tämä huomautus koskee erityisesti niitä, jotka seuraavat pelkkää valtamediaa, kuten tässäkin blogissa on usein osoitettu.
Esimerkiksi viime vuodenvaihteen tienoon aikaan Tenstassa Ruotsissa käyty maahanmuuttajien ja poliisien välinen rakettisota yritettiin pitää salassa pelkkää valtamediaa seuraavilta. Samoin valtamedia on usein harrastanut olkiukkojen rakentelua esimerkiksi väittämällä maahanmuuttorealistien haluavan sulkea rajat kaikelta maahanmuutolta, vaikka tällaista vaatimusta tuskin kukaan on esittänyt.
Sellaista vaatimusta ei löydy esimerkiksi ns. nuivasta vaalimanifestista. Sen sijaan sieltä löytyy virke: "Suomen on oltava avoin sellaiselle maahanmuutolle, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että maahanmuuttaja, joka sopeuttaa ja elättää itse itsensä, on tervetullut.".
Ylen tämän päivän uutisesta tulikin hakematta mieleen vanha tarina pukista kaalimaan vartijana. Tai nenäänsä kasvattavasta Pinocchiosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Media vaikenee päivän mielenosoituksesta monikulttuurisuutta vastaan
Ylen propagandapäivän alku ei lupaa hyvää
http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/05/ruotsin-eilisiltaiset.html
 
http://www.rolandtichy.de/gastbeitrag/fluechtlingskrise-finnland-nur-27-asylsuchende-aus-syrien/
Richterin mukaan Suomi osoittaa, että EU:hun olisi saatava mitä pikimmin yhteneväiset kriteerit turvapaikan myöntämiselle.


Tuo saaminen tullee tarkoittamaan: 10-15 huippukokousta, jokaiseen eu-maahan komitea tutkimaan aihetta, 2-3 viisivuotissuunnitelmaa, eu-maiden jäsenmaksujen korottamista, 4000-5000 uutta suojatyöpaikkaa Brysseliin ja Kreikan velkojen mitätöimistä, koska "eu-alueen vakaus ja yhtenäisyys" ...
 
http://www.bbc.com/news/world-europe-34305086


Migrant crisis: Austria sees fresh influx

Austria saw the arrival of at least 10,000 migrants on Saturday, amid bitter rows among EU nations on how to handle the growing crisis.

The migrants had been sent from Croatia into Hungary, which in turn shipped them on to Austria.

Hungary accused Croatia of breaking the rules by failing to register the migrants - some told the BBC that Hungary had not registered them either.

Meanwhile, 26 migrants are missing after their boat sank off Greece.

Coastguards managed to rescue 20 people but were told the boat had been carrying 46 people when it sank off the Greek island of Lesbos.

Separately, a search is continuing for 13 people still missing after their boat sank in the same waters on Saturday, killing a five-year-old girl.

Media caption People keep on flowing to the Hungary-Croatia border, says Ben Brown

On Saturday Austrian police said they were expecting at least 10,000 arrivals, while the head of the Austrian Red Cross, Gerry Foitik, later told Austria Presse Agentur (APA) that between 12,000 to 13,000 people had entered the country over the course of the day.

The deputy police chief of Austria's Burgenland state, Christian Stella, told APA that Hungary had not given enough warning.

Austrian Interior Minister Johanna Mikl-Leitner accused neighbouring countries of failing to follow EU rules, expressing concern that migrants were also arriving from Croatia via Slovenia.

One migrant who crossed into the Austrian town of Heiligenkreuz from Hungary told the Associated Press news agency: "I feel like I've been born anew. It makes no difference whether I am delayed, whether I stay here two days. The important thing is that I've finally arrived and that I am now finally safe."

Croatia has seen 20,000 migrants entering from Serbia since Wednesday and, after initially welcoming them, said it was unable to cope and moved them on.

Prime Minister Zoran Milanovic admitted there was no agreement with Hungary.

"We forced them, by sending people up there. And we'll keep doing it," he said.

Hungarian Foreign Minister Peter Szijjarto branded Mr Milanovic "pathetic", adding: "Instead of honestly making provision for the immigrants, it sent them straight to Hungary. What kind of European solidarity is this?"

The Hungarian government accused Croatia of breaching international law by failing to register migrants and said all migrants would be registered in Hungary before they could leave for northern Europe.

However, a number of migrants who reached Austria via Hungary told the BBC they had not been registered in Hungary either, simply driven in buses across the country and told to walk over a railway line into Austria.

A Hungarian government spokesman could not confirm this, but said that although it was policy to register migrants, they could not be forced to do so.

While Hungary continues to transport migrants arriving from Croatia, it is building a razor-wire fence on the border that will be completed soon.

It says it will then enforce the same tough laws it introduced earlier this week on its Serbian border - where there is a similar fence - making crossing it a criminal offence.

However, government spokesman Zoltan Kovacs said that "at the moment" stopping the flow "seems to be impractical".
 
Seppo Huhta
17 min ·
VIELÄ AINAKIN 35 000 000 !

Tuoreimman arvion mukaan Eurooppaan odotetaan lähiaikoina rynnivän vielä 35 miljoonaa pakolaista,se tarkoittaa sitä,että niistä - etenkin vetovoimatekijöistä (siis järjetön hyysäys,rahanjako ja virallisen Suomen ja sen valtamedian taholta omien suiden tukkiminen ) - tulee meille puolisen miljoonaa.

TORNIOSSA OSA ON OIKEASTI PELOISSAAN

Olen keskustellut viikonvaihteen aikana puolen tusinan torniolaisen kanssa ja tunnelmat vaihtelevat epäilevästä jännityksestä kouriin tuntuvaan pelkoon.
Välikohtauksia on jo sattunut. Eli esimerkiksi tuttuni oli joutunut tilanteeseen jossa kaksi "karvakättä" yritti väkisin raahata nuoria naisia mukaansa ja ilman hänen ja järjestysmiesten puuttumista tiedämme mitä olisi tapahtunut ja tietysti tilanteeseen kuului "partalapsien" taholta tappouhkauksia ja naisten huorittelua.

Kuulemma Torniossa naiset eivät tohdi mennä pyörällä saatikka kävellen aamuvarhaisella yötöistä kotiin tai töihin tai tulla iltavuorosta muuten kuin autolla tai taxilla.

Ja samanlaisia tarinoita kuuluu enenevässä määrin ympäri maata.

Kun näin on niin virallisen Suomen on puututtava asiaan ja joko poistettava uhka tai suojeltava jokaista kansalaista !

Miksi tämä on mahdollista ? Siksi,että valtiovalta on antanut mamusakalle sen kuvan,että saavat tehdä mitä haluavat ja suwakit taitavat oikein kehottaa,että ei vain tule "partalapselle" traumoja,kun ei saa raiskata ja riehua lähtömaan malliin.

VERONALENNUKSET MAMUILLE

Saksan hallitus siis Angela Merkel vetää takaisin kansalle lupaamansa veronalennukset,koska kaikki liikenevä raha ainakin 6 miljardia euroa menee "pakolaisten" aiheuttaminen kulujen kattamiseen.

Ei olisi mikään kumma jos Saksassa olisi vuoden sisällä viisi miljoona "uuspakolaista",jotka pidetään täydellisesti yllä tai joista osa tekee "hommia" euron tuntipalkalla julkiselle sektorille,jonka siis tuon palkan maksavat veronmaksajat.

SUOMALAISNAISELLA ON OIKEUS PUKEUTUA MITEN TAHTOO !

Mutta eikös muuan savolainen oppilaitos vaadi,että,kun niissä samoissa tiloissa asuu vajaa parikymppisiä "partalapsia" niin suomalaisopiskelijatyttöjen pitää alkaa pukeutumaan peittävästi,etteivät karvakädet "hämmenny". Jukoliste suomalaistytöllä on - varsinkin - omassa maassaan oikeus kulkea, vaikka bikineissä jos tarkenee.

Jopa Mamu-viraston johtohenkilökin lehtihaastattelussa ihmetteli savolaisoppilaitoksen touhuja. On tää nyt yhtä pirua,että meidän tyttöjen ja naisten pitää alkaa pukeutuun kohta vissiin burkhaan,että jotkut "suwakkihalvauksen" saaneet ovat tyytyväisiä.

Siis,että: ollaan jo enemmän imaameja kuin imaamit itse.

MUN kolmen kohdan ohjelma:

1. RAJA kiinni kaikilta muilta "pakolaisvirrassa" työntyviltä paitsi niiltä joilla on pitävät dokumentit,että ovat statukseen oikeutettuja.Ilman mitään papereita ei edes ulos Ruotsista tulevasta linja-autosta.

2. NOPEA karkoitus eli kaikki julkisen vallan virkahenkilöt tähän työhön jotka suinkin voidaan irrottaa ilman,että muun yhteiskunnan toiminta vaarantuu.Olen varma,että ainakin joka kymmenes on irrotettavissa tilapäisesti nykyisistä tehtävistään,tosin se vaatii hyvää johtamista.

3. KANSANÄÄNESTYS maahanmuutosta jo ennen joulua ! Nimittäin tämä maa ei ole mikään "Suwakkikratia" vaan Suomen Tasavalta ja sen kansalaisten on saatava sanoa mielipiteensä asiasta joka uhkaa muuttaa koko maamme pysyvästi toisenlaiseksi ja ennen muuta paljon,paljon huonommaksi ja ensimmäiseksi lähtee "Tasavalta". Suwakkieliitin ja "Suvakkimedian" ylläpitämä valhe palastuu kansanäänestyksessä.

Minä keskustelen paljon ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa ja väitän,että jos erään mielipidetiedustelun mukaan noin kolmannes oli vielä pari viikkoa sitten tämän hulluuden kannattajia niin nyt heitä on enää korkeintaan viidennes eli Suomen kansasta 80 %:a on vastaan "partalapsien" Isiksien ja turvapaikkashoppareiden maahanryntäystä.

Varjelusta kaikelta pahalta erityisesti kaikille niille paikkakunnille mihin näitä käärmeenpesiä eli "pakolaiskeskuksia" on perustettu.

Luottakaa toisiinne espoolaiset,Forssalaiset,kirkkonummelaiset,torniolaiset ja kaikkki muutkin joilla on yhteinen uhka se on paras turva !
 
Back
Top