Pakolaisuus

Li Andersson: Turvapaikkapolitiikan uudistukset järkyttävää luettavaa

Arhinmäki suomii hallituksen uutta ohjelmaa turvapaikkakysymyksestä: "Poliittisesti motivoitunut,
populistinen"

Vihervassareiden mielestä oikea linja olisi tietysti avoimet ovet kaikille ja perustulo tohon vielä päälle. Rahaa saa taikaseinästä ja viime kädessä voidaan ottaa reilusti lisää velkaa. Siellä punaisessa kuplassa tuntuu olevan niin mukava asustella. :confused:
 
Mietinpähän vain olisivatko nämä (myöhässä tulevat) toimenpiteet kuinka realistisia jos SDP+RKP olisivat hallituksessa ja PS oppositiossa? Jos vastaus on ei niin voidaan todeta että erilainen vaalitulos olisi johtanut vaihtoehtoiseen historiaan eli äänestämällä voi edelleen vaikuttaa.

Muistaakseni SDP:n taannoinen sisäministeri Kari Rajamäki oli kykeneväinen koviinkin päätöksiin. Hän mm. torppasi Eduskunnassa paperittomien ihmisten terveydenhuollon. Ministerinä hän ei tuolloin tosin ollut. Joku toinen demari olisi sitten ollut omanlaisensa. Toisaalta niitä Ruotsin jämäköitä päätöksiä tekee demarivetoinen hallitus. Epäilen että persoonat vaikuttavat enemmän kuin puoluekanta.
 
Ashraf-Benyamin-300x169.jpg
Suomessa 19 vuotta asunut lääkäri varoittaa Suomen päättäjiä turvapaikanhakijoista

Egyptistä muuttanut, Suomessa 19 vuoden ajan asunut lääkäri Ashraf Benyamin kirjoitti viime viikolla pääministeri Juha Sipilälle pitkän ja tunteikkaan avoimen kirjeen. Pohjois-Kymen sairaalassa ylilääkärinä työskentelevän Benyaminin kirjettä on jaettu Facebookissa yli 7 500 kertaa.

Benyamin on sitä mieltä, ettei Sipilä ymmärrä turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomia ongelmia riittävän laajasti.

– Olette avannut oven turvapaikanhakijoille. Niille, jotka ovat aiheuttaneet turvattomuutta suomalaisille. Suurin osa suomalaisista on erittäin ahdistuneita ja peloissaan. Ei enää kukaan uskalla päästää omaa tytärtään, vaimoaan tai äitiään yksin illalla kadulle. Kohta suomalaiset alkavat etsiä itselleen turvapaikkoja. Edelleenkö uskotte, että he ovat hädässä?! Me kaikki tiedämme, että hädässä oleva on nöyrä, kiitollinen, kun apua saa ja tekee parhaansa avustajan hyväksi. Jopa Ruotsin pääministeri, joka on aina puolustanut maahanmuuttoa, on nyt myöntänyt, että hän ja koko Ruotsi on ollut naiivi. Mutta Te ette! Montako suomalaista pitää kuolla terrorismi-iskussa ja montako suomalaista tyttöä pitää vielä raiskata ennen kuin heräätte ja pistätte rajat kiinni? Pakkolakeja voi kyllä säätää kilteille suomalaisille, muttei rikollisille turvapaikanhakijoille!, Benyamin kirjoitti.

”Maa, joka väittää olevansa edelläkävijä tasa-arvossa”

Egyptiläislääkäri kertoo myös järkyttyneensä Sipilän kommenteista liittyen raiskauslainsäädäntöön. Hän suomii sitä, että Suomessa raiskaajia tuomitaan usein ehdolliseen vankeuteen.

– En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun kuulin Teidän kertoneen, että raiskauslainsäädäntö on Suomessa ajan tasalla. Maa, joka väittää olevansa edellä kävijä tasa-arvossa. Siinä, pahin naiseen kohdistuvan rikoksen rangaistus voi olla vain ehdollinen vankeus. Itkettävää! On täysin eri asia olla suvaitsevainen tai olla sinisilmäinen ja tyhmä. Jos näen kadulla hädässä olevan ihmisen, jolla ei ole ruokaa eikä vaatteita, otan hänet kotiini ja tarjoan hänelle turvan ja kodin. Se on hyvä asia. Mutta, jos näen hädässä olevan tai sen, joka väittää olevansa hädässä ja epäilen, että tämä ihminen saattaisi tappaa minut, räjäyttää kotini tai raiskata minun lapseni ja silti otan tämä ihmisen kotiini, en ole silloin suvaitsevainen vaan tyhmä. Tyhmyydestä sakotetaan. Ikävä kyllä, hyvä Pääministeri, se joka joutuu sakkoa maksamaan on tavallinen viaton suomalainen, Benyamin kirjoittaa.

– Nämä eivät ole yksittäisiä tapauksia, hyvä Pääministeri. Itse olette kertonut, että se on väkivallan ja häiriön sarja. Luulen myös, että itse tiedätte, että se on loputon sarja. Turkille maksetaan niin, ettei se päästä pakolaisia Eurooppaan. Se on naurettavaa. Jos en halua vastaanottaa epätoivottuja vieraita, silloin oikea ratkaisu ei ole, että jätän oveni auki ja maksan naapurille niin ettei hän päästä heitä minulle. Pikku lapsikin tietää, että oikea ratkaisu on laittaa ovi kiinni, hyvä Pääministeri. Jos ei Euroopan rajat mene kiinni ja heti, Suomen rajat on sitten suljettava. Käsittääkseni Suomi on itsenäinen maa ja päättää omista asioistaan. Rikolliset on palautettava heti, Benyamin vaatii kirjeessään.
 
Jos kysyt poliitikolta, niin on: Kakunjakaja nääs voi itse määrittää oman siivunsa koon eikä takuulla jää koskaan ilman.

Tiettyyn rajaan asti kyllä.

Mutta alkuperäinen ajatus on ollut tukea köyhintä osaa kansaa. Nyt kun tiukentunut verotus jne syövät keskiluokan selviytymisen mahollisuuksia tukien tarve kasvaa eri tuloluokissa.

Keskiluokan verotusta pitäisi kyetä keventämään. Ja samalla karsia heiltä tulonsiirtoja.

Keskituloiselle 100€/kk lisää käteen on viisaampaa kuin joku tulonsiirto
 
Politiikka on tuulenhaistelua ja tunnetta. Nyt on tuuli kääntynyt ja tuuliviirit sen mukana.

Tuo Arhinmäen purkaus on koominen monilla tasoilla. Mikähän on populistisen vastakohta? Oliskos elitistinen?

Laitavasemmiston politiikanteon kohderyhmänä on ollut jo vuosikymmenet vähemmistöt ja syömähammas on vähemmistöpolitiikka. Siksipä näitä vähemmistöjä pitää Suomeen haalia vaikka väkisin. Kakunjakaminen on mukavaa hommaa koska jakajan siivu on taattu ja mitä isompaa kimpaletta jaetaan, sitä suurempi on jakajan komissio.
 
Tämä hallituksen uusi turvapaikkaohjelma vaikuttaa hyvältä. Varmasti Persujen työ kantaa hedelmää, en millään usko että tälläistä olisi tehty jos hallituksessa olisi persujen sijasta vaikka RKP ja vasemmistoliitto, jotka pikemminkin kaipaavat tänne lisää pakolaisia. Tästä kiitos hallitukselle, ja toivottavasti toimet tehoaa.

Muistaakseni SDP:n taannoinen sisäministeri Kari Rajamäki oli kykeneväinen koviinkin päätöksiin. Hän mm. torppasi Eduskunnassa paperittomien ihmisten terveydenhuollon. Ministerinä hän ei tuolloin tosin ollut. Joku toinen demari olisi sitten ollut omanlaisensa.
Kari Rajamäki oli poikkeus demareissa ja hän sai moitteita muilta demareilta.
 
Muistaakseni SDP:n taannoinen sisäministeri Kari Rajamäki oli kykeneväinen koviinkin päätöksiin. Hän mm. torppasi Eduskunnassa paperittomien ihmisten terveydenhuollon. Ministerinä hän ei tuolloin tosin ollut. Joku toinen demari olisi sitten ollut omanlaisensa. Toisaalta niitä Ruotsin jämäköitä päätöksiä tekee demarivetoinen hallitus. Epäilen että persoonat vaikuttavat enemmän kuin puoluekanta.

Ruotsissa vaikuttaa eniten se että siellä kolkuttelee pakolaisvastainen SD-puolue jo hallituksen ovea...on eräitten gallupeiden mukaan jo noussut Ruotsin suurimmaksi puolueeksi.. Meillä Suomessa ei ole minkäänlaista maahanmuuttoa vastustavaa oppositiota..oikeastaan päinvastoin. Oppositio haluaa vain lisää maahanmuuttajia, kustannuksista välittämättä.
 
Ashraf-Benyamin-300x169.jpg
Suomessa 19 vuotta asunut lääkäri varoittaa Suomen päättäjiä turvapaikanhakijoista

Egyptistä muuttanut, Suomessa 19 vuoden ajan asunut lääkäri Ashraf Benyamin kirjoitti viime viikolla pääministeri Juha Sipilälle pitkän ja tunteikkaan avoimen kirjeen. Pohjois-Kymen sairaalassa ylilääkärinä työskentelevän Benyaminin kirjettä on jaettu Facebookissa yli 7 500 kertaa.

Benyamin on sitä mieltä, ettei Sipilä ymmärrä turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomia ongelmia riittävän laajasti.

– Olette avannut oven turvapaikanhakijoille. Niille, jotka ovat aiheuttaneet turvattomuutta suomalaisille. Suurin osa suomalaisista on erittäin ahdistuneita ja peloissaan. Ei enää kukaan uskalla päästää omaa tytärtään, vaimoaan tai äitiään yksin illalla kadulle. Kohta suomalaiset alkavat etsiä itselleen turvapaikkoja. Edelleenkö uskotte, että he ovat hädässä?! Me kaikki tiedämme, että hädässä oleva on nöyrä, kiitollinen, kun apua saa ja tekee parhaansa avustajan hyväksi. Jopa Ruotsin pääministeri, joka on aina puolustanut maahanmuuttoa, on nyt myöntänyt, että hän ja koko Ruotsi on ollut naiivi. Mutta Te ette! Montako suomalaista pitää kuolla terrorismi-iskussa ja montako suomalaista tyttöä pitää vielä raiskata ennen kuin heräätte ja pistätte rajat kiinni? Pakkolakeja voi kyllä säätää kilteille suomalaisille, muttei rikollisille turvapaikanhakijoille!, Benyamin kirjoitti.

”Maa, joka väittää olevansa edelläkävijä tasa-arvossa”

Egyptiläislääkäri kertoo myös järkyttyneensä Sipilän kommenteista liittyen raiskauslainsäädäntöön. Hän suomii sitä, että Suomessa raiskaajia tuomitaan usein ehdolliseen vankeuteen.

– En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun kuulin Teidän kertoneen, että raiskauslainsäädäntö on Suomessa ajan tasalla. Maa, joka väittää olevansa edellä kävijä tasa-arvossa. Siinä, pahin naiseen kohdistuvan rikoksen rangaistus voi olla vain ehdollinen vankeus. Itkettävää! On täysin eri asia olla suvaitsevainen tai olla sinisilmäinen ja tyhmä. Jos näen kadulla hädässä olevan ihmisen, jolla ei ole ruokaa eikä vaatteita, otan hänet kotiini ja tarjoan hänelle turvan ja kodin. Se on hyvä asia. Mutta, jos näen hädässä olevan tai sen, joka väittää olevansa hädässä ja epäilen, että tämä ihminen saattaisi tappaa minut, räjäyttää kotini tai raiskata minun lapseni ja silti otan tämä ihmisen kotiini, en ole silloin suvaitsevainen vaan tyhmä. Tyhmyydestä sakotetaan. Ikävä kyllä, hyvä Pääministeri, se joka joutuu sakkoa maksamaan on tavallinen viaton suomalainen, Benyamin kirjoittaa.

– Nämä eivät ole yksittäisiä tapauksia, hyvä Pääministeri. Itse olette kertonut, että se on väkivallan ja häiriön sarja. Luulen myös, että itse tiedätte, että se on loputon sarja. Turkille maksetaan niin, ettei se päästä pakolaisia Eurooppaan. Se on naurettavaa. Jos en halua vastaanottaa epätoivottuja vieraita, silloin oikea ratkaisu ei ole, että jätän oveni auki ja maksan naapurille niin ettei hän päästä heitä minulle. Pikku lapsikin tietää, että oikea ratkaisu on laittaa ovi kiinni, hyvä Pääministeri. Jos ei Euroopan rajat mene kiinni ja heti, Suomen rajat on sitten suljettava. Käsittääkseni Suomi on itsenäinen maa ja päättää omista asioistaan. Rikolliset on palautettava heti, Benyamin vaatii kirjeessään.

Juuri tätä tarkoitan. Mukavaa, että on saatu reipas lääkäri hommiin ja huono tietysti Egyptille, että menettivät koulutetun kaverin. Mutta niin mekin menetämme 4000 kalliisti isänmaan kouluttamia joka vuosi ulkomaille. Siksi tämä maa on saatava pian jaloilleen ja oikeaan kurssiin. Me voitamme tämän matsin kyllä. Kesti se, minkä kesti, me voitamme. Kylmä järki päässä koko ajan, ja me olemme kasan päällimmäisinä vielä, sanokaa minun sanoneen. Tämä on Suomi nyt ja aina, eikä mikään hevostalli. Joskus voimme hävitä yksittäisen taistelun, mutta emme koko sotaa.
 
Ruotsissa vaikuttaa eniten se että siellä kolkuttelee pakolaisvastainen SD-puolue jo hallituksen ovea...on eräitten gallupeiden mukaan jo noussut Ruotsin suurimmaksi puolueeksi.. Meillä Suomessa ei ole minkäänlaista maahanmuuttoa vastustavaa opposituota..oikeastaan päinvastoin. Oppositio haluaa vain lisää maahanmuuttajia, kustannuksista välittämättä.

Totta kai SD vaikuttaa mutta mikä vaikuttaa eniten on varmaan hankalampi selvitettävä. Uudet linjaukset ovat myös seurausta silmien avaamisesta todellisuudelle ja ongelman mittakaavalle. Kyllä se maahantulon vastustajien määrä Suomessakin on niin iso että se on kaikkien huomioitava. Vaikutus voi sitten olla ilosanoman nostaminen toiseen potensiin tai varovainen jarruttelu. Mihinkään radikaaliim meillä ei tosiaan ole haluttu lähteä vaikka sillekin kannalle taatusti löytyisi runsaasti kannatusta. Puolueet saattavat luottaa siihenkin että kovinta linjaa vetävät ovat kuitenkin vähemmistö siinä vaiheessa kun päätöksiä tehdään.
 
Kari Rajamäki oli poikkeus demareissa ja hän sai moitteita muilta demareilta.

Puoluejohto oli nähtävästi tehtäviensä tasalla ja osasi laittaa oikean miehen oikeaan hommaan?

Olennaista on havaita ettei jonkun yksittäisen ihmisen puoluekanta kerro vielä paljoa. Kaikki eivät suostu toteuttamaan stereotypioita vaan ajattelevat itse.
 
Ashraf-Benyamin-300x169.jpg
Suomessa 19 vuotta asunut lääkäri varoittaa Suomen päättäjiä turvapaikanhakijoista

Egyptistä muuttanut, Suomessa 19 vuoden ajan asunut lääkäri Ashraf Benyamin kirjoitti viime viikolla pääministeri Juha Sipilälle pitkän ja tunteikkaan avoimen kirjeen. Pohjois-Kymen sairaalassa ylilääkärinä työskentelevän Benyaminin kirjettä on jaettu Facebookissa yli 7 500 kertaa.

Benyamin on sitä mieltä, ettei Sipilä ymmärrä turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomia ongelmia riittävän laajasti.

– Olette avannut oven turvapaikanhakijoille. Niille, jotka ovat aiheuttaneet turvattomuutta suomalaisille. Suurin osa suomalaisista on erittäin ahdistuneita ja peloissaan. Ei enää kukaan uskalla päästää omaa tytärtään, vaimoaan tai äitiään yksin illalla kadulle. Kohta suomalaiset alkavat etsiä itselleen turvapaikkoja. Edelleenkö uskotte, että he ovat hädässä?! Me kaikki tiedämme, että hädässä oleva on nöyrä, kiitollinen, kun apua saa ja tekee parhaansa avustajan hyväksi. Jopa Ruotsin pääministeri, joka on aina puolustanut maahanmuuttoa, on nyt myöntänyt, että hän ja koko Ruotsi on ollut naiivi. Mutta Te ette! Montako suomalaista pitää kuolla terrorismi-iskussa ja montako suomalaista tyttöä pitää vielä raiskata ennen kuin heräätte ja pistätte rajat kiinni? Pakkolakeja voi kyllä säätää kilteille suomalaisille, muttei rikollisille turvapaikanhakijoille!, Benyamin kirjoitti.

”Maa, joka väittää olevansa edelläkävijä tasa-arvossa”

Egyptiläislääkäri kertoo myös järkyttyneensä Sipilän kommenteista liittyen raiskauslainsäädäntöön. Hän suomii sitä, että Suomessa raiskaajia tuomitaan usein ehdolliseen vankeuteen.

– En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun kuulin Teidän kertoneen, että raiskauslainsäädäntö on Suomessa ajan tasalla. Maa, joka väittää olevansa edellä kävijä tasa-arvossa. Siinä, pahin naiseen kohdistuvan rikoksen rangaistus voi olla vain ehdollinen vankeus. Itkettävää! On täysin eri asia olla suvaitsevainen tai olla sinisilmäinen ja tyhmä. Jos näen kadulla hädässä olevan ihmisen, jolla ei ole ruokaa eikä vaatteita, otan hänet kotiini ja tarjoan hänelle turvan ja kodin. Se on hyvä asia. Mutta, jos näen hädässä olevan tai sen, joka väittää olevansa hädässä ja epäilen, että tämä ihminen saattaisi tappaa minut, räjäyttää kotini tai raiskata minun lapseni ja silti otan tämä ihmisen kotiini, en ole silloin suvaitsevainen vaan tyhmä. Tyhmyydestä sakotetaan. Ikävä kyllä, hyvä Pääministeri, se joka joutuu sakkoa maksamaan on tavallinen viaton suomalainen, Benyamin kirjoittaa.

– Nämä eivät ole yksittäisiä tapauksia, hyvä Pääministeri. Itse olette kertonut, että se on väkivallan ja häiriön sarja. Luulen myös, että itse tiedätte, että se on loputon sarja. Turkille maksetaan niin, ettei se päästä pakolaisia Eurooppaan. Se on naurettavaa. Jos en halua vastaanottaa epätoivottuja vieraita, silloin oikea ratkaisu ei ole, että jätän oveni auki ja maksan naapurille niin ettei hän päästä heitä minulle. Pikku lapsikin tietää, että oikea ratkaisu on laittaa ovi kiinni, hyvä Pääministeri. Jos ei Euroopan rajat mene kiinni ja heti, Suomen rajat on sitten suljettava. Käsittääkseni Suomi on itsenäinen maa ja päättää omista asioistaan. Rikolliset on palautettava heti, Benyamin vaatii kirjeessään.

Juuri näin. Tämä on järkevä selkeä puheenvuoro..Juuri näin tulee menetellä.

Lisäisin vain sen että meillä on muutakin väkivaltaa kuin raiskaukset. Kaikki rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pitää lähettää takaisin kotimaahansa. On suorastaan käsittämätöntä että ministerit nostavat käsiä pystyyn ja kertovat ettei rikollisia voi karkottaa takaisin kotimaihinsa. Lakia voi muuttaa ja se pitää tehdä pikaisesti..
 
Viittaatko nyt ... oikeusjärjestelmän kanta lukutaidottoman kuskin ?

Olis mielenkiintoista kuulla miten 'lukutaidoton kuski' lapaisee Suomen maailman kalleimman 'insinooriajokokeen' teoriaosuuden, kun itsekin jouduin kaymaan kahdesti. Ja osaan Suomea. Ja halutaanko suomen kielen 'lukuhaluttomia' kuskeja oikeasti Suomen teille, itanaapurin kuljettajista on ihan tarpeeksi kokemuksia, useimmat negatiivisia.
Yksi positiivinen kokemus venalaisesta moottorimiehesta toki on, olimme Miehikkalassa Salpalinjan museossa (missa on se tykiston tahystyskupoli & torni, ja yksi Sotka siina alhaalla)... naapuri kuvasi sita, joten menin esittaytymaan ja ilmoitin etta suomalaisten piti hinata se tanne koska Puna-armeija ei omin voimin sita tanne asti saanut... se nauratti Pietarin miesta ja paadyttiin ottamaan konttioluet ja yhteisrookit. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Mitenkohan tama menisi irakilaisten kanssa, etten ole ihan taysin OT?
 
Tämä hallituksen uusi turvapaikkaohjelma vaikuttaa hyvältä. Varmasti Persujen työ kantaa hedelmää, en millään usko että tälläistä olisi tehty jos hallituksessa olisi persujen sijasta vaikka RKP ja vasemmistoliitto, jotka pikemminkin kaipaavat tänne lisää pakolaisia. Tästä kiitos hallitukselle, ja toivottavasti toimet tehoaa.

Ne kyllä haluavat sitä samaa mitä muutkin puolueet eli valtaa. Mamut ovat vain väline. Vassareille mamut ovat mahdollisuus tehdä vähemmistöpolitiikkaa ja RKP:lle mahdollisuus kerätä suvikkien äänet. Demarit ovat huomanneet että tuuli on käätynyt ja käskeneet Päivi Lipposta pitämään suunsa kiinni.
 
Juuri näin. Tämä on järkevä selkeä puheenvuoro..Juuri näin tulee menetellä.

Lisäisin vain sen että meillä on muutakin väkivaltaa kuin raiskaukset. Kaikki rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pitää lähettää takaisin kotimaahansa. On suorastaan käsittämätöntä että ministerit nostavat käsiä pystyyn ja kertovat ettei rikollisia voi karkottaa takaisin kotimaihinsa. Lakia voi muuttaa ja se pitää tehdä pikaisesti..

Se on tosiaan maailman huonoin selitys kun lainsäätäjä sättii huonoa lakia ja nostaa kädet pystyyn.
 
Puoluejohto oli nähtävästi tehtäviensä tasalla ja osasi laittaa oikean miehen oikeaan hommaan?

Olennaista on havaita ettei jonkun yksittäisen ihmisen puoluekanta kerro vielä paljoa. Kaikki eivät suostu toteuttamaan stereotypioita vaan ajattelevat itse.
Joo, mutta en kyllä millään jaksa uskoa että demarit olisi hallituksessa yhtä nuivia kuin persut.
 
Puolueen linja on varmasti helpompi ennakoida kuin yhden miehen tai naisen. Vaan eipä ne persutkaan ole kovin nuivia olleet joten ei rima kovin korkealla ole.
 
Kuitenkin ovat kaikista nuivin vaihtoehto. Ajatella, jos olisi joku kepu+Kokoomus+sdp+rkp hallitus. Eiköhän tässäkin tilanteessa toivottaisi lisää pakolaisia. Saatika jos vasemmistoliitto olisi siellä :eek:
 
@Rannari tässä tuosta Rajamäen tapauksesta. Rajamäen käyttäminen esimerkkinä demarien linjasta ei ole kovin vakuuttavaa: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1426169601179.html

Kuten jo itsekin totesin en esittänyt että hänen linjansa oli ollut demarien linja. Kunhan nostin esimerkin siitä että kaikki ei aina mene niin kuin kuvittelisi. Joukkoon mahtuu onneksi virkistäviä poikkeuksia. Oliko Rajamäki sitten valittu postiinsa koska hän uskalsi pitää päänsä? Sen tietänee vain demarien tuolloinen puheenjohtaja tai kuka hänet sitten valitsikin. Todennäköisimmin kaikki oli sattumaa ja Rajamäki päätyi paikalleen aluepoliittisin perustein.
 
Otanpa esimerkin mun ex-naisystävä; työtön nainen, kaksi alaikäistä lasta, asui vuokralla = korvaussumma oli liki 900 euroa netto kuukaudessa silloin liki 10 v sitten.

Eihän tuo vielä paljoa ole. Katsokaapas tätä laskelmaa vuodelta 2013, kun Ruotsiin tulee yksinäinen nainen kolmen lapsen kanssa, mitä hän saa:
FAKTA: Så mycket bidrag får invandraren
En nyanländ invandrarkvinna med tre barn (12, 13 och 14 år gamla) som bor i en hyresrätt på 85 kvm och har 7 000 kr i hyra får följande bidrag varje månad:

6 776 kr i etableringsersättning
3 000 kr i etableringstillägg
3 754 kr i barnbidrag
3 819 kr i underhållsstöd
4 900 kr i bostadsbidrag

= 22 249 kr per månad skattefritt.

Källa: Försäkringskassan http://www.friatider.se/forsakrings...manad-och-detta-ar-inte-skattepliktig-inkomst

Eli nykykurssin mukaan n. 2400 euroa käteen, kun perhe asuu 85 neliön vuokra-asunnossa.
 
Back
Top