Palaute

Vai että listoja kielletyistä sanoista, vitut.

Palstan suvakki vihervasemmisto unelma -jengi täräyttää sanakirjan ehdotettuun listaan ja sen jälkeen voidaan sitten keskustella "oikein".
Minua vainoaa erään fasistisesti hallitun maan väestön tännetuottaja. Pitäisikö parahtaa itkuun? nimim. Hämmentynyt

......

Äh yks lysti
 
Kapean aihealueen jäsenistö on aina jollain tapaa "marginalisoitunut" suhteessa valtaväestöön keskimäärin. Se on minusta tärkeää huomata ja tajuta, ettei synny täydellistä rinnakkaismaailmaa. Puolustusvoimien hankinnat on esim. aihe, jossa mopedi karkaa tavanomaisesti lahjakkaasti käsistä.

Miten pakolaisuutta pitää käsitellä? Turkki ja Kreikka käyttävät aivan selvästi pakolaismassaa poliittisena työkaluna suhteessa Unioniin. Lopun viimein Venäjä väläytti samaa astaloa suhteessa Norjaan ja Suomeen. Kokonaiset kansat on siis alistettu hybridisodankäynnin työkaluiksi. Poliittiset toimijat pelaavat käsitteillä. Kansainvaellus ja sodankäynnin vipuvarsi on käsitteenä - pakolaiset. YKn alkuperäinen pakolais-käsite on jotain ihan muuta kuin mitä nyt syötetään yleisölle. Ikävää, että maailma on tällainen, mutta se on silti juuri tällainen.

Minä en tykkää nimittelystä, en harrasta sitä siviilissä ja pyrin minimoimaan sen saitillakin. Joskus olisi silti ihanaa revitellä vailla estoja.:rolleyes:

Jäsen vehamala on todennut muutamaan kertaan, että vähemmän tunnetta ja enemmän huumoria kehiin. Se ei tarkoita sitä, että lähdetään roiskimaan kuraa toistemme päälle vaan siirtymistä välillä käsittelemään asioita huumorin keinoin.
Että sitä maahanmuuttoa on pakko tuoda joka ketjuun ;)
 
Juur kuten vonka kirjaa. Pakolaissiirtolaiskansainvaelluskysymyksessä ON PÄÄSTÄVÄ keskustelun metodein ns. sylttytehtaalle. Kuten vonka ilmaisee, olemme kyenneet luomaan turpossa ja muutamassa muussakin aiheessa varsin hyvää selvitystä. Ns. valtamedian annin pystymme murskaamaan vertailussa monta kertaa, jopa luvattoman usein, uskallan väittää.

Pakolaissiirtolais-jne.kysymyksessä voimme halutessamme kenties luomaan keskustellen ja pohtien tilanteen, jossa ylitämme kirkkaasti ja reippaasti jopa Unionin alueen viralliset totuudet. Valtavirran mukana purjehtien ja tarkastelemalla asioita miniatyyriperspektiivistä emme saa aikaan muuta kuin älämölöä. Sillä on korkeintaan terapeuttinen vaikutus. Keskusteluun uineet toista vähättelevät käsitteet eivät tasan taatusti tuota mitään lisäarvoa. Vihervassarista natsikorttiin siinä välissä vielä kremlin trollikortti. Eihän tämä näin etene.

Lähinnä somen paine oli lopulta tekijä, joka aiheutti päättäjissä vipinää viime syksyn aikana ja jälkeen. Lapatossuihin tuli hiukka suihketta, kun 700-vuotisen vähättelyn ja suoranaisen sorron kohteena ollut kansa ei enää nielaissutkaan koukkua kohoineen ja vapoineen. Siunattu netti ja siunattu some. Lapatossuihin saadaan somen avulla vipinää, kun somen viesti perustuu silkkaan järkeen ja tolkulliseen ajatuksenjuoksuun eli realityyn. Älämölö painuu syviin vesiin ja se unohdetaan, sivuutetaan ja väheksytään. Tosioleva kuva silmien edessä oleva tilanne ei nykyoloissa onneksi enää ole lakaistavissa maton alle.

Ei pidä väheksyä tavisten ääntä. Ns. eliitti niin mielellään tekee ja viranomaiset tekevät sen yhtä liukkaasti. Se on kiusallista näetsen. Wanha aatami näkyy edelleen asennoitumisessa yleisöön. Demokratiassa on nyt uusi mahdollisuus vaikuttaa, mutta sen on tapahduttava ym. muodoin. Muuten se väheksytään marginaaliin ja unohdetaan.
Olen aika pettynyt salaliittoteoriaan ja somen yliarvostamiseen.

Viime vuonna Suomessa turvapaikanhakijoiden määrä yhdeksänkertaistui. Missään muussa Euroopan maassa ei tällaista kehitystä tapahtunut. Sinä esität että siis että muutokset turvapaikanhakijoiden käsittelyssä johtuivat somesta? Muutos siis ei tapahtunut maahanmuuttopolitiikassa, joka on paljon laajempi käsite, tai pakolaisten kohtelussa, vaan turvapaikanhakijoiden käsittelyssä. Muistetaan myös, että Ruotsin demarit ja vihreät siirtyivät ruotsidemokrattien turvapaikankohteluun, alliansipuoluei

No, ei tehdä tästä ketjusta maahanmuutto/turvapaikanhakijoiden käsittely/pakolaisten asemaa koskevaa ketjua, vaan pidetään tämä palauteketjuna.

Siinä vihaketjussa en paljoa viitsi vierailla, koska siinä menee sekaisin muukalaisviha, kateus ja asiallinen kritiikki politiikkojen ja viranomaisten hölmöilyn ja yli-innokkaiden Gutemenschien suhteen.

Mitään salaliittoa ei ole olemassa, vain saamattomia hölmöjä ja erinäisiä todellisuustajuttomia idealisteja.

Maailma on yksinkertaisempi kun uskomme.
 
Occamin partahöylä on osoittautunut monta kertaa, ellei lähes aina, melko löyhäksi käsitteeksi. Tämä siis, kun katsotaan kansainvälistä politiikkaa. Mutta ymmärrän hyvin sen, että osa yleisöstä haluaa nähdä asiat mustavalkoisena ja mielellään vielä viemäritorviefektillä. Jotta mikään ei vaan riko sitä maailmankuvaa, joka itsekullakin on.
 
Kapean aihealueen jäsenistö on aina jollain tapaa "marginalisoitunut" suhteessa valtaväestöön keskimäärin. Se on minusta tärkeää huomata ja tajuta, ettei synny täydellistä rinnakkaismaailmaa. Puolustusvoimien hankinnat on esim. aihe, jossa mopedi karkaa tavanomaisesti lahjakkaasti käsistä.

Miten pakolaisuutta pitää käsitellä? Turkki ja Kreikka käyttävät aivan selvästi pakolaismassaa poliittisena työkaluna suhteessa Unioniin. Lopun viimein Venäjä väläytti samaa astaloa suhteessa Norjaan ja Suomeen. Kokonaiset kansat on siis alistettu hybridisodankäynnin työkaluiksi. Poliittiset toimijat pelaavat käsitteillä. Kansainvaellus ja sodankäynnin vipuvarsi on käsitteenä - pakolaiset. YKn alkuperäinen pakolais-käsite on jotain ihan muuta kuin mitä nyt syötetään yleisölle. Ikävää, että maailma on tällainen, mutta se on silti juuri tällainen.

Minä en tykkää nimittelystä, en harrasta sitä siviilissä ja pyrin minimoimaan sen saitillakin. Joskus olisi silti ihanaa revitellä vailla estoja.:rolleyes:

Jäsen vehamala on todennut muutamaan kertaan, että vähemmän tunnetta ja enemmän huumoria kehiin. Se ei tarkoita sitä, että lähdetään roiskimaan kuraa toistemme päälle vaan siirtymistä välillä käsittelemään asioita huumorin keinoin.

Tähän on vielä pakko lisätä etteivät Turkki, Kreikka tai edes Venäjä pysty yksittäisinä valtioina kontrolloimaan sitä, millä tavalla ja millä termeillä meitänkin metia tuo esiin ja käsittelee näitä kansainvaelluksia. Vaan sen on oltava meta-agenda kun menee läpi näin suurella skaalalla. Ja silloin on pohdittava, voisiko niissä sallalaisissa teorioissa olla jokin totuuden siemen. Enkä tarkoita niitä liskoja.
 
Ihan näin sivusta kommentoiden, kiima on huono sana, erityisesti virheellisessä yhteydessä, mutta älkää nyt ihan mahrottomaan anti-kiimaan käykö. Arvostetaan muita, tai ollaan ainakin kohteliaita. :)

En minä, mutta jotkut muut ;)

Ja se on sinänsä ymmärrettävää, koska kenelläkään ei ollut ESSM-kiimaa päällä :)

Entäs Nato-kiima? Se on se yleisin foorumilla käytetty sanan muoto, arvelen. Ja väittäisin, että se on aika monella päällä. Ei sillä, että viriiliydessä olisi mitään vikaa.

Vai pitäisikö asiasta keskustella ennemmin minkki-ketjussa palaute-ketjun sijaan? :rolleyes:
 
Voitte toki ESSM-kiimailla keskenänne ihan rauhassa :)

Se oli vain sivustakatsojan kommentti.

Itse arvostan enemmän jotain muuta kiimaa, jossain muualla ;)
 
Otto-Willen viimeisin helmi framille on tuossa ylempänä. Koira pureksii raatoa, noin niinkuin asiallisessa mielessä? Joo, maailmassa tapahtuu kaikenlaista. Sanoppa, OV, onko tuo videoposti mielestäsi aineistoa, joka tuo ravakkaa lisäarvoa saitille? Mieti hetki ja vedä syvään henkeä. Maistelemme tätä modepiirissä hetken.

Voisiko ylläpito kertoa mikä nyt mättää?

Minulle tuo viesti antaa sellaisen kuvan että kyse on paljon muustakin kuin yhdestä videosta.

(Kuvat jotka ovat sisältäneet naisia??? niihin on ainakin puututtu hanakasti.)
 
Takaan ja alleviivaan, että minulla eikä muullakaan moderingillä ole mitään sinua vastaan. Vilpittömästi asia on näin. Joskus yksittäisiä posteja ruoditaan, mutta ei se ole henkilökohtaista.
 
Huono mobiiliympäristö jos ylös ei pääse vaikkapa näytön yläreunaa tökkäämällä. Tuo ylös skrollaaminen kun on hyvin yleinen käyttötapaus.
 
Vaihdan juuri kohta luurin, mutta palsta on huonosti yhteensopiva mobiiliympäristön kanssa.

Sivut ovat aivan saatanan pitkiä mobiililaitteelle, jossa saa vieritellä tovin ennenkuin uusin eli alin löytyy.

Mulla on lisäksi todelllinen hyytymisongelma, joka näyttää liittyvän upotteisiin ja googlen upotemainoksiin.
Noista ei pääse eroon kuin kylmäbootilla.
 
Mulla oli aiemmin tuo samainen hyytymisongelma, joka ratkesi kun päivitin käyttöjärjestelmän uusinpaan versioon.
 
Back
Top