Panssarivaunut

@CV9030FIN Osaisitko kertoa tästä hankinnasta vähän enemmän?
Kuvassa on siis BMP-1TJJ, eli PSJK:n tulenjohtovaunu. Ei mitenkään uutta, olisiko n.10 vuotta ollut näitä.
Ruotuväki on kanssasi hieman eri mieltä.
@PJ85 on oikeassa. Sen lisäksi että "P" vaihtui "D":ksi on myös numero väärä..tyypillistä PV:n tiedotusta...
Tietämykseni ei ulotu niin pitkälle, että miten pystyy erottelemaan BMP-1KPD:n ja TJJ:n, ne ovat aika samannäköisiä?
Siihen on syynsä ;) Ei tarvitsekaan erottaa...
 
BMD-vaunuille olisi kyllä vaikea nähdä suomalaisissa kokoonpanoissa käyttöä, koska panssaritiedusteluryhmälle jopa kakkos-BMP on ihan törkeän ahdas ja meillä ei ole varsinaisia maahanlaskujoukkoja. Panssarijääkäreillekään se ei kelpaa, koska jalkautumisvahvuus olisi vain 4 miestä.
 
Ominaisuuksien puolesta A4:n heikoin osa-alue on aidon yötoimintakyvyn puute. Meidän vaunuissa ikä ja varsinkin kilometrivaihtelu on suurta. Mielestäni meidän A4:t tulisikin jakaa eri "kuntoisuusluokkiin" ja päättää luokka kerrallaan mitä tehdään. Maksaa mansikoita kunnostaa/päivittää kaikki vaunut sen huonoimman yksilön mukaan. 3-4 komppanian verran parhaimpia yksilöitä päivitetyllä yötoimintakyvyllä (lämppäri + johtajan peri) olisi harkinnan arvoinen vaihtoehto. Tarvittaessa sähkösuuntauskoneisto torniin.

Loput voidaan sitten ajaa loppuun ajoharjoitteluvaunuina tai kannibalisoida varaosiksi. Kaikki riippuu hinnasta ja siitä halutaanko vaunuille tehdä päivitystä vai ei.

Juuri näin! En oikein ymmärrä miksi foorumilla vaihtoehdot rajoittuvat aiheessa kuin aiheessa aina kaikki tai ei mitään vaihtoehtoihin, kun siitä väliltä löytyy yleensä ne järkevimmät ratkaisut.
Minä lähtisin liikkeelle siitä että ensin testattaisiin/hommattaisiin yhdelle A4 komppanialle uudet lämpökamerat + mahdollisesti valonvahvistimet (kenties yhteishankintana BMP-2 modauksen vastaavien kanssa jos yhteensopivia), muutokset tietysti aina parhaimmassa kunnossa oleviin vaunuihin. Tällainen määrä vaunuja kun jatkaa tod.näk. joka tapauksessa pioneerien jyrävaunuina A6 rinnalla. Jos ratkaisu osoittautuu toimivaksi, niin sitten komppania kerrallaan lisää sen verran kun katsotaan tarpeelliseksi(tilanne naapurissa)/riittävän hyväkuntoisia vaunuja löytyy varastosta. Jos hintaa halutaan aprikoida, niin tuleva BMP-2 modaus antaa jotain osviittaa, vaihdettavat osat pitkälti samoja sillä erotuksella että Leossa uudet laitteet istuvat heittämällä vanhojen tilalle, eli BMP-2 modauksen hinta per vaunu on ehdoton yläraja, todellisuus voi olla yli puolta halvempi.

Tornin sähköistämiseen en lähtisi koska siinä koko torni kuulemma rakennetaan käytännössä uusiksi ja hinta on sen mukainen, modattavat A4:set jäisi kuitenkin melko kevyelle käytölle(+edustavat arsenaalin hyväkuntoisinta osaa) koska pääkoulutus tapahtuu jatkossa tod.näk. siihen käyttöön nimetyillä vanhoilla A4:lla (mm. ajoharjoittelu)/uusilla A6:lla. Tarvittava A4 mod. reservi pysyisi yllä kertauksilla ja esim. pioneerien jyrävaunu koulutuksen oheistuotteena.

PS. mitä tulee väittämää A4 mallin pimeätoimintakyvyn puutteellisuudesta, niin ihmettelen sitä kovasti ja kehotan vähintään aina suhteuttamaan tilanteen rajantakaiseen (siellä kun mennään aika suurten massojen osalta vieläkin kylmänsodan aikaisilla VV-ratkaisuilla).
 
Germany receives first Leopard 2A7 MBT
Christopher F Foss, Munich - IHS Jane's Defence Weekly

Asiasta kukkaruukkuun.. Saksassa käyttöön on tullut Leopard 2A7 -malli. Tilausmäärä on pieni, vain 20 kappaletta.

Lisää oheisessa artikkelissa

http://www.janes.com/article/46904/...Deployment&utm_medium=email&utm_source=Eloqua
Niin itse asiassa tuo Saksan Leopard2A7 hankinta/modernisaatio on melkoinen julkisuustemppu eikä muuta. Kuka ostaa vaunumallin joka ei ole millään maalla käytössä? No ei kukaan...KMW tarvitsi mannekiinin ja BW:llä sattui sopivasti olemaan 20 LEO2A6NL:ää jotka eroavat Saksalaisista standardeista...pakkohan niille on jotain tehdä: Molemmat voittaa... ;)

Miksi Sakuilla on 20 Lepard 2A6NL:ää? No kun Kandalaiset tarvitsivat nopeasti a-maahan paremmin suojattuja vaunuja Leo1:n tilalle...no Saksa lainasi 20 lisäsuojattua kv-optimoitua A6M:ää Kanukeille ja kun Kanukit ostivat Hollannista Leo2:a itselleen he korvasivat Sakuille lainan vähän ajetuilla Leopard2A6NL:llä joihin lupasivat maksaa päivityksen Sakujen omaan A6M standardiin lainattuja vastaavaksi. Eli voi olla että BW:lle ei juuri jäänyt maksettavaa A7 modikasta kun Kanukit maksoi osan ja varmasti KMW:n tuli markkinointi syistä hinnassa vastaan...
 
Tuosta http://www.businessinsider.com/rebuilding-m1-tank-2013-11?op=1&IR=T saa vähän vinkkiä millainen operaatio vaunun mekaaninen korjaus on jos halutaan se 20v lisää elinikää...jos minun pitäisi arvoida niin yhden Leopard 2A4:n peruskorjaus ilman suuriakin modauksia ottanee sen noi 6kk 2-3 asentajalta, vaikka ei vielä yhtään komponenttia korjattaisi vaan ainoastaan tarkistettaisiin kaikki ja vaihdettaisiin rikkinäiset uusiin varastosta... Siitä sitten laskemaan kustannuksia ihan vaikka vaan pelkkien työtuntien mukaan kun työvoima on suomessa tunnetusti halpaa ja kilpailu tälläisella alalla hintoja laskevan kiivasta.. eiku.. ;)

Puhumme nyt vähän eri asioista, tavoitteena kun ei välttämättä ole saada 20v. lisää elinkaarta täydellä koulutusvolyymillä käytettävälle ns. pääkalustolle.
Vaan kuten todettua, poimia parhaimmat yksilöt päältä ja minimi panostuksella saattaa ne operatiiviseen valmiuteen 1-portaan taakse, kevyellä koulutuskäytöllä/kierrolla.
 
PS. mitä tulee väittämää A4 mallin pimeätoimintakyvyn puutteellisuudesta, niin ihmettelen sitä kovasti ja kehotan vähintään aina suhteuttamaan tilanteen rajantakaiseen (siellä kun mennään aika suurten massojen osalta vieläkin kylmänsodan aikaisilla VV-ratkaisuilla).
Se mitä et ymmärrä on lämpökameran toimivuus...on ihan sama onko se lämppäri sitä aktiivi ipuna VV:a parempi vai ei jos se ei toimi kun siihen ei saa varaosia! Sillon ei välttämättä ole edes sitä kylmänsodan aikaista pimeätoimintakykyä, vaan ollaan toisen maailmansodan metodeissa. Valmistajan tuki on nimittäin päättynyt jo eikä varaosia saa mistään...mitäs luulet tarvitseeko 30v vanha lämpökamera säännöllistä korjausta ja varaosia...
 
Puhumme nyt vähän eri asioista, tavoitteena kun ei välttämättä ole saada 20v. lisää elinkaarta täydellä koulutusvolyymillä käytettävälle ns. pääkalustolle.
Vaan kuten todettua, poimia parhaimmat yksilöt päältä ja minimi panostuksella saattaa ne operatiiviseen valmiuteen 1-portaan taakse, kevyellä koulutuskäytöllä/kierrolla.
No hyvä että tiedät sen että Leot eivät tarvitse rungon, voimapaketin tai tornin mekaanista huoltoa...veikkaan että jokainen joka niitä on käyttänyt on eri mieltä.
 
Se mitä et ymmärrä on lämpökameran toimivuus...on ihan sama onko se lämppäri sitä aktiivi ipuna VV:a parempi vai ei jos se ei toimi kun siihen ei saa varaosia! Sillon ei välttämättä ole edes sitä kylmänsodan aikaista pimeätoimintakykyä, vaan ollaan toisen maailmansodan metodeissa. Valmistajan tuki on nimittäin päättynyt jo eikä varaosia saa mistään...mitäs luulet tarvitseeko 30v vanha lämpökamera säännöllistä korjausta ja varaosia...

Ymmärrän hyvinkin ja siksi lämpökamerat kannattaisi uusia, mutta CarriE66 mainitsi A4 mallin ominaisuudeksi aidon pimeätoimintakyvyn puutteen, jos lämpökamera on rikki, se ei ole mielestäni kyllä ominaisuus vaan vika!
 
No hyvä että tiedät sen että Leot eivät tarvitse rungon, voimapaketin tai tornin mekaanista huoltoa...veikkaan että jokainen joka niitä on käyttänyt on eri mieltä.
Kuka niin on väittänyt?
Ensiksi puhuit täydellisestä mekaanisesta peruskorjauksesta ja nyt normaaliin käyttökiertoon liittyvistä huolloista, tiedät kyllä että ne ovat kaksi ihan eri asiaa, joten mistä nyt kiikastaa?
 
Ymmärrän hyvinkin ja siksi lämpökamerat kannattaisi uusia, mutta CarriE66 mainitsi A4 mallin ominaisuudeksi aidon pimeätoimintakyvyn puutteen, jos lämpökamera on rikki, se ei ole mielestäni kyllä ominaisuus vaan vika!

Vika jota ei voi korjata muuttuu ominaisuudeksi. Vanha lämpökamera ampujalla ja käsikäyttöinen valonvahistin johtajalla ei ole riittävä jotta vaunulla voisi toimia sujuvasti pimeällä. Inhottaa vetää tämä kortti mutta: onko sinulla omakohtaista kokemusta leopard2:n operoimisesta pimeällä?
 
Uskon @CarriE66 tarkoittaneen sitä että johtajan tähtäimessä ei ole omaa pimeätähtäintä (vain päivätähtäin) vaan johtaja joutuu käyttämään jakamaan lämpökameran ampujan kanssa joka ei mahdollista hunter-killer -toimintaa pimeässä tai huonoissa sää oloissa. Puhumme eri asoista. PERIn päivitys on modilfiointi joka lisää suorituskykyä, mutta vastii aika paljon enemmän uudistettavaa kun pelkän PERIn (mm. koko ammunanhallinnan uusiminen). Taas WBG:n uusiminen on pakollinen toimenpide jos käyttöikää aiotaan jatkaa edes joitain vuosia - ihan kun mekaaninen korjaus alustallekin kun tunnit ja kilometrit on vaan täynnä.
Edit: lisätty sana "uskon" kun en asu CarriE66:n pään sisällä...
 
Viimeksi muokattu:
Vika jota ei voi korjata muuttuu ominaisuudeksi. Vanha lämpökamera ampujalla ja käsikäyttöinen valonvahistin johtajalla ei ole riittävä jotta vaunulla voisi toimia sujuvasti pimeällä. Inhottaa vetää tämä kortti mutta: onko sinulla omakohtaista kokemusta leopard2:n operoimisesta pimeällä?
No tämä menee nyt sanamuodoilla saivarteluiksi, kaikki varmaan ymmärtävät mitä tarkoitin, eli sitä, että kunnossa oleva A4 on täysin soiva peli itänaapurin kalustoa vastaan. Erityisesti jos/kun se siirtyy 1-nyrkin taakse ns. reserviin/muiden ns. motorisoitujen joukkojen tueksi.
Ei ole Leopard aikakauden mies, johtajan käyttämä vv-tähystin on tuttu. Edelleen suhteuttakaa omaisuudet A4 mallin mahdolliseen jatkokäyttöön suhteessa itänaapurin rivivaunuihin...
 
Kuka niin on väittänyt?
Ensiksi puhuit täydellisestä mekaanisesta peruskorjauksesta ja nyt normaaliin käyttökiertoon liittyvistä huolloista, tiedät kyllä että ne ovat kaksi ihan eri asiaa, joten mistä nyt kiikastaa?
Nimen omaan tuo täysi huolto/peruskorjaus tarvitaan koska tunnit ja kilometrit nyt on vaan täynnä...Normaaliin käyttökierto huoltoon ei kuulu kun vikakorjaukset ja öjyjen+nesteiden vaiohdot. Peruskunnostus tai perushuolto on täysin eri asia.
 
@CarriE66 tarkoitti sitä että johtajan tähtäimessä ei ole omaa pimeätähtäintä (vain päivätähtäin) vaan johtaja joutuu käyttämään jakamaan lämpökameran ampujan kanssa joka ei mahdollista hunter-killer -toimintaa pimeässä tai huonoissa sää oloissa. Puhumme eri asoista. PERIn päivitys on modilfiointi joka lisää suorituskykyä, mutta vastii aika paljon enemmän uudistettavaa kun pelkän PERIn (mm. koko ammunanhallinnan uusiminen). Taas WBG:n uusiminen on pakollinen toimenpide jos käyttöikää aiotaan jatkaa edes joitain vuosia - ihan kun mekaaninen korjaus alustallekin kun tunnit ja kilometrit on vaan täynnä.

Tiedän tuon kyllä, ja kuinka monesta itänaapurin tst-vaunusta löytyy hunter-killer ominaisuus pimeällä :rolleyes:
Puhuessani vv-tähystimien uusinnasta tarkoitin lähinnä ajajaa, sehän tulee myös modattuun BMP-2:seen joten, jos tarvetta, niin nekin kannattaisi uusia samalla -> halpaa kuin saippua!
Monessa artikkelissa on mainittu että Leo-2:lle ei ole edes määritelty mitään peruskorjausrajaa, joten missä ongelma jos parhaimpia vaunuja pidetään yllä jo moneen kertaan jankuttamallani kevyellä kierrolla/perushuoltotoimenpitein?
 
Back
Top