Punainen meri lähialueineen

Reutersin iranilaislähteet kieltäytyivät paljastamasta, keitä tapaamisiin osallistui sekä milloin tapaamiset on käyty.

– Pohjimmiltaan Kiina sanoi keskusteluissa, että jos heidän intressinsä kärsivät millään tavoin, vaikuttaa se Iranin kanssa käytävään kauppaan, sanoo nimettömänä pysyttelevä iranilaislähde.

Lähteiden mukaan Kiinan edustajat eivät tarkentaneet, millaisia vaikutukset voisivat olla.

 
Täällä on niin paljon keskusteluketjuna että en tiedä mikä on oikea tälle uutiselle.
Useita amerikkalaisia sotilaita kuollut iskussa Jordaniassa.
Kuulunee juurikin tähän ketjuun. Bidenkin jo kommentoinut USA:n sotilaiden tappamista:
https://yle.fi/a/74-20071761

Punaisenmeren ja lähitienoon tapahtumat on nimenomaan Ukrainan tilanteen leviämistä. Ja se leviää koska nähdään että länsi lähinnä käy sisäpoliittista debattia oikeiden tekojen tilalla.
 
Saattaa olla Iranissa se Find Out vaihe lähellä ja droonien sekä ohjusten valmistuspaikoille käydä vähän yllättäviä juttuja. Samalla menee erinäisiä teropesäkkeitä ympäri Irakia, Syyriaa, Irania ja Jemeniä niin että helisee.
Ryssän 5d -shakki on vaikutuksellista. Shahded -tehtaiden tuhouttaminen lännellä Iranissa on toki vanjalta oma maali, mutta maali se on silti.
 
Hieman ihmetyttää nämä nykyajan vastaiskut. Mietitään pari päivää minne isketään ja netistä saa lukea koska tankkerit ilmassa. Luulisi että tyhmempikin vihillinen piilottaa tuossa ajassa tärkeimmät assetit…

Kai ne länsikohteisiin iskevät ymmärtävät että vastaus tulee jossakin vaiheessa, ilmoitetaan siitä tiedotusvälineissa tai ei.
 
Se on kyllä totta, sen vuoksi ne ilmaiskut yksinään on vain mediatemppu ja oman selän taputtelua… joka ei ratkaise mitään.

Ei ehkä ratkaise, mutta vaikuttaa asiaan kun saadaan vähennettyä vastapuolen kalustoa, henkilöstöä tms. Miten asia jatkuisi jos mitään ei tehtäisi?
 
Back
Top