Ruotsin sukellusvenejahti

Jos on noi vanha kuten esim. tuo Som niin hyvin suunniteltu tiedotus. Mainetta tuli.

Hienostihan FM on tiedottanut.

Puolustusvoimat eivät halua kommentoida mitään aluksen kansallisuudesta, koosta tai muista yksityiskohdista. Sen verran puolustusvoimat voi vahvistaa, ettei kyse ole Ruotsin omasta aluksesta.

"Emme voi sanoa mitään, paitsi että tällä hetkellä arvioimme yritykseltä saamiimme tietoihin perustuen, että tätä ei voi yhdistää viime syksyn sukellusvenetapaukseen", sanoo viestinnästä vastaava Jesper Tengroth puolustusvoimista HS:lle.

Puolustusvoimat ei ole toistaiseksi saanut haltuunsa muuta materiaalia sukellusveneeseen liittyen kuin filmit.

Tapausta pidetään kiinnostavana, mutta sen vakavuudesta on vielä turhan aikaista sanoa.

"Ensin on saatava lisää tietoa. Sitä vastoin on oikein hyvä, että saimme katsoa materiaalia –– Olemme aika rauhallisia, emmekä kovin kiihdyksissämme tämän vuoksi."

Jos taas vene on jotain muuta kuin "vanhus", asialinja palvelee edelleen. Sitten kerrotaan se, mitä sitten tiedetään ja on tarpeellista sanoa. Aika lähellä "paalupaikkoja" hylky kuitenkin on mutta ei siis syksyinen. Joku kysyikin, että miten paljon niitä siellä oikein liikkuu...
 
Som-luokan veneiden loppusijoituspaikat pitäisi olla tiedossa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Som-class_submarine

  • Som - Сом Catfish 1904 ex Fulton - Delivered to Vladivostok 1904 - to Black Sea Fleet then to Baltic Fleet 1915 - Sunk in collision 10 May 1916

  • Beluga - Белуга Beluga 1905 Baltic Fleet -Scuttled 25 February 1918 in Reva

  • Losos - Лосось Salmon 1905 Black Sea Fleet - Scuttled 1919 in Sevastopol

  • Peskar - Пескарь Gudgeon 1905 Baltic Fleet -Scuttled 25 February 1918 in Reva

  • Schuka - Щука Pike April 1905 Baltic Fleet -Scuttled 25 February 1918 in Reval

  • Strelyad - Стерлядь Sterlet 1905 Baltic Fleet -Scuttled 25 February 1918 in Reval

  • Sudak Sander 1907 Black Sea Fleet - Scuttled 1919 in Sevastopol

Tuo ylimmäinen "Som" on siis uponnut haverissa (törmäys). Jos nyt löydetty hylky näyttää ehjältä, jokin ei täsmää.
 
Viimeksi muokattu:
Som-luokan veneiden loppusijoituspaikat pitäisi olla tiedossa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Som-class_submarine

  • Som - Сом Catfish 1904 ex Fulton - Delivered to Vladivostok 1904 - to Black Sea Fleet then to Baltic Fleet 1915 - Sunk in collision 10 May 191
Tuo ylimmäinen "Som" on siis uponnut haverissa. Jos nyt löydetty hylky näyttää ehjältä, jokin ei täsmää.

Entinen Fulton, joka luovutettiin uutena Venäjälle 1904.
Täältä löytyi jonkinlainen kuva. 7. kuva ylhäältä päin.
Http://www.navsource.org/archives/08/08007.htm
 
Som-luokan veneiden loppusijoituspaikat pitäisi olla tiedossa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Som-class_submarine

  • Som - Сом Catfish 1904 ex Fulton - Delivered to Vladivostok 1904 - to Black Sea Fleet then to Baltic Fleet 1915 - Sunk in collision 10 May 1916

  • Beluga - Белуга Beluga 1905 Baltic Fleet -Scuttled 25 February 1918 in Reva

  • Losos - Лосось Salmon 1905 Black Sea Fleet - Scuttled 1919 in Sevastopol

  • Peskar - Пескарь Gudgeon 1905 Baltic Fleet -Scuttled 25 February 1918 in Reva

  • Schuka - Щука Pike April 1905 Baltic Fleet -Scuttled 25 February 1918 in Reval

  • Strelyad - Стерлядь Sterlet 1905 Baltic Fleet -Scuttled 25 February 1918 in Reval

  • Sudak Sander 1907 Black Sea Fleet - Scuttled 1919 in Sevastopol

Tuo ylimmäinen "Som" on siis uponnut haverissa (törmäys). Jos nyt löydetty hylky näyttää ehjältä, jokin ei täsmää.
WW1:n historian harrastus kantaa hedelmää. Eiköhän tämä tieto sulje pois tuon Som-aluksen.
http://www.naval-history.net/WW1AreaBaltic1914-19.htm
MAY 1916
Baltic Sea

Submarine Operations - Three belligerent submarines were lost late in the month in varying circumstances:

23rd May - Russian submarine 'SOM' (ex-'Fulton', 1904, 105t, 1-38.1cm tt). In the northern Baltic off the Aaland Islands, the old Russian boat was lost in collision with Swedish steamer 'Angermanland'.
 
En nyt halua leikkiä poliisia, mutta eihän tuossa kerrota, että sukellusvene tuhoutui törmäyksessä tai jäi edes sille alueelle sen sijaan, että olisi nilkuttanut pois. Se on siis edelleen kateissa ja täysi kohtalo tuntematon.

Itsekin toivon, että "Whisky on the Rocks" saa seuraa ja jäävät nalkkiin, mutta en vielä löisi vetoa.
 
Hienostihan FM on tiedottanut.

Puolustusvoimat eivät halua kommentoida mitään aluksen kansallisuudesta, koosta tai muista yksityiskohdista. Sen verran puolustusvoimat voi vahvistaa, ettei kyse ole Ruotsin omasta aluksesta.

"Emme voi sanoa mitään, paitsi että tällä hetkellä arvioimme yritykseltä saamiimme tietoihin perustuen, että tätä ei voi yhdistää viime syksyn sukellusvenetapaukseen", sanoo viestinnästä vastaava Jesper Tengroth puolustusvoimista HS:lle.

Puolustusvoimat ei ole toistaiseksi saanut haltuunsa muuta materiaalia sukellusveneeseen liittyen kuin filmit.

Tapausta pidetään kiinnostavana, mutta sen vakavuudesta on vielä turhan aikaista sanoa.

"Ensin on saatava lisää tietoa. Sitä vastoin on oikein hyvä, että saimme katsoa materiaalia –– Olemme aika rauhallisia, emmekä kovin kiihdyksissämme tämän vuoksi."

Jos taas vene on jotain muuta kuin "vanhus", asialinja palvelee edelleen. Sitten kerrotaan se, mitä sitten tiedetään ja on tarpeellista sanoa. Aika lähellä "paalupaikkoja" hylky kuitenkin on mutta ei siis syksyinen. Joku kysyikin, että miten paljon niitä siellä oikein liikkuu...
Siis sukellustiimin
 
WW1:n historian harrastus kantaa hedelmää. Eiköhän tämä tieto sulje pois tuon Som-aluksen.
http://www.naval-history.net/WW1AreaBaltic1914-19.htm
MAY 1916
Baltic Sea

Submarine Operations - Three belligerent submarines were lost late in the month in varying circumstances:

23rd May - Russian submarine 'SOM' (ex-'Fulton', 1904, 105t, 1-38.1cm tt). In the northern Baltic off the Aaland Islands, the old Russian boat was lost in collision with Swedish steamer 'Angermanland'.

Ångermanland:
http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/angermanland/laiva.html

Angermanland_Svea_kortti_L.jpg

"1916.05.23 ajoi Ahvenanmerellä venäläisen sukellusveneen (Som, ex.Fluton) päälle, joka upposi mukanaan 18 miestä"
 
Viimeksi muokattu:
Heh, löytyi pienoismalli. Nimikin on tuossa ja sopisi saatavilla olevaan kuvaan 'kovaa merkkiä' myöten. (Pienoismallin nimen 'kovaan merkkiin' ei vanhan tyylin väkästä ole laitettu, mutta sata vuotta sitten se kuului asiaan.) Yläpuolen rakenteet maalattu vaaleaksi.

http://nordmodelist.ru/photo/foto_modeli/podvodnye_lodki/som/1-0-341
 
Kaikuluotainkuvassa näkyvä profiili kyllä muistuttaa jotain hyvin vanhaa, Holland-tyypin tapaista venetyyppiä:
suve10-jpg.5339

'Som' tosin näyttää paksummalta, mutta se voi selittyä esim. sillä että osa veneestä on pohjamudissa. Myös mitat täsmäävät hyvin tuon tyypin veneeseen. Olettaen että ilmoitettu mitta on tarkka, se ei voi olla Seehund (12 metriä) tai Biber (9 metriä).

Mutta jos se on liki sata vuotta vanha niin hämmästyttävän tuoreelta se ainakin osissa kuvista näyttää. Vrt. esimerkiksi Ilmarisen hylyssä jossa on paljon kasvustoa ja korroosiota. Yhdessä kuvassa tosin näkyy paljon ruostevalumaa mikä viittaa korkeaan ikään.
 
Koko about 20x3 metriä, tuore, ei näkyviä vaurioita, kyrilinen "b" kupeessa.

Katso liite: 5339 Katso liite: 5340 Katso liite: 5341 Katso liite: 5342 Katso liite: 5343

Heh, löytyi pienoismalli. Nimikin on tuossa ja sopisi saatavilla olevaan kuvaan 'kovaa merkkiä' myöten. (Pienoismallin nimen 'kovaan merkkiin' ei vanhan tyylin väkästä ole laitettu, mutta sata vuotta sitten se kuului asiaan.) Yläpuolen rakenteet maalattu vaaleaksi.

http://nordmodelist.ru/photo/foto_modeli/podvodnye_lodki/som/1-0-341

Ei noi kuvat ja toi pienoismalli kyllä täsmää millään. Kuvassa jossa on kirjaimet on levä kasvustoa tms. ja vaikuttaa ainakin mun maallikko silmään että olis vanha. Laivan vaaleus voi johtua valaistuksesta tai kasvustostakin.

Ps. En ole expertti mutta ajattelinpahan vaan.
 
No eihän tuo paatti ole merenpohjassa 100 vuotta voinut olla! Ei ainuttakaan rakkolevää missään! Muusta kasvillisuudesta puhumattakaan.
 
No eihän tuo paatti ole merenpohjassa 100 vuotta voinut olla! Ei ainuttakaan rakkolevää missään! Muusta kasvillisuudesta puhumattakaan.

Siellä ei hirveästi kasva mitään alle 40-45 metrin syvyydellä johtuen hapenpuutteesta. Netistä löytyy kuvia vanhoista merimiinoista ensimmäisen maailmansodan ajalta jotka näyttää olevan suht hyvässä kunnossa ja Ruotsin Anders Jallai kirjoitti että useammat WW2 ja WW1 hylyt tuolla syvyydellä itämerellä näyttää suht ehjiltä vielä useiden kymmenien (sadan) vuosien jälkeen tässä siis ei mitään uutta. Tähän voi myös lisätä että emme tiedä mitä Ocean X yrityksen sukeltajat ovat tehneet löydölle ennen kuvien ottoa, palaan tähän myöhemmin.

. Ruotsin puolustuvoimien reaktion perusteella he ovat jo videokuvien perusteela todenneet että kyseessä on vanha hylky joskus toisen tai ensimmäisen maailmansodan ajoilta

Pitää kaikkien muistaa että sukellusyhtiö Ocean X jonka tämän on "löytänyt" hakee itselleensä kuuluisuutta. Sama yhtiö joka Itämerestä löysi "UFOn" http://en.wikipedia.org/wiki/Baltic_Sea_anomaly

"Jonathan Hill of the Mars Space Flight Facility questioned the motives involved in Ocean X announcements, which included plans to take wealthy tourists in a submarine to visit the site. He was quoted as saying "Whenever people make extraordinary claims, it's always a good idea to consider for a moment whether they are personally benefiting from the claim or if it's a truly objective observation." He also suggested that it would have been simple to break off a piece and have it geologically tested, and said that test results showing it was simply rock would not have benefited Peter Lindberg"

Elikkä jos Ruotsin puolustusvoimat ottaa iisisti niin pitäis kaikkien ymmärtää että Ocean X firma pyörittää taas jotain ihan omaa settiä. Ne tietää tasan tarkaan mitä siellä on mutta lypsää PR pointteja Expressen "uutislehden" (vessapaperin) kanssa. Jos kyseessä on 100 vuotta vanha Som sukellusvene niin sen sijainti on ollut tiedossa jo melkein vuoden verran.

Jos Ruotsin FM niistä videopätkistä mitä heille on näytetty ei olisi pystynyt toteamaan mikä alus on kyseessä niin sinne olis jo lähetetty porukkaa katsomaan itse eikä odotettu että nämä huijarisukeltajat sinne uudelleen menee. Tätä ei nähtävästi ole tehty joten tietävät varmaa jo mitä siellä luultavasti on.

Te jotka nyt Rutsia ymmärrätte niin kehotan lukemaan tämän http://navyskipper.blogspot.se/2015/07/en-ubat-pa-botten-utanfor-stockholms.html

Siinä selviää hieman enemmän koko tilanteesta ja missä kohtaa joku "basic ryssä" astuu kuvioon (muuna kuin kuolleena meren pohjalla)
 
Viimeksi muokattu:
Ei noi kuvat ja toi pienoismalli kyllä täsmää millään. Kuvassa jossa on kirjaimet on levä kasvustoa tms. ja vaikuttaa ainakin mun maallikko silmään että olis vanha. Laivan vaaleus voi johtua valaistuksesta tai kasvustostakin.

Ps. En ole expertti mutta ajattelinpahan vaan.

Uponneen sukellusveneen vaalea väritys voi johtua (ja mitä ilmeisimmin joutuukin) kuvausolosuhteista veden alla. Valaistus, mahdollinen veden sameuden aiheuttama vääristymä ja muut seikat vaikuttavat siihen minkä väriseltä kohde näyttää. Löysin kuvan vanhasta WW I aikaisesta uponneesta brittien (?) sukellusveneestä ja se näytti kuvassa samalla tavalla vaalean keltaisella, tai vaalean epämääräisen väriseltä.

***

Onko muuten tietoa siitä kuinka syvältä tämä sukellusvene on löytynyt? Siitä voisi hiukan päätellä voiko alueella olla vähähappisia tai hapettoman veden taskuja, sellainen voisi muodostaa "aikakapselin" joka olennaisesti hidastaa ja vaikeuttaa luonnollista "rapautumisprosessia".

vlad
 
Back
Top