Suomalainen talouspropaganda

Caruna case on jälleen yksi osoitus poliitikkojemme kyvyistä tehdä liiketoimintaa koskevia päätöksiä. Ei tuossa ainakaan suomalaisten etua ajettu. Kataisen "Kootut uroteot" olisivat sinällään jo kirjan väärtti.
 
Economist:
"The Economist nostaa Suomea koskevassa artikkelissaan esiin monia vaivoja, jotka painavat Suomen taloutta.
Lehti mainitsee Nokian kaatumisen, palkkojen nousun huolimatta tuottavuuden laskusta sekä työvoiman kutistumisen syntyvyyden laskiessa.
Yhdeksi esteeksi Suomen taloudelliselle jumitukselle Economist nostaa asian, josta sen mukaan ei ole keskusteltu niin paljon kuin muista: valuutan.
Lehti katsoo, että jos Suomi olisi pitänyt oman valuuttansa, voisi Suomi saavuttaa nyt hakemansa muutokset paljon helpommin, kuin kotimaisia kuluja laskemalla, sillä Suomi olisi voinut devalvoida markan.
Lehti huomauttaa, että Suomen talous poikkeaa naapurimaa Ruotsin taloudesta, joka pitäytyi omassa valuutassaan, eli kruunussa.
Euro ei ole Suomen ainoa ongelma, mutta osasyy silti. Suomen tuotanto on nyt 7,3 prosenttia matalammalla kuin edellisen huipun aikaan. Tämä on huonommin kuin Espanjassa tai Portugalissa.
Vertailun vuoksi juuri Ruotsissa tuotanto on puolestaan 8,6 prosenttia korkeammalla.

Economist huomautaa kuitenkin, että eurosta eroaminen olisi vaarallista ja kallista, joten Suomen ainoa tie on yrittää saada menettämänsä ala takaisin rahaliitossa, kipuilusta huolimatta."
http://www.talouselama.fi/uutiset/t...alouskasvun-esteesta-puhutaan-harvoin-6250023
 
Eikös meillä ollut Täti tiukka joka luki madonlukuja muille ja Pääministeri oli mies joka hallitsi suuret luvut kutosen matikalla kuten "hurja summa"
 
Vasemmistonuorilla on ratkaisu Suomea vaivaavaan talousongelmaan (tai osaratkaisu):

Nuorten ay-vasemmisto: Yt-sanelusta työntekijäomistukseen.

Mitä ilmeisimmin kyseessä on ihan vakavahenkinen ehdotus siitä kuinka yt-sanelusta siirryttäisi työntekijäomistukseen ja kuinka sen avulla ainakin osa yrityksistä nousisi uuteen kukoistukseen työntekijöiden omistuksessa ja ohjauksessa - kas olisin kyllä mielelläni ollut kärpäsenä katossa seuraamassa kyseisen "aivoriihen" ideointia. Mietinpä vaan, että kuka mahtaa kustantaa näiden konkurssikypsien yritysten pelastamisen, jotta työntekijät saisivat puuhastella johtajia ja nostaa feenix-linnun lailla yritykset uuteen kukoistukseen? Tällä menolla "taikaseinästä" loppuisi rahat hyvin pikaista tahtia, nimittäin en oikein usko, että nämä uudet omistajat olisivat valmiit investoimaan omaa rahaa tai lainattu rahaa (joka aiotaan maksaa takaisin) miljoonia tai sitäkin enemmän konkurssin partaalla hoippuviin yrityksiin.

Ja kyllähän näiden "talousihmeiden" toiminnan myötä halu yrittää ja ottaa riskejä laskisi entisestään kun se riskejä välttelevä työntekijä sipaisisi oman osansa (laittamatta kuitenkaan rahojaan yritykseen).

"Toinen keino lisätä työntekijöiden valtaa on perustaa työntekijöiden rahastoja, joihin siirretään osa yritysten osingoista. Niiden avulla työntekijät voivat hankkia yrityksen vähitellen itselleen.

– Tämä purkaa yhteiskunnan omistussuhteita ja estää omaisuuden kasaantumista harvoille. Sen lisäksi se antaa työntekijöille pääsyn yrityksen toimintaa koskeviin päätöksiin, liikesalaisuuksiin sekä muihin tekijöihin, jotka vaikuttavat työn teettämiseen ja tekemiseen, perustelee Tammitapaamiseen osallistunut Kilian Sjöblom
."

Nipistäkää minua ja sanokaa, että näen unta...

vlad
 
Olihan tuolla vielä kolmaskin taikakeino, työntekijöiden veto-oikeus, jos YT-neuvotteluissa ei synny yksimielisyyttä työntekijöiden, työnantajan ja julkisen sovittelijan välillä.

Nuo kaksi ensimmäistä omistukseen perustuvaa keinoa ovat sikäli hupaisia, että kumpikin olisi jo täysin mahdollinen, jos työntekijöillä olisi halua laittaa omaa fyffeä kiinni omistukseen, t.s. ottaa ns. yrittäjäriski omalla rahalla. Ei siis Valden riskillä, kuten vaihtoehdossa a) valtion takaama laina, tai kaapata firma nykyisten omistajien rahoilla, kuten vaihtoehdossa b) osinkoja työntekijöiden rahastoon.

Hiukan hrivittää ajatella, että tästä kööristä kuitenkin nousee jokin ajatusten Tammerkoski aikanaan eduskuntaan.
 
Joku viisas on joskus sanonut että "vastiikeetton hyvä mädättää ihmisen sielun"
Aika kohilleen on tainnut lausuja osua..
 
Viimeksi muokattu:
Vasemmistonuorilla on ratkaisu Suomea vaivaavaan talousongelmaan (tai osaratkaisu):

Nuorten ay-vasemmisto: Yt-sanelusta työntekijäomistukseen.

Mitä ilmeisimmin kyseessä on ihan vakavahenkinen ehdotus siitä kuinka yt-sanelusta siirryttäisi työntekijäomistukseen ja kuinka sen avulla ainakin osa yrityksistä nousisi uuteen kukoistukseen työntekijöiden omistuksessa ja ohjauksessa - kas olisin kyllä mielelläni ollut kärpäsenä katossa seuraamassa kyseisen "aivoriihen" ideointia. Mietinpä vaan, että kuka mahtaa kustantaa näiden konkurssikypsien yritysten pelastamisen, jotta työntekijät saisivat puuhastella johtajia ja nostaa feenix-linnun lailla yritykset uuteen kukoistukseen? Tällä menolla "taikaseinästä" loppuisi rahat hyvin pikaista tahtia, nimittäin en oikein usko, että nämä uudet omistajat olisivat valmiit investoimaan omaa rahaa tai lainattu rahaa (joka aiotaan maksaa takaisin) miljoonia tai sitäkin enemmän konkurssin partaalla hoippuviin yrityksiin.

Ja kyllähän näiden "talousihmeiden" toiminnan myötä halu yrittää ja ottaa riskejä laskisi entisestään kun se riskejä välttelevä työntekijä sipaisisi oman osansa (laittamatta kuitenkaan rahojaan yritykseen).

"Toinen keino lisätä työntekijöiden valtaa on perustaa työntekijöiden rahastoja, joihin siirretään osa yritysten osingoista. Niiden avulla työntekijät voivat hankkia yrityksen vähitellen itselleen.

– Tämä purkaa yhteiskunnan omistussuhteita ja estää omaisuuden kasaantumista harvoille. Sen lisäksi se antaa työntekijöille pääsyn yrityksen toimintaa koskeviin päätöksiin, liikesalaisuuksiin sekä muihin tekijöihin, jotka vaikuttavat työn teettämiseen ja tekemiseen, perustelee Tammitapaamiseen osallistunut Kilian Sjöblom
."

Nipistäkää minua ja sanokaa, että näen unta...

vlad

Älkääs nyt, Sjöblom on oikeilla jäljillä: Lopetetaan palkkatyö. Sovitaan että kaikki firmat irtisanovat koko henkilöstönsä ja hankkivat tarvitsemansa työsuoritukset itsenäisiltä urakoitsijoilta. Jokainen neuvottelee itse oman toimeksiantosopimuksen, toimii omana työnantajanaan, maksaa kaikki työnantajamaksut ja kustantaa itse omat työvälineensä, lomansa, sairastamisensa ja opiskelunsa ect.

Tämän luulisi kelpaavan vassarinuorillekin kun ei tarvitse ojentaa ennakkopidätystodistusta inhan kapitalistin käsiin, voisi ihan itse päättää vapaasti kuinka paljon tekee duunia, kuinka paljon lomailee ja miten paljon tienaa. Ei olisi yt-neuvotteluja eikä muutakaan ikävää. Ai niin, se yrittäjäriski...
 
http://www.iltalehti.fi/talous/2016020121050031_ta.shtml

"Toimitusjohtaja Ari Koponen korostaa, että Caruna maksoi Fortumin verkkojen ostosta 40 miljoonaa varainsiirtoveroja Suomeen.

Miksi Caruna korottaa näin paljon hintoja yhdellä kertaa, toimitusjohtaja Ari Koponen?

- Olemme ottaneet tosissamme siirtoverkoille annetun toimitusvarmuusvaatimuksen. Meillä on 80 000 kilometriä verkkoa ja se pitäisi panna kuntoon vuoteen 2028 mennessä. Sitä verkkoa on niin paljon, että aika käy lyhyeksi ja siihen täytyy lähteä kovalla voimalla.

Voitko käsi sydämellä sanoa, että koko korotus menee rakentamiseen?

- Käytännössä koko tämä rakennelman eteenpäin viemiseen sillä tavalla, että meille on mahdollista luoda verkko suomalaisten hyödyksi. Siihen se liittyy.

Eli te ette nosta kannattavuuttanne tällä korotuksella?

- Jotta tuollainen investointi olisi mahdollista, yrityksen pitää kannattaa, eli sinne pitää tulla rahaa. Tämä johtaa siihen, että yritykseen tulee rahaa ja sen kautta tämä on mahdollista.

- Toiselta puolen tämä korotus ei kata koko investointia, vaan me joudumme tämän lisäksi lainaamaan rahaa huomattavia määriä. Ja sillä on hinta.

Verot minimoitu

Yleisradion tietojen mukaan Caruna maksoi 50 miljoonan euron tuloistaan veroa Suomeen vain 800 000 euroa. Pitääkö tämä paikkansa ja miksi näin vähän?

- Tässä on nyt kaksi asiaa. On hyvä pitää mielessä, että me maksoimme vuonna 2014 noin 40 miljoonaa euroa veroina näistä yritysjärjestelyistä Suomeen. Se on unohtunut tässä tässä keskustelussa.

Koposen mukaan Fortumin verkkojen ostamisesta siis maksettiin 40 miljoonaa euroa varainsiirtoveroa.

- Toinen asia sitten on, että Caruna Oy:n tulos oli nolla, käyttämällä suomalaisen kirjanpitokäytännön ihan normaaleja poistokäytäntöjä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.

Ylen mukaan konserni siirtää sisäisillä lainoilla tulojaan korkeamman verotuksen Suomesta alhaisemman verotuksen Hollantiin. Temppu ei ole laiton.

Hyvä bisnes?

Oliko teille yllätys, että hinnankorotuksesta nousee näin iso meteli?

- Se, että näistä asioista puhutaan, ei ole mikään yllätys. Me teemme yhteiskuntakriittistä infraa. Esimerkiksi sähkökatkoista keskustellaan yleensä aika isolla äänellä. Kun ottaa huomioon, että sähkön siirtohinnat ovat olleet aika lailla vakioita viime vuosina, niin kun niitä muutetaan, siihen liittyy aina keskustelua.

Eduskunnassa ennustettiin vuonna 2013, että uudet ulkomaalaiset omistajat ottavat maksimaalisen hinnan, mitä Fortum ei välttämättä olisi tehnyt.

- Sitä minä en osaa kommentoida, mitä Fortum olisi tehnyt. Mutta sen osaan kommentoida, että tämä on säädeltyä toimintaa ja se oikeuttaa kohtuulliseen tuottoon. Ja se mikä on kohtuullista, on sitten kohtuullista.

Kuinka hyvää bisnestä sähköverkkojen pitäminen on?

- En mä sitä osaa sanoa. Mutta siinä täytyy toimitusvelvollisuuslainsäädäntö täyttää ja verkkoa pitää kehittää."

jutun eka kommentti on aivan loistava:

"Vastaukset käännettynä selkokielelle:

Miksi Caruna korottaa näin paljon hintoja yhdellä kertaa, toimitusjohtaja Ari Koponen? Koska pystymme siihen.

Voitko käsi sydämellä sanoa, että koko korotus menee rakentamiseen? En.

Eli te ette nosta kannattavuuttanne tällä korotuksella?
Kyllä nostamme.

Yleisradion tietojen mukaan Caruna maksoi 50 miljoonan euron tuloistaan veroa Suomeen vain 800 000 euroa. Pitääkö tämä paikkansa ja miksi näin vähän? Olemme kirjanpidollisesti kierrättäneet voitot jottei niistä tarvitse maksaa veroa.

Oliko teille yllätys, että hinnankorotuksesta nousee näin iso meteli? On, olkaa hiljaa ja maksakaa.

Eduskunnassa ennustettiin vuonna 2013, että uudet ulkomaalaiset omistajat ottavat maksimaalisen hinnan, mitä Fortum ei välttämättä olisi tehnyt.
Sitä juuri yritämme tehdä.

Kuinka hyvää bisnestä sähköverkkojen pitäminen on?
Parasta bisnestä, asiakas ei voi vaihtaa sähkön siirron tekevää yritystä joten meille on pakko maksaa se mitä pyydämme. Oma palkkanikin on vajaat 31 000€/kk."
 
Eikös meillä ollut Täti tiukka joka luki madonlukuja muille ja Pääministeri oli mies joka hallitsi suuret luvut kutosen matikalla kuten "hurja summa"

Näillä mennään....

http://www.verkkouutiset.fi/talous/jim rogers joudumme kaikki karsimaan-46493

TALOUS
Sijoittajaguru varoittaa: Joudumme kaikki kärsimään
SAMI METELINEN
15 minuuttia sitten
Tunnettu suursijoittaja Jim Rogers varoittaa tulevasta finanssikriisistä.

  • 9ce466682eda163efc02db01e8746c46a738cc9bb88cdbbf530323e0785ad004

    Jim Rogers.
    (Wikimedia Commons)
– Joudumme kaikki kärsimään. En osaa ajatella montaa paikkaa, jotka eivät joutuisi kärsimään, Jim Rogers sanoo Crush The Streetinhaastattelussa.

Ainoat paikat, jotka eivät ehkä kärsi ovat Rogersin mukaan Kuuba ja Pohjois-Korea.

Amerikkalainen Rogers tunnetaan liikemiehenä, joka on luonut omaisuutensa sijoittamalla enimmäkseen raaka-aineisiin. Hän ennakoi vuoden 2008 finanssikriisin alkamalla myymään lyhyeksi asuntoluottoja ja rakennusteollisuuden osakkeita.

Rogers ei haastattelussa ennusta alkaako tuleva finanssikriisi tänä vuonna vai ensi vuonna, mutta hänen mukaansa peli on jo menetetty.

Syynä ongelmiin on hänen mukaansa keskuspankkien harjoittama rahapolitiikka. Tällä kertaa poikkeuksellista on se, että kaikki suuret keskuspankit maailmassa ovat harjoittaneet rahapoliittista elvytystä samanaikaisesti, mikä on kasvattanut velan määrää ja johtanut osakekuplaan.

– Keskuspankit joutuvat vielä paniikkiin ja tekevät kaikkensa markkinoiden pelastamiseksi. Se on keinotekoista. Se ei toimi, Rogers ennustaa.

Hän arvioi, että Yhdysvaltain keskuspankkikin (Fed) joutuu pian taas turvautumaan rahapoliittiseen elvytykseen, kun talouskehitys kääntyy jälleen alaspäin.

– Mutta valitettavasti, riippumatta siitä kuinka paljon markkinointia ja valkopesua harjoitetaan, markkinat tietävät, että peli on menetetty, ja peliä ei enää haluta jatkaa, Rogers sanoo.

Tässäpä on ajattelemisen aihetta. Ko. aihetta on itsekin joskus tullut pohdittua kun omien ja appivanhempien nuukailua on joutunut ihmettelemään.

HS: Professori kehottaa jättämään lapset perinnöttä: ”Elämä on hyvin eletty, kun perunkirjan viimeisellä rivillä on nolla”
Studio55.fi > Tästä puhutaan Julkaistu 11.02.2016 10:08

Siviilioikeuden professori Urpo Kangas kehottaa ikääntyviä käyttämään omaisuutensa itseensä, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomalaisessa perheessä on tavallista, että vanhemmat säästävät, jotta voivat jättää mahdollisimman suuren perinnön jälkikasvulleen. Nyt perittävät sukupolvet ovat kasvaneet köyhässä Suomessa, siten oppineet säästämään, mutta eivät kuluttamaan.

– Ihmisellä on oikeus nauttia oman työnsä hedelmistä. Sitä varten palkkaa maksetaan. Ei sen takia, että voi jättää mahdollisimman paljon perintöä aikuisille lapsille, Kangas kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Mainos
Kangas kuvailee haastattelussa esimerkkitapausta, jossa vanhus oli viettänyt vaatimatonta elämää pienen eläkkeen turvin, vaikka omaisuutta oli kertynyt talon, kesämökin, metsäpalstojen ja osakkeiden muodossa.

– Näin, että ihmisellä olisi ollut varaa oman elämänlaatunsa parantamiseen, mutta hän ei ollut tehnyt sitä. Koko omaisuus oli kiinni omistuksessa, ja sitä oli säästetty perinnöksi aikuisille lapsille, Kangas kuvailee.

Kankaan mukaan kuoleman jälkeisen elämän suunnittelu on ”psykologisesti ymmärrettävää”. Professori suosittelee kuitenkin auttamaan lapsiaan silloin, kun he ovat aikuistumisen kynnyksellä. Tällöin ostetaan oma asunto, opiskellaan ja perustetaan perhe – eli rahaa palaa.

– Mutta Suomessa perintö siirtyy tavallisesti eläkeläiseltä eläkeläiselle. He eivät ole enää mitään lapsia, joita vanhemman täytyy tukea, sanoo Kangas.

Kangas perustelee näkemystään myös seuraavasti: kun iäkäs vanhempi oppii käyttämään rahaa siivoojaan ja fysioterapeuttiin, tehdään perintöä parempi palvelus lapsille. Tällöin ei nimittäin tarvitse takertua lapsiin, kun ikä alkaa kangistaa. Ja kun ei ole perintöä, ei ole riitojakaan, toteaa Kangas.

http://www.studio55.fi/tastapuhutaa...unkirjan-viimeisella-rivilla-on-nolla/5732822
 
Jos nyt ei muuta niin ainakin säilyy sukulaisten kesken sopu...:rolleyes:
 
Eli poistetaan minimipalkat ja kiinteät työajat. Ja sitten vuokrasta palkan jälkeen puttuva osuus katetaan asumistuella. Samanaikaisesti kevennetään verotusta.
Näin insinööripohjalta en osaa muodostaa tuosta muuta kuin toimimattoman yhtälön. o_O

Onko tässä pohjaton menorohmu? Kelalta pysäyttävä luku asuntotukien kasvusta: +24%
Talouselämä 11.2. 10:15 päivitetty 11.2. 10:18

Kelan asumistukimenot ovat jatkaneet kasvuaan seitsemättä vuotta peräkkäin, kertoi Kela tiedotteessaan torstaina. Viime vuoden aikana yleisen asumistuen menot kasvoivat peräti 24 prosenttia.

Kela maksoi asumistukia vuonna 2015 yhteensä 1 732 miljoonaa euroa, mikä on 14 prosenttia edellisvuotta enemmän. Yleisen asumistuen menot kasvoivat 24 prosenttia vuodesta 2014, ja ne olivat 918 miljoonaa euroa.

Myös eläkkeensaajan asumistuen menot lisääntyivät. Opintotuen asumislisän menot pysyivät lähes samansuuruisina edellisvuoteen verrattuna.

Yleisen asumistuen menoja kasvattivat pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen sekä vuoden 2015 alussa voimaan tullut lainmuutos, joka nosti tuen määrää monilla tuensaajilla. Muutos myös mahdollisti sen, että tukea voi saada etenkin lapsiperheissä aiempaa suuremmilla tuloilla.

Lisäksi syyskuussa 2015 yleisessä asumistuessa otettiin käyttöön 300 euron ansiotulovähennys, joka lisäsi palkkatuloja saavien ruokakuntien asumistukea.

Yleisen asumistuen saajaruokakuntia oli vuoden 2015 lopussa 246 400, mikä on enemmän kuin koskaan ennen. Eläkkeensaajan asumistukea sai 197 900 henkilöä ja opintotuen asumislisää 151 700 opiskelijaa. Kelan maksamien asumistukien piirissä oli vuoden lopussa 820 000 henkilöä, mikä on 15 prosenttia väestöstä.

Asumistukia myönnettäessä asumismenot huomioidaan laissa määriteltyihin enimmäismääriin asti, eikä tukea makseta tämän rajan ylittävältä osuudelta.

Joulukuussa monella asumistuen saajalla todelliset asumismenot kuitenkin ylittivät asumistuessa huomioitavat menot. Näin kävi 68 prosentilla yleistä asumistukea saavista ruokakunnista, ja eläkkeensaajan asumistuen saajilla vastaava osuus oli 23 prosenttia.

http://www.talouselama.fi/uutiset/o...ayttava-luku-asuntotukien-kasvusta-24-6302823
 
Tässäpä on ajattelemisen aihetta. Ko. aihetta on itsekin joskus tullut pohdittua kun omien ja appivanhempien nuukailua on joutunut ihmettelemään.

HS: Professori kehottaa jättämään lapset perinnöttä: ”Elämä on hyvin eletty, kun perunkirjan viimeisellä rivillä on nolla”
Studio55.fi > Tästä puhutaan Julkaistu 11.02.2016 10:08

Siviilioikeuden professori Urpo Kangas kehottaa ikääntyviä käyttämään omaisuutensa itseensä, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomalaisessa perheessä on tavallista, että vanhemmat säästävät, jotta voivat jättää mahdollisimman suuren perinnön jälkikasvulleen. Nyt perittävät sukupolvet ovat kasvaneet köyhässä Suomessa, siten oppineet säästämään, mutta eivät kuluttamaan.

– Ihmisellä on oikeus nauttia oman työnsä hedelmistä. Sitä varten palkkaa maksetaan. Ei sen takia, että voi jättää mahdollisimman paljon perintöä aikuisille lapsille, Kangas kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Mainos
Kangas kuvailee haastattelussa esimerkkitapausta, jossa vanhus oli viettänyt vaatimatonta elämää pienen eläkkeen turvin, vaikka omaisuutta oli kertynyt talon, kesämökin, metsäpalstojen ja osakkeiden muodossa.

– Näin, että ihmisellä olisi ollut varaa oman elämänlaatunsa parantamiseen, mutta hän ei ollut tehnyt sitä. Koko omaisuus oli kiinni omistuksessa, ja sitä oli säästetty perinnöksi aikuisille lapsille, Kangas kuvailee.

Kankaan mukaan kuoleman jälkeisen elämän suunnittelu on ”psykologisesti ymmärrettävää”. Professori suosittelee kuitenkin auttamaan lapsiaan silloin, kun he ovat aikuistumisen kynnyksellä. Tällöin ostetaan oma asunto, opiskellaan ja perustetaan perhe – eli rahaa palaa.

– Mutta Suomessa perintö siirtyy tavallisesti eläkeläiseltä eläkeläiselle. He eivät ole enää mitään lapsia, joita vanhemman täytyy tukea, sanoo Kangas.

Kangas perustelee näkemystään myös seuraavasti: kun iäkäs vanhempi oppii käyttämään rahaa siivoojaan ja fysioterapeuttiin, tehdään perintöä parempi palvelus lapsille. Tällöin ei nimittäin tarvitse takertua lapsiin, kun ikä alkaa kangistaa. Ja kun ei ole perintöä, ei ole riitojakaan, toteaa Kangas.

http://www.studio55.fi/tastapuhutaa...unkirjan-viimeisella-rivilla-on-nolla/5732822

Tässä toisenlainen kulma tuohon juttuun..

http://takkirauta.blogspot.fi/2016/...tm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)&m=1

Näin pidetään Suomi köyhänä

Aikuiset lapset eivät tarvitse perintöä, toteaa siviilioikeuden professori Urpo Kangas. Hän suree sitä, että moni vanhus elää vaatimattomasti säästääkseen omaisuuttaan perinnöksi sen sijaan, että he realisoisivat kaiken jo eläessään ja kuluttaisivat sen eivätkä jättäisi aikuisille lapsille mitään. Kankaan mielestä on väärin, että ihmiset jättävät aikuisille lapsilleen perintöjä, ja kehottaa vanhuksia myymään omaisuutensa ja nauttimaan siitä jo eläessään.

Ruukinmatruuna kokee olevansa kuin ketjukuulanuijalla päähän lyöty. Hän tietää jo, että nuoret ikäluokat tulevat jäämään köyhemmiksi kuin vanhempansa, ja nyt professorismies käskee vielä lyömään lyötyä! Vai että pitäisi haaskata omaisuus hedonistisesti taivaan tuuliin sensijaan että se kulkisi suvussa?

Ruukinmatruunan silmissä professori Urpo Kangas putoaa luokkaan "vastenmieliset egoistik*sipäät". Harvoin saa nähdä niin vastenmielistä ja ilkeämielistä kirjoittelua kuin Kankaalta. On totta, että suurilla ikäluokilla on valtava määrä reaaliomaisuutta. Sellaista, jonka he ovat a) itse ostaneet tai b) perineet omiltavanhemmiltaan. Mutta tässä on vielä paljon syvempää taustalla.

Urpo Kangas nimittäin ei kertakaikkiaan tajua, miten kapitalismi toimii.

Kapitalismi tarkoittaa pääomien kasautumista ja niillä tehtäviä investointeja sekä vaurastumista. Ja pääsääntöisesti vauraat ihmiset ovat vauraita siksi, että vauraus on kasautunut suvussa monen sukupolven ajan. Eli että sukupolvi toisensa jälkeen on kertakaikkiaan ottanut elämäntehtäväkseen vaurauden kasvattamisen ja elänyt vaatimattomasti niin, että suvun pesämuna kasvaa ja kertyy. Sukupolvelta toiselle. Vauraus ei ole jotain sellaista, joka saadaan vanhemmilta. Se on jotain sellaista, joka on lainaa lapsilta.

Keski-Euroopassa ei ole lainkaan tavatonta, että perheyritys tai asunto on kulkenut parisataa vuotta suvussa. Siinä sivussa työllistäen ihmisiä ja kasvatetaan varallisuutta. Sensijaan, että elettäisiin hedonistisesti ja kulutettaisiin, ymmärretään, että vaurastuminen on monen sukupolven projekti ja että peritty raha on aina arvokkaampaa kuin itse tienattu raha.

No. Ruukinmatruuna on todennut, että on sukuja, joissa on tapana elää kädestä suuhun ja haaskata kaikki rahat ja tulot kulutukseen samantien. Sitten on sukuja, joissa on tapana elää nuukasti ja kerätä sitä pääomaa ja investoida sitä. Kummatkohan suvut mahtavat luoda työpaikkoja, vaurautta, varallisuutta ja hyvinvointia? Ne, joissa eletään kuin kuoltaisiin huomenna vaiko ne, joissa eletään kuin ei kuoltaisi lainkaan?

Urpo Kangas on harvinaisen pihalla siitä, mitä kapitalismi tosiasiallisesti on ja miten se toimii.Kapitalismissa juurikin aikuiset lapset tarvitsevat niitä perintöjä, koska niin sitä pääomaa kasvatetaan ja kerrytetään! Sillä lailla kapitalismi toimii!

Suomalaiset ovat yhä Neuvostoliiton sortumisenkin jälkeen niin sosialismin lumoissa, etteivät ymmärrä kapitalismin perusasioita. Eli sitä, että a) kukaan ei ikinä ole vaurastunut omalla työllään b) vaurastuminen on monen sukupolven projekti ja c) rikkauksia ei luoda omin voimin vaan kasaannuttamalla ja kerryttämällä. Siksi meillä on professori Kankaan kaltaisia urpoja, jotka kehottavat haaskaamaan rahat kulutukseen niiden kasaannuttamisen ja kerryttämisen sijaan.

Se merkitsee käytännössä vaurauden kavaltamista omilta lapsilta ja sitämyötä omalta suvulta.

Suomi on lopultakin hyvin köyhä maa. Suomalaiset ovat hyviä insinöörejä mutta h*lvetin huonoja bisnesmiehiä, sillä he eivät ymmärrä edes kapitalismin perusasioita!Perintöverotus on varma tapa tappaa yritteliäisyys ja pääomien kasaantuminen. Perintövero on aivan puhdas kateus- ja sosialisointivero, jonka tarkoituksena on pitää köyhät köyhinä ja estää se, ettei kukaan pääse vauraammaksi kuin kukaan toinen. Perintöverotuksen ansiosta tässä maassa on tapettu valtava määrä täysin terveitä ja toimintakuntoisia perheyrityksiä ja ehkäisty tuhansia sukupolvenvaihdoksia.

Ja Urpo Kangas haluaa myös pitää Suomen köyhänä.

Ruukinmatruunalla on paha kutina siitä, ettei hän ole ainoa laatuaan. Suuret ikäluokat ovat eläneet elämänsä sosialismin lumoissa, ja toisin kuin X-sukupolvi sekä meidän jälkeemme tulevat, eivät ole koskaan joutuneet elämään todellisessa kapitalismissa ja selviytymään siinä. He eivät ole koskaan eläneet siinä epävarmuudessa ja pätkätöiden, työttömyyden ja turvattomuuden helvetissä missä me ja meitä nuoremmat ovat joutuneet elämään. Siksi heillä on otsaa kehottaa vanhuksia haaskaamaan omaisuutensa, ettei se vahingossakaan joutuisi perinnöksi - ja näin hyödyttäisi sekä lapsia että kapitalismia. Sillä jos haluat vaurastua, aloita isoisästäsi.

Mutta näin pidetään Suomi köyhänä.
 
Tässä toisenlainen kulma tuohon juttuun..

Kummassakin mallissa on mielestäni omat hyvät puolensa kunhan jätetään ihan ääripäät pois laskuista. Tuosta perintöpuolestakin on sen verran suvusta kokemuksia että A) Sisarusten välit saattavat mennä loppuiäksi kun vanhempien perintöä jaetaan ja B) Kun sama "mummon yksiö" säilyy suvuun omistuksessa ja periytyy sukupolvelta toiselle niin muutaman kierroksen jälkeen kämpästä on maksettu yhteensä enemmän veroa kuin sen arvo on.
 
Perintossakin mallissa on mielestäni omat hyvät puolensa kunhan jätetään ihan ääripäät pois laskuista. Tuosta perintöpuolestakin on sen verran suvusta kokemuksia että A) Sisarusten välit saattavat mennä loppuiäksi kun vanhempien perintöä jaetaan ja B) Kun sama "mummon yksiö" säilyy suvuun omistuksessa ja periytyy sukupolvelta toiselle niin muutaman kierroksen jälkeen kämpästä on maksettu yhteensä enemmän veroa kuin sen arvo on.

Kohtaa B on hankala uskoa. Tai vaatii jo kovasti yrittämistä.

https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Perinto

Lisäksi jos se on esim. Vuokralla, niin tuohan se sitten tuottoakin. 20 vuoden vuokrat ovat varmaan about arvon verran?
 
Kohtaa B on hankala uskoa. Tai vaatii jo kovasti yrittämistä.

No joo, ei varmaan mikään tyypiesimerkki. Mutta äidiltä ensi lapsettomalle pojalle, pojalta sisarelleen, jonka jälkeen sisarelta omalle lapselleen. Kaikki tämä 15 vuodessa ja käytännössä ilman vuokratuottoja (lastenlasten ja näiden lasten opiskeluasuntona) niin olisihan tuon voinut fiksumminkin hoitaa.
 
Viimeksi muokattu:
Economist:
"The Economist nostaa Suomea koskevassa artikkelissaan esiin monia vaivoja, jotka painavat Suomen taloutta.
Lehti mainitsee Nokian kaatumisen, palkkojen nousun huolimatta tuottavuuden laskusta sekä työvoiman kutistumisen syntyvyyden laskiessa.
Yhdeksi esteeksi Suomen taloudelliselle jumitukselle Economist nostaa asian, josta sen mukaan ei ole keskusteltu niin paljon kuin muista: valuutan.
Lehti katsoo, että jos Suomi olisi pitänyt oman valuuttansa, voisi Suomi saavuttaa nyt hakemansa muutokset paljon helpommin, kuin kotimaisia kuluja laskemalla, sillä Suomi olisi voinut devalvoida markan.
Lehti huomauttaa, että Suomen talous poikkeaa naapurimaa Ruotsin taloudesta, joka pitäytyi omassa valuutassaan, eli kruunussa.
Euro ei ole Suomen ainoa ongelma, mutta osasyy silti. Suomen tuotanto on nyt 7,3 prosenttia matalammalla kuin edellisen huipun aikaan. Tämä on huonommin kuin Espanjassa tai Portugalissa.
Vertailun vuoksi juuri Ruotsissa tuotanto on puolestaan 8,6 prosenttia korkeammalla.

Economist huomautaa kuitenkin, että eurosta eroaminen olisi vaarallista ja kallista, joten Suomen ainoa tie on yrittää saada menettämänsä ala takaisin rahaliitossa, kipuilusta huolimatta."
http://www.talouselama.fi/uutiset/t...alouskasvun-esteesta-puhutaan-harvoin-6250023

Huomauttaisin että The Economist-lehti joka on muuten kutakuinkin laatujournalismia, valitettavasti palkkaa idealistisia liberaaleja ekonomistimärkäkorvia kirjoittajikseen. Kirjoittajat, jotka ovat anonyymejä, ovat poikkeuksetta erittäinkin vihreitä monen keskuksen ulkopuolisen asian suhteen. Ts. periferian ollessa kyseessä he sortuvat luennoitsemaan, besserwisseröimään ja mestaroimaan miten asiat pitäisi oikeasti hoitaa. Totuus on se että devalvaatiossa kansa faktisesti aina köyhtyy, vain ulkomaankauppaa tekevä teollisuus, tai siis sen omistajat hyötyvät hetkellisesti. Jos talletukset ovat markoissa niin kansa köyhtyy ja jos omistajatkin ovat ulkomailla niin kukaan ei oikeastaan hyödy kotimaassa. Devalvaatio on vähän kuin level 87 griftaava aloittaisi uuden charrun.
 
Totta. Saamapuolella olisivat myös korkeat korot! ;-)
 
Back
Top