Syyrian konflikti

Tai sitten pelkäävät venäläisten ilmatorjuntaa, mutta haluavat silti operoida Assadia sekä kenties Iranilaisia tukijoita vastaan Syyrian ilmatilassa. Haluavat näin pienentää riskiä yhteenotosta Venäläisten kanssa.

Omien kokemusten mukaan IAF ei kyllä pelkää ketään. :D

Mutta Israelissa asuu hemmetisti venäläissyntyisiä juutalaisia (joista aika moni on "juutalaisia"), joten tältäkin kannalta tiettyä "sympatiaa" löytyy.

Edit: kuten artti sanoi, about miljoona. Ovat muuten ns. isänmaallisimpia Israelia kohtaan koko väestössä. Jostain kumman syystä meikäläistäkin luullaan aina venäläiseksi, suomalainen kun on aika harvinaisuus. :D
 
Bibi kavi Moskovassa kaksi viikkoa ennenkuin ensimmainen ryssan S-300 tuli Latakiaan... eikohan siella sovittu pelisaannot ihan suoraan, Putin on kuulema huhupuheena Israelin ystava... mene tieda.
Joka tapauksessa Netanyahu tod. nak. ilmotti etta jos ruvetaan peilaamaan etelaan pain niin se teidan mesta on silppuna about 15 minuutin sisalla. Loppu.
Nyt tietty toi S-400 sekottaa pakkaa, mutta on kuitenkin enemman ikaankuin jenkkien Aegis S-3, eli ballistista uhkaa ja sita rataa...

No jos noista olis jotain oikeata riskia IAF:lle ja ennenkaikkea Ben Gurionin siviili-liikenteelle niin ne olis silppuna jo, ihan sama kuka niita operoi. Ja tama on fakta.
 
Sehän oli jo pitkään ollut siellä. Voi olla, että nyt pari pötkylää lisää rahtasivat paikalle.

Latakian suunnalta olevissa kuvissa on näkynyt venäläinen 96L6E tutka (tai siitä modernimpi versio) mutta alueella ei ole ollut S400 maasta ilmaan ohjuksia - kyseistä tutkaa voidaan käyttää myös S300-järjestelmän kanssa sekä omatoimisensa yksikkönä kytkettynä ilmavalvontaan tai muihin ilmatorjuntajärjestelmiin (ja tässä tarkoituksessa se mitä suurimmalla todennäköisyydellä on alueelle sijoitettu). Venäjä ilmoitti jo parisen viikkoa sitten vahvistavansa alueen ilmapuolustusta, tuolloin esille nousi, alueella olevien Pantsir S1, ohella viedä Latakiaan myös muita ilmatorjuntayksiköitä - Buk nousi esille aivan kuten S300-järjestelmä.

vlad.
 
Juuri näin. Turkin perseilyt omassa maassaan ja sen ulkopuolella eivät kyllä kestä päivänvaloa. Esimerkiksi Turkin Nusaybin-nimisellä alueella, jossa kurdit elävät, sattuu ja tapahtuu - kuten seuraavassa videossa todetaan:

Hiukan lisää Turkin roolista suhteessa ISIS:in ja Syyrian tapahtumiin (kirjoitettu allekirjoittaneen toimesta toisaalle):

Onko Turkin aika katsoa peiliin?

Turkin ammuttua alas venäläisen rynnäkköhävittäjän asetelma Syyriassa on muuttunut entistä räjähdysherkemmäksi, mutta tässä kirjoituksessa en kuitenkaan pohdi tätä asetelmaa vaan tarkastelen Turkin suhdetta ISIS:in ja sen kautta Turkin asemaa pääasiassa Syyrian kriisissä. Venäläiskoneen pudottamisen jälkeen Venäjän pääministeri Medvedev väitti Turkin harjoittavan kaupankäyntiä ISIS:n kanssa ja ostavan ISIS:ltä öljyä – palaamme tähän teemaan myöhemmin, mutta ensin katsaus Turkin tilanteeseen.

Turkilla on oikeus puolustaa alueellista koskemattomuuttaan siitä ei pääse mihinkään, mutta Turkki ei silti ole mikään viaton osapuoli joka on vedetty mukaan sotaan ja jonka Venäjä on vetänyt syvemmälle kriisiin. Turkki on jo ennen Venäjän varsinaisia sotatoimia Syyriassa omalta osaltaan pistänyt lusikkansa soppaan sotkeutumalla Syyrian tapahtumiin ja tukemalla hyvinkin aktiivisesti Assadin hallintoa vastustavia ryhmittymiä esim. rajan pinnassa asuvia turkkilaissukuisia turkmeeneja, kuin myös muitakin ryhmiä, joista osa on hyvinkin fundamentalistia ja jotka omalta osaltaan käyvät ”pyhää sotaa” (jihadia) myös läntistä yhteisöä vastaan ja ISIS kuuluu tähän ryhmään.

On kuitenkin syytä huomioida se, että alun perin arabikevään alkuhetkinä Turkin suunnalta Erdoganin taholta kehotettiin Bashar al-Assadia sovinnontielle ja neuvottelemaan oppositiovoimien kanssa, al-Assad kuitenkin valitsi toisen – Putinin suositteleman – tien ja ryhtyi kukistamaan oppositiota ja sittemmin kaikkia viholliseksi katsomiaan osapuolia äärimmäistä voimaa käyttäen raaistaen näin sotaa omalta osaltaan huomattavan paljon. Samanaikaisesti Syyrian hallinnon suhde ISIS:in oli vähintäänkin yhtä kompleksinen mitä se Turkilla on. Mutta palatkaamme Turkin aktiivisempaan rooliin ynnä Turkin hallinnon ”pimeämpään” puoleen.

Turkilla on omat kansalliset pimeät puolensa, se ei ole sinut historiansa kanssa eikä se tunnusta armenialaisten kansanmurhaa tapahtuneeksi – kansanmurha, joka nyt vastavetona Turkin toimille tultaneen tunnustamaan kansanmurhaksi Venäjällä, toiminta joka tietenkin on osa poliittista peliä ja näpäytys Turkin suuntaan. Samalla Turkki tänä päivänä käy sotaa maaperällään kurdien PKK:ta vastaan ja tässä sodassa se turvautuu keinoihin jotka ovat tuomittavia ja joita voidaan pitää rikollisina. Turkki on myös suorittanut pakkovärväyksiä kurdialueilla ja pakottanut nuoria kurdimiehiä asevoimiinsa pitkien vankeusrangaistusten uhalla, näin toimien Turkki on pyrkinyt hajottamaan kurdikansaa ja kääntämään heitä toinen toisiaan vastaan. Pidätettyjen kurdien kidutukset ovat edelleen arkipäivää siinä missä katoamiset ja murhaamisetkin. Tässä suhteessa lännen suhtautuminen Turkkiin on hyvin kaksinaamaista ja moraalitonta, Turkki saa paljon anteeksi liittolaissuhteidensa takia sekä strategisesti tärkeän sijaintinsa takia – sijainti on tärkeä Yhdysvalloille mutta nyt merkittävällä tapaa myös EU:lle ja tämä Turkissa tiedetään ja sitä sekä siihen nivoutuvia syitä (pakolaiset) Erdogan tullee hyödyntämään neuvotteluissa EU:n kanssa. Mutta palataan takaisin Turkin operointiin Syyriassa ja tätä kautta Turkin harjoittamaan politiikkaan.

Kuten todettua jo aiemmin, Turkki on tukenut hyvinkin aktiivisesti Syyriassa toimivia al-Assadin hallinnon vastustajia, Erdoganin näkökanta tällä hetkellä on se, että Assadin tulee lähteä. Merkittävää Turkin kohdalla on se, että sen tuki on kohdistunut hyvin sekavaan joukkoon al-Assadin hallinnon vastustajia ja meistä katsoen osa näistä ryhmittymistä on hyvinkin radikaaleja ja fundamentalistia, joiden arvot ovat todella kaukana toivottavista. Toisaalta pitkään jatkunut sisällissota (johon ulkovallat ovat sotkeutuneet) on muuttunut hyvin raa’aksi eikä käytännössä yksikään ryhmä kunnioita sodankäynnin sääntöjä – ne säännöt ovat kuollut kirjain, ovat olleet jo hyvänaikaa, on siis vaikea enää sanoa, että onko mikään ryhmittymä siinä mielessä maltillinen millaisena me sanan miellämme tai sillä tapaa maltillinen millainen oli sodan alkaessa vuosia sitten.

Turkki salli tai jopa suvaitsi ISIS:n toimintaa hyvinkin pitkään. Turkin tarkoituksellisen leväperäinen toiminta rajaseudulla mahdollisti ensinnäkin tuhansien esim. Euroopasta ja Venäjältä tulleiden taistelijoiden siirtyä rajan yli Syyriaan ja Irakiin, näin Turkki on omalta osaltaan ollut pitkittämässä ja radikalisoimassa sotaa ja vahvistamassa ISIS:ä sekä muita fundamentalistia ryhmiä, joihin suurin osa vapaaehtoistaistelijoista on liittynyt. Samalla Turkki on myös sallinut ISIS:n siirtyä suhteellisen vapaasti rajan yli maan kaakkois- ja eteläosissa, ISIS:n taistelijoita on liikkunut rajan yli turvaan Turkin puolelle niin Syyriasta kuin myös Irakista – asetelma on kieltämättä outo kun samalla läntinen koalitio on osallistunut aktiivisesti sotatoimiin ja pommittanut ISIS:n tukikohtia kummassakin maassa. Vielä mielenkiintoisempi kuvio on sitten se, että samalla kun läntinen koalitio on tukenut ISIS:ä vastaan taistelleita kurditaistelijoita (peshmerga) kouluttamalla ja varustamalla heitä, on Turkki omalta osaltaan tukenut jossain määrin ISIS:ä sekä iskenyt ilmavoimillaan peshmerga-asemiin Syyriassa ja muutenkin pitänyt peshmergoja taustansa vuoksi vihollisina.

Turkin asenne ISIS:ä kohtaan on muuttunut tai muuttumaisillaan taannoisen Ankarassa tehdyn pommi-iskun myötä, josta maan hallinto syytti ISIS:ä. Toisaalta maan asema kurdeja kohtaan ei ole muuttunut miksikään vaan Turkin kurdialueilla käydään kaiken aikaa ”hiljaista sotaa” PKK:n taistelijoita vastaan. Ylläkuvatun toiminnan luulisi jo heittävän varjon maan hallinnon ylle, mutta toistaiseksi näin näytä käyvän.

Turkilla on myös merkittävä rooli aseiden kauttakulkumaana Syyriaan maan hallintoa vastustaville joukoille ja näistä aseista osa on tavalla tai toisella päätynyt radikaaliryhmittymille sekä ISIS:lle. Eräissä tapauksissa aseet on toimitettu suoraan äärijärjestöille ja eräissä tapauksissa maltillisemmat ryhmät ovat syystä tai toisesta luovuttaneet kehittyneempiäkin asejärjestelmiä ääriryhmille (esim. al-Nusran rintama) tai jopa ISIS:lle. Aseiden kulkeutumista vääriin käsiin ei voi välttää Syyriassa, koska eri ryhmittymiä on paljon ja ne tekevät keskinäisiä sopimuksia, jotka saattavat purkautua viikkojen tai kuukausien kuluttua, jonka seurauksena entisistä liittolaisista tulee vihollisia ja näin aseita päätyy omalta osaltaan vääriin käsiin. Mutta Turkin rooli on myös aktiivisempi, se ei ole pelkkä sivusta seuraava taho vaan se omalla toiminnallaan mahdollistaa ääriryhmien varustautumisen.

Turkin kautta on kuljetettu ns. laillisia aseita eri ryhmille. Eräissä tapauksissa Sudanin hallituksen ostamia aseita on välitetty Turkin kautta Syyriassa al-Assadia vastaan taisteleville ryhmille, kuten FSA. Useissa tapauksissa linkkinä on toiminut Persianlahden maista Qatar, ja tämän jälkeen aseet on sitten toimitettu joissain tapauksissa Turkin kautta eri ryhmittymille. Tiedossa on tapauksia, joissa ”pimeät lennot” ovat laskeutuneet sotilaskentille ja aselastit on niiden kautta toimitettu eteenpäin, joten tämä osoittaa sen, että kyseessä on toiminta jolla on valtiojohdon hyväksyntä. Turkin rooli ei siis missään mielessä ole passiivinen vaan se on hyvin aktiivinen, aivan kuten toiminta Syyrian vastaisella rajalla ja Syyrian maaperällä osoittaa – myös Turkin kädet ovat likaantuneet vereen Syyrian sodan myötä. (1 ja 2)

Loppuun sitten lyhyelti väitteisiin joiden mukaan Turkki olisi ostanut öljyä ISIS:ltä. Jos jätetään huomiotta venäläislähteiden väitteet, tästä huolimatta löytyy useita viitteitä siitä, että Turkki on yksi kauttakulkumaa ISIS:n myymälle ”mustanpörssin” öljylle. Aiemmin tässä kuussa the Guardian raportoi ISIS:n hallinnoivan kuutta öljykenttää Irakissa ja Syyriassa, ja että ISIS myy öljyä kurdivälittäjille Irakin Kurdistanissa, jotka sitten myyvät öljyn eteenpäin esim. turkkilaiselle välikädelle.

Kesäkuussa 2014 Turkin parlamentin oppositiopuolueen jäsen Ali Edibogluan (Cumhuriyet Halk Partisi eli CHP - The Republican People's Party) sanoi ISIS:n salakuljettaneen 800 miljoonan dollarin arvosta öljyä Syyriasta ja Irakista Turkkiin. Hän mainitsi erityisesti Rumailan öljykentän Syyrian koillisosissa sekä öljykentät lähellä Mosulia Irakissa. (3)

Tai kuten NATO:n entinen komentaja kenraali Wesley Clark totesi: “Someone’s buying that oil that ISIS is selling, it’s going through somewhere, it looks to me like it’s probably going through Turkey,” ja kuten hän jatkoi: “There’s no good guy in this, this is a power struggle for the future of the Middle East.” (4)

Helmikuussa länsimainen diplomaatti totesi the Wall Street Journalille Turkin roolista: ”Turkey is trapped now — it created a monster and doesn’t know how to deal with it." (5)

Lopulta on helppoa sanoa turkkilaisten sotkeutuneen monellakin tapaa Syyrian sotaan ja se on elättänyt käsissään käärmettä – ISIS:ä, joka lopulta puri ankarasti takaisin. Ankarassa olisi peiliin katsomisen paikka, mutta se ei todellakaan ole ainoa paikka jossa näin on syytä tehdä.


M...

1. http://www.kuna.net.kw/ArticleDetails.aspx?id=2472991&language=en

2. http://www.dailymail.co.uk/news/art...ack-brand-new-surface-air-missiles-china.html

3. http://www.ibtimes.com/turkey-buyin...tin-slams-islamic-states-black-market-2198214

4. http://www.infowars.com/former-nato-commander-turkey-is-supporting-isis/ (lähteenä infowars.com on korkeintaan välttävä, se on salaliittoteoreetikko Alex Jonesin vaikutuskanava).

5. http://uk.businessinsider.com/links-between-turkey-and-isis-are-now-undeniable-2015-7?r=US&IR=T


***

Kyseessä on yksi alueen ongelmallista tilannetta käsittelevistä kirjoituksistani, tilannetta on käsitelty vain yhdeltä sektorilta - Syyrian hallinnon rooli vaatii yhtälailla oman ruotimisensa, ISIS on jo sellaisen saanut (välttävällä tasolla). Eikä Persianlahden maidenkaan roolia pidä unohtaa, aihetta tosin olen ruotinut ISIS:ä tarkastellessani.

vlad.
 
Onhan tässä monenlaisia asioita taustalla.

Historia opettaa eli kannattanee silmäillä läpi vaikkapa Wikipedian artikkeli History of the Russo-Turkish wars. Noiden maiden välit eivät historiallisesti ole olleet kovinkaan ruusuiset.

Turkin (ja mm. Saudi-Arabian) motiiveiksi on arveltu esimerkiksi pyrkimystä saada aikaan vahva "pan-arabien" liittoutuma, joka ulottuisi Egyptistä Turkkiin. Tässä suhteessa arabien vieroksuma Iran-Irak-Syyria-akseli on lyömässä kapuloita rattaisiin. Tämä asia on merkittävä mm. siksi, että tuollainen valtakeskittymä saisi todella vahvan aseman Euroopan energiamarkkinoilla rakentamalla esim. Saudi-Arabiasta Jordanian, Syyrian ja Turkin kautta Eurooppaan kulkevan öljy- ja kaasuputken.

Ehkäpä ainakin osaa Turkin toiminnasta voisi selittää ottomaanien valtakunnan loistonpäiviä nostalgisesti muistelevien halulla kasvattaa maan vaikutusvaltaa.

Venäjän osalta ei liene aivan puhtaasti tuulesta temmattu tekosyy, että se haluaa taistella ääri-islamisteja vastaan. Syyriassa niitä riittää pilvin pimein, myös Venäjältä tulleita. Esim. tuolla koneen tiputuspaikan lähistöllä on sanottu olevan turkmenien ohella mm. Al-Nusran väkeä, jotka eivät ole kovinkaan kaukana ISIS:n ideologiasta. Muistelen jo vuosi-pari sitten olleen juttua siitä, että Venäjä haluaisi likvidoida tällaisen porukan paikan päällä Syyriassa ennen kuin se ilmaantuu kaukasukselle puhaltamaan uutta tuulta kaukasuksen emiraatin rakennusprojektiin.

Kaippa lisäpontta tulee myös jonkinlaisesta "kaveria ei jätetä"-mentaliteetista. Syyrian (ja Assadin suvun) Ja Venäjän (ja Neuvostoliiton) välit ovat olleet lämpimät jo kymmeniä vuosia.

Tässä on hyvä muistaa että turkkilaiset (Turkin valtaväestö) eivät ole arabeja. Ihan eri kansa ja eri kieli.
 
Forbesissa oli hiukan yllättäväkin kirjoitus: kehoitus Turkin heivaamiseen NATO:sta. Heti otsikossa nimitetään Turkkia "uudeksi Ottomaanien valtakunnaksi" sekä syytetään sitä yhteistyöstä ISIS:n kanssa. Juttu on aika pitkä, joten en sitä tähän kopioi, mutta lyhykäisesti siinä sanotaan ajan ajaneen Turkin NATO-jäsenyyden ohi, syytetään Turkkia USA:n etuja vastaan toimimisesta ja todetaan Erdoganin olevan vähintään Putinin veroinen konna.

Tuo ryssäfanitus juttu ei ole Forbesin juttu, vaan se on ulkopuolisen "contributorin" tekemä, aivan samoin kuin Uudessa Suomessa saa kaiken maailman höyrypäät julkaista juttujaan. "Opinions expressed by Forbes Contributors are their own."

Mutta varmaan tuotakin Putin-trollit ja muut pro-ryssä jengit käyttävät esimerkkinä osoittamaan että maailma on heidän puolellaan...
 
Viimeksi muokattu:
Syyrian sodassa mikään ei ole mustavalkoista. Tuossa porukassa joku itsekkäistä syistä sotiva diktaattori ei näytä muita pahemmalta.
 
USA on ollut Turkin EU-jäsenyyden äänekäs puolestapuhuja. Amerikassa haluttaisiin nähdä eurooppalaisempi ja modernimpi Turkki, koska sijaintinsa vuoksi maa on tärkeä liittolainen. Siellä ei varmaan pidetä Erdoganista ja suunnasta johon Turkkia on viety.

Huomiota herättävän hiljaa ovat länsimaat olleet venäläiskoneen tapauksesta, jos verrataan esim Ukrainan kriisiin.

Itse olen Turkin ja Venäjän kähinässä Turkin puolella ainoastaan siksi, että vain venäjä on meille suora uhka. Lisäksi toivon Putinin suurvaltaseikkailun päättyvän tappioon.
 
Tai sitten pelkäävät venäläisten ilmatorjuntaa, mutta haluavat silti operoida Assadia sekä kenties Iranilaisia tukijoita vastaan Syyrian ilmatilassa. Haluavat näin pienentää riskiä yhteenotosta Venäläisten kanssa.

Tuo lie se syy. Haluavat diilin, että saavat lennellä ilman alasampumisyrityksiä Syyrian ilmatilassa. S-400 säde on suuri. Taitaa teoriassa koko israelkin olla torjunta-alueella?
 
@Vonka taisi alkuviikosta tuumailla sen suuntaisesti, että Putin ja Erdogan puhuvat samaa kieltä - ovat kuin katupoikia. Vertaus on minusta osuva, joidenkin mielestä se "katupoikamaisuus" voi olla syy kriisin syvenemisellekin, koska kummankin on oltava kova - mutta olen tässä pohdiskellut, että se voi olla hyvässä lykyssä jopa tekijä sille, että kriisi ei lopultakaan syvene kunhan Putin ja Erdogan istuvat saman pöydän ääreen, se kynnys toki on ylitettävä.

Tähän mennessä Putin on voinut "huseerata" varsin huolettomasti operoidessaan länsimaiden johtajien kanssa, ymmärrys on ollut se, että länsimaat ovat pyrkineet pitämään yllä luottamuksen ilmapiiriä ja luottamaan neuvottelukumppaniin, seuraus voi olla se, että yhteistä kieltä ei löydy. Lännessä on ajateltu, että "meillä on sopimus, josko nyt Venäjään on luottaminen" ja vastaavasti Putin on tuumaillut Moskovassa "katsotaanpa onko noista tolvanoista mihinkään, otetaanpa seuraava askel". Yhteistä kieltä ei siis ole kun lännessä perusolettamus on sopimusten jonkinasteinen noudattaminen ja luottamus, Venäjällä taasen pelataan aikaa ja katsellaan kortteja ja kun huomataan, että länsi vain vikisee - ettei todellista tahtoa ole tähän mennessä löytynyt, on otettu aina seuraava ja seuraava askel.

Sen sijaan Venäjän ja Turkin välillä (tai käytännössä Putinin ja Erdoganin välillä) asetelma on toinen - tasavertaisempi. Kummatkin pelaavat samoilla korteilla, kumpikin on otteiltaan diktatoorinen, kumpikin haluaa olla kova - kovempi mitä todellisuudessa onkaan, kumpikin tietää, että toinen on valmis puhumaan paskaa minkä ehtii. Ja juuri tässä voi piillä kriisin ratkaisu, hetken uhittelun ja nokittelun jälkeen (kun on näytetty kotimarkkinoille kuinka kovia ollaan) onkin helpompi istua samaan pöytään ja tehdä kumpaakin tyydyttävä sopimus, koska kasvojen menettämisen pelko ei olekaan niin suuri kun vastassa oli kova ja tiukka sälli (jota voi siis kunnioittaa henkilökohtaisella tasolla) vrt. asetelma Putin Merkel tai Putin Obama - kun näiden kohdalla Putin on ollut kovis ja Merkel sekä Obama ovat nössöjä. Kuka kovis haluaa nöyrtyä jonkun nössön edessä ja tehdä sopimuksia sellaisen kanssa? Kuka katupoika siihen alistuu? Paljon helpompaa on tehdä sopimuksia sellaisen henkilön kanssa jonka katsoo olevan vertaisensa.

(Tietty on olemassa riski sille, että tehdään näennäinen sopimus, joka ollaan valmis rikkomaan sopivan tilaisuuden tullen vrt. Molotov-Ribbentrop-sopimus. Mutta jos mitään ideologista vihaa tai vastaa tunnetta ei ole matkassa - elintilan saaminen, toinen edustaa ali-ihmisiä tms. - näen että selkään puukottamisen riski on pienempi mitä asetelmassa Putin vs länsi).

Kuvaavaa Turkin ja Venäjän asetelmalle on se kun Turkin suunnalta kerrottiin etteivät tienneet koneen olevan venäläisen ja mikäli olisivat tienneet, olisivat toimineet toisin - johon Putin oli todennut sen suuntaisesti, että kyllä he tiesivät kenelle kone kuului. Ehkäpä tässä piilee se kriisin ratkaisu kunhan hetki on nokiteltu ja uhiteltu ja näytelty kovista - kunhan Erdogan ja Putin saadaan samaan pöytään niin yhteistä kieltä puhuminen voi helpottaa tilanteen ratkaisua.

vlad.
 
Venäläisten turistien sanotaan tuovan Turkkiin useita miljardeja USD per vuosi (yli 3 miljoonaa matkaa vuodessa). Hedelmiä ja vihanneksia ovat ostaneet reilulla miljardilla. Eivät nuo ihan nappikauppaa ole. Esim. Israelissa on kiinnostusta vastaanottaa reilusti lisää venäläisiä aurinkomatkailijoita. Liekö Israelin armeijan edustaja osin tästä syystä antanut lausunnon, että Israelin ilmavoimat eivät pudottaisi Israelin ilmatilaa loukkaavaa venäläistä konetta. Hyvää mainosta ainakin "patrioottisille" venäläisille.

Jerusalem Post: Israel won't down a Russian warplane if it enters its air space

Israelinkin mielipide saattaisi muuttua jos venäläiset muutaman kuukauden pommittaisivat vaikkapa ns.länsirannan kibbutseja ja muutenkin pörräisivät rajan pinnassa ohjuksineen...ja, toisekseen Israelin mielipide tilanteesta voi kääntyä myös muista syistä. En nimittäin usko että he lähtisivät erityisemmin tukemaan Al-Assad'in hallintoa tai Daesh'in terroristeja. Vaikka Israel on koko elinaikansa taktikoinut onnistuneesti, "hajoita ja hallitse" menetelmällä, palestiinalaisia ja hieman muitakin alueen muslimiryhmiä vastaan.
 
@Vonka taisi alkuviikosta tuumailla sen suuntaisesti, että Putin ja Erdogan puhuvat samaa kieltä - ovat kuin katupoikia. Vertaus on minusta osuva, joidenkin mielestä se "katupoikamaisuus" voi olla syy kriisin syvenemisellekin, koska kummankin on oltava kova - mutta olen tässä pohdiskellut, että se voi olla hyvässä lykyssä jopa tekijä sille, että kriisi ei lopultakaan syvene kunhan Putin ja Erdogan istuvat saman pöydän ääreen, se kynnys toki on ylitettävä.

Tähän mennessä Putin on voinut "huseerata" varsin huolettomasti operoidessaan länsimaiden johtajien kanssa, ymmärrys on ollut se, että länsimaat ovat pyrkineet pitämään yllä luottamuksen ilmapiiriä ja luottamaan neuvottelukumppaniin, seuraus voi olla se, että yhteistä kieltä ei löydy. Lännessä on ajateltu, että "meillä on sopimus, josko nyt Venäjään on luottaminen" ja vastaavasti Putin on tuumaillut Moskovassa "katsotaanpa onko noista tolvanoista mihinkään, otetaanpa seuraava askel". Yhteistä kieltä ei siis ole kun lännessä perusolettamus on sopimusten jonkinasteinen noudattaminen ja luottamus, Venäjällä taasen pelataan aikaa ja katsellaan kortteja ja kun huomataan, että länsi vain vikisee - ettei todellista tahtoa ole tähän mennessä löytynyt, on otettu aina seuraava ja seuraava askel.

Sen sijaan Venäjän ja Turkin välillä (tai käytännössä Putinin ja Erdoganin välillä) asetelma on toinen - tasavertaisempi. Kummatkin pelaavat samoilla korteilla, kumpikin on otteiltaan diktatoorinen, kumpikin haluaa olla kova - kovempi mitä todellisuudessa onkaan, kumpikin tietää, että toinen on valmis puhumaan paskaa minkä ehtii. Ja juuri tässä voi piillä kriisin ratkaisu, hetken uhittelun ja nokittelun jälkeen (kun on näytetty kotimarkkinoille kuinka kovia ollaan) onkin helpompi istua samaan pöytään ja tehdä kumpaakin tyydyttävä sopimus, koska kasvojen menettämisen pelko ei olekaan niin suuri kun vastassa oli kova ja tiukka sälli (jota voi siis kunnioittaa henkilökohtaisella tasolla) vrt. asetelma Putin Merkel tai Putin Obama - kun näiden kohdalla Putin on ollut kovis ja Merkel sekä Obama ovat nössöjä. Kuka kovis haluaa nöyrtyä jonkun nössön edessä ja tehdä sopimuksia sellaisen kanssa? Kuka katupoika siihen alistuu? Paljon helpompaa on tehdä sopimuksia sellaisen henkilön kanssa jonka katsoo olevan vertaisensa.

(Tietty on olemassa riski sille, että tehdään näennäinen sopimus, joka ollaan valmis rikkomaan sopivan tilaisuuden tullen vrt. Molotov-Ribbentrop-sopimus. Mutta jos mitään ideologista vihaa tai vastaa tunnetta ei ole matkassa - elintilan saaminen, toinen edustaa ali-ihmisiä tms. - näen että selkään puukottamisen riski on pienempi mitä asetelmassa Putin vs länsi).

Kuvaavaa Turkin ja Venäjän asetelmalle on se kun Turkin suunnalta kerrottiin etteivät tienneet koneen olevan venäläisen ja mikäli olisivat tienneet, olisivat toimineet toisin - johon Putin oli todennut sen suuntaisesti, että kyllä he tiesivät kenelle kone kuului. Ehkäpä tässä piilee se kriisin ratkaisu kunhan hetki on nokiteltu ja uhiteltu ja näytelty kovista - kunhan Erdogan ja Putin saadaan samaan pöytään niin yhteistä kieltä puhuminen voi helpottaa tilanteen ratkaisua.

vlad.
Jatkan pohdintaasi omalla keittiöpsykologisella mietinnällä. Putinille länsi on varmaan äärimmäisen ärsyttävä vastapuoli. Putinin katupoikamentaliteetilla länsi lienee yhtä aikaa sekä säälittävän heikko, mutta silti ylimielinen. Sellaista tekee mieli hieman kopauttaa...
 
...
There are striking similarities between Erdogan’s Turkey and Putin’s Russia, not least their ability and propensity to move conflicts into the covert arena. While Russia’s intervention in Syria may have cynical intent, the Turks are acting in support of their national interests in Syria with equal ruthlessness.

Ankara is often guilty of neglecting attacks on Isis and hitting the Kurds (who are in so many ways the most effective force against the jihadists) instead, smuggling weapons in the guise of humanitarian convoys (something we saw the Russians doing in Ukraine), and being willing to support groups which are often jihadist in their own terms. Turkish military intelligence organisation (MIT) is every bit as cynically opportunist as the Russian military spy agency (GRU), and Erdogan every bit as erratic, brutal and ambitious as Putin.
...

http://www.theguardian.com/world/2015/nov/26/russia-turkey-jet-mark-galeotti
 
Venäjä voitti suurimman osan sodistaan Turkkia vastaan. Jurppi esitti vain historiallisesti täysin nurinkurisen väitteen, samalla sivullahan oli vielä linkki Venäjän ja Turkin sotia käsittelevään wikipedia-artikkeliin, josta siitäkin saldo hyvin näkyy. https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_Russo-Turkish_wars
Sotien voittajan osalta asiaa voi tulkita miten haluaa..mutta Venäjän ei ole koskaan kyennyt valtaamaan Turkin alueita eikä saamaan itselleen sitä eniten haluamaansa helmeä, eli Bosborin salmen hallintaa. Joka kerta (tai ainakin useammissa tapauksissa) Venäjä on lähtenyt kovalla innolla hyökkäämään mutta toivottua tulosta ei ole sotavoimilla kyetty saavuttamaan. Eli aina on loppuviimeksi käynyt niin että Venäjä on kyennyt "ryssimään" sotansa ja tavoitteensa..siitä tuo em. Turkinsota 1870-luvulla on erinomaisen hyvä esimerkki. Mutta annan miellelläni periksi väitteestäni, olin väärässä. Joten olkoon Venäjä voittajana sodissaan Turkkia vastaan.

Enkä usko että Venäjä kykenisi saavuttamaan mitään oleellista tällä nykyisellä sotimisellaan. Pidän varsin todennäköisenä että Venäjä saa jossain vaiheessa kerätä kimpsunsa ja kampsunsa Latakiasta ja Tartus'ista.. Juuri tällaista tilannettahan Turkki ennakoi sekä myös edesauttaa toimillaan. Siksipä tilanne kyrsii erityisesti Venäjää mikä luonnollisesti näkyy Venäjän mediassa. Sen myötä sillä on oma vaikutuksensa myös kaikessa Venäjää puoltavassa propagandassa.
 
"Tärkeintä on se miten Moskova tulee reakoimaan jatkossa. Putin on jo antanut vastauksen: PR-eskalaatio täydestä. "Traagiset seuramukset maiden suhteille", "selän pukotusta meidän terrorismivastaisessa taistelussa", "monivuotiset terroristien auttajat", Lavrov perui visiittinsa. Erittäin herttaiset syyttökset ovat sitä miten Turkki rahoittaa ISISta ostamalla siltä öljyä. Ja tämä kaikki vai muutama päivä sensatiomaisen "supermyyrän" Vendiktovin paljastuksesta разоблачения "суперкрота" Вендиктова, joka viitaten keskusteluun korkeiden venäläisten virkamiesten pöytien ääressä, kertonut meille sitä että öljybisneksen ISIS kanssa pääedunsaaja ei ole Turkki, vaan Assad (!!!)

Erittäin mielenkiintoista oli seurata Turkkin reaktiot. Silloin kun Ranskassa tehtiin terrori-osku террористический акт против Франции, jostain syystä Ranska, NATOn jäsen, ei jostain syystä kääntynyt NATOon, ei pyydänyt apua 5 artiklan perustella, vaan tepsutteli suukottelemaan kättä Putinille. Ranskaan Kremlin primitiivinen kiristys jostain syystä tepsinyt: "Niin kauan kun ette sovi jatkossa ja tulette jatkossakin toteuttamaan typerä politiikka Ukrainan tukemisineen, teidän onnettomuudet tulevat jatkumaan. In fakt, Moskova ehdotti kryshan Ranskalle islamilaisesta terrorismista, (krysha ob venäjä ja tarkoittaa kattoa, eli suojelua. Mafian termi) omilla kovilla ehdoilla - luovuta Ukrainasta ja ylipäänsä koko post-neuvostoliiton alue, ja antaa sen Kremlin dominoittavaksi.

Turkki sen sijan käyttäytyn kuten NATOn jäsen, toivoen suojelua Alliansilta, eikä Putinin hyvästä tahdosta. Toistan että tämä on varma Venäjän ja NATOn suhteiden paheneminen. Mutta Putin omilla toimilla suorastaan työntänyt Turkkia tähän"
http://www.kasparov.ru/material.php?id=565599DC9CD86
 
Jatkan pohdintaasi omalla keittiöpsykologisella mietinnällä. Putinille länsi on varmaan äärimmäisen ärsyttävä vastapuoli. Putinin katupoikamentaliteetilla länsi lienee yhtä aikaa sekä säälittävän heikko, mutta silti ylimielinen. Sellaista tekee mieli hieman kopauttaa...
...varsinkin jos kopautuksesta saa kv.+kotim. huomiota. Sehän on samaa keittiötsykologiaa jatkaen katupojalle tärkeää.
 
Pitää myös ottaa huomioon se, että turkin armeija ei ole aina samoilla linjoilla mitä ördy. Heille NATO on tärkeä samoin jenkkien kanssa tehtävä yhteistyö.
Kulisseissa nousi aikanaan helvetinmoinen haloo, kun ördy päätti lopettaa kaiken harjoittelu ja muun toiminnan Israelin kanssa.
Tämä sisälsi niin tiedustelutietojen vaihtamista sekä ilmavoimien yhteisharjoittelua.

Turkista yritettiin erinäisiä kanavia pitkin lämmitellä suhteita, mutta ördyn toiminta ja (onneksi) bibi:n kovapäisyys esti suhteiden lämpeämisen vanhalle mallille.
Israelissa myös tietyissä piireissä on suomeksi sanottuna alkanut vituttamaan turkin apu isikselle.

Samalla on iran päässyt kehittymään ja on nyt alueen suurin musta hevonen. Se haluaa:

1. Tappaa sunnit
2. Pelastaa shiat
3. Tulla alueen suurvallaksi
4. Tuhota saudit

Viimeisten, tosin vahvistamattominen tietojen mukaan iran on siirtänyt turkin rajan läheisyyteen pasdaran joukkoja.
Mikäli tämä tullaan vahvistamaan, tietää se sunnilaiselle turkille uusia murheita. Iran ei rakasta tippaakaan sunnilaista ja usan "kätyri" turkkia.
Tällä hetkellä iran on venäjän liittolainen tuolla alueella, ja omasta mielestään he todellakin ovat shialaisuuden pelastajia.
Viha on niin vahva, että Israelin taikka jenkkien tuhoaminenkaan ei ole niin tärkeää.

Iranin politiikka on arvaamatonta ja vaarallista juuri siksi, ja assadin vankkumattomana tukijana voi tehdä liikkeitä mitä mikään tiedustelu taikka analyytikko ei osannut odottaa.
Kyse on oikeastaan siitä, kumpi antaa sen viimeisen käskyn pressa vaiko ajatollahit.

Iranissa on myös katsottu, että turkki on osittain vastuussa Israelin tuhoamista asekuljetuksista sekä muutamasta tapetusta kenraalista.

Jokainen on myös huomannut, että jo nyt ördy on lieventänyt sanomisiaan, ja sanojaan venäjää kohtaan. Luultavasti siksi, kun jenkit ilmoittivat että on oma juttunne ja NATO ilmoitti, että artikla 5. ei päde, koska mitään uhkaa taikka hyökkäystä ei ole tapahtunut.
Bluffin pitää olla sellainen, että se ei paljastu, tosin se koskee myös putinia. Vielä tavallisen venäläisen silmissä putleri ei ole tehnyt mitään, mutta aika näyttää tekeeköhän mitään muuta kuin jotain pikku kitinöitä.
 
Back
Top