Syyrian konflikti

Janesin mukaan pudotetun Su-24:n varustus oli hieman "venäläinen." Radiosta oli jätetty pois palikka, joka mahdollistaisi UHF/VHF-taajuuksilla lähetettyjen varoitus- ja hätäkutsujen kuulemisen.

http://www.janes.com/article/56295/russian-su-24m-communications-equipment-blamed-for-shootdown
Sopii hyvin kuvaan. Aiemmat tapaukset Turkin ja Venäjän välillä taisi mennä läpi selityksellä: "pilotti ei ymmärtänyt varoitusta". Jos ei kielitaitokaan riitä, miksi panostaa siihen radioonkaan.
 
bebdf7cdb6d970bf47587f07cb4ee.jpg

"Jätkä löi oikeesti!"
"Pysy sä vaan sillä puolella!"
"Tää muuten kostetaan vielä!"

Havainnot Erdoganin ja Putinin samankaltaisuudesta ovat mielestäni aivan oikeita. Molemmat ovat kasanneet itselleen huomattavasti henkilökohtaista valtaa, molemmilla on haavekuvia maittensa (imperialistisesta) menneisyydestä ja tavoitteena kasvattaa vaikutustaan noiden menneiden valtakuntien kuvitelluissa etupiireissä. Erdogan on nyt vetäissyt oman punaisen viivansa Syyriassa ja tehnyt sen huomattavan räikeällä värillä verrattuna länsijohtajiin, joiden tuherrukset ovat jo haalistuneet.

Putinia luonnollisesti kismittää, että vastassa olikin hänenlaisensa jästipää. Mutta voi olla, että aikansa kiukuteltuaan yhteinen sävel saattaa noiden kahden välillä löytyä. Ei ole mitenkään tavatonta kuvitella, että Venäjällä aletaan jonkin ajan päästä puhua, kuinka Turkilla on "legitiimejä intressejä" Syyriassa. Kenties toisen "rosvopäälikön" kanssa on helpompi alkaa saaliinjaolle.

Mitä tulee Venäjän ja Lännen (Euroopan) suhteisiin, seuraava lainaus Vladislav Surkovilta selittää paljon:

"It would be good to flee to Europe but they will not receive us there, Russia is a European civilization. It is a badly illuminated remote area of Europe but not Europe yet. In this regard, we are inseparably tied with Europe and must be friends with it. They are not enemies. They are simply competitors. So, it is more insulting that we are not enemies. An enemy situation is when one can be killed in a war as a hero if there is conflict. There is something heroic and beautiful in it. And to lose in a competitive struggle means to be a loser. And this is doubly insulting, I think.

It is better to be enemies and not ambiguous friends as is the case now! That is somehow what we want."

http://www.network54.com/Forum/1553...ussia+Should+Fight+International+Conspiracies
 
Ukrainan kriisistä on sanottu, että venäläisiä harmittaa kun länsi ei halua alkaa piirtää etupiirejä karttaan. Venäjä toimii kuin 1800/1900-lukulainen suurvalta valtapiireinen ja tykkivenediplomatioineen.

Turkin kanssa saattaa tosiaan yhteinen kieli löytyä helpommin, mutta vaarana tietysti on, että intressit menevät liian pahasti päällekkäin.

Tuossa on hienosti muotoiltu että Venäjä ei pärjää kilpailussa Eurooppaa vastaan. Eurooppalaistunut Venäjä on yksi mantereen suurista, mutta ei millään lailla dominoiva valta.
 
Nyt on hyvä hengähdystauko tiivistää rivit, päivittää doktriinit ja kerätä rautaa lahkeisiin, kun Putin on hengästyttämässä itseään Syyriassa. Kun sieltä joskus tullaan takaisin turpa verillä, on taas Euroopan vuoro.
 
Eikä ole oikeastaan huolta Euroopastakaan...Olen ollut jo alusta alkaen sitä mieltä että Putin ja hänen diktatuurinsa tuhoaa itse itsensä. Eikä sitä tarvitse edes odotella kovin montaa vuotta.
 
Nyt on hyvä hengähdystauko tiivistää rivit, päivittää doktriinit ja kerätä rautaa lahkeisiin, kun Putin on hengästyttämässä itseään Syyriassa. Kun sieltä joskus tullaan takaisin turpa verillä, on taas Euroopan vuoro.
Isoisäni kolmen sodan palkittu veteraani niin Saksan kuin Suomenkin puolelta sanoi minulle kuolinvuoteellaan: Venäjää on turha vihata tai pitää vihollisena. Se on tuossa naapurissa eikä ole lähtemässä siitä mihinkään. Olkaamme siis hyviä ystäviä mielummin.
Ennen näitä sanoja pidin likipitäen reppua pakattuna sänkyni alla.
Nyt varaudun korkeintaan varaamaan mukaan suomalaisia aikakauslehtiä jos reissu vie Vienan Karjalan runokyliin. Mummot ovat tyytyväisiä.
 
http://yle.fi/uutiset/paatos_lahella_ruotsi_saattaa_osallistua_syyrian_sotaan/8486442

Päätös lähellä: Ruotsi saattaa osallistua Syyrian sotaan

Ruotsin hallitus on tekemässä päätöstä, millä tavalla se alkaa auttaa Ranskaa terrorisminvastaisissa toimissa. Myös sotilaalliset toimet ovat mahdollisia, sanoo ulkoministeri Margot Wallström.

Ruotsi on tekemässä päätöstä Ranskan tukemisesta terrorisminvastaisessa sodassa. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström kertoo televisiokanava SVT:lle, että päätös asiasta voidaan tehdä hyvinkin nopeasti.

Wallström on toistaiseksi vaitonainen siitä, millä tavalla Ruotsi avustaisi Ranskaa. SVT:n haastattelussa hän toteaa, että myös sotilaallinen toiminta on mahdollista.

Vaihtoehtoina ovat myös humanitaarinen toiminta Syyriassa tai muissa maissa, joissa Ranska tarvitsee apua terrorisminvastaisissa toimissa.

SVT:n mukaan Ruotsissa on keskusteltu esimerkiksi Gripen-hävittäjien lähettämisestä mukaan Syyrian-operaatioon. Wallström ei kommentoi asiaa.

Ruotsin hallitus pitää tänään perjantaina ylimääräisen istunnon valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnan kanssa.

Wallströmin mukaan Ruotsin ulkopoliittinen johto on käynyt konkreettisia neuvotteluja Ranskan kanssa aina siitä lähtien, kun Ranska pyysi Pariisin terrori-iskun jälkeen apua terrorismin torjuntaan. Keskustelut ovat Wallströmin mukaan edenneet päätösvaiheeseen
 
Tuo ryssäfanitus juttu ei ole Forbesin juttu, vaan se on ulkopuolisen "contributorin" tekemä, aivan samoin kuin Uudessa Suomessa saa kaiken maailman höyrypäät julkaista juttujaan. "Opinions expressed by Forbes Contributors are their own."
Forbes ei ole samanlainen kuin Uusi Suomi, jossa kuka tahansa voisi luoda tunnuksen ja alkaa kirjoitella mitä sattuu. Jutun kirjoittaja Doug Bandow vaikuttaa ainakin jossain määrin legitiimiltä kommentaattorilta (nykyisin Cato-instituutissa). Oli hänen kanssaan sitten samaa mieltä tai ei. Forbesin webbilehden etusivulla tuo NATO-artikkeli oli listattu tämän hetken suosituimpana artikkelina, joten vähintään saman "painoarvon" se lukijoiden silmissä saa kuin muutkin siellä olevat artikkelit.
 
Forbes ei ole samanlainen kuin Uusi Suomi, jossa kuka tahansa voisi luoda tunnuksen ja alkaa kirjoitella mitä sattuu. Jutun kirjoittaja Doug Bandow vaikuttaa ainakin jossain määrin legitiimiltä kommentaattorilta (nykyisin Cato-instituutissa).

http://www.poynter.org/news/mediawi...-of-contributed-content-means-for-journalism/

Oli hänen kanssaan sitten samaa mieltä tai ei. Forbesin webbilehden etusivulla tuo NATO-artikkeli oli listattu tämän hetken suosituimpana artikkelina, joten vähintään saman "painoarvon" se lukijoiden silmissä saa kuin muutkin siellä olevat artikkelit.

Varmasti ryssänmieliset Putin-trollit sitä maailmalla (myös täällä) puffaavat, niinhän minä taisin sanoakin?
 
Mitä tulee Venäjän ja Lännen (Euroopan) suhteisiin, seuraava lainaus Vladislav Surkovilta selittää paljon:

"It would be good to flee to Europe but they will not receive us there, Russia is a European civilization. It is a badly illuminated remote area of Europe but not Europe yet. In this regard, we are inseparably tied with Europe and must be friends with it. They are not enemies. They are simply competitors. So, it is more insulting that we are not enemies. An enemy situation is when one can be killed in a war as a hero if there is conflict. There is something heroic and beautiful in it. And to lose in a competitive struggle means to be a loser. And this is doubly insulting, I think.

It is better to be enemies and not ambiguous friends as is the case now! That is somehow what we want."

http://www.network54.com/Forum/1553...ussia+Should+Fight+International+Conspiracies
Tuo Surkov on ajemmin uhitellut lailistaa jumalapilkka ja kiristää "extrimismin"vastaista taistelua. Mitä tämä FSB listalla oleva rotta, joka halua tuhota sanavapauden, filosofoi lännen kanssa kilpailusta? :confused: Diktaattorit eivät ole vapaalle Lännelle kilpailijoita, vaan uhka.
 
USA on ollut Turkin EU-jäsenyyden äänekäs puolestapuhuja. Amerikassa haluttaisiin nähdä eurooppalaisempi ja modernimpi Turkki, koska sijaintinsa vuoksi maa on tärkeä liittolainen. Siellä ei varmaan pidetä Erdoganista ja suunnasta johon Turkkia on viety.
Turkkia ei missään nimessä pidä ottaa EU:n jäseneksi. Suomessa ainakin Alexander Stubb on kovasti haikaillut Turkin EU-jäsenyyden perään, sama mies muuten intoilee viisumivapautta venäläisille.
 
http://yle.fi/uutiset/paatos_lahella_ruotsi_saattaa_osallistua_syyrian_sotaan/8486442

Päätös lähellä: Ruotsi saattaa osallistua Syyrian sotaan

Ruotsin hallitus on tekemässä päätöstä, millä tavalla se alkaa auttaa Ranskaa terrorisminvastaisissa toimissa. Myös sotilaalliset toimet ovat mahdollisia, sanoo ulkoministeri Margot Wallström.

Ruotsi on tekemässä päätöstä Ranskan tukemisesta terrorisminvastaisessa sodassa. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström kertoo televisiokanava SVT:lle, että päätös asiasta voidaan tehdä hyvinkin nopeasti.

Wallström on toistaiseksi vaitonainen siitä, millä tavalla Ruotsi avustaisi Ranskaa. SVT:n haastattelussa hän toteaa, että myös sotilaallinen toiminta on mahdollista.

Vaihtoehtoina ovat myös humanitaarinen toiminta Syyriassa tai muissa maissa, joissa Ranska tarvitsee apua terrorisminvastaisissa toimissa.

SVT:n mukaan Ruotsissa on keskusteltu esimerkiksi Gripen-hävittäjien lähettämisestä mukaan Syyrian-operaatioon. Wallström ei kommentoi asiaa.

Ruotsin hallitus pitää tänään perjantaina ylimääräisen istunnon valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnan kanssa.

Wallströmin mukaan Ruotsin ulkopoliittinen johto on käynyt konkreettisia neuvotteluja Ranskan kanssa aina siitä lähtien, kun Ranska pyysi Pariisin terrori-iskun jälkeen apua terrorismin torjuntaan. Keskustelut ovat Wallströmin mukaan edenneet päätösvaiheeseen

Sen vaan ennustan tällä suhteelisen vaatimattomalla koulupohjalla, että jos Ruotsi sekaantuu vielä Syyrian sotatoimiin, niin nykyisen kaltainen levottomuus ruotsalaisissa kaupungeissa on lastenleikkiä tulevaan verrattuna. On nimittäin sen verran paljon islamisteja ruotsissa, että sinne mahtuu monenlaista menijää. Alkaa jytinä ja pauke olemaan arkipäivää.
Kyllä jotenkin tuntuu tuollainen politiikka idiootin hommalta.
 
Oman soppansa ovat keittäneet joten saavat lusikoida tuotoksensa myös naamansa...
 
Jos vaatii parlamenttipäätöksen niin voipi olla ettei mene läpi Syyriaan lähtö, muuten kyllä Ruotsin hallitus varmaan mielellään lähtisi sinne.

Venäjä pommittaa Syyrian ja Turkin välistä, kaiketi kaikkein tärkeintä rajapistettä jonka kautta kulkee mm. elintarvikehuolto suurelle määrälle siviilejä. Saapa nähdä missä menee seuraavat punaiset viivat eri osapuolilla.
 
Viimeksi muokattu:
Turkkia ei missään nimessä pidä ottaa EU:n jäseneksi. Suomessa ainakin Alexander Stubb on kovasti haikaillut Turkin EU-jäsenyyden perään, sama mies muuten intoilee viisumivapautta venäläisille.

Viisumin poisto ei varmaan ole ongelma venäläisiltä. Kyseinen valtio kuitenkin tuottaa meille turisteja ja tulee olemaan tuossa vieressä ikuisesti. Rajavalonta kuitenkaan ei katoa..
 
Eihän Nato mitään tekisi jos Venäjä ja Turkki rupeaisivat keskenään sotimaan Syyrian tienoilla: ao. aluehan ei ole Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa ja Naton 5. artikla ei koske muita alueita.

Ei se ihan näin ole.

On totta, että esim. Wikipedia kertoo edelleen, että puolustusliitto on Euroopan ja Pohjois-Amerikan. Myös Googlella löytää ensimmäiseksi perusasiakirjan vuodelta 1949.

Siinä vaiheessa kun Turkki ja Kreikka liittyivät NATO:oon, Artikla 6:sta on muutettu:

"on the territory of any of the Parties in Europe or North America, on the Algerian Departments of France, on the territory of Turkey or on the islands under the jurisdiction of any of the Parties in the North Atlantic area north of the Tropic of Cancer"

Löytyy tuolta, niinkuin paljon muutakin hyvää luettavaa:
http://archives.nato.int/uploads/r/null/3/2/32154/D-D_51_280_ENG.pdf

Jos Turkki alkaa enemmän riehumaan, NATO ei kuitenkaan tule tekemään mitään, koska NATO:n valtuutus jäsenmaiden parlamenteilta kattaa ainoastaan puolustukselliset toimet, jotka määritellään YK:n peruskirjan Artiklassa 51.

Nykyinen härdelli Turkin ja Venäjän välillä on enemmän kuin kyseenalainen siihen, meneekö se tuohon sapluunaan.

Johannes
 
Viisumin poisto ei varmaan ole ongelma venäläisiltä. Kyseinen valtio kuitenkin tuottaa meille turisteja ja tulee olemaan tuossa vieressä ikuisesti. Rajavalonta kuitenkaan ei katoa..
Viisumivapaus on epäilemättä yksi Putinin unelmista. Suomi venäläistyy, sitäkö me tahdomme?
 
Ukrainan kriisistä on sanottu, että venäläisiä harmittaa kun länsi ei halua alkaa piirtää etupiirejä karttaan. Venäjä toimii kuin 1800/1900-lukulainen suurvalta valtapiireinen ja tykkivenediplomatioineen.

Turkin kanssa saattaa tosiaan yhteinen kieli löytyä helpommin, mutta vaarana tietysti on, että intressit menevät liian pahasti päällekkäin.

Tuossa on hienosti muotoiltu että Venäjä ei pärjää kilpailussa Eurooppaa vastaan. Eurooppalaistunut Venäjä on yksi mantereen suurista, mutta ei millään lailla dominoiva valta.

Venäjä on ollut ilmeisen kiinnostunut uudesta etupiirijakosopimuksesta. Koska se ei (vielä?) onnistunut Ukrainan kohdalla on päätetty kokeilla Syyriaa. Venäjä suosii kahdenvälisiä sopimuksia eri maiden välillä, eikä ole niinkään kiinnostunut toiminaan moni/ylikansallisten organisaatioiden kanssa. Syyrian kohdalla pyritään nähdäkseni käyttämään samanlaista taktiikkaa.

Syyriassa Venäjää kiinnostaa ennenkaikkea säilyttää oma tukikohtansa. Heti kun se on turvattu, Al-Assad joutaa mennä, mikäli tilanne niin vaatii. Kenties hän päätyy Moskovaan viettämään eläkepäiviä. Ranskaa on koitettu houkutella mukaan vetoamalla ISIS:in vastaiseen taisteluun. Mikäli Ranska suostuisi avoimesti tunnustamaan Venäjän intressit Syyriassa, sille annettaisiin mahdollisuus laajempiinkin operaatioihin.

Sama koskee myös Turkkia, kaikesta tämänhetkisestä vihoittelusta huolimatta. Vaikka Venäjä miltei välittömästi pommittikin Turkin liittolaisina pitämiä tahoja Syyriassa, on se muuten tyytynyt vastamaan lentokoneen pudottamiseen tyypillisen passiivis-aggressiivisesti. Vanhat tutut verukkeet "elintarvikkeissa on vikaa" ja "asiakirjat eivät ole kunnossa" on nyt nähty. Katsellaan muutama kuukausi eteenpän, josko liennytystä alkaa tapahtua. Turkille varmasti tarjotaan porkkanaa, jos se suostuu tekemään Venäjän kanssa sovinnon Syyriasta.

Yhtäkaikki, huolimatta siitä kuka lähikuukausina Syyriaa pommittaa ja kuinka paljon, ei se nykyistä pakolaisongelmaa ja terroriuhkaa ratkaise.

Nostaisin itse esille sen, että Surkovia suorastaan raivostuttaa "eurooppalainen nössöys" nimimerkkiä @vlad lainatakseni. Siksi Venäjän on ehkä helpompi tehdä diili Syyriasta Turkin kaltaisen maan kanssa: he kun pelaavat selvästi etupiiripolitiikkaa ja osoittivat nyt käyttävänsä siihen tarpeen vaatiessa raakaa voimaa.

Tuo Surkov on ajemmin uhitellut lailistaa jumalapilkka ja kiristää "extrimismin"vastaista taistelua. Mitä tämä FSB listalla oleva rotta, joka halua tuhota sanavapauden, filosofoi lännen kanssa kilpailusta? :confused: Diktaattorit eivät ole vapaalle Lännelle kilpailijoita, vaan uhka.

Surkov on tunnetusti Venäjän nykyisen "vallan vertikaalin" kenties tärkein yksittäinen arkkitehti. Siinä roolissa hän osoittanut huomattavaa, sanotaanko mukautumiskykyä. Kaikkea mikä tukee vallan keskittymista voidaan käyttää hyväksi.
 
Back
Top