Tuo 30 prosenttia työkyvyttömiä on kovin hurja luku, ja mieleen tulee, minkälaiseen arvioon se oikeasti pohjautuu? Moni työnantaja kyllä katsoo työntekijän arvottomaksi, jos tältä pitkälti puuttuu työkokemus eikä ammattia ole. Pahimmillaan arvottoman leima lätkäistään jo noin 3 kuukauden yhtäjaksoisen työttömyyden jälkeen siinäkin tapauksessa, vaikka työntekijä olisi katsottu hyvinkin kelvolliseksi sitä ennen.
Mutta ihan käytännön elämässä en pysty kuvittelemaan, miten noin suuri osa nuorista ihmisistä olisi oikeasti kyvyttömiä paiskimaan töitä. Sellaista pahaa terveydellistä vikaa mikä yleensä estää pääosan työnteosta ja johtaa työkyvyttömäksi luokittelemiseen heissä tuskin on. Eli jos vaikkapa laitettaisiin moppi käteen ja käskettäisiin puunaamaan käytävää, niin eiköhän jälkeä syntyisi melkein kaikilta, poislukien pahasti sairaat ja päihdeongelmaiset.
Oma epäilykseni on, ettei esimerkiksi syrjäytynyt ihminen suinkaan tarvitse mitään "työpajatoimintaa" tai vastaavaa, missä hänen "elämänhallintaansa yritetään kohentaa" niin kuin nykyisin tapana on. Vaan sen sijaan ihan rehellisiä työtehtäviä, missä hän saa tuntea itsensä hyödylliseksi ja ottaa mahdollisimman itsenäistä vastuuta asioista. Ihmisen kykyä vastuunottoon ja työstä selviytymiseen ei pitäisi työnantajien ja viranomaisten toimesta aliarvioida, kun se herkästi johtaa siihen, että hän myös itse aliarvioi omat mahdollisuutensa.
Tuo esille laittamani luku on yritysten eli työnantajien näkökulma. Ja oli tuolla tasolla jo yli viisi vuotta sitten. On ihan "virallinen" luku. Työnantajat työllistävät työntekijöitä ja haluavat mieluiten sellaisia, joilla hommat tapahtuvat.
Kyky ja halu ovat eri asioita. Kaikissa ikäluokissa on niitä, jotka ovat työteliäitä ja niitä, jotka venyvät ja velttoilevat ja joita pitää potkia persuksille, ettei kinttaat tipu maahan. Nyky-Suomessa ongelma on siinä, että suurelle osalle ihmisiä ei yksinkertaisesti ole soveltuvia töitä. Kaikista ei tule ruotsin kielen professoreita (luojan kiitos!) vaikka kuinka yritettäisiin tehdä ja osalla sojottaa käytännön hommissa molemmat peukalot vasemmalle.
Osasyy nuorten kasvavaan vieraantumiseen työelämästä on siinä, että nykyisin lasten ja nuorten ei anneta tehdä palkkatöitä eli lapset eivät välttämättä totu työntekoon, ellei kotona saa valmennusta. Ja aika monessa kodissa ei lapsi ikävä kyllä saa oikeanlaista ohjausta tai osallistu edes kotitöihin. Toisissa kodeissa taas hommat etenevät työllistymistä tukevaan suuntaan. Joillakin kaupungeilla on käytössä kesätyöseteli, mikä on askel oikeaan suuntaan.
Pojat ymmärtävät usein asioita tekemisen kautta, joten heille olisi hyödyksi päästä tekemään sopivaa ruumiillista työtä täyspäisten aikuisten miesten kanssa viimeistään 13 ikävuoden nurkilla. Kun kossi ymmärtää yhtälön hiki=euro, on hyvä rakentaa työmiehen identiteettiä edelleen. Varhaiset kokemukset erilaisissa työtehtävissä auttavat myöhemmin myös mahdollisen A4 -urakoinnin parissa. Asenteet ja työtahti opitaan helpoiten nuorena.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen OPH:n edustajat kertoivat rinta rottingilla ja henkselit paukkuen, että jatkossa 2/3 suomalaisista suorittaa korkeakoulututkinnon. Kysyin ko. tilaisuudessa sitä, mistä näille kaikille korkeakoulutetuille löydetään töitä ja sitä, kuinka tämä on koulutuksellisesti mahdollista ilman tutkintovaatimusten merkittävää laskua, sillä perusopetus ei kykene tuottamaan riittävästi aidosti korkeakoulukelpoista materiaalia silloisilla tutkintovaatimuksilla. Vastausta ei tullut, mutta onhan se hienoa kun ollaan korkeasti koulutettuja. Nyt työkkärissä roikkuu kaksoistohtoreita ja muuta koulutettua porukkaa, jotka eivät löydä koulutustaan vastaavaa työtä. Kohtaanto-ongelma tämäkin.
Työpajat ovat heppoista laastaria nykypäivän ongelmiin, mutta parempi kuin ei mitään. Se, mitä tuumin aiemmin työhön valmentamisesta, perustuu hiljattain briteissä näkemääni. Siellä oli kehitelty joitain aika hyviä juttuja. Tosin ko. alueella (Lontoon seutu) oli niitä töitäkin tarjolla.
