Ukrainan konflikti/sota

Ukraina joutuu laskemaan ja harkitsemaan hintaa alueiden vapautuksesta suhteessa hyötyyn ja riskeihin -- vaikka saisikin ne luvatut miljoona kranaattia, sata hävittäjää ja taurukset. Tai paljon enemmän.

Silti se maksaa yhä tuhansien Ukrainalaisten ainoan elämän, ehkä lisävuosia uuvuttavaa sotaa ja maan tuhoa. Eikä lopputulos kuitenkaan ole varma. Semminkin kun Ukrainan sotiminen tulee jatkossakin olemaan muiden hyväntahtoisuuden, avun varassa.

Maailma ei ole reilu paikka. Kun ei ole Universumin raastuvanoikeutta, saattaa maan päällä röyhkeä voimankäytöllä saada rikoshyötyä. Sellaista elämä on.

Voi hyvin olla, että Ukraina päätyy vastentahtoiseen, epäoikeudenmukaiseen aselepoon, koska se on heidän harkinnan mukaan maan tulevaisuuden kokonaisetu. Realismia on, että tällaisiakin asioita Ukrainassa laskeskellaan ja mietitään. Niin pitääkin.

Zelenskyin housuissa saattaisin harkita asiaa, mikäli Ukraina saisi länneltä uskottavan turvatakuun jäädytettyjen rajojen koskemattomuudesta. Tällöin Ukraina voisi keskittyä positiiviseen; haavojen parantamiseen, tulevaisuutensa rakentamiseen ja länsi-integraatioon. Ilman lännen takausta, aselepoa saati rauhaa lienee turha harkita.

Ymmärrän, ettei mainittu mahdollisesti ole palstan spartalaisessa soturieetoksessa suosittu mielipide. Joka tapauksessa Ukrainalla olkoon viimeinen sana, minkälaisen rauhan hyväksyy. Lännen on sitä kunnioitettava sekä tuettava Ukrainaa sodassa ja rauhassa.
Näissä kaikissa rauhanhaaveiluissa unohtuu se tärkein eli nykyryssän johto. Mitähän se ryssä tekee aseteollisuudelleen ja ylösskaalatulle joukkojentuotannolle jos rauha nyt tulisi.. Ihan tasan tarkkaan jatketaan samalla mallilla ja heti kun on taas hyvinvarustettu miljoona-armeija niin hyökätään. Rauha toisi vain mahdollisuuden valita mihin hyökätään. Se että aseet jätettäisiin varastoihin tai örkit kasarmeille ei tule tapahtumaan.

Valitettava tosia-asia on se että rauha tulee kun ryssän armeija on tuhottu ja kyky varustaa armeijaa on tuhottu. Muuten rähinä alkaa vuoden-parin sisällä uudella ryssän hyökkäyksellä jossain, todennäköisesti Ukrainassa. Harhaluulo siitä että ryssä alistuisi rauhalliseen sopimuksiin perustuvaan maailmaan on juurikin sitä totaalista harhaluuloa. Rauhan tuputus on ryssän ajamaa varustautumistaukoa, nyt juuri sieltä meinaa happi loppua niin tarttis vähän levätä että jaksaa jatkaa riehumista. Ukrainassa tiedetään tämä vallan hyvin, rauhaa ja sopimusta on kokeiltu riittävästi ryssän kanssa.
 
Kuomat, laitetaanpa nyt jäitä hattuun. Miksi USA ja Eurooppa painostaisivat Ukrainaa rauhaan?

Olisin ymmärtänyt, jos sodan alkuvaiheessa olisi painostettu, koska haluttiin suojella taloutta ja kaasun saantia ja pelättiin eskalaatiota, mutta:
* Ryssällä on myydä lähinnä energiaa ja sen varaan ei voi enää mitään rakentaa kuitenkaan.
* Ryssä varasti (kansallisti) jo sinne tehdyt investoinnit - haluaisiko joku firma muka yrittää uudelleen?
* Vientimarkkinana ryssälä ei ole kummoinen.
* Vaikka sota loppuisi NYT, säilyisi uhka niin kauan kuin ryssäarmeijaa ei ole tuhottu.
* Sodan eskaloituminen alkaa olla lähinnä teoreettinen uhka.
* Sotakaluston lahjoitukset vievät lähinnä pähkinöitä EU:n ja USA:n budjetista.

Sen sijaan todisteita sotarikoksista tippuu sitä tahtia, että pitäisi ennemminkin kyseenalaistaa, voiko ryssän kanssa koskaan enää tehdä yhteistyötä.

En näe että rauha näillä rajoilla ja ryssää lyömättä hyödyttäisi EU:a tai USA:a mitenkään.


Eiköhän siis puhe Ukrainan painostuksesta ole vain ryssän sumutusta.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi siis muka EU ja USA painostaisi Ukrainaa rauhaan?
Siksi koska kumpikaan osapuoli ei kykene ratkaisemaan sotaa sotilaallisin keinoin.
Pitkittyessään tilanne on sietämätön Ulrainan kansalle. Koulutettu kansanosa jättää kokonaan kotimaansa toivottoman tulevaisuuden vuoksi.
Ryssä taas kykenee jatkamaan nykyisen kaltaista sotaa vuosia. Laittavat lihamyllyyn vähemmistökansat jatkossakin Siperian takaa. Kapinoivat tasavallat tällä tavoin samalla venäläistyvät joten ryssälle win win tilanne.
 
Siksi koska kumpikaan osapuoli ei kykene ratkaisemaan sotaa sotilaallisin keinoin.
En osta tätä vielä. Kerchin silta putoaa tavalla tai toisella tänä talvena ja siitä alkaa huollon romahdus etelään ja rintama kaatuu. Voi toki ottaa vaikka vuoden tai pari, mutta kyllä kykenee, lopulta.

Pitkittyessään tilanne on sietämätön Ulrainan kansalle. Koulutettu kansanosa jättää kokonaan kotimaansa toivottoman tulevaisuuden vuoksi.
Tämä ei ole ongelma EU:lle eikä USA:lle vaan Ukrainalle. Väite jota tänne nyt tuputetaan on, että EU ja USA painostaisivat Ukrainaa rauhaan, ja tämä ei mitenkään perustele sitä.

Ryssä taas kykenee jatkamaan nykyisen kaltaista sotaa vuosia. Laittavat lihamyllyyn vähemmistökansat jatkossakin Siperian takaa. Kapinoivat tasavallat tällä tavoin samalla venäläistyvät joten ryssälle win win tilanne
Ei kykene. Ukkoja kylmenee lähes 1000 päivässä + haavakot, kranaateissa kaavitaan P-Korean laareja, ohjuksien sijaan yritetään Iranin mopoilla, rintamalle elvytetään paremman puutteessa myös T-5x kalustoa, alligaattoreista jo puolet tuhottu, ...

Yleisesti: tavara ei ole vielä loppu Neuvostoliiton aikaisilta varikoilta, mutta pohja näkyy jo. Tällä vauhdilla loppu tulisi viimeistään parissa vuodessa. Mutta kokonaan Putin ei niitä voi käyttää, koska uusiakaan ei saada tuotettua ja jonkinlaisen kaluston armeija tarvitsee jatkossakin.

Ja taloudesta sitten.. Ryssälä lähestyy sotataloutta, joka tuhoaa kaiken muun. Sen sijaan länsimaille tämä leikki maksaisi hyvin hoidettunakin maksimissaan prosentin bruttokansantuotteesta käytettynä aseisiin ja lähetettynä Ukrainaan.

Johtopäätökseni on siis päinvastainen. EU ja USA voivat jatkaa tätä tahtia vaikka ikuisesti, mutta ryssä ei voi.
 
Otetaas tuolta noi häpeälistat esille

Näitä suomalaisbrändien jäätelöitä Froneri Finland valmistaa
Omat jäätelöt
Pingviini-jäätelöt ja -irtojäätelöt
Pingviini Puikko / Muru-puikko / Super-puikko
Pingviini Wanhan Ajan
Aino-jäätelöt
Classic-jäätelöt
Puffet-jäätelöt
Pehmis Vanilja pehmeäjäätelöaines 1L
Fazer
Kaikki Fazer-jäätelöt ja -irtojäätelöt
Kesko
Pirkka kermajäätelö 1l suolainen kinuski
Pirkka kermajäätelö mango-meloni 1l
Pirkka kermajäätelö minttusuklaa 1l RFA
Pirkka kermajäätelö vanilja 1L
Pirkka laktoositon kermajäätelö nougat 1l laktoositon
Pirkka laktoositon kermajäätelö vadelma-lakritsi 1l
Pirkka laktoositon kermajäätelö vanilja 1l
Pirkka Leppis kermajäätelö ja juomajäätelö 1L laktoositon
Pirkka Leppis salmiakki-mansikkajuomajää 83g/81ml
Pirkka Toukkis kermajäätelö ja juomajää 1L laktoositon
Pirkka Toukkis vadelma-päärynäjuomajää 83g/81ml
Pirkka Murkku kola-appelsiinijuomajää 83g/81ml
Pirkka Amppari kermajäätelö ja juomajää 1l laktoositon
Pirkka Amppari mansikka-appelsiinijuomajää 83g/81ml
S-ryhmä
Kotimaista laktoositon kermajäätelö kotipakkaus vanilja 1L/495g
Kotimaista laktoositon kermajäätelö kotipakkaus mansikka 1L/520g
Kotimaista suklaa kermajäätelö kotipakkaus 1L/500g
Rainbow 900ml kermajäätelö karamelli (valmistaja: Saksan Froneri Ice Cream Deutschland)
Lidl
Lidl vaniljakermajäätelö 1l
Lidl vaniljakermajäätelö 1l laktoositon

Näitä suomalaisbrändien jäätelöitä Unilever valmistaa
Ingman-jäätelöt ja -irtojäätelöt
Jättis
Kingis
Lipsi
Ingman Creamy
Iso S -tuutit
Hartwall Jaffa -tuutti
Ville Vallaton -puikot
Taitaisi olla helpompi listata mitä jäätelöitä valmistaa kotimaiset eettisesti toimivat yritykset.
 
Siksi koska kumpikaan osapuoli ei kykene ratkaisemaan sotaa sotilaallisin keinoin.
Pitkittyessään tilanne on sietämätön Ulrainan kansalle. Koulutettu kansanosa jättää kokonaan kotimaansa toivottoman tulevaisuuden vuoksi.
Ryssä taas kykenee jatkamaan nykyisen kaltaista sotaa vuosia. Laittavat lihamyllyyn vähemmistökansat jatkossakin Siperian takaa. Kapinoivat tasavallat tällä tavoin samalla venäläistyvät joten ryssälle win win tilanne.
Sotahistoroitsija-professori Lawrence Freedman on kylläkin sitä mieltä, että jäätynyt konflikti olisi tässä vaiheessa vähiten huono vaihtoehto.

Saatan olla samaa mieltä sikäli, että rauhanneuvotteluilla tuskin ainakaan saadaan mitään järkevää ja pysyvää aikaan, joten matalan intensiteetin sota voisi olla se ratkaisu, jolla voidaan ostaa aikaa esimerkiksi sitä silmällä pitäen, että Venäjällä valta vääjäämättä vaihtuu jossain vaiheessa tai muita mullistuksia tapahtuu Venäjällä ihan jo talouden kannalta.

 
EU ja USA voivat jatkaa tätä tahtia vaikka ikuisesti, mutta ryssä ei voi.

Se on ihan varmasti juurikin näin :coffee:

Toinen asia on sitten se tulevatko EU ja USA näin toimimaan. Ainakaan toistaiseksi tuen hiipumisesta ei ole vakavia merkkejä ilmassa vaikka USA:ssa on isoja ongelmia seuraavan avustuspaketin kanssa. Se on ikävä muistutus siitä että Ukrainalla pelataan myös poliittista peliä ja demokratioissa valtasuhteet ja suulliset sopimukset voivat heittää häränpyllyä ihan hetkessä.

Oli miten oli niin sota ei todellakaan ole siinä pisteessä ja vaiheessa että pitää kaivaa komeroista valkoisia lakanoita ja piirrellä karttalehdille synkkiä viivoja naama rypyssä synkkiin ajatuksiin vaipuneena. Näin eivät tee ukrainalaiset eikä tarvitse muidenkaan tehdä. Se on kyllä sanottava ja olen jo muutaman kerran sanonutkin että jos rintamalinjat ovat vuoden kuluttua suunnilleen samoilla paikoilla kun nyt niin minäkin alan vaipumaan jonkinlaiseen pessimismiin mutta en ihan helposti usko että niin tulee käymään. Kyllä Ukrainalla on paljon paremmat ja laadukkaammat pelimerkit kun Venäjällä. Venäjä voittaa määrässä mutta häviää laadussa niin paljon että jossain vaiheessa se alkaa myös ihan kunnolla näkymään ja onhan se joissakin asioissa jo näkynytkin.
 
Se on ihan varmasti juurikin näin :coffee:

Toinen asia on sitten se tulevatko EU ja USA näin toimimaan. Ainakaan toistaiseksi tuen hiipumisesta ei ole vakavia merkkejä ilmassa vaikka USA:ssa on isoja ongelmia seuraavan avustuspaketin kanssa. Se on ikävä muistutus siitä että Ukrainalla pelataan myös poliittista peliä ja demokratioissa valtasuhteet ja suulliset sopimukset voivat heittää häränpyllyä ihan hetkessä.
Karu totuus on se, että USA on jo leikannut avun määrää ja yrittää venyttää jäljellä olevia miljoonia mahdollisimman pitkälle, koska uutta apupakettia ei ole saatu kongressissa etenemään.

Paljon on pelätty sitä mitä tapahtuu jos Trump nousee valtaan reilun vuoden päästä, mutta hankalalta näyttää tilanne jo nyt. Ja Putin vaan nauraa partaansa.
 
Niin meinaat että ne ei olis aikaisemmin iskenyt tohon? Eihän se kuitenkaan ole logistiikalta kovinkaan törkeä silta. Valoja päälle ja korkki kiinni. Anteeksi kärkäs viesti mutta jotenki tuntuu että täällä jotku elää vieläki pilvi linnoissa mihin Ukrainalla on NYT vielä rahkeita.
Korkki kiinni itse vaan. Olisi ehkä isketty siltaan jos länsiohjusten toimittajat olisi luvan antanut. Nyt on näytetty Venäjälle että ohjukset tulee läpi Kerchin ilmapuolustuksesta ja jos Venäjä alkaa energiainfraa kunnolla kiusata niin voipi Ukrainan käyttövaltuudet ohjuksille kasvaa...
 
-

Telakka on hyvin lähellä siltaa:

In occupied #Crimea, the Kerch harbour with the cranes seen in the video footage, is very close to Russia's Illegal bridge to Russia. There's a rail line at this section of harbour. If #Ukraine can hit this, then there's a good chance it can hit the bridge.

Katso liite: 86425


En muistanutkaan tuota telakkaa.
Mutta kyllä siellä sellainen 150m pitkä uiva tokka on. Jossa sotalaivoja voidaan korjata.
Kuten kuvastakin näkyy niin sotalaivoja siellä on välillä.


 
Siksi koska kumpikaan osapuoli ei kykene ratkaisemaan sotaa sotilaallisin keinoin.
Pitkittyessään tilanne on sietämätön Ulrainan kansalle. Koulutettu kansanosa jättää kokonaan kotimaansa toivottoman tulevaisuuden vuoksi.
Ryssä taas kykenee jatkamaan nykyisen kaltaista sotaa vuosia. Laittavat lihamyllyyn vähemmistökansat jatkossakin Siperian takaa. Kapinoivat tasavallat tällä tavoin samalla venäläistyvät joten ryssälle win win tilanne.
Tämä on juuri se tarina, joka tukee ryssiä. Luodaan kuvaa, että ryssä kestää mitä vaan. Miksi ihmeessä toistelet tällaista satua.
 
No seuraillaan. Ei se ole satua vaan inhorealistinen totuus. Toivottavasti olen täysin väärässä.
Olethan sinä. Mitä pidempään sota jatkuu, sitä varmemmin on seurauksena venäjän hajoaminen. Staneihin ja muihin orjavaltioihin palaa veteraaneja, tieto sodan todellisuudesta kyllä leviää vaikka Putin verenimijöineen sitä kuinka yrittää peittää. Venäjä ei suinkaan ole vahva, vaan juuri päinvastoin savijaloilla huojuva jättiläinen.

Ukraina voitti sodan jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Nyt käydään taistelua rauhanehdoista. Venäläinen imperiumi ei tietenkään anna periksi, niin kauan kun kansa suostuu tapettavaksi. Eli aikaa tässä tulee ikävä kyllä menemään. Jäätynyt konflikti on yksi vaihtoehto, siihen en kuitenkaan jaksa uskoa. Ryssä on yksinkertaisesti osoittanut, että se on pakko pysäyttää.

Sota ratkeaa jollain nyt näkymättömissä olevalla odottamattomalla tavalla, tämä on veikkaukseni.
 
Laitetaas tänne.
Tässä sivusto jonka provisiopalkkiot menee United24:lle. Sivustolla on 700 ukrainalaista myyjää 50:stä eri maasta


Edit: Mielenkiintonen tuote, magneetti mikä on tehty väitetysti SU-35:n palasista, hintava sellainen, mutta 85% tuotosta menee lava-autojen ostoon Ukrainan armeijalle

The diameter is up to about 5 cm.

A collection of trophy artifacts from the Russian Su-35S fighter jet, which is valued at approximately $100 million on the market.

On July 19, 2022, the russians sent their "best" military plane to attack southern Ukraine. That same day, the Ukrainian Armed Forces shot it down in the skies over Kherson Oblast and landed it at these coordinates: 46.925003, 33.469264.

It will never bother Ukrainians again. Instead, it will serve the needs of the Ukrainian army! All profits (except for the needs of production, delivery, and operation of the store - about 15%) go to the purchasing of pick-up trucks for the Armed Forces.

Pickup trucks help military units to be mobile and transport wounded soldiers. Cars are consumables, so new ones are always needed.

Since the full-scale Russian invasion, our team has delivered over 140 vehicles to our defenders.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on juuri se tarina, joka tukee ryssiä. Luodaan kuvaa, että ryssä kestää mitä vaan. Miksi ihmeessä toistelet tällaista satua.
Mikä ihmeen tarina? Tämä on ollut käytäntöä jo pitkän aikaa. Tällä palstalla on satua sönkötetty jo toista vuotta. Ryssän kaluston olisi pitänyt loppua jo ajat sitten, moraalin olisi pitänyt romahtaa ja rintamat siinä samalla, kansannousu piti tapahtua jne. Tätä typerää satua on syötetty täällä ja vääristelty totuutta kun ei näköjään pelkällä tunteella ajattelevilla pää kestä. Ainoat "tiedot" mitä tännekkin linkitellään on kuinka ukraina jyrää ja kaikki onnistuu ja menee hyvin. Ryssät räjähtelee kappaleiksi ja huudetaan yhdessä hurraata! Ne ketkä uskaltaa laittaa jotain muuta kuin ukrainahypetystä haukutaan heti ryssäksi, faktasta viis. Kuulostaa ihan ryssän toiminnalta. Koittakaa nyt jo kasvattaa munat katsoa touutta silmiin.
 
Karu totuus on se, että USA on jo leikannut avun määrää ja yrittää venyttää jäljellä olevia miljoonia mahdollisimman pitkälle, koska uutta apupakettia ei ole saatu kongressissa etenemään.

Paljon on pelätty sitä mitä tapahtuu jos Trump nousee valtaan reilun vuoden päästä, mutta hankalalta näyttää tilanne jo nyt. Ja Putin vaan nauraa partaansa.

Ei naura. USA:ssa on aina käynnissä sisäpoliittinen vääntö, joka loiskuu välillä myös ulkopolitiikkaan. Mutta kummallakaan pääpuolueella ei lopulta ole intresseissä antaa ryssän voittaa. Vaikka hetkellisesti hanoja kiristettäisiinkin, apua tulee kyllä.

Koska. Siitä toisesta vaihtoehdosta ei hyötyisi kukaan mitään. Vaikka rauha tulisi tänään, ei mikään palaisi ennalleen pitkään, pitkään aikaan. Ryssä kehitteli kaasuriippuvuutta yli 10 vuotta, yrittää kansanmurhaa ja luonnonvarojen ryöstöä, epävakauttaa lähi-itää, sabotoi infraa Pohjoismaissa, ... Toimii kaikkia arvojamme vastaan lähes kysymyksessä kuin kysymyksessä. Systemaattisesti ja pitkäjänteisesti. Eikä mikään tuosta muuttuisi mihinkään.

Vaikka rauha tulisi tänään, mikään poliittinen yhteistyö ei voi olla mahdollista vuosikymmeniin. Tai edes kaupallinen. Koska ryssän myymistä tuotteista aseet ovat huonoja ja energiaan et voi luottaa. Kukaan järkevä ei myöskään sinne investoi, jos jo ryöstettyä omaisuutta ei palauteta.

Lisäksi niin kauan kuin ryssän armeija on olemassa, se on ainoa sotilaallinen uhka Euroopalle. Ainoa. Ja varmasti kustannustehokkain tapa neutraloida tuo uhka on antaa Ukrainalle aseet siihen. On myös jo selvää, ettei tuo sota sieltä mihinkään eskaloidu, joten antaa mennä vaan.

Siis: kukaan muu kuin ryssä ei hyötyisi pakotetusta rauhasta mitään. Siksi niin ei tule tapahtumaan.
 
Mikä ihmeen tarina? Tämä on ollut käytäntöä jo pitkän aikaa. Tällä palstalla on satua sönkötetty jo toista vuotta. Ryssän kaluston olisi pitänyt loppua jo ajat sitten, moraalin olisi pitänyt romahtaa ja rintamat siinä samalla, kansannousu piti tapahtua jne. Tätä typerää satua on syötetty täällä ja vääristelty totuutta kun ei näköjään pelkällä tunteella ajattelevilla pää kestä. Ainoat "tiedot" mitä tännekkin linkitellään on kuinka ukraina jyrää ja kaikki onnistuu ja menee hyvin. Ryssät räjähtelee kappaleiksi ja huudetaan yhdessä hurraata! Ne ketkä uskaltaa laittaa jotain muuta kuin ukrainahypetystä haukutaan heti ryssäksi, faktasta viis. Kuulostaa ihan ryssän toiminnalta. Koittakaa nyt jo kasvattaa munat katsoa touutta silmiin.
Täysin samaa mieltä. On jo pitkään ollut nähtävillä että tämä ei mikää paraati marssi ole Ukrainalle (vielä vähempi vihulaiselle). Jokainen saa mun puolesta uskoa vaikka pääsiäis pupuun mutta jos tuo näkökantoja huonosta menestyksestä niin ei sitä tarvi alkaa kaalisopaksi syyttelee. Ukrainasta tämä homma tuskin jää kiinni. Kyllä tämä on lännen ase avusta nyt kovasti kiinni ja itse odotin että se tulee hyötyyn vasta jos trumppi tulee valtaan. Mutta nyt jo on tullut soroisia ääniä tuen jatkuvuudesta. Toivottavasti on vaan sanan helinää ja apu jatkuu ja ennenkaikkea kasvaa.
 
Back
Top