Ukrainan konflikti/sota

http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/673088/Venajan FSB Otimme kiinni Viron suojelupoliisin tyontekijan
Venäjän FSB: Otimme kiinni Viron suojelupoliisin työntekijän
Venäjän turvallisuuspalvelu FSB kertoo uutistoimisto Interfaxin mukaan ottaneensa kiinni Viron suojelupoliisin työntekijän Venäjällä.
Aiemmin Viron suojelupoliisi tiedotti, että sen työntekijä olisi siepattu Viron puolelta rajaa Kaakkois-Virossa.
FSB ilmoitti, että kiinni otettu oli tiedustelemassa Venäjällä. Häneltä löydettiin muun muassa pistooli, käteistä ja salakuunteluvälineitä. Myös kiinni otetun nimi kerrottiin.
TS–STT
Kohta osuu kakka tuulettimeen....
 
Jo yli puolen vuoden ajan, siitä lähtien kun Venäjä liitti Krimin alueeseensa, ovat länsimaiset poliitikot ja analyytikot kysyneet: Mikä pysäyttäisi Vladimir Putinin tai saisi tämän perääntymään?

Kysymys on väärä, ja sitä seuranneesta keskustelusta muodostetut poliittiset linjat ovat johtaneet harhaan. Ne perustuvat sille harhaluulolle, että länsi voisi jotenkin vaikuttaa Putinin toimiin.

Putin on aina ollut julkisen valehtelun mestari, sekä pokerinaamalla esitetyn että hämäriin viesteihin piilotetun valehtelun. Kuluneen kuuden kuukauden ajan hän on käyttänyt tätä taitoaan pitääkseen lännen pelaamassa rosvoa ja poliisia Ukrainasta. Tämän pelin länsi on häviämässä.

Länsi menee mukaan Putinin teeskentelyyn

Länsimaiden poliitikot ovat kuulleet vain ne lausunnot, jotka he ovat halunneet kuulla - tai ainakin ne, jotka sopivat heidän omaan maailmankuvaansa.

Johtajat ovat päättäneet uskoa, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan turvatakseen omat elintärkeät strategiset etunsa: luodakseen puskurivaltion itsensä ja Naton väliin.

He ovat ottaneet huomioon Putinin avoimesti lausutun huolen etnisten venäläisten kohtalosta Ukrainassa. Ja juuri nyt he menevät mukaan Putinin läpinäkyvään teeskentelyyn tulitaukoneuvotteluista Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon kanssa - neuvotteluista, jotka Putinin lehdistöedustaja onnistui kiistämään vain muutamien minuuttien kuluttua keskiviikkona käydystä kohtalokkaasta puhelinkeskustelusta.

Sitten ovat vielä ne lausunnot ja toimet, jotka lännen poliitikot ovat päättäneet jättää huomiotta: uhkaus käyttää ydinaseita, jota Putin on toistanut kevytmielisin heitoin. Sotaharjoitukset, jotka on tarkoitettu uhkaamaan Baltiaa, ja nyt viimeksi Kazakstania. Siellä Venäjä testaa ydinohjusta ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun nämä testit kiellettiin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisessä sopimuksessa vuonna 1987.

Putin, hänen televisiokanavansa ja hänen ideologiset lähettiläänsä ovat selittäneet tämän sapelinkalistelun termein, jotka eivät jää epäselviksi. Kyse on sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä, ei sen vähemmästä kuin yhteenotosta lännen ja aivan "venäläisen maailman" ytimessä olevien arvojen kanssa.

Nykynäkemyksen mukaan kansainvälinen laki ja läntiset liittokunnat ovat osa salaliittoa, jonka tarkoituksena on rajoittaa Venäjän kykyä suojata ja levittää sen perinteisiä arvoja. Niin sanotut strategiset edut ja etnisten venäläisten kohtalo ovat vain tekosyitä taisteluun tässä uudessa maailmanlaajuisessa konfliktissa.

Jatkuu täällä...
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288733817181.html
 
Jo yli puolen vuoden ajan, siitä lähtien kun Venäjä liitti Krimin alueeseensa, ovat länsimaiset poliitikot ja analyytikot kysyneet: Mikä pysäyttäisi Vladimir Putinin tai saisi tämän perääntymään?

Jatkuu täällä...
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288733817181.html

Ehkä Putin saavutti osin tavoitteensa, ainakin epäsi Ukrainalta totaalisen voiton? Mutta tulitauon onnistumiseen nyt saattoi vaikuttaa venäläisten kokemat rajut tappiot. Venäjällä näistä ei tykätty.

http://euromaidanpress.com/2014/09/...ey-werent-just-deceived-they-were-humiliated/
http://euromaidanpress.com/2014/09/05/suicidal-russian-military-casualties-in-ukraine/

Suapi nähdä, jos tulitauko pitää, että miten maailma ja politiikka tulee kehittymään tulevaisuudessa. Ukraina ainakin tulee varustamaan itsensä hampaisiin asti.

Tokkopa länsikään enää pystyy ummistamaan täysin silmiään, kuten käytännössä kävi Georgian sodan jälkeen.
 

Heh...meinasin jo pompata soffalta ja syöksyä hakemaan valmiuskassia ja asetta. Sivuleveys nimittäin kavensi tekstiä niin että luin että "Venaja tulee tänään Suomeen" (luin myös väärin, tänään ja tulee vaihtoivat nopeasti lukiessa paikkoja).

Äläkääs pojat vielä luovuttako. Bileet jatkuvat taas kohta. Nyt tehdään vaan vähän huoltoa ja kusetetaan NATOlaisia.

Johan Venäjä freudilaisittain lipsautti millä tekosyyllä bileet jatkuu: NATOn harjoitukset Puolan ja Ukrainan rajan läheisyydessä katsokaas nääs provosoi! Vaikka onkin satoja kilometrejä matkaa, niin on se niin provokatif, että taas rupeaa paukkumaan. Vaikkei Venäjä olekkaan osapuoli, niin harmittaa sitä silti NATOn harjoitukset, ja kapinalliset kostaa Venäjän harmitukset? Vaikkei ole edes osapuoli! On se reilua!

Jännä, että ydinaseiden käytössä alkaa asiantuntijoiden arviot lähestymään omia analyysejäni, jotka olen jo ajat sitten tehnyt tästä sopasta.

Muistakaapa käydä lenkillä. Sitä fyysistä kuntoa saatetaan tarvita! Varautumissuunnitelmat kotona kuntoon! (itse olen huono tuossa, joku viisaampi voisi ruveta opastamaan meitä noissa?)
 
Viimeksi muokattu:
Nämä Luhanskin lentokentällä olevat pojat ja heidän kotiinmenonsa saattavat olla myös jonkinlainen muuttuja.



Enpä usko että lähtevät ennen kuin rauhan ehdoista on sovittu... jos tulee rauha (mitä epäilen tältä istumalta) niin aseilla ei ole mitään virkaa. Miksi ei rauha - Porosenkko lupaa liian vähän liian myöhään nykyisessä tilanteessa. Ei kapinaa / sotaa aloiteta jotta saadaan vähän lisää itsehallintoa...

Ei ole rauhan tahtoa tarpeeksi ilmassa sanon minä.
 
Nämä Luhanskin lentokentällä olevat pojat ja heidän kotiinmenonsa saattavat olla myös jonkinlainen muuttuja.

Pahus kun osais vähän paremmin tuota itäkarjalaista murretta....

Se kiinnitti huomiota, että osalla oli ihan perus moterni Venäjän armeijan maastopuku (Suomesta kopioitu), mutta osalla oli enemmän erikoisjoukkojen vaatetuksen oloista (esim. se kaukaasialainen siinä vasemmalla, tai hiljainen tyyppi joka tuli vielä enemmän vasemmalta). Ehkä joku paremmin asiaa tunteva osaa arvioida?
 
Pahus kun osais vähän paremmin tuota itäkarjalaista murretta....

Se kiinnitti huomiota, että osalla oli ihan perus moterni Venäjän armeijan maastopuku (Suomesta kopioitu), mutta osalla oli enemmän erikoisjoukkojen vaatetuksen oloista (esim. se kaukaasialainen siinä vasemmalla, tai hiljainen tyyppi joka tuli vielä enemmän vasemmalta). Ehkä joku paremmin asiaa tunteva osaa arvioida?

Osa on teknistä porukkaa. Korjaavat kuulemma viestiyhteyksiä ja kiitorataa.
 
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288734341153.html
"Separatistit ovat sanoneet, että jos yksikin laukaus ammutaan, tulitauko on sillä kuitattu, ja sotiminen alkaa uudelleen. Kun tilanne on hyvin jännittynyt, tarvitaan vain yksi inhimillinenkin hairahdus, ja se on sitten siinä, Smith kuvailee."

Ei huono arvio Smithiltä. Voittaa kyllä Kangaspuron ja Kivisen. Mutta Smithkin oikeasti luulee, että Venäjä on turvaamassa venäjänkielisten oikeuksia, eli on ainakin juuri pääasiassa aivan täysi hönö.
 
Taas jäit kiinni. :)

Mielelläni. Se NATO-hössötys tässä vaiheessa on casus belli. Ruikulit on housuissa ja myöhästyimme sen NATO-hakemuksen kanssa about 10 vuotta. Tosiasiat kannattaa myöntää ja sopeuttaa toiminta sen mukaan.

Fiksumpaa kuin se NATO-mongerointi, olisi vain nyökkiä vähän Kremlin tahtiin että "daa daa" ja varustella itseään kuntoon hissukseen. Niin kauan kuin vanjat eivät rajasta ilman viisumia yli yritä, niin homma ookoo meidän puolesta. Siinähän kalistelevat NATOn kanssa yhteen. On paljon oikeamman kokoinen kalistelukumppani Venäjälle NATO kuin pieni Suomi.
 
Ei huono arvio Smithiltä. Voittaa kyllä Kangaspuron ja Kivisen. Mutta Smithkin oikeasti luulee, että Venäjä on turvaamassa venäjänkielisten oikeuksia, eli on ainakin juuri pääasiassa aivan täysi hönö.

Suurvaltojen analogia on ihan omaa luokkaansa. Ihan kuin EU ja USA on turvaamassa demokratiaa jne ihmisten oikeuksia - äh, olivatkin turvaamassa yhtä hallitusta ja ihmisistä viis. Sama koskee Venäjää - mutta sen me jo tiedämme.
 
Pahus kun osais vähän paremmin tuota itäkarjalaista murretta....

Se kiinnitti huomiota, että osalla oli ihan perus moterni Venäjän armeijan maastopuku (Suomesta kopioitu), mutta osalla oli enemmän erikoisjoukkojen vaatetuksen oloista (esim. se kaukaasialainen siinä vasemmalla, tai hiljainen tyyppi joka tuli vielä enemmän vasemmalta). Ehkä joku paremmin asiaa tunteva osaa arvioida?

Tuskinpa Venäjän erityisemmät kaverit paljoa viitsii jäädä haastateltavaksi, ainakaan kasvot paljaana. Huomattiinhan tuo jo Krimillä. Muutenkin porukan olemus on melkolailla enemmänkin rosvojoukkoon viittaava, kun katsoo ryhtiä, varusteiden sopivuutta ja vaikkapa ihan liipaisinkuria. Muutenkin vähän hassua että kavereille annettaisiin vanhat AK:t bakeliittilippailla ihan vain näön vuoksi kun samaan aikaan painellaan pitkin maita ja mantuja T-72 perheen traktoreilla ihan peittelemättä. Vonka tuossa ylempänä mainitsikin että raksaporukkaa, siltä näyttävätkin.

Toissasivulla oli kuva GRU:n BTR:stä. Siinä on vähän erinäköinen meno.
 
Suurvaltojen analogia on ihan omaa luokkaansa. Ihan kuin EU ja USA on turvaamassa demokratiaa jne ihmisten oikeuksia - äh, olivatkin turvaamassa yhtä hallitusta ja ihmisistä viis.

EU ja USA eivät ole tuhonneet Novosvitliivkaa tuhannen muusiksi, mutta Venäjä on. Schastyassa kukaan ei kuollut ennen kuin Venäjä tuli.

Venäjän hirvittävät rikokset ovat sen syytä ja sen vastuulla. Mikään verkkomediailu ei pese Venäjää puhtaaksi.
 
Back
Top