Ukrainan konflikti/sota

Hirvenpaisti uunissa, tsekkiolut korkattu, eikä etelärintamalta mitään uutta.

Oliko tämä viisi päivää vanha runollisen kaunis video Suhoi 35S:n tonttiin tulosta Hersonin suunnalla jo täällä? Jos oli, niin nautitaan uusintana:


Saksan toimittama Iris-T asialla, Danke Schön! 85 miljoonaa dollarssia tuhannen p*llun päreiksi!

En muista nähneeni ja kuitenkin tätä koko ajan väijyn! Ihana video!

Sakuja aina haukutaan, ja olen itsekin siihen (syystä) syyllistynyt. On totta että he ovat tehneet järkyttäviä virheitä 90-luvun jälkeen ja nyt ovat nyt sitten tekemässä saman virheen Kiinan suhteen. Tästä jatkot sitten jossain muualla.

Totuus on, että kyllähän sakuilta on tullut Ukrainaan todella paljon apua. Juu, ei niin paljon kuin haluaisimme, mutta paljon kuitenkin. Siellä on vielä paljon perattavaa mm Kremlin myyrien suhteen!

Nauti hirvestä hirveesti 🤪
 
Ei ole tainnut olla, kaunista oli ja onneksi korkkasin just saksalaisen oluen. Meniköhän lentäjät samalla kun ei varjoja näkyny taustalla.
Toinen Iris-T -video, tällä kertaa menee tonttiin Suhoi 34, halpis, vain 36 miljoonaa dollarssia:


Noinkohan on varmaa, että pudottaja on Iris-T -järjestelmä, vai onko tässä samanlaista myytinrakentamista kuin Bayraktarille ja Javelinille keväällä, ja HIMARSsille syksyllä, mutta mitä googlesta kattelee, niin ukrainalaiset tuntuvat olevan kohtuullisen tyytyväisiä tähän järjestelmään.

Hankala löytää selkeää ja hyvää kuvausta laitteistosta. Valmistajan mukaan mobiili vermeistö koostuu tutkasta, ohjusyksiköstä ja komentokeskuksesta:

Näyttökuva 2022-10-28 kello 20.30.32.png

Mikä tästä tekee maailman parhaan, sen saa selittää joku IT-nörtti, enkä tarkoita "imformatio technology"-nörttiä, enkä Imatran Tennis -nörttiä!
 
Hirvenpaisti uunissa, tsekkiolut korkattu, eikä etelärintamalta mitään uutta.

Oliko tämä viisi päivää vanha runollisen kaunis video Suhoi 35S:n tonttiin tulosta Hersonin suunnalla jo täällä? Jos oli, niin nautitaan uusintana:


Saksan toimittama Iris-T asialla, Danke Schön! 85 miljoonaa dollarssia tuhannen p*llun päreiksi!
3kk vanha video. Mutta aina ilo nähdä uudestaan. :)
 
Puuttin oli huolissaan yksinapaisesta maailmasta. Kiina vastaa huutoon ja lähtee rakentamaan kaksinapaista maailmaa.

En tosin luota Xi:n Kiinan vilpittömyyteen. Tietenkin suurvallat kiinnostuvat aina ensisijaisesti itsestään. Omalla tavallaan kiehtova juttu silti, jos/kun Xi:n uudessa strategiassa Venäjä tyrkätään sivuun ja aletaankin yrittää yhteistyötä USA:n kanssa. Vähän pakkokin, Kiinalla on taloussodassa paljon hävittävää.

Ylen erittäin hyvässä Politiikkaradion jaksossa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio puhui samasta aiheesta ja avasi suurvaltojen välistä dynamiikkaa. Kuuntelusuositus!


"Kiina haluaisi Kallion mukaan esiintyä Yhdysvaltojen veroisena maailmanpoliittisena toimijana. "Mikään ei olisi Kiinalle mieluisampaa kuin, että maailman asioista päättäisivät yhdessä Yhdysvaltojen johtaja ja Kiinan johtaja", Kallio sanoo. Kun tämä ei ole onnistunut Xi Jingping on "ikään kuin kostona" esiintynyt Vladimir Putinin ystävänä. Kuitenkaan todellisesta ystävyydestä Kiinan ja Venäjän kanssa ei voi hänen mukaansa puhua."
 
Toinen Iris-T -video, tällä kertaa menee tonttiin Suhoi 34, halpis, vain 36 miljoonaa dollarssia:


Noinkohan on varmaa, että pudottaja on Iris-T -järjestelmä, vai onko tässä samanlaista myytinrakentamista kuin Bayraktarille ja Javelinille keväällä, ja HIMARSsille syksyllä, mutta mitä googlesta kattelee, niin ukrainalaiset tuntuvat olevan kohtuullisen tyytyväisiä tähän järjestelmään.
Tuossa videossa näyttää enemmän siltä että kone pudottaisi pommilastin ja räjähdys ja savu tulee siitä?

IRIS-T:n ainoa vahvistettu esiintyminen oli Kiovan suunnalla. 'Uudet superaseet' on aina kätevä tapa selittää menestyksiä. Vrt. joku aika sitten alasammuttu ukrainalainen Su-24 syvällä selustassa. Se on internetin mukaan ammuttu alas ainakin seuraavilla:
-MiG-31
-Su-57
-S-300V4
-S-400
-jne.
Melkoinen operaatio on siis ollut yhden koneen pudotus netin mukaan.
 
Onneksi ihan kaikki ei ole tuota mieltä ryssälässäkään.. Mielenkiintoinen kanava tuo 1420, löytyy vahvasti Putinille kriittisiä mielipiteitä mutta myös paljon russia stronk aivopestyjä. Varsinkin joissain haastatteluissa fiksun tuntuiset ihmiset vaan kertovat naama pokerina että on normaalia ettei voi äänestää, protestoida tai vaikuttaa mihinkään. " Meillä on vain erilainen järjestelmä kuin USA:ssa tai Euroopassa. Ollaan totuttu tähän".

Tuo 1420 on kuvattu pääosin Moskovassa mistä johtuu että ihmiset tietävät paljon muutakin kuin ryssälän virallisen kannan. Maalla asia on jo toisin, siellä ainoa kanava on valtiollinen.

Dumassa on tulossa "uutuksia" lakiin, yksi on "sotajornalismia", ja toinen "venäläinen ideologia". Niitä ohjataan suoraan Kremlista, miten pitä sotajornalisoida asiat, ja tuo venäläinen ideologia on jo niin ufolua, etten osaa edes luokitella kuka hullu ja missä pöpilässä sen keksinyt, mutta tuo on video on juuri sitä.
 
Myös redditistä löytyy miekkosen oma yhteisö

Tää valkovenäläinen viiksiniekka "Yankee" on kyllä kerrassaan ikoninen hahmo..mitenkäs tämän ilmaisisi ilman homoerotiikan häivääkään: tällä kaverilla on kamalan inhimillisen katastrofin keskellä alfauroksen olemus ja meininki.

Toivottavasti selviää sotimisesta hengissä.
 
Puuttin oli huolissaan yksinapaisesta maailmasta. Kiina vastaa huutoon ja lähtee rakentamaan kaksinapaista maailmaa.

En tosin luota Xi:n Kiinan vilpittömyyteen. Tietenkin suurvallat kiinnostuvat aina ensisijaisesti itsestään. Omalla tavallaan kiehtova juttu silti, jos/kun Xi:n uudessa strategiassa Venäjä tyrkätään sivuun ja aletaankin yrittää yhteistyötä USA:n kanssa. Vähän pakkokin, Kiinalla on taloussodassa paljon hävittävää.
Jospa me pojat seurataan sotaa.
 
Hauskaltahan tuo kuulostaa. Ei vaan lopulta ole edes kovin paljoa. Esimerkiksi, yhteen tonniin mahtuu 152 mm HE kranaattia pakkauksineen (D20 kanuunalle) vain pyöreästi 12 kpl (yhden kranaatin laatikon paino on noin 80 kg). Jos kaikki siis ovat tuota raskasta kranaattia, on määrä noin 780 000 kranaattia, mikä riittäisi reippaalla kulutuksella reiluksi kahdeksi kuukaudeksi (10 000 kranaattia päivässä) tai säännöstellen (5-6000 kranaattia päivässä) kolmeksi kuukaudeksi olettaen, ettei Ukraina onnistu tuhoamaan yhtään varikkoa. No tuo ei kaikki ole tuota raskasta, vaan mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin, joten riittävyys on lyhyempi. Kevyttä Götterdämmerungia pukkaa vanjalle tämänkin mittarin mukaan.
 
Back
Top