Ukrainan konflikti/sota

Kritisoinnissa on se ongelma, että mihin se perustuu. Omaan kutinaan, Kakeserkun näkemykseen vai analyyttiseen tutkimukseen. Asiat, jotka eivät ole julkisia aiheuttaa ihmisille tuskaa, koska et tiedä ja silleenhän hullua pidetään jännityksessä.

Toki itsellekkin aiheutti ongelmia kilpaurheilevan pojan huono liikuntanumero, mutta en silti lähtenyt lynkkaamaan koulujärjestelmää, koska todennäköisesti työkseen opetusta tekevällä on asioista parempi ymmärrys.

Kritisoidaan, muttei oteta niitä helppoja musta tuntuu ryssän koppeja, koska Suomi on yhteiskuntana varautunut hyvin kriiseihin toisin, kuin muut Euroopan maat ja se on aika hyvä trakcrecordi poliitikkojen, sotilaiden ja koko yhteiskunnan hyvästä yhteistyöstä.
Muualla kyllä julkistetaan (ja tapaukset päätyy myös oikeuteen, jotenkin siinäkin salaisuuden verhossa toimivat suomalaiset huippuammattilaiset jäävät verrokeista paljon jälkeen)

Toki se on perinteistä puolislaavilaista suomalaista asennetta, että suut tukkoon, mitään ei kerrota, mutta pajarit hoitaa kaiken timantisti.
 
Ei tiedä varmasti edes Venäjä itse. Tässä yhden aktiivisen ajatuksia. Ketju.


Hän spekuloi sillä että venäläisten menetykset olisivat jopa suuremmat kuin mitä ukrainalaisten ilmoituksissa. Se ei silti tarkoita että ihan kaikki varastoista löytyvät olisi käytetty, mutta hänen mukaansa Venäjän armeijalla riittäisi voimaa / kalustoa vielä yhteen suurempaan yritykseen.

Kirjoittaa että tällainen voitaisiin nähdä rasputitsan jälkeen - minun arvio: huhtikuussa aikaisintaan, tosin kevään etenemisestä riippuen voisi lipsua toukokuulle.

Toisaalta hänen mukaansa Ukraina on kerännyt vastaanottamaansa kalustoa odottamaan heidän omaa hyökkäystä.

Molemmat siis tietävät että toinen tulisi yrittämään suuremmalla voimalla kunhan kurakausi päättyy ja maasto kovettuu.

Twitter-ketjussa spekuloidaan myös sillä että Venäjä tulisi heittämään kaiken mitä varastoista löytyy, mukaanlukien ne muutamat T-14 Armatat mitä heillä on. HUOM: kommenteissa kirjoittaa ettei usko taktisten ydinaseiden käyttöön, kaikesta huolimatta. Kahakka käytäisiin siis perinteisin asein.

Kommenteissa hän kirjoittaa myös, ettei usko, että Kiina tulisi toimittamaan merkittävää raskasta ase-apua Venäjälle. Droneja, varaosia yms. mutta ei panssarivaunuja, tykkejä, hävittäjiä jne.

-

Saapi nähdä, mutta hän ei ole ainoa joka on kirjoittanut tällaista. Moni muukin, mukaanlukien ukrainalaisia "päättävissä pöydissä istuvia" on kommentoinut, että heidän pitää ensin kestää Venäjän vahva hyökkäys ja sen jälkeen on aika tehdä oma vastahyökkäys.
 
Viimeksi muokattu:
Nämä on tärkeitä lahjoituksia 💪🇺🇦.
30kpl DJI Matrice RTK droneja!


1677753438247.png

Olen kuullut että Mavic3 :sta on eri versioita, kuten sellainen jossa on ZOOM kamera.

Pitääkö näistä dis-enembloida jokin ominaisuus etteivät viesti lennättämisestä
ulos mitään ? Ainaakaan mitään Äppiä ei kannattane käyttää ?
 
Pitkittämisellä voidaan hakea seuraavaa Minsk-"sopimusta". Kyllä tässä ainakin USA presidentinvaaleihin 2024 asti mennään hitaasti ja kuluttavasti. Edelliset vanjan "rauhankumppanit" ovat nyt sivussa (Saksa ja Ranska), mutta varmasti valmiina nousemaan taas pinnalle, jos USA vetää maton alta tavalla tai toisella.

Ukraina voi ja toivottavasti iskee alakoukulla ja sekoittaa pakan.

Venäjällä on myös presidentinvaalit vuonna 2024. Ensimmäinen kierros 17.3.2024 ja jos ei tule ratkaisua, toinen kierros päättyy 7.4.2024.

Ei sillä, että Venäjän presidentinvaaleilla olisi suuresti merkitystä tai että olisi muita vaihtoehtoja kuin yksi mies, mutta jos sota jatkuu samanlaisena niiden aikaan, se tarkoittaisi että Ukrainan sodan uusinta aktiivivaihetta olisi käyty yli kaksi vuotta. Miten Putin aikoo selittää tämän kansalle? Ei sinänsä tarvitse selittää, mutta voi sitä joku ihmetellä.

Nähdäänkö levottomuuksia ja protesteja? Miksi nähtäisiin, jos yleinen liikekannallepanokaan ei sellaisia poikinut? Toisaalta ei voi kokonaan sivuuttaa vuosien 2011-2012 suurmielenosoituksia, mutta niistä on yli kymmenen vuotta aikaa.

-

HUOM: Suomen seuraavat presidentinvaalit käydään ennen Venäjän vaaleja, ensimmäinen kierros 28.1.2024 ja mahdollinen toinen kierros 11.2.2024.

Perinteisesti Venäjä on tehnyt kiusaa ja kokeillut erilaisia koepalloja kun valta on vaihtunut. Testannut uutta johtajaa. Nyt en olisi niin varma, että tällaista tapahtuisi koska heillä ovat omat vaalit ihan loppusuoralla.
 
Viimeksi muokattu:
Challenger 2 -koulutusta.


"some of them have opererated tank before, but most of have not seen a tank" :rolleyes:

Lataajan ja ajajan tehtävät oppii varmaan tarvittaessa aika pikaisestikkin länsivaunussa, johtajat pitäisi ehdottomasti olla kokenutta porukkaa ja ampujat mielellään myös.
Ei sitä kokenutta porukkaa vaan näytä olevan irroittaa ainakaan kovin ruhtinaallisesti:unsure:
 
Viimeksi muokattu:
Tässä taidetaan puhua nyt noista jo aiemmin nähdyistä FPV-droneista, mitä oli satoja kappaleita rakennettu valmiiksi eri pinoihin. Tuskin noilla Ukrainan tulevan hyökkäyksen kannalta on ihan valtaisaa merkitystä, vaikka niitä reilusti olisikin varastossa. Nuo kun joutuu manuaalisesti lentämään kohteeseensa ja kantama ei ole ison kuorman kanssa mikään kummoinen. Enemmän nämä soveltuvat juoksuhautojen terrorisointiin kun rintamalinja on suhteellisen vakaa ja etäisyydet lyhyitä. Ennen vastahyökkäystä mopojen kaltaiset pidemmän kantaman ja isomman kuorman autonomiset dronet olisivat hyödyllisempiä.
Jos pitäisi paikkansa niin kuukauden kuluttua näistä voisi kuulua jotain.

Toki jos arvio "3-4 viikkoa" tarkoittaisi ensimmäisten toimitusta, niin voisi myös kuvitella että Ukraina ei käyttäisi niitä heti vaan varastoisi ja odottaisi että saa lisää. Sitten kun on sopiva määrä varastoissa, laittaisi suuremmat kokonaisuuden liikkeelle (ehkä heidän omaa "keväthyökkäystä" tukemaan, jos sellainen yleensäkään nähdään).

Jos odottaa rospuuttokauden yli ennen hyökkäämistä, niin silloin puhuttaneen huhtikuun lopusta. Toki jos talvi jatkuu yhtä lämpimänä kuin tähänkin asti niin ehkä rospuuttokausi on tänä vuonna vaisumpi ja kestää lyhyemmän aikaa? Ehkä tällöin puhuttaisiin jopa huhtikuun alusta?

Joka tapauksessa huhtikuun alkuun on vielä matkaa 1,5 kuukautta, huhtikuun loppuun 2,5 kuukautta. Siinä olisi sopivasti aikaa kerätä itsemurhadroneja varastoon, OLETTAEN että tuo kirjoitus pitäisi paikkansa.

Tämä ei taida vielä ollut täällä..?





 
Montako kertaa täällä on juhlistettu liian aikaisin?

Tuskin lentää korjattavaksi jos on täysin ehjä:


Tosin voihan kyse olla varmuustoimesta eli halutaan että kone tarkistetaan, ennen kuin uskaltaa lentää.

Näitä ei ole Venäjällä montaa, joten tuskin ottavat turhia riskejä.

Tarkoittaa joka tapauksessa sitä että tämä kone on jonkin aikaa pois Ukrainaa uhkaamasta.
 
Tuskin lentää korjattavaksi jos on täysin ehjä:


Tosin voihan kyse olla varmuustoimesta eli halutaan että kone tarkistetaan, ennen kuin uskaltaa lentää.

Näitä ei ole Venäjällä montaa, joten tuskin ottavat turhia riskejä.

Tarkoittaa joka tapauksessa sitä että tämä kone on jonkin aikaa pois Ukrainaa uhkaamasta.
Todellisuudessa Venäjä ei odota mistään NATO tai Kiinan suunnasta hyökkäystä joten olemassa olevat koneet 7-8 voidaan pitää Ukraina operaatiossaan eiköhän näillä kyetä saamaan kattava 24/7 päivystys joten ei merkitystä.
 
Venäjällä on myös presidentinvaalit vuonna 2024. Ensimmäinen kierros 17.3.2024 ja jos ei tule ratkaisua, toinen kierros päättyy 7.4.2024.

Ei sillä, että Venäjän presidentinvaaleilla olisi suuresti merkitystä tai että olisi muita vaihtoehtoja kuin yksi mies, mutta jos sota jatkuu samanlaisena niiden aikaan, se tarkoittaisi että Ukrainan sodan uusinta aktiivivaihetta olisi käyty yli kaksi vuotta. Miten Putin aikoo selittää tämän kansalle? Ei sinänsä tarvitse selittää, mutta voi sitä joku ihmetellä.

Nähdäänkö levottomuuksia ja protesteja? Miksi nähtäisiin, jos yleinen liikekannallepanokaan ei sellaisia poikinut? Toisaalta ei voi kokonaan sivuuttaa vuosien 2011-2012 suurmielenosoituksia, mutta niistä on yli kymmenen vuotta aikaa.
Jotain erittäin merkittävää pitää tapahtua, että jokin oikeasti muuttuisi Venäjällä. "Erikoisoperaatio" voi jatkua vaikkapa uudet 8 vuotta, jos lihamyllyvaihe saadaan stabiloitua tilaan "not great, not terrible".

Verrokkina USA:n sodat Lähi-Idässä, jotka kestivät myös vuosikausia. Toki ilman massiivisia menetyksiä, mutta myös ilman todellista menestystä ja USA:lla on huomattavasti kriittisempi kotiyleisö. Diktaattorin johtaman kleptokratian ei tarvitse olla huolissaan, ellei esim. Krimin menetyksen kaltaista farssia tule ja vieläpä niin nopeasti, että ei ehditä edes selittää.
 
Todellisuudessa Venäjä ei odota mistään NATO tai Kiinan suunnasta hyökkäystä joten olemassa olevat koneet 7-8 voidaan pitää Ukraina operaatiossaan eiköhän näillä kyetä saamaan kattava 24/7 päivystys joten ei merkitystä.

Minimissään se tarkoittaa enemmän lentotunteja näille 7-8 koneelle, kunnes "vaurioitunut" palaa käyttöön.

Vuodessa on kuitenkin 8 760 tuntia, joten 24/7 päivystys - arvatenkin useampi kone ilmassa yhtäaikaa - alkaa näkymään jossain vaiheessa.

Olisi kiinnostavaa tietää, miten montaa AWACS-konetta Venäjä on lennättänyt / lennättää Ukrainan seudulla tämän sodan aikana. Yksi vaihtoehto on mainitsemasi eli se että kaikki koneet on sijoitettu sinne ja niillä ylläpidetään 24/7 päivystystä.

Toisaalta kun Ukraina iski Snake Islandille hävittäjillä, niin silloin kirjoitettiin että Venäjän Krimille sijoitettu ilmatorjunta ei pystynyt toimimaan koska eivät näe niin matalalla lentäviä hävittäjiä (tutkahorisontin takia). Samaan aikaan kirjoitettiin että nämä AWACS-koneet pystyisivät mahdollisesti tarjoamaa maalidatan S-400 pattereille, mutta syystä tai toisesta Ukraina sai iskeä saarelle vapaasti.

Toki tuon voisi selittää sillä että AWACS-koneet eivät kykenisi jutettelemaan S-400 patterille, ei ainakaan siten että kyettäisiin ampumaan ohjuksia ja osumaan niillä. Ehkä datalinkki on viritetty pääasiassa hävittäjien kanssa toimintaa varten?

JR2 tuoreesta ketjusta lainaus: LÄHDE

Su-24M, Su-27/35 & MiG-31 are combat-linked to A-50

Siinä ei mainittu sanallakaan S-300 tai S-400 pattereita.

-

Israelin lähettiläs Shahed-136 dronen raadon vieressä. Kertoo jotain näiden koosta, mitat oli toki tiedossa jo aikaisemmin:

 
Viimeksi muokattu:
Ei sillä, että Venäjän presidentinvaaleilla olisi suuresti merkitystä tai että olisi muita vaihtoehtoja kuin yksi mies, mutta jos sota jatkuu samanlaisena niiden aikaan, se tarkoittaisi että Ukrainan sodan uusinta aktiivivaihetta olisi käyty yli kaksi vuotta. Miten Putin aikoo selittää tämän kansalle? Ei sinänsä tarvitse selittää, mutta voi sitä joku ihmetellä.
Varmaankin putin eskaloi ja pitää sillä itsensä vallassa, koska tarvitaan "hänen kaltainen vahva johtaja" sotimaan länttä vastaan. Ihme jos Moldovaa ja Transnistriaa ei sotketa kolmen päivän erikoisoperaatioon jotenkin mukaan tässä seuraavan vuoden sisällä. Myös valko-ryssän integrointi ryssäläksi tulee tapahtumaan jollain aikavälillä hyvin varmasti. "Järkevintä" lienee, että valko-ryssä eskaloidaan myös sotaan mukaan jollain verukkeella, jolloin ryssälle lienee helpompi ottaa kontrolli valko-ryssän armeijasta. Eskalaatiolla myös pyrittäisi provosoimaan länttä osallistumaan sotaan suoraan, jolloin ryssä voisi taas myydä lännen tuhoamista kansallensa.

Toinen vaihtoehto on, että ryssä poletaan rajan taakse Ukrainassa Krimiä myöten, mutta suostuisiko ryssä sellaiseen rauhansopimukseen, todennäköisesti ei, mikäli putin pysyy vallankahvassa ja sota jatkuisi siitä huolimatta ja itäinen Ukraina olisi jatkuvaa konfliktialuetta ja ohjuksia voisi lentää pidemmällekin, vaikka tempo hidastuisi? Kuten 2014 jälkeen kävi. Ei hyvä tilanne sekään ja vaatisi jatkuvaa aseapua länneltä yhä.
 
Mietin tuota awacs-koneen droneiskua. Olisikohan ollut parempi vain pudottaa kranaatit siipien päälle, ja toivoa että polttoaineet syttyvät ja käristävät koko koneen?
 
Mietin tuota awacs-koneen droneiskua. Olisikohan ollut parempi vain pudottaa kranaatit siipien päälle, ja toivoa että polttoaineet syttyvät ja käristävät koko koneen?
Kumpi tekee pahempaa jälkeä koneelle?
A) Ukrainan käyttävät käsikranaatit droneissa vai
B) Dronesta pudotettava 2023 versio Molotovin Cocktailista. Kait se sytyke saadaan riittävän pituiseksi jotta pullo saadaan vaikkapa muutaman kilometrin päästä kuljetettua maalin ylle. Ihan siis vasn pohdin. Naurakaa ja naurattaaz
 
Back
Top