Ukrainan konflikti/sota

Meinaakohan ryssä vielä yrittää jonkinlaista suurhyökkäystä, vai onko sittenkin niin, että kaikki kynnelle kykenevät mobikit heitetään vähän kerrassaan tuleen Bahmutin kaltaisessa kulutustaistelussa? Päivässä tapatetaan noin pataljoonan verran ukkoja ja siihen päälle komppaniallinen tuhottuja tankkeja.

Jos nyt on muotia arvostella ukrainalaisten sotataitoa, niin eipä siellä naapurinkaan puolella enää taideta pystyä sellaisiin laajoihin hyökkäysoperaatioihin kuin puna-armeijan loiston päivinä.

Tulee kyllä ihan ensimmäinen maailmansota mieleen, kun lukee nykyisistä rintamatapahtumista.
Ei tiedä varmasti edes Venäjä itse. Tässä yhden aktiivisen ajatuksia. Ketju.

 
Tässä on myös jotain mikä ei ihan uppoa. Jos KMW:llä on tilauskirjaa lähes 10 vuoden päähän, luulisi jollekin jo tulevan mieleen rakentaa sen 2-3 vaunua kuukaudessa tuottavan linjan viereen pari linjaa lisää.

Toki Saksan keräily viennin kanssa lienee hillinnyt mahdollisuuksia kasvattaa myyntiä. Mutta kun kisuja nyt saa viedä, ei liene mitään syytä olla kasvattamatta tuotantoa. Tai jos KMW ei sitä tee, niin joku muu kyllä vie markkinat. Koreasta tai Jenkeistä tai jostain muualta.
Rheinmetal oli aikaisemmin mukana Leo 2 valmistuksessa, mutta ei tuota enää kun ei ole tilauskantaa valtioasiakkailta. Ja KMW omistaa Leopard 2 tuotannon.
Kaikista Leo 2 vaunuista Rheinmetal on valmistanut n 45%.
 
Rheinmetal oli aikaisemmin mukana Leo 2 valmistuksessa, mutta ei tuota enää kun ei ole tilauskantaa valtioasiakkailta. Ja KMW omistaa Leopard 2 tuotannon.
Kaikista Leo 2 vaunuista Rheinmetal on valmistanut n 45%.
Lisäksi Rheinmetallilla on jo Panther KF 51 ja eikö KMW:kin ollut jossain konsortiossa joka tuomassa kokonaan uuden mallin?
Tarkoitan että jos uusi linja rakennetaan se tullee valmistamaan jotain uudempaa mallia kuin Leo 2A7:ää.
 
Nyt kun ryssien propaganda painaa slaikka punasena tavaraa tuutista ja täälläkin niitä aktiivisesti jaetaan pari mietintöä asiasta.

Ukrainaa koskevia negatiivisia uutisia saa ja kuuluukin jakaa. Se, että oletko yksinkertainen hölmö tai ryssien propagandisti on se ja sama mutta tavallisen ihmisen erottaa heistä lähdekritiikki.

Etsi alkuperäinen lähde ja suhtaudu kriittisesti jaettavaan tietoon. Miksi näin: Koska ryssien lonkerot ulottuvat pitkälle ja niiden moraali on nolla. Kaikki keinot käytetään. Jos jaat suurten länsimaisten tiedotusvälineiden (yle ei näihin lukeudu) uutisia on siellä moraali ja lähdekriittisyys suurempaa, jolloin asioihin voi luottaa paremmin.

Ja turha tulla propagandistien huutamaan whataboutismia. Se tekniikka on jo kauan sitten busted
 
Pakkohan Putlerin on pyrkiä loppumattomaan sotaan, koska voitto tässä sodassa ei näytä enää olevan mahdollinen vaihtoehto. Ja häviön koittaessa Putte pääsee hengestään niin että heilahtaa. Ainoa vaihtoehto on yrittää venyttää sotaa loputtomiin.
Pitkittämisellä voidaan hakea seuraavaa Minsk-"sopimusta". Kyllä tässä ainakin USA presidentinvaaleihin 2024 asti mennään hitaasti ja kuluttavasti. Edelliset vanjan "rauhankumppanit" ovat nyt sivussa (Saksa ja Ranska), mutta varmasti valmiina nousemaan taas pinnalle, jos USA vetää maton alta tavalla tai toisella.

Ukraina voi ja toivottavasti iskee alakoukulla ja sekoittaa pakan.
 
Sodan loppuminen vaatisi käytännössä venäläisten uskon murtumisen erikoisoperaatioon, se vaatii taas mittavia menetyksiä. Pelkkää ukkoa Putain voi kyllä syöttää lihamyllyyn kauankin, mutta jos se ei tuokaan menestystä rintamalla, vaan Ukraina pystyy valtaamaan takaisin alueita, tärkeimpänä varmaan erityisesti Krimin, niin se todennäköisesti tuottaisi jo paljon kysymyksiä Venäjällä. Kysymykseen saattaa tulla myös hyökkääminen ohjuksilla ja lennokeilla Venäjän puolelle, erityisesti Moskovan alueella siten, että se osoittaa Putlerin olevan kyvytön suojelemaan aluetta vaikka Ukraina pysyttelisi muuten koko ajan omien rajojensa sisäpuolella. Mutta katsotaan nyt miten pitkälle tuo menee, luulisin että länsimailla on vielä erinäisiä keinoja taskussa Venäjän talouden romahduttamiseen, mikä johtaisi yleisen tyytymättömyyden lisääntymiseen.
 
Nyt on ilmassa vahva ryssän vaikuttamiskampanja monella rintamalla.

Kohteena Ukrainan joukkojen suorituskyvyn mitätöinti ja toisena kohteena Länsi coalition hajoittaminen.

Pieni vinkki näihin Suomi lähettää liian vähän kalustoa kommentteihin. Hatun nosto itseluottamuksesta omiin kykyihin kritisoijille, koska:
A) ette tiedä mitä on lähetetty, mutta tiedätte että väärää kalustoa ja liian vähän.
B) tiedättä poliitikkoja ja sotilaita, jotka vastaavat uhkiin varautumisesta ja nauttivat parasta tiedustelutietoa paremmin mitä meidän tulisi lähettää Ukrainaan.

Hyvin vahva usko monella tälläkin palstalla Martt j Kariin ja Pekka Toveriin. Tälläkin hetkellä vastaavat palveluksessa olevat ukot tiimeineen tekee tulevaisuuden ennustuksia ja laskee mahdollisia scenarioita, joiden pohjalta simulaatioita ajetaan läpi. Niiden perusteella arvioidaan oma tarvittava suorituskyky.
Tämä on se suomalainen asenne, että vaikka meillä ei tiedoteta vakoojien kiinnijäämisestä, toisin kuin esim. naapurissa isoja tapauksia, niin niitä tapahtuu, ei vaan kerrota. Ihan oikeesti, uskokaa nyt. Siellä on parhaan tiedon omaavat ihmiset tekemässä, ne tietää, muut ei tiedä, ei saa kritisoida.
 
Tämä on se suomalainen asenne, että vaikka meillä ei tiedoteta vakoojien kiinnijäämisestä, toisin kuin esim. naapurissa isoja tapauksia, niin niitä tapahtuu, ei vaan kerrota. Ihan oikeesti, uskokaa nyt. Siellä on parhaan tiedon omaavat ihmiset tekemässä, ne tietää, muut ei tiedä, ei saa kritisoida.
Kritisoinnissa on se ongelma, että mihin se perustuu. Omaan kutinaan, Kakeserkun näkemykseen vai analyyttiseen tutkimukseen. Asiat, jotka eivät ole julkisia aiheuttaa ihmisille tuskaa, koska et tiedä ja silleenhän hullua pidetään jännityksessä.

Toki itsellekkin aiheutti ongelmia kilpaurheilevan pojan huono liikuntanumero, mutta en silti lähtenyt lynkkaamaan koulujärjestelmää, koska todennäköisesti työkseen opetusta tekevällä on asioista parempi ymmärrys.

Kritisoidaan, muttei oteta niitä helppoja musta tuntuu ryssän koppeja, koska Suomi on yhteiskuntana varautunut hyvin kriiseihin toisin, kuin muut Euroopan maat ja se on aika hyvä trakcrecordi poliitikkojen, sotilaiden ja koko yhteiskunnan hyvästä yhteistyöstä.
 
Back
Top