Ukrainan konflikti/sota

Pehmitys käynnissä selvästi, samalla kuten Antares yllä toi esille, myös Tokmakissa paukkuu joka on tärkeä risteyskaupunki. Oliko täällä myös se junaradan risteys?

Eteläisen Ukrainan rautatiet merkitty mustalla tähän karttaan, rautatiesillat ovat nuo mustat pyöreät pallukat joiden sisällä on valkoinen sillan symboli. Korostetut siniset viivat puolestaan kertovat "ihmisten rakentamista vesistöistä" eli pääasiassa kanavista (joita on erityisesti Khersonin alueella paljon, vievät vettä Krimille): LÄHDE

1682416749068.png

Krimiltä tulee Khersonin kaupunkiin yksi rautatie, toinen tulee Nova Kakhovkaan mutta kyseinen rata kiertää Melitopolin kautta.

Melitopolin pohjoispuolelta lähtee itä-länsi -suuntainen rata, joka kulkee Tokmakin kautta. Siihen tulee pistot Berdyanskin ja Mariupolin satamakaupungeista.

Tämä itä-länsi -suuntainen rata on yleisen oletuksen mukaan ollut pitkään pois käytöstä, ainakin siten ettei Donetskin alueelta voida tuoda tavaraa sitä pitkin (kulkee liian läheltä rintamalintaa eli on tykistön kantamalla). En sulje pois sitä vaihtoehtoa etteikö lännen suunnalta olisi mahdollista tuoda tavaraa junilla jopa Volnovakhaan asti, mutta rata on vaarallisen lähellä rintamaa, joten ehkä sitä ei ole käytetty.

Useammin kuulee että tavara kulkisi "eteläistä rantatietä" pitkin eli Taganrog-Mariupol-Berdyansk-Melitopol, tosin tällöin kuljetus tietysti kumipyörillä.

Oletan että kaikki Krimille kuljetettu tavara tuotaisiin sieltä junilla niin lähelle kuin tohditaan, yksi tunnettu purkupaikka on Melitopolin eteläpuolella Sokolohirne nimisessä paikassa (ei näy yllä olevassa kartassa, mutta sijaitsee melko tasan Khersonin ja Zaporizzjan oblastien rajalinjalla).

Khersonin suuntaan on varmasti vastaavanlainen "lähin turvallinen paikka", muistan kuulleeni joskus Armianskista joka sijaitsee Krimin niemimaan suulla. Aikaisemmin ryssällä oli merkittävä tukikohta Chaplynkassa mutta ovat oletettavasti joutuneet hylkäämään sen HIMARS-uhan takia.

Hyvä muistaa vielä tämä: ryssän sodanjohto Khersonin alueen osalta sijaitsee Henitšesk / Heniches'k-nimisessä kaupungissa, joka on sekin Krimin suulla hieman Melitopolin suuntaan. Azovinmeren rannalla ja sinne menee oma junaratansa. Siirtyivät kyseiseen kaupunkiin viime syksynä enkä muista kuulleeni että olisivat vaihtaneet paikkaa sen jälkeen (mikä on tietysti mahdollista).
 
Viimeksi muokattu:
Jahas, loppumattomat Armata lautat ovat lähteneet liikkeelle:

Ennen 24.2.2022 nämä olivat tulossa Suomeenkin putinistien sotafantasioissa sen jälkeen kun Suomen puolustusvoimat oli lamautettu Iskandereilla ja ilmavoimat ammuttu alas kaiken tappavan S-400 ohjuskuplan alla. Hassuja oli ajat, tosin osa uskoo näihin vieläkin :D
Tuosta vielä unohtui Su-57 -lentorykmenttien tarjoama suoja, jonka alla Armatat operoivat.

No, todellisuudessa Venäjän asevoimat elää pitkälti Neuvostoliiton kuolinpesän antimilla. Omat uudet keksinnöt ovat vähissä ja niidenkin valmistus yleensä edellyttää länsimaisia laitteita ja komponentteja, joiden saanti on nyt vaikeaa.

Kukapa olisi pari vuotta sitten uskonut, että Venäjä joutuu ostamaan kalustoa Iranista (!) pystyäkseen käymään edes jollain tavalla sotaa entistä neuvostotasavaltaa vastaan.
 
Ukrainan kalustoesittelyitä
Esim:

Mielenkiintoinen väite: ainoastaan 25% Ukrainan aseistuksesta on ulkomailta tuotua.

Only 25% of Ukraine’s weapons are sourced from abroad. The ratio of domestic-made and foreign military equipment used by the Ukrainian Armed Forces is currently 3:1, reports @ukroboronprom spokesperson.

Linkin takaa löytyy vain lyhyt artikkeli, lainaan sen tekstin alle: LÄHDE

The ratio of domestic-made and foreign military equipment used by the Armed Forces of Ukraine is currently 3-to-1, UkrOboronProm spokesperson Natalia Sad told Ukrainian TV broadcasters on April 24.

According to Sad, the suggestion that Ukrainian defenders mostly use Western technology on the battlefield is false. The majority of weapons and equipment were developed domestically before the start of full-scale war and were kept in fighting condition by the Ukrainian defense industry.

"We continue to fight with the weapons and equipment that we have and that have arrived during the full-scale invasion," the spokesperson added.

UkrOboronProm on Ukrainan sotateollisuuden "kattojärjestö", voisi ehkä verrata Venäjän Rosteciin. Numeroita voi tietysti pyörittää miten haluaa ja saa sitten erilaisia prosenttimääriä. Kun puhutaan ympäripyöreästi "Ukraine's weapons" niin se voi tarkoittaa melkein mitä vain. En silti väheksyisi heidän omien varastojensa kokoa, valtaosa niistä tietysti Neuvostoliiton perintöä. Oletan myös että ryssä ei kyennyt tuhoamaan heidän sotateollisuuttaan 100% ja osa tuhotuistakin olisi kyetty aktivoimaan uudestaan (sotaa on kuitenkin jatkunut reilusti yli vuoden). Ehkä tuo 25% voisikin pitää paikkansa, jos puhutaan ajoneuvoista ja tykistöstä (ja jätetään kevyemmät aseet pois).

Eteläisen Ukrainan rautatiet merkitty mustalla tähän karttaan. Korostetut siniset viivat puolestaan kertovat "ihmisten rakentamista vesistöistä" eli pääasiassa kanavista (joita on erityisesti Khersonin alueella paljon, vievät vettä Krimille): LÄHDE

Katso liite: 77149

Krimiltä tulee Khersonin kaupunkiin yksi rautatie, toinen tulee Nova Kakhovkaan mutta kyseinen rata kiertää Melitopolin kautta.

Melitopolin pohjoispuolelta lähtee itä-länsi -suuntainen rata, joka kulkee Tokmakin kautta. Siihen tulee pistot Berdyanskin ja Mariupolin satamakaupungeista.

Tämä itä-länsi -suuntainen rata on yleisen oletuksen mukaan ollut pitkään pois käytöstä, ainakin siten ettei Donetskin alueelta voida tuoda tavaraa sitä pitkin (kulkee liian läheltä rintamalintaa eli on tykistön kantamalla). En sulje pois sitä vaihtoehtoa että lännen suunnalta olisi mahdollista tuoda tavaraa junilla jopa Volnovakhaan asti, mutta rata on vaarallisen lähellä rintamaa, joten ehkä ei.

Useammin kuulee että tavara kulkisi "eteläistä rantatietä" pitkin eli Taganrog-Mariupol-Berdyansk-Melitopol, tosin tällöin kuljetus tietysti kumipyörillä.

Oletan että kaikki Krimille kuljetettu tavara tuotaisiin sieltä junilla niin lähelle kuin tohditaan, yksi tunnettu purkupaikka on Melitopolin eteläpuolella Sokolohirne nimisessä paikassa (ei näy yllä olevassa kartassa, mutta sijaitsee melko tasan Khersonin ja Zaporizzjan oblastien rajalinjalla).

Khersonin suuntaan on varmasti vastaavanlainen "lähin turvallinen paikka", muista kuulleeni joskus Armianskista joka sijaitsee Krimin niemimaan suulla. Aikaisemmin ryssällä oli merkittävä tukikohta Chaplynkassa mutta ovat oletettavasti joutuneet hylkäämään sen HIMARS-uhan takia.

Hyvä muistaa vielä tämä: ryssän sodanjohto Khersonin alueen osalta sijaitsee Henitšesk-nimisessä kaupungissa, joka on sekin Krimin suulla hieman Melitopolin suuntaan. Azovinmeren rannalla ja sinne menee oma junaratansa. Siirtyivät kyseiseen kaupunkiin viime syksynä enkä muista kuulleeni että olisivat vaihtaneet paikkaa sen jälkeen (mikä on tietysti mahdollista).
Kartalla on kaksi mielestäni erittäin tärkeää ratasiltaa, joista molemmat Krimin alueella; Armianskissa (https://goo.gl/maps/aPnfMMKn5RA3xKaTA) ja Dzhankoin pohjoispuolella (https://goo.gl/maps/D1oAUUPuPRYXPkFEA). Molemmat ovat satelliittikuvan perusteella ihan kunnon siltoja eli niiden korjaaminen hyökkäyksen aikana olisi haastavaa. Nämä sillat tuhoamalla rautatieyhteydet Krimiltä pohjoiseen olisi poistettu pelistä.
 
Michael Kofman suosittelee Justin Bronkin kirjoittamaa artikkelia jossa käsitellään Venäjän ilmavoimien suoriutumista Ukrainan sodassa sekä niiden tekemiä muutoksia.

Artikkeli on julkaistu 17.4.2023 eli reilu viikko sitten.

Seuraavan linkin takaa löytyy Bronkin pdf-artikkeli, jota Kofman suosittelee, hän on lisäksi "hyväksynyt" artikkelin, hänen allekirjoitus löytyy pdf-tiedoston sivulta 2 (artikkeli julkaistu 17.4.2023 - kohdasta "download full report" aukeaa pdf-raportti): LÄHDE

Suora linkki pdf-tiedostoon (avaa tiedoston): https://www.cna.org/reports/2023/04/Russian-Combat-Air-Strengths-and-Limitations.pdf

Varsinaista asiaa on 19 sivun verran, joten ei turhan paljon iltalukemista jos aihe kiinnostaa.

Päivän politiikkaradio oli harvinaisen mielenkiintoinen, vaikka hyökkäykseen mahdollisesti osallistuvien joukkojen määrästä oli ammattimies yhtä kuutamolla kuin minä:

Katso liite: 77151
Tässä mainitussa päivän Politiikkaradiossa eversti Turunen arvioi Ukrainan hyökkäysjoukoiksi noin 40 000 sotilasta. Hänen mielestään se on iso määrä. Reserviläistä mietityttää, että se ei ole esimerkiksi kahden suunnan hyökkäykseen kohti Melitopolia kuin 20 000 ukkoa per suunta.

40 000 sotilaan voimakas hyökkäys ei ehkä ole sellainen "suurhyökkäys", mitä tässä viimeiset puoli vuotta ollaan rakennettu odotettavaksi. Sillä tuskin lopetetaan tätä sotaa. Semantiikkaa ehkä, mutta itse puhuisin pelkästään "hyökkäyksestä jonnekin", jolla otetaan jälleen aloite Ukrainalle ja laitetaan Venäjä siirtämään joukkoja sellaisiin asemiin, jotka eivät puolustuksellisesti ole otollisia. Palataan takaisin siihen pala palalta -strategiaan, mihin syksyllä Hersonin vapautuksessa jäätiin.
 
Eikös tuo pitäisi vielä jakaa kolmella? Rule of thirds. Vaikuttaa olemattomalta määrältä jos tekee vielä sen.

On surkeaa meininkiä jos eivät saa ukkoa enempää ulos, nyt alan luulemaan että Ukrainan armeija tai poliittinen johto ei jostain syystä uskalla tai halua mobilisoida enempää, ajatuksella "Beleive in the military". Sitähän ne toisteli sodan alussakin.

Talvisodassa suomessa taisteli 10% väestöstä ja jatkosodassa 20%, se olisi Ukrainan mittakaavassa 4-8 miljoonan äijän armeija. Perkele!
 
Toki toi 40k? ukkoa on oletettavasti nyt kokonaan rintamalta irti. Ne kun pääsevät jostain työntymään, alkaa rintamapaine muualla hellittämään. Ja sen jälkeen voikin käydä taas Iziumit että joku porukka toteaa että omaa sektoria vasten ei ole enää ryssiä kuin etuvartiossa.

Toki, mieluummin sitä näkisi jonkun varttimiljoonan ukon puskun joka murskaa kaiken alleen, mutta ei taida edes perusvarusteet riittää sellaiseen.
 
Noinkohan on Venäjä saanut vihiä Ukrainan höökimisestä Melitopolin suuntaan, miinoittamista ja joukkojen siirtelyä:

Niinhän Venäjä toimi Hersonissakin. Ukraina kun ei todellakaan pelaa yllätykorteilla näissä hyökkäämisissään. Yllätyksen on tähän mennessä järjestänyt Venäjä sotkemalla asiansa.
 
Viimeksi muokattu:
nii i ja jos olisi tositoimissa missä on pikseli camo joka nyt ollut muodissa
Hieman vanhemman twiitin mukaan olisi harjoituksesta Ukrainassa

Tankkien toimitus oli vahvistettu Ramsteinin tapaamisessa ja julkaistu

The completion of delivery of the most recent package of military aid was confirmed, including:

  • A squadron of Challenger 2 tanks, along with their ammunition, spares, and armoured recovery vehicles;

    ...
 
On surkeaa meininkiä jos eivät saa ukkoa enempää ulos, nyt alan luulemaan että Ukrainan armeija tai poliittinen johto ei jostain syystä uskalla tai halua mobilisoida enempää, ajatuksella "Beleive in the military". Sitähän ne toisteli sodan alussakin.
Saisivat varmaan mobilisoimalla estoitta, mutta kouluttamattomia ja ilman taistelukosketusta olevia joukkoja, joiden varusteetkin saattavat olla mitä sattuu. Näistä "ei alkeellisiakaan sotilaan perustaitoja"-juttuja kun ollaan viimeisen puolen vuoden aikana kuultu ihan tarpeeksi.. Ukraina ei tätä peliä voi voittaa pelaamalla Venäjän säännöillä ja lykätä mobikkeja juoksemaan aaltoina varmaan kuolemaan.

Kai Ukraina kouluttaa minkä kerkeää, mutta sekin on melkoista hommaa tehdä sotaa käyvässä maassa.
 
Ukrainska Pravda: Vastahyökkäys siirtyy, mutta joukkoja on aiemmin luultua enemmän​

Kymmeniin nimettöminä puhuneiden virkamiesten, diplomaattien ja sotilaiden haastatteluihin perustuvan artikkelin mukaan Ukraina aloittaisi vastahyökkäyksen venäläismiehittäjien kimppuun vasta touko-kesäkuussa. Hyökkäykseen olisi koottu ainakin 16 prikaatia eli yhteensä 40 000–50 000 sotilasta.
 
Eikös tuo pitäisi vielä jakaa kolmella? Rule of thirds. Vaikuttaa olemattomalta määrältä jos tekee vielä sen.

On surkeaa meininkiä jos eivät saa ukkoa enempää ulos, nyt alan luulemaan että Ukrainan armeija tai poliittinen johto ei jostain syystä uskalla tai halua mobilisoida enempää, ajatuksella "Beleive in the military". Sitähän ne toisteli sodan alussakin.

Talvisodassa suomessa taisteli 10% väestöstä ja jatkosodassa 20%, se olisi Ukrainan mittakaavassa 4-8 miljoonan äijän armeija. Perkele!
Toisaalta miksi laittaa aseisiin miljoonia jos ei ole osaamista tai edes varustustakaan tarjota. Nyt kootut joukot ovat varustukseltaan länsimaalaisella tasolla ja jonkinlaisen koulutuksenkin ovat saaneet.
 
Back
Top