Ukrainan konflikti/sota

Historia opettaa meitä tässäkin asiassa...

Venäjä menetti aikoinaan Talvisodassa suuren määrän miehistöään sekä kalustoaa. Sama tapahtui uudelleen ja vielä suuremmassa mittakaavassa hieman myöhemmin Natsien hyökkäyksessä.
- Stalinin johtamalla Neuvostoliitolla ei olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta tappioiden korvaamiseen omatoimisesti, ilman amerikkalaisten valtavia kalustotäydennyksiä.
Tuo ei pidä paikkaan kun Lend lease pääsi vauhtiin vasta kunnolla 1943. Toki etenkin 41 lopulla vähäinenkin apu oli merkittävä NL mutta kyllä kalusto 41-42 oli lähes täysin NL alkuperää ja 43 eteenpäin lähinnä logistiikassa (elintärkeä mutta kalustoa on muutakin) oli jenkkien kalusto pääroolissa. Kyllä NL teollisuuden siirto itään ja sen käyttö brutaalein konstein paikkasi kalustotappiot pääasiassa.
Offtopic lopetan tähän.
 
Itä-Ukrainan Donbassissa Venäjä on pakottanut kouluttamattomia siviilejä tarttumaan aseisiin ja lähettänyt heitä sotansa etulinjoille, kertoo ukrainalainen uutissivusto Kyiv Independent.
Venäjän miehittämällä alueella Donbassissa asuva 24-vuotias mies kertoo, että Venäjän lukuun toimivat tahot ovat pakottaneet laittomasti hänen ystäviään, koulukavereitaan ja hiilikaivoksesta tuttuja entisiä kollegoitaan liittymään sotaan.
Miehen mukaan rintamalle pakotetut eivät ole palvelleet aiemmin asevoimissa tai käsitelleet konetuliaseita.
Paikallisen naisen mukaan siviilejä on pakotettu etulinjoille ja venäläisjoukot ovat uhanneet ampua heidät, jos he eivät noudata määräystä.
Kyiv Independentin haastattelema mies antoi uutissivustolle pääsyn venäläisessä sosiaalisen median palvelussa olevalle tililleen. Palvelussa hiilikaivoksen työntekijät ja heidän perheenjäsenensä keskustelevat aiheesta suljetussa ryhmässä.
Uutissivusto kertoo saaneensa nähtäväkseen kymmeniä julkaisuja, joissa laittomasti sotaan värvättyjen donbassilaisten vaimot keskustelivat suunnitelmistaan miestensä löytämiseksi.
– Meidän täytyy tehdä jotakin! Mieheni soitti minulle eilen ja sanoi heidän olevan taistelujen etulinjassa, eräs käyttäjä kirjoitti ryhmässä.
Miehet puolestaan tiedustelivat, voiko ”asevelvollisuuden” välttää jotenkin. Ryhmäläisten mielestä todennäköisyys tähän oli alhainen.
Kyiv Independentin mukaan useat paikalliset myös pelkäävät länsimaisille ja ukrainalaisille medioille puhumista. Monet uskovat Venäjän turvallisuuspalvelun kuuntelevan heidän puheluitaan tai seuraavan heidän viestintäänsä sosiaalisessa mediassa.
”Useat haavoittuneet vakavasti tai saaneet surmansa”
Sivuston jututtaman toisen miehen mukaan sotaan värvätyille vakuutetaan, että heidät lähetetään 3-7 päivän mittaiseen sotaharjoitukseen. Kun he saapuvat paikalle, heidät ohjataankin taistelemaan Ukrainaa vastaan. Mies ei ollut kuullut sotaan lähetetyistä ystävistään viikkoon.
Myös paikallinen nainen kertoo menettäneensä yhteyden sotaan lähetettyyn mieheensä. Kun he puhuivat edellisen kerran, oli aviomies Mariupolin lähistöllä.
Venäjä on piirittänyt Ukrainan eteläosassa sijaitsevaa Mariupolin satamakaupunkia lähes sodan alkupäivistä lähtien. Kaupunkia on pommitettu säälimättömästi. Perjantaina venäläisjoukkojen kerrottiin edenneen kaupungin keskustaan, jossa on käyty tämän jälkeen kiivaita taisteluja.
Naisen mukaan Donbassista sotaan lähetettyjä on kuljetettu hyisessä talvisäässä toistakymmentäkin tuntia sotilasajoneuvoilla, joissa ei ole kattoa. Lisäksi hänen kertomansa mukaan taistelijat ovat voineet olla kolmekin päivää ilman vettä ja ruokaa.
Monet Donbassin ”asevelvollisista” ovat haavoittuneet vakavasti tai saaneet surmansa, nainen sanoo.
– Enkä edelleenkään tiedä, mitä aviomiehelleni tapahtui, hän lisäsi uutissivuston haastattelussa.
Arttu Mäkelä
STT

Tykkään SSS:n tavasta laittaa lähdelinkkejä uutisten perään, ja muutenkin siellä tuntuu olevan neutraalimpi asenne tehdä uutisia kuin useimmissa suomalaisissa medioissa, joten luen usein uutisia sieltä. Joten laitetaas toinen perään, jossa hienosti lähdelinkkejä:
 
Aikanaanhan tuo sitten selviää, jotenkin vaan kuvittelisi että jos varovaistenkin arvioiden mukaan kuolleita venäläisiä olisi vaikka 4000, haavoittuneita 8000-12000, niin 500 vankia noihin lukuihin suhteutettuna on mielestäni todella vähän.
Talvisota kesti 105 päivää ja Suomi otti noin 5000 vankia sen aikana, joka todella "epäsuhdassa" kaatuneisiin ja haavoittuneisiin.
Tämä sota on kestänyt noin 4 viikkoa.
Mielestäni vangit ja muut tappiot harvoin kulkevat käsi kädessä, voin toki olla väärässä.
 
Tuo ei pidä paikkaan kun Lend lease pääsi vauhtiin vasta kunnolla 1943. Toki etenkin 41 lopulla vähäinenkin apu oli merkittävä NL mutta kyllä kalusto 41-42 oli lähes täysin NL alkuperää ja 43 eteenpäin lähinnä logistiikassa (elintärkeä mutta kalustoa on muutakin) oli jenkkien kalusto pääroolissa. Kyllä NL teollisuuden siirto itään ja sen käyttö brutaalein konstein paikkasi kalustotappiot pääasiassa.
Offtopic lopetan tähän.
Taisi parhaat hävittäjä lentokoneet tulla USA:sta P51 Mustangeja ainakin.
 
kehujahan pitää muistaa antaa aina silloin kun sellaiseen on aihetta, nyt onkin pakko antaa Stubbille pisteet tästä twiitistä! Kiteyttää oikein osuvasti sen mitä Putin on saavuttanut kolmessa viikossa :D

 
Taisi parhaat hävittäjä lentokoneet tulla USA:sta P51 Mustangeja ainakin.
Taidat sekoittaa P-39 Airacobra ja P-63 Kingcobra johon NL ihastui. Lukumääräisesti NL sai näitä todella paljon mutta silti toki NL oma valmisteilla lentelivät eniten.
Ja haluan täsmentää että mielestäni Lend Lease oli elintärkeä NL mutta suurimman osan kalustotappioista ja lisäyksistä hoitivat kyllä omalla teollisuudella (joka ei olisi pyörinyt ilman lend lease apua)
 
Tuo ei pidä paikkaan kun Lend lease pääsi vauhtiin vasta kunnolla 1943. Toki etenkin 41 lopulla vähäinenkin apu oli merkittävä NL mutta kyllä kalusto 41-42 oli lähes täysin NL alkuperää ja 43 eteenpäin lähinnä logistiikassa (elintärkeä mutta kalustoa on muutakin) oli jenkkien kalusto pääroolissa. Kyllä NL teollisuuden siirto itään ja sen käyttö brutaalein konstein paikkasi kalustotappiot pääasiassa.
Offtopic lopetan tähän.
Epäsuora muun-kuin-aseiden toimitus Venäjälle on sikäli tässä sodassa hyvin on-topic, että lännen keinona romahduttaa Venäjän sodankäyntikyky on kauppapakotteet. Historiallisesta Lend-Lease -ohjelmasta oli (muistaakseni uudessa) Suomen Sotilas -lehdessä analyysiä, jonka mukaan lännen kuorma-autot, veturit ja junavaunut tuottivat NL:lle kyvyn suorittaa 1944 huikeat hyökkäykset. Tästä voi jatkaa, että länsi antoi apua suorastaan liikaa, koska vähemmällä jeesillä sodan lopputulos olisi ollut muuten sama, mutta Euroopan rautaesirippu olisi kenties asettunut idemmäksi kuin historiallisesti.

Kun tarkastellaan ryssän kykyä "käydä sotaa", niin kyllähän se ampumaan pystyy pitkäänkin, mutta miten pitkän aikaa ja miten pitkälle asti se kykenee ulottamaan hyökkäyssotansa Ukrainaan? Pullonkauloja on aivan varmasti Ukrainassa löydetty jo monia ja sellaisia voi löytyä muiden maiden kauppapakotteiden suunnastakin. GPS-häirintä nyt ainakin kuuluu tähän ihan perustason juttuna. Kyetäänkö ryssän omaa glonassia miten häiritsemään? Venäjän väestöön kohdistuva propaganda voi ainakin teoriassa synnyttää vaikka sabotööriliikkeen.
 
Onkohan tuon Mariupolin kanssa enää mitään tehtävissä, pitävät vihollisen kiireisenä, mutta ei varmaankaan kovin pitkään, kunnes tulee katkera loppu. Kaupungin vapauttaminen onkin sitten vaikeaa, kun omat siviilit on ihmiskilpinä. Odessa tulee olemaan Vanjalle vaikea tai mahdoton, koska on ollut aikaa valmistautua. Saa nähdä yrittäväkö edes täydellä höngällä painaa tuonne. Jotenkin tuntuu käänteen tekevältä vaiheelta, kuka seuraavaksi etenee ja saa voittoja on vahvoilla
 
Epäsuora muun-kuin-aseiden toimitus Venäjälle on sikäli tässä sodassa hyvin on-topic, että lännen keinona romahduttaa Venäjän sodankäyntikyky on kauppapakotteet. Historiallisesta Lend-Lease -ohjelmasta oli (muistaakseni uudessa) Suomen Sotilas -lehdessä analyysiä, jonka mukaan lännen kuorma-autot, veturit ja junavaunut tuottivat NL:lle kyvyn suorittaa 1944 huikeat hyökkäykset. Tästä voi jatkaa, että länsi antoi apua suorastaan liikaa, koska vähemmällä jeesillä sodan lopputulos olisi ollut muuten sama, mutta Euroopan rautaesirippu olisi kenties asettunut idemmäksi kuin historiallisesti.
Kyllä samaa mieltä kuten yllä sanoin
"Ja haluan täsmentää että mielestäni Lend Lease oli elintärkeä NL mutta suurimman osan kalustotappioista ja lisäyksistä hoitivat kyllä omalla teollisuudella (joka ei olisi pyörinyt ilman lend lease apua)"
Juurikin logistiikassa (kuten mainitsin) apu oli elintärkeää ja 1943 eteenpäin olevat hyökkäykset olisivat olleet paljon haastavampia ja helpompi torjua ilman sitä. Ja tiettyinä aikoina tietyillä sektoreilla lännen taistelukalusto auttoi merkittävästi. Puutuin ainoastaan tuohon kalustotappioiden paikkaus asiaan sillä aihe on lähellä sydäntä.
 
Kyllähän sinne kai kiinalaista puolijohdetta edelleen viedään? Toki kestää aikansa konvertoida eikä kaikkea välttämättä edes yritetä.
USA:n asettama vientikielto tarkoittaa sitä että saa ihan vapaasti päättää tekeekö kauppaa länsivaluutoissa vai puhtaasti ruplissa. Eli jos joku kiina-kioski vie Venäjälle kiellettyä tavaraa niin firma napsahtaa pakotelistalle. Tällöin ei enää tartte siirrellä rahoja länsimaisessa pankkijärjestelmässä eikä myydä mitään länsimaihin.

Kiinalaiset piirivalmistajat käyttää joko länsimaisia tuotantokoneita tai alihankkii tuotannon vaikka TSMC:ltä. Pakotelistalle päätyminen käytännössä lopettaa bisnekset.

Nykyaikasen teknologian valmistaminen vaatii laajasti nykyaikaista teknologiaa siihen tuotantoon. Tästä teknologiasta merkittävä osa on länsimaista ja ilman tuota sen maan on hyvin vaikea tulla toimeen itsenäisesti. Teknologia syntyy yliopistoissa tutkimuksen kautta. Kannattaa katsoa rankatut yliopistot tieteellisen saavutusten pohjalta ja todeta siitä että keiden kanssa pitää olla väleissä ettei tule ongelmia ja äkkinäistä siirtymää kivikaudelle. Joten ei tarvitse ihmetellä yhtään miksi Ukrainaa ei kiinnosta Venäjän paskasstaniliittoumaan siirtyminen.

https://www.topuniversities.com/student-info/choosing-university/worlds-top-100-universities

Kiina on päässyt vähän mukaan listalle. Venäjä loistaa poissaolollaan.
 
274733539_141357355044648_2706783385719483606_n.jpg

Näillä näkymin nyt ollaan menty miehissä parilla sadalla Afganistanin sodan tappioiden ylitse, panssarivaunu - ja ajoneuvotappioissa reippaasti yli Afganistanin sodan, Venäjälle tullut tykistössä n. 75% Afganistanin sodan tappioista, ilma-alustappioissa puolivälissä Afganistanin sodan tappioita, polttoaine - ja muissa ajoneuvoissa saatu n. kymmenesosa Afganistanin sodan tappioista.

Näillä näkymin kesään mennessä Venäjä vetää tappiot luokkaan mitä USA sai Vietnamin sodassa.
 
En vieläkään oikein näe, mitä elintärkeää lännen etua siellä Ukrainassa on.
Ensinnäkin Ukrainassa on on irtsenäinen ja suvereeni valtio. Kaikista poliittisista, korrruptiosta, Venäjän soluttautumisesta jne. huolimatta demokraattinen monipuoluejärjestelmä, vapaat vaalit ja kansan valitsema "eduskunta".
- Ukraina on vähän kuin Suomi II-maailmansodan jälkeen..se pyrkii tarjoamaan niin kansana kuin valtiona turvaa ja hyvinvointia kansalaisilleen.

Ja, vastavoimana Ukrainalle on rikolliset murhaajien johtama Venäjän diktatuuri.
- joka pyrkii sodalla ja miehityksellään nujertamaan sekä alistamaan ensivaiheessa rajanaapurinsa jne.

Tottakai minä ymmärrän että Venäjän ja Putinin kannattajat ovat toista mieltä...ja aina kun mahdollista vähättelevät Ukrainaa sekä ukrainalaisia.
- samalla kun unohtavat Putinin hallinnon vangitsemiset ja salamurhat niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin, siviilikohteiden pommittamisen Ukrainassa jne.

Mutta, minusta Ukrainassa on arvokasta puolustettavaa. Näin on aika monen muunkin mielestä.
- kuten sanottu paljon "elintärkeää puolustettavaa", jopa meille suomalaisille.
 
Ukraina todella ansaitsee kiitokset koko Euroopalta, ja olenkin heidän asevoimiaan parilla pienellä lahjoituksella muistanut. Seuraavana tilipäivänä lähtee sitten taas vähän lisää sotakassaan. Tuen mieluiten suoraan asevoimia, koska niiden suorituskyvystä Ukrainan tulevaisuus nyt riippuu.

Jos Ukraina olisi kaatunut hetkessä ja Putler olisi saanut triumfinsa ilman lännen merkittävää reaktiota, olisi nyt Suomessa melkoisen jäätävä tilanne. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Ukrainan asia on meidän. Jokainen tapettu ryssä ja tuhottu ryssän romu on pois meidän rajoiltamme ja parasta mahdollista Euroopan vakautta lisäävää toimintaa tällä hetkellä.

Paljon on maailmalla puhuttu Venäjän kyvystä kestää pakotteita. Minusta tässä on jossain määrin unohtunut se seikka, että Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Jälkimmäinen nimittäin oli hyvin pitkälti omavarainen ja pystyi tuottamaan mm. aseita, autoja ja lentokoneita valtavat määrät ihan omin avuin. Neuvostoliiton seuraaja, rosvoparonien Venäjä, ei sen sijaan ole omavarainen. Maassa on rakennettu asioita pitkälti länsimaisen teknologian varaan jo vuosikymmenien ajan. Tuota riippuvuussuhdetta ei aivan helposti pystytä katkaisemaan ilman vakavia seurauksia koko venäläiselle yhteiskunnalle. Myös maan asevoimat tarvitsevat länsimaista teknologiaa. Ehkä jostain Brezhnevin ajan varastoista voidaan hätätilanteessa kaivaa esille vaikka alkuperäisiä T-62:a, mutta eipä niillä nykyaikaista sotaa enää voiteta.

Tämä on sellainen melko tärkeä juttu, jota Venäjän johtokaan ei näyttäisi miettineen ihan loppuun asti.
Ukrainan armeijan tilinumero? Kiitos.
 
Tuo ei pidä paikkaan kun Lend lease pääsi vauhtiin vasta kunnolla 1943. Toki etenkin 41 lopulla vähäinenkin apu oli merkittävä NL mutta kyllä kalusto 41-42 oli lähes täysin NL alkuperää ja 43 eteenpäin lähinnä logistiikassa (elintärkeä mutta kalustoa on muutakin) oli jenkkien kalusto pääroolissa. Kyllä NL teollisuuden siirto itään ja sen käyttö brutaalein konstein paikkasi kalustotappiot pääasiassa.
Offtopic lopetan tähän.
Lend-lease ohjelman merkitys oli valtava neuvostoliitolle. Tankkeja ja muuta rintamalla näkyvää kalustoa merkittävempää olivat kuorma-autot, raaka-aineet, radiot yms ja ruoka. Neuvostoliiton käyttämästä alumiinista suurin osa taisi tulla lend-lease apuna. Ilman lend-lease apua neuvostoliitto ei välttämättä olisi kestänyt. Siinä olet oikeassa, että esim panssarivaunuissa lend-lease tuotteiden merkitys oli määrästä huolimatta vähäinen.

 
Back
Top