Ukrainan konflikti/sota

Tässä on kaksi huomioitavaa asiaa

1. Kuten tästä huomaa, heidän asenne on että kun meitä pidetään pahiksena, niin ollaan sitten sellaisia. Yksi tärkeimmistä syistä miksei ole haluttu julistaa Venäjää terroristi-valtioksi kun tämä antaisi Venäjällä oikeutuksen tulittaa tärkeitä vilja ym ruokakuljetuksia joista nyt sovittu. Ihmisen perusluonnetta, syytä jotain jostain asiasta niin henkilö kokee oikeudekseen tehdä kun on mukamas jo syyllinen. Jos sua syytetään aiheetta monen suklaakeksin syömisestä niin helppo todeta että jahas, syödään sitten!

2. Ymmärtävät ettei hommat mene suunnitellusti niin on helppo ripustautua ja tukea presidenttiä, kun homma kaatuu lopullisesti niin syyllinen on selvillä (Putin). "Minä olen täällä vain töissä"-asennetta parhaimmillaan.
 
Sääkatsaus, ilmatieteenlaitos. Sinänsä kannattaisi katsoa Ukrainan omalta ennustajalta, mutta sivustolle ei pääse (on aina jumissa kun olen yrittänyt).

Hersonissa ihan kuivaa 10vrk, tuskin on Ukrainalla mitään ongelmaa hyökkäillä.


Harkovan suunnalla sadetta reilun vuorokauden verran, tiistaista alkaen näyttää paremmalta, voi mennä varsin kuivaksikin. Kuitenkin yksikin tällainen sadepäivä riittää jo pehmittämään pahasti ja vaatii reilusti aikaa kuivua.

 
Ei ole tornari täysin. Luin siitä vuonna 96 panssarilehdestä kuinka esittelivät T-90 vaunua medialle kaikkine hienouksineen. Harjoituskentällä toimittajien edessä vaunussa oli juuri tämä laserkyky ja tuhosi myös kaikki kohti ammutut singon laukaukset omasuojallaan. Silloin se vaikutti aika huolestuttavalta mutta onneksi huvijahdit meni prioriteeteissa edelle.
Eli paraativaunuista löytyy 👍
 
Vielä tästä "kaveria ei jätetä" videosta. Tankin tuhoaa BTR-4 huom! Tämän kommentin antaa OSINTUa tili, joka itse taistelee tuolla Kupyanskin suunnalla. Geolokaatio on ketjussa, on vain kilometrin päässä P66 valtatiestä. Lienee ollut jokunen päivä sitten, varmaan UA:n tiedusteluporukka.

 
Terveisiä menneisyydestä taas, pakko hiukkasen syyskuun puolenvälin hurmosta ja kaalisoppahaukkuja tältä osin kommentoida.

Eikös ihan samaan järjettömyyteen ja totuudenpohjan hukanneisiin osioihin pitäisi laskea useempaankin kertaan 1.-15.9. heitetyt "nyt otetaan Karjala ja Petsamo takas ku ne kuulu ennen meille... EI UNOHDETA SALLAA! Poljetaan koko Rysylandia suohon ja kivikaudelle" tyyliset kommentit?

Ihan oikeesti? Oottako aikuisia vai mitähä?
Tuu tänne hakeen leipäs päälle voita
 
Ei ainakaan T-80BV:n kuvia katselemalla sattunut sopivan näköistä boksia silmään, en tiedä sitten onko noita missä/missään venäläisissä vaunuissa. Tosin ei sitä meilläkään aina käytetä vaan yleensä jalkajimmyt tuli huutamaan asiansa vaunun vierelle. Venäläisillä tietysti voi olla, että joutuu kiipeämään kannelle koputtamaan luukkuihin, kun miehistö on koulutettu taistelemaan lähtökohtaisesti luukun alta.

Olikohan käyttäjä Mikfin70 joka puheli että Suomessa vaunun johtaja on yleensä pää ulkona eli tähystetään luukusta? Jos oli näin niin luulisi että jalkaväen on helppo tulla huutelemaan, jos on asiaa. Olettaen että kaiken metelin yli kuulee mitään ja vaunumiehillä taitaa olla kuulokkeet päässä, jotta voivat jutella toisilleen ja viestivälineiden avulla muille vaunuille / keneen nyt saavatkin yhteyden. Joka tapauksessa, huutamiseksi menee.

-

Khersonin tuntumassa useita tarkkoja osumia, saataneenkohan videoita tms. jossain vaiheessa?

 
Jännä kun lukee kommentteja tuosta Twiitistä niin osa ei ymmärrä miksi samaa rahaa ei laiteta vain SPG tykistöön. No, nuo triplaseiskathan ovat säilyneet ja kestäneet tuolla monta kuukautta vaikka ns. peer enemy heittää kaiken peliin mitä vain löytyy. Vedettävä tykistö ei katoa vielä mihinkään, jos sille löytyy riittävän pitkälentoista murkulaa, sitä käytetään viisaasti ja sitä suojataan muilla aselajeilla. Ne NL aikaiset tykitkin ampuu tuolla minkä ehtii kunnes putket on loppu.

Nuo sopivat mitä parhaiten myös Excaliburien lähettämiseen. Mainio uutinen.
SPG:t ei ole mitään kevyitä keijukaisia. Dien Bien Phu voitettiin tuomalla tykistöä läpi "mahdottomia reittejä". Varmasti vastaava etu on yhä olemassa jos saa tykistön vastaavaalla tavalla.

Vaikka Ukraina ei siitä hyödykään niin M777 on kuljetettavissa helikopterilla tarvittaessa vaikka vuoren huipulle tai jollekin pienelle luodolle. Paino on n. 2 ison henkilöauton verran joten ei ihan hevin uppoa pehmeässä maastossa.

Sodassa etua saa se, joka kykenee johonkin mihin toinen osapuoli ei pysty vastaamaan. Vaatii "vain" osaavan taktikon tai strategin käyttämään etua oikein.
 
Mitä taistelusta tulee, jos vaunu ottaa tornin kontrollin pois miehistöltä aina, kun se haistaa jonkun mahdollisesti kymmenistä laserkohteista taistelukentällä, puhumattakaan eri kohteista siroavat säteet, joita kimpoilee ympäriinsä? Eihän sitä tarttis kuin antaa suksimiehille kaikille laserosoittimet, jolla voisivat trollailla vaunuja. Miehistö siellä sinkoilee pitkin vaunua, kun torni tekee omiaan. 😂

Varsinkin meidän metsämaastossa. Liikkuvan tankin saisi vauhdissa kääntämään putkensa mäntyihin osoittamalla laaserosoittimella...

Tankki poissa pelistä, kun vakain olisi paskana.

Veikkaan, että ne esittelyt, joissa systeemi on "toiminut" ovat olleet myös käsikirjoitettua tuubaa...
 
Ukrainalla on valtava joukko täydellistä venäjää puhuvia ja muutenkin kulttuurin läpikotaisin tuntevia ihmisiä sekä tämän lisäksi vielä valtiolliset resurssit tehdä esim. väärennettyjä asiakirjoja ja murtautua tietoverkkoihin. Jos sota menee vielä totaalisemmaksi niin uskoisin että näemme todella ilkeitä iskuja Venäjällä tyyppiä iskuja atomivoimaloihin ja vesivarantojen myrkyttämistä plutoniumilla jne
Juu, itse kun olen pohtinut tuota sillan räjähdystä, niin pidän uskottavimpana - mutta en välttämättä ainoana - vaihtoehtona rekkapommia. Siitä seuraa väistämättä kysymys, kuka ajoi ja miksi. Tiesikö kuski lastista? Olen aika epäileväinen sen suhteen, etteikö rekan kuski olisi tiennyt, mitä lavetilla on. Minun teoriani, joita en esitä saadakseni aikaan pitkää väittelyä, vaan purkaakseni ajatuksiani, on:
  • Kuski oli tietoinen lastista ja tiesi kuolevansa. Ei ollut välttämättä, eikä edes todennäköisesti se henkilö, jota ryssän mediassa on esitelty, vaan joku vapaaehtoinen tai voimakkaasti suostuteltu. Tämä vapaaehtoinen on voinut olla venäjää puhuva ukrainalainen, jonka vaimo ja lapset on raiskattu ja murhattu, tai ovat kuolleet jotenkin muuten, esim. ohjusiskussa ja kuskiksi lähteneellä ei ole ollut enää mitään menetettävää. Tai venäläinen, jonka sotavankina oleva lapsi on luvattu vapauttaa, jos suostuu uhraamaan itsensä.
  • Kuski on voinut olla myös FSB:n tehtävään rekrytoima - tavalla tai toisella huijaamana - ja siten koko operaatio FSB:n juoni Putlerin kaatamiseksi ja sodankäynnin kulun kääntämiseksi joksikin toiseksi. Millaiseksi...?
  • En usko, että Pussoliini itse olisi räjyätyksen takana. Se menisi jopa ryssäläisessä irrationaaliuudessa aivan uusiin ulottuvuuksiin.
  • Vastaavia on jo nähty, kuten Moskovan autopommi (Dugina-сука), mutta en usko, että Ukraina lähtisi sentään myrkyttämään siviilien juomavesiä. FSB kyllä kykenee halutessaan ja epätoivoisena mihin julmuuteen vaan, kunhan saa toimia rauhassa oman maan rajojen sisällä; vaikka juomaveden myrkyttämiseen poloniumilla tai ryssän ydinvoimalan tuhoamiseen.
  • Rekkapommista - jos siis siitä oli kyse - on erilaisia teorioita. Joidenkin mukaan videolla näkyy viitteitä huomattavasti edistyneemmästä, kuin pelkästä massiivisesta ANFO-latingista mallia IRA. Näin itsekin uskon. Uskon, että siinä on ollut metalleja mukana ja mahdollisesti jopa viistosti ylöspäin, kohti junaa suunnattuja "shaped charge" - räjähteitä. Juna näytti palavan monesta kohtaa, joten vaunuja on penetroitu kuumalla aineksella varsin leveällä keilalla.
  • Vaikka silta eittämättä on erityyppinen kuin Antonovskyn silta, mihin HIMARSilla tehtiin vain pieniä reikiä, en usko, että kyseessä on myöskään ATACMS-puikko. Siinähän on ymmärtääkseni hyötykuormaa jonnekin 560 kg asti, eikä sellaisella saa mielestäni tuollaista pumpulia (ne jotka tietää, ne tietää, mitä ryssän pumpuli on :)) aikaiseksi.
 
Lauantain Aristovich. Siltaiskun jälkipuintia lähinnä. Rintamalla taukoa, molemmat osapuolet keräävät reservejä. Rintamakommentit luonnollisesti voivat olla maskirovkaa, mitään merkittävää ei voi sanoa.

 
Olikohan käyttäjä Mikfin70 joka puheli että Suomessa vaunun johtaja on yleensä pää ulkona eli tähystetään luukusta? Jos oli näin niin luulisi että jalkaväen on helppo tulla huutelemaan, jos on asiaa. Olettaen että kaiken metelin yli kuulee mitään ja vaunumiehillä taitaa olla kuulokkeet päässä, jotta voivat jutella toisilleen ja viestivälineiden avulla muille vaunuille / keneen nyt saavatkin yhteyden. Joka tapauksessa, huutamiseksi menee.
Kyllä, Suomessa ja länsimaissa yleensäkin koulutetaan, että johtaja pitää nupin ylhäällä. Venäjällä ilmeisesti koulutetaan päinvastoin. Kun pitää pään ulkona, niin tilannetietoisuus on ihan eri luokkaa kuin luukun alta prismojen ja tähtäimien läpi vilkuillessa. Niihin jää aina sen verran kuolleita kulmia, että väkisinkin jää jotain näkemättä. Haittapuolet tuossa onkin sitten ilmeiset. Ja on toki vaunupäähineet, mutta yleensä niistä tulee sen verran läpi, että kun jalkajimmy huutelee siinä vieressä niin vaikkei selvää saisi, älyää ainakin vähän nostaa pipoa pois korvalta.

Varsinkin meidän metsämaastossa. Liikkuvan tankin saisi vauhdissa kääntämään putkensa mäntyihin osoittamalla laaserosoittimella...

Tankki poissa pelistä, kun vakain olisi paskana.

Veikkaan, että ne esittelyt, joissa systeemi on "toiminut" ovat olleet myös käsikirjoitettua tuubaa...
Ei se vakain ota siitä mitään hittiä, putki ja suuntausmoottorit voi ottaakin. Vakainhan on vaan hyrrä mikä kertoo tietokoneelle, mihin suuntaan putkea suunnataan.
 
Kuski oli tietoinen lastista ja tiesi kuolevansa. Ei ollut välttämättä, eikä edes todennäköisesti se henkilö, jota ryssän mediassa on esitelty, vaan joku vapaaehtoinen tai voimakkaasti suostuteltu. Tämä vapaaehtoinen on voinut olla venäjää puhuva ukrainalainen, jonka vaimo ja lapset on raiskattu ja murhattu, tai ovat kuolleet jotenkin muuten, esim. ohjusiskussa ja kuskiksi lähteneellä ei ole ollut enää mitään menetettävää. Tai venäläinen, jonka sotavankina oleva lapsi on luvattu vapauttaa, jos suostuu uhraamaan itsensä.

Kuten jo aiemmin kirjoittelin niin eiköhän tuohon hommaan joku terminaalisairas, mutta toimintakykyinen, lähde ihan omasta toiveesta jäädäkseen historiaan tuskaisen saattohoitokuoleman sijaan. Tuommoisia henkilöitä löytyy Ukrainan kokoisesta maasta monta ja kyllä yksi ihminen saadaan Venäjälle salakuljetettua (ja onhan se voinut löytyä Venäjältäkin).
 
Kertsinsalmen sillan räjäytyksestä. Räjähteet näyttäisi olleen siinä rekassa, joka räjähti atomeiksi Krimin suuntaan menevällä ulkokaistalla. Kuljettaja ei varmaankaan ollut tietoinen kyydissä olevasta pommista, koska jos hän olisi sen itse räjäyttänyt olisi järkevintä ollut hiljentää vauhtia ja suunnata sisäkaistalle, tässä tapauksessa rähjähdys olisi ollut lähempänä Krimiltä pois päin kulkevaa osuutta ja myös rautatiesiltaa.

Eli räjähde laukaistiin ajastimella (liian hyvä tuuri, että liikkuva juna osuisi kohdalle) tai kauko-ohjauksella, räjäyttäjällä on täytynyt olla visuaalinen näköyhteys tai tarkkaa satellitti kuvaa realiaikaisesti, tietysti tuossa takana ajaneessa henkilöautossakin on voinut napin painaja olla.

Tuolle rekan tarkastaneelle poliisille ei hyvä heilu, sehän katsoi vaan ovelta ja normalna. Saattaa pudota ikkunasta tai sillalta alas, ikävä tapaturma.

Jos oli rekassa, niin starlink kattoon. Muutamia kameroita katsomaan eri suuntiin...

Ja jos rekan kuorma oli vaikkapa lannoitteita...
Mitäpä se poliisi olisi voinut nähdä, kuin suursäkkejä...

"Tarkastus" avaamalla trailerin peräovet. Mitäpä oikeasti se poliisi voisi havainnoida?
 
Back
Top