Ukrainan konflikti/sota

Prigozhinin tappamisessa ei kyllä ole epäselvää kuka sen teki ja miksi. Lähinnä kiinnostavaa tässä tapauksessa on vain tapa jolla tuo tehtiin. Homma hoidettiin mahdollisimman näyttävästi siten että koko maailma tietää syyt, keinot ja seuraukset. Putin halusi näyttää kaikille, myös omilleen, mitä petturuudesta seuraa ja että hänen likaiset kätensä ulottuvat tarvittaessa kaikkialle. Olisihan Prigo voinut vain kadota ja kaikki ihmettelisivät minne onkaan piiloutunut kostolta.
 
Voit kadota mediasta mutta maapallolta et voi kadota, kaikki saadaan hengiltä. Tiedustelupalvelut ovat hyviä työssään ja jonkun etsiminen ja tappaminen on tehtävä selkeimmästä päästä.
 
Selittää myös, miksi voitiin olla varmoja, että Prigo oli koneessa: ei tarvinnut kuin seurata häntä kokouspaikalta kentälle.
Ehkä Prigo myös aliarvioi Venäjän kyvyt olla tietoinen hänen liikkeistään.

Prigo oli kuitenkin loppuviimeksi vain kapinen palkkasotilas. Häneen ja hänen joukkoihinsa nähden valtion tiedustelu- ja väkivaltakoneisto on täysin ylivertainen.

Se on eri asia miksi valtion koneisto toimi juhannuksena miten toimi. Jos käsky on selvä eli Prigo hengiltä, niin se kyllä onnistuu.
 
Tämä. Lisäksi Prigo tuli ehkä liian rohkeaksi kun välitöntä vastausta ei tullut huuteluihin ja marssi moskovaankin keskeytyi omasta toimesta.
 
Budanovin haastattelun mukaan yhteensä -4 pommikonetta viimeaikaisissa iskuissa lentokentille.

In addition, in the interview, the head of the GUR noted that after the recent strikes on the Russian airfields "Soltsi" and "Shaykovka", two Tu-22M3 strategic bombers were disabled, and two more were completely destroyed. In total, Russia currently uses 436 aircraft against Ukraine.

Mielenkiintoinen kommentti Budanovilta, kuten häneltä on totuttu odottamaan:

In addition, in the interview, the head of the GUR noted that after the recent strikes on the Russian airfields "Soltsi" and "Shaykovka", two Tu-22M3 strategic bombers were disabled, and two more were completely destroyed. In total, Russia currently uses 436 aircraft against Ukraine.

"This is a lot. But if you ask how many Tu-22s are among them, then there are only a few of them. They had about 31 working Tu-22s left, now 29 — and minus two more that are under repair, i.e. 27," Budanov explained. .

-

Pari ajatusta tästä, lainasin eilen JR2 kirjoitusta pommikoneiden määristä per sotilaslentokenttä: LÄHDE

Tuore katsaus Venäjän eri sotilaslentokentillä olevista pommikoneista. Erikoisesti tämän mukaan Olenyassa ei olisi Tu-95 koneita, tai ainakaan niistä ei ole mainintaa. Otan tämän enemmänkin tuoreena listana siitä, millä kentillä Tu-22M3 pommikoneet ovat tällä hetkellä:

Russian strategic aviation 22 Aug 2023

- Olenya: 8 x Tu-22M3 (8 x Kh-22)
- Mozdok: 5 x Tu-22M3 (5 x Kh-22)
- Shaykovka: 9 x Tu-22M3 (10 x Kh-22)
- Soltsy
- Dyagilevo: 3 x Tu-22M3 (3 x Kh-22)
- Engels: 3 x Tu-95MS (8 x Kh-101/555/55)

21 Aug 2023
7 x Mig-31 crews performed trainings

-

Tällä listalla Tu-22M3 pommikoneiden summa on 25 kpl. JOS nämä kaikki ovat lentokuntoisia ja käytössä Ukrainaa vastaan, niin silloin tässä olisi valtaosa Venäjän toimivien Tu-22M3 pommikoneiden sijainneista (tällä hetkellä).

-

Tässä puolestaan Venäjän pommikoneiden määrät Military Balance 2023 julkaisun mukaan: LÄHDE

Vastaan itselleni, yksi arvio Venäjän pommikoneiden määristä (HUOM: lisäsin konetyyppien perään minun arvion siitä, mitä risteilyohjuksia kyseisellä lauotaan - tämä ei siis ole lainaus Military Balance 2023 julkaisusta, ainoastaan koneiden määrät ja julkaisussa käytetyt nimet):

Long-range Aviation Command (tämän porukan pitäisi olla tarkoitettu taktisten ydinaseiden toimitukseen, mutta ehkä sodan jatkuessa näitäkin koneita on jouduttu käyttämään perinteisempään risteilyohjusten laukomiseen?):

9 kpl Tu-160
7 kpl Tu-160 mod
42 kpl Tu-95MS
18 kpl Tu-95MS mod

Yhteensä 76 kpl

Naval Aviation (ei pommikoneita mutta pieni määrä sukellusveneiden metsästykseen tarkoitettuja koneita, joita tuskin käytetään Ukrainan pommittamiseen):

12 kpl Tu-142MK/MZ
10 kpl Tu-142MR (comms)
15 kpl Il-38
7 kpl il-38N

Yhteensä 44 kpl

Aerospace Forces (eli ne varsinaiset ilmavoimat):

60 kpl Tu-22M3 (Kh-22/Kh-32 sekä erilaiset painavat rautapommit - väitetysti testattu Kh-55 ja Kh-101, mutta tuskin muuta kuin testejä)
1 kpl Tu-22MR
33 kpl Tu-95MS (Kh-22, Kh-55)
27 kpl Tu-95MS mod (Kh-22, Kh-55, Kh-55SM, Kh-101/Kh-555)
7 kpl Tu-160
7 kpl Tu-160 mod (Kh-55SM, Kh-101/Kh-555)
2 kpl Tu-160M (in tests)

Yhteensä 137 kpl

Aerospace Forces - AEW&C koneita:

3 kpl A-50
7 kpl A-50U

Yhteensä 10 kpl

-

Nämä numerot ovat Military Balance 2023 julkaisusta, joka on maasta riippuen enemmän tai vähemmän luotettava.

Kaikki pommikonetyypit eivät tietysti kykene laukaisemaan kaikkia mahdollisia ilmasta laukaistavia risteilyohjuksia. Riippuu täysin siitä, mitä kyseiseen koneeseen on integroitu, millaiset ripustukset koneesta löytyvät, miten iso tilavuus jne. Kuten uutisoinnista on nähty, useimmiten risteilyohjuksia laukaistaan Tu-95 sarjan koneista. Aerospace Forces joukoilla on näytä 60 kpl ja Long-range Aviation joukoilla toinen 60 kpl, JOS siis Military Balancen numerot pitävät paikkansa.

MUOKKAUS: toki pitää muistaa, että Venäjällä ei tietysti ole 100% kokoajan nämä kaikki koneet käytettävissä. Kuten kaikilla asevoimilla, heillä on jokin määrä koneita kokoajan modernisoitavana, peruskorjattavana tai muuten vain pois rivistä. Mikä on pommikoneiden tilanne? 50%, 60%, 75% vai jotain muuta? Onko pitkään jatkunut sota ja sen vaatimukset alkanut näkyä? Miten hyvin ja usein perushuollot on pystytty tekemään? Miten paljon sota on syönyt koneiden lentotunneista?

Hyviä kysymyksiä, hyvin vaikea vastata.

-

Budanovin mukaan Venäjällä oli 31 kpl toimivia Tu-22M3 pommikoneita ennen kuin Ukraina onnistui tuhoamaan ja vaurioittamaan niitä kahdella sotilaslentokentällä.

Military Balance 2023 mukaan Venäjällä olisi ollut 60 kpl Tu-22M3 pommikoneita, joten JOS molemmat numerot ovat oikein, tästä voidaan laskea:

31 / 60 = 0,5166667 eli pyöristettynä 51,67%

Kuulostaa uskottavalta että olisivat kyenneet pitämään noin puolet koneista käyttökelpoisessa kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisi oikeasti uskoa että Prigo ja joukko muut päällystöä oli samassa koneessa ja lenteli ryssälässä muina miehinä? Älkää nyt naurattako, jopa meikäläisen työpaikalla lennetään niin ettei koko kööri ole samassa koneessa.
Ja kas kummaa tunnistamattomia ruumiita löytynyt ja heti jopa nimetkin tiedossa…
Hyviä eläkepäiviä Prigozin afrikkaan, toivottavasti saat sielä jonkun kupan ja kuolet oikeasti pois.
 
Päivän luvut:
369683630_643761957936886_1987159264419150091_n.jpg
Päivän luvut suhteutettuna keskiarvoihin ja kokonaissummiin:

CategoryChange7d14d30dTotal
Personnel+340444.3497.1531.3473.8 (259160)
Tanks+26.66.96.78.0 (4375)
APVs+2316.114.912.715.6 (8511)
Artillery+1523.421.820.99.7 (5333)
MLRS+11.30.90.81.3 (723)
Anti-aircraft Systems+31.11.81.30.9 (494)
Aircraft----0.6 (315)
Helicopters-0.30.20.20.6 (316)
UAVs+2010.311.812.27.9 (4344)
Missiles--2.03.32.6 (1406)
Warships / Boats----0.03 (18)
Other Vehicles+2818.919.919.314.2 (7773)
Special Equipment+14.03.93.31.5 (801)

CategoryChange7d14d30dTotal
Personnel+3403110696015940259160
Tanks+246972014375
APVs+231132083808511
Artillery+151643056285333
MLRS+191225723
Anti-aircraft Systems+382540494
Aircraft----315
Helicopters-236316
UAVs+20721653674344
Missiles--28981406
Warships / Boats----18
Other Vehicles+281322785797773
Special Equipment+1285598801
 
Pitäisi oikeasti uskoa että Prigo ja joukko muut päällystöä oli samassa koneessa ja lenteli ryssälässä muina miehinä? Älkää nyt naurattako, jopa meikäläisen työpaikalla lennetään niin ettei koko kööri ole samassa koneessa.
Ja kas kummaa tunnistamattomia ruumiita löytynyt ja heti jopa nimetkin tiedossa…
Hyviä eläkepäiviä Prigozin afrikkaan, toivottavasti saat sielä jonkun kupan ja kuolet oikeasti pois.
Nyt kuitenkin puhutaan venäjästä, jossa kaikki on mahdollista. Prigoa ei ole mitään järkeä puten jättää myöskään salaa eloon, kun pystyisi nolaamaan puten milloin vain. Tästä syystä Prigo on kyllä jo hengettömänä.
 
Pitäisi oikeasti uskoa että Prigo ja joukko muut päällystöä oli samassa koneessa ja lenteli ryssälässä muina miehinä? Älkää nyt naurattako, jopa meikäläisen työpaikalla lennetään niin ettei koko kööri ole samassa koneessa.
Ja kas kummaa tunnistamattomia ruumiita löytynyt ja heti jopa nimetkin tiedossa…
Hyviä eläkepäiviä Prigozin afrikkaan, toivottavasti saat sielä jonkun kupan ja kuolet oikeasti pois.
Näissä vaihtoehtoisissa teorioissa on vieläkin puutteena vastaus kysymykseen "miksi"?

Esim. miksi Prigo haluaisi viettää loppuelämänsä piilossa? Ei hän siinä onnistuisi, koska kyllä elossaolo paljastuisi aivan varmasti jossain vaiheessa. Jos haluaa piilotella Putinin kostolta, niin dna-testien, hammaskarttojen jne. perusteella viimeistään huomenna on tiedossa, ketkä siellä alas ammutussa koneessa olivat ja sen jälkeen on ajan kysymys, että Prigo saadaan etsittyä. Keneltä muulta Prigo edes haluaisi piilotella? Ja jos on ryssien ja Prigon yhteinen juoni, niin miksi ryssät siihen olisivat lähteneet mukaan, mitä hyötyä siitä olisi Putinille, FSB:lle, GRU:lle jne.?

Selitys ruumiiden nopealle tunnistamiselle voi olla ihan vain se, että yksi tarkka silmäpari ollut katsomassa, ketkä sinne koneen kyytiin menivät.

Voi totuus olla jotain muutakin, mutta minä en vaan jaksa vieläkään uskoa mihinkään ryssien monimutkaisiin salajuoniin. En juhannuskapinan salaliittoteorioihin enkä kyllä nyt lentokoneen alasampumiseen liittyviinkään. Mutta joskus tietysti varmistuu, mikä totuus oli.
 
Ei varmasti tapahtunut ilman putlerin hyväksyntää, tuskin ilman suoraa käskyäkään.

Tapahtui tuolla nyt sitten ihan mitä tahansa niin Putin oli ihan varmasti tämän operaation takana. Olisi mielenkiintoista tietää miksi maanpaossa oleva kokki jonka Putin oli merkinnyt petturiksi oli matkalla Moskovasta Pietariin mutta sitä tuskin tulemme ikinä tietämään :ROFLMAO:

Venäjällä ei edelleenkään edes pieraista ilman Putinin lupaa mutta vahvasti epäilen että koittaa vielä aika kun Putinilta ei kysytä yhtään mitään.

– Kuten sananlaskussa sanotaan: parempi on kuolla sankarina kuin elää homoillen, Prigozhin lausuu tyypilliseen tapaansa käyttäen venäjän kielen alatyylisiä ilmauksia.

Prigozhin antaa ymmärtää, että hänen raivaamisensa pois tieltä ei vielä riitä, sillä Venäjällä on muitakin, jotka eivät ole tyytyväisiä ”valtiontyöläisten” nykyiseen linjaan.

– Siellähän en ole häiriöksi vain minä, tälle valtiontyöläisten ryhmälle, estämässä heitä viemässä omaa suuntaansa eteenpäin. On muitakin vaarallisia ihmisiä kuin minä.

– Mutta sitä, mikä on tuomittu kohtalossa, sitä ei voi paeta, Prigozhin päättää lausuntonsa vihjailemalla nimenomaan omasta kohtalostaan.

–  Me, me joudumme kaikki helvettiin, mutta helvetissä me olemme parhaita.
 
Viimeksi muokattu:
Näissä vaihtoehtoisissa teorioissa on vieläkin puutteena vastaus kysymykseen "miksi"?

Esim. miksi Prigo haluaisi viettää loppuelämänsä piilossa? Ei hän siinä onnistuisi, koska kyllä elossaolo paljastuisi aivan varmasti jossain vaiheessa. Jos haluaa piilotella Putinin kostolta, niin dna-testien, hammaskarttojen jne. perusteella viimeistään huomenna on tiedossa, ketkä siellä alas ammutussa koneessa olivat ja sen jälkeen on ajan kysymys, että Prigo saadaan etsittyä. Keneltä muulta Prigo edes haluaisi piilotella? Ja jos on ryssien ja Prigon yhteinen juoni, niin miksi ryssät siihen olisivat lähteneet mukaan, mitä hyötyä siitä olisi Putinille, FSB:lle, GRU:lle jne.?
tällainen twiitti
 
Näissä vaihtoehtoisissa teorioissa on vieläkin puutteena vastaus kysymykseen "miksi"?
Suurempi puute noilla teorioilla on, että ne perustuu ajatukseen että Venäjällä pelataan jotain nerokasta 5d-shakkia.

Kaikki tähän mennessä nähty on kuitenkin pelkää lennosta improvisoitua paskaa.

Kun FSB:n lentokenttäagentti huomasi että koko wagnerin kööri meni samaan koneeseen, laitettiin iso pyörä pyörimään.
 
Tämä. Tähän mennessä yhdenkään ryssimisen taustalta ei ole kaivettavissa mainitsemaasi 5d - shakin siirtoa, silti kerta kerran jälkeen ryssän alisuoriutumisen - Ukrainassa ja maan sisällä - syyksi epäillään jotain ylivoimaisen nerokasta masterplania koska eihän ne kerta kaikkiaan voi olla noin paskoja. Pikku hiljaa lienee syytä hyväksyä tosiasiat. Kyllä ne vaan voi. Tämä ei ole aliarvioimista vaan realismia.
 
Back
Top