Ukrainan konflikti/sota

No olipa kerrassaan pönttöpäinen idea ko. sotilaalta, mutta kieltämättä se tuo esiin ne lukuisat mahdollisuudet mitä sosiaalinen media voi tarjota puolelle jos toiselle sodankäynnissä nykyaikana. Jotenkin kyllä käväisi mielessä se että tällainen oli myös vain ajan kysymys tuolta Venäläisten puoleltakin.

Tosiaan sitä miettii että meinaakohan Aleksander selvitä tuosta keikastaan hengissä, sillä tuolla naamanvääntelyllä on nyt taidettu kyllä herättää yhden jos toisenkin huomio eikä välttämättä lopputulos kyllä tule olemaan mitenkään positiivinen.
 
Ukrainan on antanut luvan Hollantilaisille ja Australialisille tulla aseistettuna tutkimaan konetta. Hollanti on aiemmin linjannut että Armeijan käyttö on epärealistista. Aseistetut kaverit on kuitenkin eriasia.
Sopimus ratifioitiin tänään Hollannin ja Australian kanssa. Nythän tämä menee mielenkiintoiseksi. Kyllä aina löytyy se yksi vodkapäissään oleva punakaartilainen joka lähtee vähän härnäämään.
 
Taitaa olla samat vaunut kuvassa. Näiden perusteella eräässä keskusteluryhmässä vaikuttava Kaliningradista lähtöisin oleva asiantuntijaherrasmies tunnisti ampujan päätähtäimen tyypiksi Sosna-U, jolloin kyseessä olisi T-72M3. Eli ainakin pohjoisen puolella vanjalla on uusinta uutta rajalla. Sinänsähän kaluston laatu on toissijaista, vaan kiinnostavaa olisi tietää näiden joukkojen keskityksen laajuus ja suunnat kokonaisuutena. Olisiko seuraavien "rauhanturvoperaatioiden" tavoitteena iskeä sekä pohjois- että etelärajalta Seppojen kanssa taistelevien joukkojen selustaan, ja pakottaa ne näin irtautumaan vähintään Luhanskin alueen taistelusta?
Eteläsuunnasta kaikki Ukrainan joukot ovat olleet koko operaation ajan saarrostusuhan alla, mutta jos spekuloidaan esimerkiksi Kantemirovkaa joukkojen lähtöalueena, tarjoaa arojen ja peltojen täyttämä maasto sielläkin mahdollisuudet nopeaan etenemiseen telakalustolla, varsinkin kun tykistön tuki tiedetään vahvaksi ja Ukrainan ilmavoimien iskukyky vaikuttaa heikolta.
 
Eikö kumpi tahansa suunta pakottaisi irtautumaan toisesta? Jos kiila menisi Donetskin ja Luhanskin välistä ja toinen pohjoisesta Lysychansk-Artemivsk, kädenlyönti Artemivskissa tai kauempana, Donetskin piiritys olisi pakko jättää.

Millainen voimaryhmä vähimmäismäärällä, jolla voi odottaa menestystä, riittäisi ottamaan koko alueen saarrostavalla hyökkäyksellä? Siis jos toisen pihdinkärjen suunta olisikin Donetskin lounaispuolelle?
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta tuolla ukrainalaisten raporteissa on paljon mainintoja paikallisista jotka tuovat UA:lle tietoja kotinurkissaan pyörivistä sepoista toiveenaan että hommatkka nuo pois.
 
Ei ollut sepoilla lähimmäisenrakkautta sydämissänsä. Tämä vahvistaa sitä kuvaa mikä tuli YK:n, SBU:n, VICE News:in ym. ym. kautta.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4772/helluntailaisia_joukkohaudassa_ukrainassa

Ei-ortodoksit joutuvat tulilinjalle venäjänmielisten separatistien sekasortoisessa vallankäytössä Itä-Ukrainassa.

Ukrainan kriisin synkkää satoa on niitetty myös helluntailaisten kristittyjen parissa.

Toissa viikolla Itä-Ukrainasta löydetystä joukkohaudasta kaivettiin esiin neljän nuoren helluntailaismiehen ruumiit. Viktor Bradarski, Vladimir Velitshko sekä veljekset Albert ja Ruvim Pavenko pidätettiin aiemmin kesällä separatistien toimesta "kuulusteluja" varten.

Joukkohaudan löytymisestä uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Helluntailaisista uhrista tiedon välitti IRR-TV.

Miehet tuomittiin ilmeisesti kenttäoikeudessa kuolemaan vakoilusta. Tuomioon saattoi vaikuttaa se, että helluntailaisilla epäiltiin olevan yhteyksiä Yhdysvaltoihin. Kaikkiaan noin kymmenen henkilön viimeinen leposija löytyi Slovianskin kaupungista, jonka Ukrainan hallituksen joukot valtasivat separatisteilta heinäkuussa.

Kuin muistutuksena paikan synkästä menneisyydestä kaivauksissa löydettiin myös vanhoja Venäjän vallankumouksen aikaisissa levottomuuksissa kuolleiden ihmisten luita
 
Ria Novostilla tuntuu olevan paremmat tietolähteet kuin muilla. Onnettomuuskoneen tutkijoita tulitettu heittimillä (lähelle). Pitäneekö paikkansa ja kuka on silloin ollut asialla?

  • OSCE Monitors, Experts Come Under Mortar Fire at MH17 Crash Site in Ukraine
    Topic: Malaysia Airlines Boeing Crashes in Ukraine

    Malaysia Airlines Boeing 777 crash site

    © RIA Novosti. Михаил Воскресенский
    17:30 31/07/2014
    HRABOVO, July 31 (RIA Novosti) – A group of international observers and experts, who arrived at the crash site of the Malaysian Boeing in eastern Ukraine earlier Thursday, have come under mortar fire, a RIA Novosti correspondent reported from the scene.

    The Dutch and Australian experts and police officers, as well as monitors from the Organization for Security and Cooperation in Europe (OSCE) were working in the crash zone near the village of Hrabovo when mortar rounds started to explode some 100 meters (330 feet) away.

    The team is currently considering the possibility of leaving the site over security concerns.

    The group had unsuccessfully tried to enter the area since Monday and finally arrived at the crash site earlier Thursday.

    Ukrainian President Petro Poroshenko promised to stop attacks in the area, but later Ukrainian officials announced that they planned to “clean up” the territory from militia, and fighting intensified.

    Russian Ambassador to the United Nations Vitaly Churkin said Wednesday Moscow is concerned Kiev authorities are trying to destroy evidence of the tragedy that happened to the Malaysian plane.

    Malaysia Airlines MH17 en route from Amsterdam to Kuala Lumpur went down in Donetsk region in eastern Ukraine on July 17. All 298 people on board, including 85 children and 15 crew members, died in the crash.
 
Kun tarpeeksi kauan noita seuraa, oppii oraakkeliksi:

Mitähän tulitauon aikana taas rajan yli tulee ja kuinka se pitää? Mitä tapahtuu Boeingille rauhallisten tuntien aikana? Pääseekö sinne tutkijoita vai ampuuko joku Gradilla iskun läheisyyteen ja käännytään takaisin Donetskiin jne...
 
Mitä tapahtuu Boeingille rauhallisten tuntien aikana?

Foliohattu päässä arvaan, että jos alunperin UA:n arsenaaliin kuuluvia korjauskelvottomia BUK-ohjuksia on päätynyt separatistien haltuun, niitä on voitu räjäyttää Venäjän puolella jossakin syrjäisellä harjoitusalueella. Tämän jälkeen jäännöksistä on valittu sopivia UA:n leimalla varustettuja palasia ripoteltaviksi putoamisalueelle. Aikaa on ollut enemmän kuin riittävästi.
 
Tässä vielä vahvistamattomia uutisia (en usko että mainstream vahvistaa näitä ... )

Amerikkalasia neuvonantajia haavoittunut Ukrainassa ?
Embedded media from this media site is no longer available

On Tuesday, U.S. Secretary of State John Kerry, after a meeting with
Foreign Minister of Ukraine Pavel Klimkin made a statement that the
Kiev authorities are ready for a ceasefire in the Donbas "not in the
future, but now,"

According to available information, the cause of a sudden attack of
peace in Washington is the deaths of several American military trainers
and wounded Pentagon General Randy Allen Key who
commanded by the Ukrainian force in the southeas
Read more at

http://vg-news.ru/n/110397

Kuitenkin saapuessaan Ukrainaan amerikkalainen "sotilashenkilöstön" heti alkoi kärsiä tappioita. Eli yhteenvetona №83 puolustusvoimat Command Donbass raportoitu tuhoaminen kaksi amerikkalaista neuvonantajien:

"Heinäkuu 24 Mariupol partisaanit suorittaa onnistuneen sotilaallisen kampanjan, jonka aikana kaupungin kaduilla tuhottiin kaksi amerikkalaista sotaneuvonantajaansa joukosta 180 upseerit ohjaajien Yhdysvaltain armeijaan päivää aiemmin tulleet ohjata rankaisevat toimintaa ja koulutusta rangaistuksia."

Vuonna maanantai 28 heinäkuu päällikkö voimat DNI Igor Gunmen kertoi yksityiskohtia sotatoimien marinointi, jossa joukossa turvallisuusjoukot tappoivat Ukrainan musta.

"Marinointi miliisit heijastuu hyökkäys 198,3. Tänä taistelu tuhosi 4 tankit, 4 panssariajoneuvoja. Kaikki ne poltettiin. Kuolleiden joukossa on ihmisiä mustat. Miliisi komentaja on valmis antamaan kuvausten ruumiita ", - sanoi ampujia.

Toinen päivä myöhemmin todettiin, uusien onnettomuuksien joukossa Yhdysvaltain armeijan ja uhrien joukossa osoittautui yleiseksi itse Randy Allen Key.

Tiistai 29 heinäkuu kello sosiaaliset verkostot raportoitu: "Alalla älykkyys ja rusinat kumouksellinen ryhmä (lukemasta) miliisi hyökkäsi saattueen sotilaallisen ohjaajien USA. Tappoi kolme amerikkalaista upseeria ja haavoitti General Key Randy Allen, joka komentaa rankaiseva toimenpide. "

Ja heti sen jälkeen John Kerry pyysi aselevon.

Amerikan johtajat voisivat sivuuttaa kuoleman hänen palkkasoturit yksityisten sotilaallisten yritysten (PMC) kuten "Greystone" ja vastaavat. Tällaiset joukot Donbass kuoli ainakin useita kymmeniä, ellei satoja. Mutta menetys palkkasotureita (jopa amerikkalainen passit) Washington voinut olla huomaamatta, koska "harmaa hanhi" virallisesti toimia omalla riskillään ja valtio ei ole vastuussa niistä.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt pitäisi purra! EU:n uusimpia sanktioita Venäjän pankkisektoria vastaan väitetään todella koviksi.
"EU officials say the sanctions aim to inflict maximum pain on Russia and minimum pain on the EU. "We will for sure have an effect and a very substantial and concrete effect on Russia," one EU official said, speaking on condition of anonymity."

http://www.themoscowtimes.com/busin...rshest-sanctions-yet-over-ukraine/504395.html
EU Hits Russia With Harshest Sanctions Yet Over Ukraine
 
Tässä vielä vahvistamattomia uutisia (en usko että mainstream vahvistaa näitä ... )

Amerikkalasia neuvonantajia haavoittunut Ukrainassa ?
Embedded media from this media site is no longer available

On Tuesday, U.S. Secretary of State John Kerry, after a meeting with
Foreign Minister of Ukraine Pavel Klimkin made a statement that the
Kiev authorities are ready for a ceasefire in the Donbas "not in the
future, but now,"

According to available information, the cause of a sudden attack of
peace in Washington is the deaths of several American military trainers
and wounded Pentagon General Randy Allen Key who
commanded by the Ukrainian force in the southeas
Read more at
Embedded media from this media site is no longer available

http://vg-news.ru/n/110397

Kuitenkin saapuessaan Ukrainaan amerikkalainen "sotilashenkilöstön" heti alkoi kärsiä tappioita. Eli yhteenvetona №83 puolustusvoimat Command Donbass raportoitu tuhoaminen kaksi amerikkalaista neuvonantajien:

"Heinäkuu 24 Mariupol partisaanit suorittaa onnistuneen sotilaallisen kampanjan, jonka aikana kaupungin kaduilla tuhottiin kaksi amerikkalaista sotaneuvonantajaansa joukosta 180 upseerit ohjaajien Yhdysvaltain armeijaan päivää aiemmin tulleet ohjata rankaisevat toimintaa ja koulutusta rangaistuksia."

Vuonna maanantai 28 heinäkuu päällikkö voimat DNI Igor Gunmen kertoi yksityiskohtia sotatoimien marinointi, jossa joukossa turvallisuusjoukot tappoivat Ukrainan musta.

"Marinointi miliisit heijastuu hyökkäys 198,3. Tänä taistelu tuhosi 4 tankit, 4 panssariajoneuvoja. Kaikki ne poltettiin. Kuolleiden joukossa on ihmisiä mustat. Miliisi komentaja on valmis antamaan kuvausten ruumiita ", - sanoi ampujia.

Toinen päivä myöhemmin todettiin, uusien onnettomuuksien joukossa Yhdysvaltain armeijan ja uhrien joukossa osoittautui yleiseksi itse Randy Allen Key.

Tiistai 29 heinäkuu kello sosiaaliset verkostot raportoitu: "Alalla älykkyys ja rusinat kumouksellinen ryhmä (lukemasta) miliisi hyökkäsi saattueen sotilaallisen ohjaajien USA. Tappoi kolme amerikkalaista upseeria ja haavoitti General Key Randy Allen, joka komentaa rankaiseva toimenpide. "

Ja heti sen jälkeen John Kerry pyysi aselevon.

Amerikan johtajat voisivat sivuuttaa kuoleman hänen palkkasoturit yksityisten sotilaallisten yritysten (PMC) kuten "Greystone" ja vastaavat. Tällaiset joukot Donbass kuoli ainakin useita kymmeniä, ellei satoja. Mutta menetys palkkasotureita (jopa amerikkalainen passit) Washington voinut olla huomaamatta, koska "harmaa hanhi" virallisesti toimia omalla riskillään ja valtio ei ole vastuussa niistä.

Anna mun kaikki kestää :eek: !

Etsin netistä hakusanoilla dead usa sevicemen returned by plane ja sivustolta

https://www.google.fi/search?q=dead us servicemen returned&client=firefox-a&hs=Cgv&rls=org.mozilla:fi:official&channel=np&tbm=isch&imgil=ymP7QqVP93piFM%3A%3Bhttps%3A%2F%2Fencrypted-tbn3.gstatic.com%2Fimages%3Fq%3Dtbn%3AANd9GcR4pJG8k-ZpnXfzNvJRe8SwIR9cbsBbBDW6OxN6eI0Eb1XlwPwn%3B468%3B292%3BEuXi45RIrgXLSM%3Bhttp%253A%252F%252Fwww.dailymail.co.uk%252Fnews%252Farticle-1141264%252FObama-reviews-Bush-ban-showing-flag-draped-coffins-American-war-dead.html&source=iu&usg=__nxxAWd4uu3MTyFjNZ2cxXL01Th8=&sa=X&ei=63jaU6yuAcvMygPAxQE&ved=0CCoQ9QEwAw&biw=1366&bih=607#channel=np&q=dead us servicemen returned by plane&rls=org.mozilla:fi:official&tbm=isch&facrc=_&imgdii=_&imgrc=HKMu3bY1l5US3M%3A;bJQcxqznLWvw3M;http%3A%2F%2Fwhywarsucks.files.wordpress.com%2F2011%2F10%2Fcoffins-of-u-s-soldiers-inside-a-cargo-plane-at-kuwait-international-airport-in-april-2004.jpg;http%3A%2F%2Fwhywarsucks.wordpress.com%2Fcategory%2Fwar%2Firaq-war%2Famerican-war-casualties-in-iraq%2F;980;728

"American War Casualties in Iraq | Why War Sucks
whywarsucks.wordpress.com
980 × 728Hae kuvan perusteella
Coffins of U.S. soldiers inside a cargo plane at Kuwait International Airport in April, 2004. When this image was published, the woman who took it lost her ..."

löytyi näppärästi juttusi somistuksena ollut vanha kuva. Onko kaikki muukin feikkiä o_O ?

PS. Sinänsä ei olisi mitään väärää jos jenkit, EU tai vaikka Nato auttaisivat itsenäistä maata sen omalla maaperällä. Vääryys tulee mukaan jos mennään rajan yli naapurimaan puolelle.
 
Viimeksi muokattu:
Noniiin sirppi ja vasara mestari tunnusta värisi.
 
Back
Top