Uutisia Venäjältä

Huoh, Kohverille on luvassa ilmeisen kusiset olot. Kakku näemmä lusitaan työleirillä.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...ajalla-virolaiset-toivovat-armahdusta/5270462

Ukrainan sodan myötä, kiristyneessä ilmapiirissä, Venäjä on harjoittanut näitä kidnappauksia parinkin valtion alueella. Eston Kohverin tapaus nyt on kaikkiaan näistä sikäli vastenmielisin, että se kohdistui sellaisen valtion virkamieheen, joka ei ollut missään kriisissä/sodassa Venäjän kanssa - Venäjän FSB:n miehet yksinkertaisesti kidnappasivat Kohverin Eestin alueelta ja kuljettivat hänet ns. kontrollirajan yli Venäjän puolelle. Eston Kohverin nimi oli esiintynyt jo paljon aiemmin Venäjän rajavartiolaitoksen vuosikirjassa henkilönä, joka vakoilee Venäjää vastaan. Liittyykö tämä sitten millään tavalla siihen, että Kohverin oli rajan yli tapahtuvaa salakuljetusta ja korruptiota ehkäisevään hankkeeseen liittyvissä tehtävissä alueella ja onko ollut jo kauemmin aikaa ja tästä seuraa se, että Venäjällä hänen toimet on katsottu vaarallisiksi alueen johdon tms. taholta, koska ne toimet hankaloittaisivat salakuljetusta ja vähentäisivät korruptiota? Tämä tietty muodostaa ongelman Venäjän puolella, jos/kun aluejohdossa tai alueen bisneseliitissä on henkilöitä, jotka elävät tästä toiminnasta. Jolloin venäläisten intressi on hiljentää Eston Kohver.

Ukrainan sodan aikana vastaavan kohtalon mitä Kohver koki, on kokenus useampikin henkilö eli heidät on kidnapattu Ukrainan alueelta ja viety Venäjälle vankeuteen odottamaan tuomiota ja osan kohdalla oikeudenkäynti on jo käynnissä. Ukrainalaisista kuuluisin on tietty Nadia Savtshenko, mutta Krimin alueella laittoman pidätyksen kohteeksi on joutunut useita henkilöitä ja jokunen on toimitettu Venäjälle ja ainakin seuraavia henkilöitä venäläiset kansalaisjärjestöt pitävät poliittisina vankeina eli vangitsemisen syynä on poliittinen (Venäjän aggressioita Krimillä vastustava) toiminta: Oleg Sentsov ja Aleksandr Koltshenko. Savtshenkolle povataan jopa 25 vuoden tuomiota, Sentsov ja Koltsenko voivat kumpainenkin saada jopa 18 vuoden tuomion - työleirillä.

Yksiselitteisesti vastenmielistä toimintaa Venäjältä!

vlad.
 
Ei tähän voi paremmin kommentoida, kuin tämä Hesarin kommentoija: :)

Vaikuttaa jotenkin siltä, että Venäjän pahimmat viholliset ovat jo saaneet vankan aseman maassa ja ovat jopa soluttautuneet valtion johtotehtäviin. Ei kai tätä (näin typerää toimintaa) muutenkaan voi selittää.


http://www.hs.fi/ulkomaat/a1440045555197

Venäjä kuristaa akateemista vapautta – tiedettä rahoittavia säätiöitä suljetaan
Säätiöiden rahahanat suljettiin uusilla laeilla.

Venäjällä yliopistot avaavat ovensa uusille opiskelijoille syyskuun ensimmäisenä päivänä entistä kireämmässä ilmapiirissä, kun valtio piirtää akateemisen vapauden rajoja uusiksi. Lait ulkomaalaisista agenteista ja ei-toivotuista järjestöistä ovat jo karkottaneet suuria tieteen ja koulutuksen rahoittajia.

Amerikkalaisvastaisuus on nyt Venäjällä niin kovassa huudossa, että pelkkä liika yhdysvaltalaisten tieteellisten julkaisujen luetuttaminen opiskelijoilla voi koitua opettajalle miinukseksi.
 
Ei tähän voi paremmin kommentoida, kuin tämä Hesarin kommentoija: :)

Vaikuttaa jotenkin siltä, että Venäjän pahimmat viholliset ovat jo saaneet vankan aseman maassa ja ovat jopa soluttautuneet valtion johtotehtäviin. Ei kai tätä (näin typerää toimintaa) muutenkaan voi selittää.
Tässä samalla ajatuksella herkutteleva hirtehinen kirjoitus "salaisesta suunnitelmasta Venäjän tuhoamiseksi":

http://www.the-american-interest.com/2015/08/14/the-secret-plot-to-destroy-russia/
 
Putinin kannatus isosti eläkeläisten varassa ja sinne suunnalle kaavaillaan heikennyksiä:
"Venäjällä turvaudutaan omaan kasvimaahan eläkkeiden ostovoiman heikentyessä
Venäjän surkea taloustilanne rokottaa eläkeläisiä. Hallituksessa kaavaillaan päätöksiä, jotka heikentävät huomattavasti eläkkeiden reaaliarvoa. Sitä vastoin matalaan eläkeikään puuttuminen on maan johdolle poliittisesti liian vaikea päätös toteutettavaksi.
Venäjällä eläkeläiset ovat tottuneet selviytymään arjesta. 71-vuotias Maija Primakova esittelee ylpeänä Moskovan alueella sijaitsevan datshansa pihamaata.
– Perunat, sipulit ja porkkanat riittävät koko vuodeksi ja niitä annan myös lasteni perheille. Kasvihuoneessa kasvavat tomaatit ja kurkut suolataan, samoin lähimetsästä haetut sienet, Primakova kertoo.
Elintarvikkeiden hintojen noustessa itse tuotetusta ruoasta on tullut jälleen tärkeä keino säästää elinkustannuksissa.
– Tämä ei ole harrastus, vaan ennemminkin pakollista. Aiemmin, ja myös tämän päivän Venäjän taloustilanteessa, tämä on välttämätöntä, Primakova painottaa.
Lisäansioita kaupustelulla tai naulakkovahtina
Kasvava joukko eläkeikään ehtineitä hankkii lisäansioita työskentelemällä eläkepäivillään erilaisissa matalapalkkaisissa työtehtävissä kuten naulakkovahteina tai lipuntarkastajina.
Virallisten tilastojen mukaan yli kolmannes eläkkeelle jääneistä käy töissä. Lukua kasvattaa tilastojen ulkopuolelle jäävä pimeä työ kuten kaupustelu.
– Tuttavani on 83-vuotias ja työskentelee yhä. Pelkällä eläkkeellä on todella vaikea elää, tiivistää eläkeläinen Maija Primakova.
2000-luvulla venäläisten eläkkeiden reaaliarvo on noussut tuntuvasti. Kaikesta huolimatta keskieläke Venäjällä on yhä vaatimattomat 12 000 ruplaa eli noin 160 euroa.
Nyt talouskurimus pakottaa karsimaan valtion budjettia kuormittavia eläkemenoja. Hallitus kaavailee muun muassa eläkkeiden indeksikorotusten puolittamista, joka inflaation laukatessa pienentää huomattavasti eläkkeiden todellista ostovoimaa.
Tulevat vaalit estävät eläkeiän nostamisen
Talouden uudistaminen kannalta vaikein ongelma on kuitenkin matala eläkeikä, joka juontaa juurensa 1930-luvun Neuvostoliitosta. Yleinen eläkeikä on Venäjällä edelleen miehillä 60 ja naisilla 55 vuotta.
Strategisen analyysin instituutin johtaja Igor Nikolajev mukaan Venäjä hukkasi mahdollisuutensa eläkeiän nostamiseen 2000-luvun alun kasvun vuosina ja nyt päätös lisäisi entisestään maan sosiaalisia ongelmia.
Lisäksi kansalaisten vastustama eläkeiän nostaminen on poliittisesti erittäin vaikea presidentti Putinille ja valtapuolue Yhtenäiselle Venäjälle, joiden kannatus nojaa maan yli 40 miljoonaan eläkeläiseen.
– Olen varma, ettei eläkeikää nosteta ennen duumanvaaleja ja uskon, että päätöksen tekemistä hidastellaan eri syihin vedoten aina presidentinvaaleihin saakka, Nikolajev sanoo viitaten ensi vuonna ja vuonna 2018 käytäviin vaaleihin."
http://yle.fi/uutiset/venajalla_tur...an_elakkeiden_ostovoiman_heikentyessa/8246773
 
Yksi rikkaista Putinin tukijoista (Valdimir Jakunin) sai lähteä rautateiden johdosta. "Kremlologit" raapivat päätään. Putin on ollut hyvä uskollisille. Siirrettiinkö sivuun, jotta voidaan sopivan tilaisuuden tullen nostaa politiikan keskiöön? Vai ovatko rahat yksinkertaisesti lopussa, ja kallis mies saa mennä syömään varastojaan?

https://inmoscowsshadows.wordpress.com/2015/08/20/quick-thoughts-on-yakunins-move-from-rzhd/
Joskus ne siirtelevat heidät, tämäkin voi pullahtaa pinnalle taas jossain muualla, jopa paljon mukavammassa paikassa - Federation Council Russia esim. Se on Dumakin tärkeämpi. Konna se on, ja varas tämä Jakunin, mutta yksi Ozeron tärkeimmistä 10:sta jäsenistä.
 
Viimeksi muokattu:
Helsinkiläinen verkkoaktivisti: Venäjän tiedustelu on käynyt salaa kodissani


"Televisio välkkyi pimeässä olohuoneessa.

Amerikkalaisista ravustusaluksista kertova tv-sarjaVaarallisilla vesillä loppui kymmentä yli kaksi aamuyöllä. Silloin Mikael Storsjö kömpi nukkumaan kotonaan Suomenlinnan linnoitussaarella Helsingin edustalla.

Oli 17. marraskuuta 2011.

Aamulla Storsjö lähti töihin Helsingin keskustaan. Pian hän sai puhelun kotoa. Yksi perheenjäsenistä oli löytänyt olohuoneen pöydällä olevalta metallitarjottimelta kuolleen linnun.

Mustarastasnaaras oli asetettu tarjottimelle lasinalusten viereen.

Kotoa ei ollut viety mitään. Ovessa oli tavallinen Abloy-lukko, ei murtojälkiä.

Storsjö valokuvasi linnun palattuaan kotiin. Sitten hän kirjoitti näkemästään tarkat muistiinpanot, kuten hänellä oli jo tullut tavaksi.

Se oli Storsjön mukaan kolmas kerta, kun heidän kodissaan oli käyty salaa."


http://www.hs.fi/m/sunnuntai/a1440127945366
 
Venäjän rajavalvonnalle voi antaa pisteitä. Venäjällä on sisämaassa kymmenittäin tarkastuspisteitä, jotka ottavat kiinni rajalle pyrkiviä.

- Tarkastuspisteiden ansiosta Venäjältä on vaikea ylipäätään päästä rajalle, kun esimerkiksi ajoneuvoja on helppo blokata aiemmin pois, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston majuri Mika Keränen.

Suomessa tällaisia tarkastuspisteitä ei ole lainkaan.

- Venäläisillä on erilainen valvontataktiikka. Suomessa tarkastuspisteille ei ole ollut tarvetta, koska pakolaisvirta suuntautuu Venäjältä Suomeen ja Venäjän valvonta ollut niin tehokasta, Keränen sanoo.

Lisäksi Venäjän rajalla on laajoja, 8-10 metriä leveitä hiekkakenttiä sekä parin metrin korkuisia aitoja.

- Niistä ei kyllä helpolla läpi pääse. Pitää katkoa lankoja, jos meinaa yli päästä ja siitä lähtee heti hälytys viranomaisille, Keränen toteaa.

Koko itärajalla Venäjällä on 20-30 rajavartioasemaa, joissa rajoja valvoo yhteensä ainakin 2000 henkilöä. Suomessa koko itärajalla on 13 rajavartioasemaa ja keskimäärin 500 työntekijää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082320225166_uu.shtml
 
Entinen neuvonantaja tylyttää Putinin Venäjää HBL:ssä: Ei mitään strategiaa
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1440389583670.html

Venäjän presidenttihallinnon entinen neuvonantaja Gleb Pavlovski kertoo Hufvudstadsbladetille, että Putinin Venäjällä ei ole mitään strategiaa. Se ei ajattele eteenpäin, vaan siirtyy improvisoiden kriisistä toiseen.

Pavlovski joutui Putinin epäsuosioon, kun hän kirjoitti vuoden 2011 huhtikuussa lehtikirjoituksen, jossa hän tuki Dmitri Medvedeviä toiselle presidenttikaudelle. Hänen kulkukorttinsa Kremliin ei enää toiminut. Vartijoiden mielestä kyseessä oli tekninen virhe, mutta hän tiesi mistä oli kyse.

– Putin ei pitänyt siitä ja magneettikorttini sulkeminen oli hänen tapansa osoittaa se. En saanut koskaan lisätietoa asiasta, Pavlovski kertoo HBL:lle.

Pavlovski kertoo HBL:lle, että Putinin toimien ymmärtämiseksi tulee ymmärtää Venäjän järjestelmää. Pavlovski tunnettiin vielä 15 vuotta sitten nimellä harmaa kardinaali ja hän oli mukana luomassa Neuvostoliiton jälkeistä Venäjää. Tavoitteena oli rakentaa vahva Venäjä ja hankkiutua neuvostoidentiteetistä eroon.

– Tämä tarkoitti sitä, että emme esimerkiksi antaneet opposition päästä ääneen keskeisissä tiedotusvälineissä. Ajattelin, että Venäjän olisi ensin saatava vakautta. Vapaus tulisi myöhemmin. Meitä oli monia, jotka uskoivat niin. Se oli virhe.

Pavlovskin mukaan Putin vastusti ensin populismia, mutta sen jälkeen siitä tuli hänen tärkein työkalunsa. Uusia vihollisia täytyi löytää, jotka olivat rakentaneet salaliiton Venäjää vastaan.

Venäjän eliitti on riippuvainen kriiseistä. Järjestelmässä on jatkuvasti uusia katastrofeja, sillä päättäjien legitimiteetti riippuu niistä, he näyttäytyvät pelastajina.

Pavlovski sanoo, että ihmiset osoittivat mieltään Putinia vastaan vuonna 2012, vaikka silloin venäläisten asiat olivat paljon paremmin. Nyt ihmiset voivat huonosti, mutta ihmiset eivät juurikaan osoita mieltään.

– Ihmiset hyväksyvät sen, että heillä on vähemmän valinnanvaraa kaupoissa kuin ennen, koska heidän silmissään maailma on sodassa Venäjää vastaan. Mutta se ei ole ikuista. Järjestelmän on pian löydettävä tai luotava uusi kriisi selviytyäkseen.
 
Venäjän rajavalvonnalle voi antaa pisteitä. Venäjällä on sisämaassa kymmenittäin tarkastuspisteitä, jotka ottavat kiinni rajalle pyrkiviä.

- Tarkastuspisteiden ansiosta Venäjältä on vaikea ylipäätään päästä rajalle, kun esimerkiksi ajoneuvoja on helppo blokata aiemmin pois, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston majuri Mika Keränen.

Suomessa tällaisia tarkastuspisteitä ei ole lainkaan.

- Venäläisillä on erilainen valvontataktiikka. Suomessa tarkastuspisteille ei ole ollut tarvetta, koska pakolaisvirta suuntautuu Venäjältä Suomeen ja Venäjän valvonta ollut niin tehokasta, Keränen sanoo.

Lisäksi Venäjän rajalla on laajoja, 8-10 metriä leveitä hiekkakenttiä sekä parin metrin korkuisia aitoja.

- Niistä ei kyllä helpolla läpi pääse. Pitää katkoa lankoja, jos meinaa yli päästä ja siitä lähtee heti hälytys viranomaisille, Keränen toteaa.

Koko itärajalla Venäjällä on 20-30 rajavartioasemaa, joissa rajoja valvoo yhteensä ainakin 2000 henkilöä. Suomessa koko itärajalla on 13 rajavartioasemaa ja keskimäärin 500 työntekijää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082320225166_uu.shtml

Vierittelin Google earthilla pitkin Suomen ja Venäjän rajalinjaa. Oli se vain kapea ja toisinaan vaikeasti erottuva. Ihmetyttää, kun tämä on vielä Euroopan unionin ulkoraja. Tutkailin vielä Street viewilläkin ja sain silläkin rajan maisemia ja rajakylttejä näkyviin. On se hyvä, että naapurissa ollaan sitten tarkkana. Suomalaiset on varmaan vähän soromnoo, saa kävellä kaffille, jos huvittaa. Eihän tuossa ole edes kunnon aitaa rajalla. Ei ne Brysselissä varmaan tiedä siitä. Tulisi kohta ukaasi asiasta ja nyrpeä belgialainen laittamaan rajan kuntoon.
 
Vierittelin Google earthilla pitkin Suomen ja Venäjän rajalinjaa. Oli se vain kapea ja toisinaan vaikeasti erottuva. Ihmetyttää, kun tämä on vielä Euroopan unionin ulkoraja. Tutkailin vielä Street viewilläkin ja sain silläkin rajan maisemia ja rajakylttejä näkyviin. On se hyvä, että naapurissa ollaan sitten tarkkana. Suomalaiset on varmaan vähän soromnoo, saa kävellä kaffille, jos huvittaa. Eihän tuossa ole edes kunnon aitaa rajalla. Ei ne Brysselissä varmaan tiedä siitä. Tulisi kohta ukaasi asiasta ja nyrpeä belgialainen laittamaan rajan kuntoon.

Belgialainen voi ihan itse mennä käkkimään pakkaseen vaikka koko 1300 kilometrin EU-ulkorajan pituudelta... :)
 
Kuulemma eurolla saa jo about 80 rublaa.
 

No, ei nuo ainakaan Venäjän sotaveteraaneja ole, pitäisi niitä enemmän olla. Kysymys kuuluu, että onko nuo vain armeijaa, vai onko vapaaehtoiset mukana luvuissa? (katsoin wikipediasta, jossa olleiden arvioiden mukaan tuo luku sisältäisi kaikki ryssän menetykset. Vastaa muuten aika hyvin Ukrainan ilmoitettuja tappioita, joskin haavoittuneiden määrä on suurempi, joskaan niistä kaikki eivät ole "invaliideja". Mutta pitää tietenkin muistaa se, että Ukrainan tappioiksi pitää laskea myös n. 2000 vangiksi jäänyttä ja olikos se nyt n. 20 000 poliisia, jotka joko loikkasi tai on vangittu.
 
Wikipedia on kielletty venäjällä:
"Venäjän joukkoviestintää valvova viranomainen Roskomnadzor on estänyt pääsyn Wikipediaan Venäjällä. Tiistaiaamuna tietosanakirjaan pääsi edelleen ainakin Moskovassa mobiili- ja laajakaistan kautta ja Kaukoidässä ainoastaan kiinteän laajakaistan kautta. Pian pääsy Wikipediaan estetään todennäköisesti koko maassa.
Verkkosivustojen sisältöä Venäjällä on rajoitettu lainsäädännöllä vuodesta 2012 lähtien. Muun muassa lapsipornografiaan, huumeisiin ja kapinalliseen toimintaan liittyvät verkkosivustot on kielletty lailla. Venäjänkielisen Wikipedian kieltäminen johtuu siitä, että tietosanakirja on kieltäytynyt poistamasta erään huumausaineen valmistukseen liittyvän artikkelin. Artikkeli kuitenkin siirrettiin toiseen internet-osoitteeseen, mikä ei kuitenkaan valvovan viranomaisen mielestä ollut riittävä toimenpide.
Roskomnadzor varoitti Wikipediaa mahdollisesta sivuston estosta jo 20. elokuuta ja määräsi, että pääsy kiellettyyn artikkeliin on estettävä. Koska Wikipedian yksittäisten sivujen esto ei ole mahdollinen, koko tietosanakirjaan pääsy evättiin.
Wikipedia aikoo valittaa Roskomnadzorin päätöksestä."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015082520236323_ul.shtml
 
No, ei nuo ainakaan Venäjän sotaveteraaneja ole, pitäisi niitä enemmän olla. Kysymys kuuluu, että onko nuo vain armeijaa, vai onko vapaaehtoiset mukana luvuissa? (katsoin wikipediasta, jossa olleiden arvioiden mukaan tuo luku sisältäisi kaikki ryssän menetykset. Vastaa muuten aika hyvin Ukrainan ilmoitettuja tappioita, joskin haavoittuneiden määrä on suurempi, joskaan niistä kaikki eivät ole "invaliideja". Mutta pitää tietenkin muistaa se, että Ukrainan tappioiksi pitää laskea myös n. 2000 vangiksi jäänyttä ja olikos se nyt n. 20 000 poliisia, jotka joko loikkasi tai on vangittu.
En tiedä mistä kirjoitat.

Nyt tuossa linkissä oleva sivu ei enää sisällä mainintaa, mutta siinä oli twiitin aikana maininta korvauksista joita oli maksettu kuolleiden sotilaiden omaisille ja pysyvästi invalidisoituneille helmikuussa 2015. Kun se, kuten koko juttu, liittyi Venäjän asevoimien budjetointiin, tuskin se tarkoittaa muita kuin Venäjän asevoimien sotilaita.
 
http://uk.businessinsider.com/russias-war-on-terror-not-what-it-seems-2015-8

Russia's war against terrorism isn't what it seems

Despite the lukewarm relations at the best of times, it has been a geopolitical touchstone that Russia and the US could at least serve together as counter-terrorism partners.

But, as Michael Weiss reports in the Daily Beast, there is increasing evidence that Moscow may be helping to facilitate Islamic extremism in the Middle East.

Moscow has faced a problem with Islamic extremism since a failed war of independence in Russia's Chechnya in the Caucasus failed in the 1990s.

During the two brutal wars in the region, Chechens became increasingly militant as fighters from across the Arab world and Afghanistan poured in to fight the Russians. Today, Chechnya exists as a semi-autonomous state in Russia that continues to exist as a hotbed of religious and separatist sentiment.

screen%20shot%202015-07-16%20at%208.56.33%20am.png


Russia's own problems with terrorism has made the country a seemingly ideal partner for the US — both countries have suffered from terrorist attacks and benefit from closer cooperation. However, in a round about way, Russia also benefits from a close cultivation of extremism in the Middle East, particularly in the form of ISIS.

Firstly, although ISIS is fighting against Russia's erstwhile ally of the Syrian regime, the militant group functions as an ideal magnet for wannabe jihadists and militants in Chechnya. Citing the investigation of Russian journalist Elena Milashina in the Novaya Gazeta, Weiss writes that the Russian FSB domestic intelligence agency facilitates the travel of extremists from out of Chechnya and neighboring Dagestan into Syria with the overall goal of reducing potential violence within Russia itself.

According to Milashina's investigation, 1% of the Dagestani village of Novosasitili 's population has been funneled off into conflict in Syria and Iraq.

Notably, since local FSB agents and police in Chechnya and Dagestan started funneling potential militants into Syria, violence within those regions of Russia have plummeted dramatically.

“It is also evident that [Russian] law enforcement and security agencies are proud of the fact that the number of casualties in armed clashes between insurgent forces and security has declined very significantly by some 50 percent," Tanya Lokshina, a senior researcher at Human Rights Watch told The Daily Beast.

"Officials attribute it to the success of the government in fighting the insurgency; in reality, it seems the drop derives from the fact that all the aggressive, competent fighters are no longer fighting in Dagestan but are in Syria as part of ISIS.”

This strategy to steer potential terrorists and troublemakers out of a home country and direct them towards a war-zone is not a new strategy. Instead, the FSB is merely adopting a counterterrorism strategy that Saudi Arabia itself had used against the Soviet Union.

“It’s perfectly conceivable that the FSB would take their most violent types and say, ‘Yeah, you want your caliphate? Go set it up in Raqqa.’ The Saudis did this in the ’80s with the Afghans. It’s sort of tried and true," an unnamed CIA operative who had worked in Central Asia with the FSB told The Daily Beast.

chechen.jpg
Wikimedia CommonsA Chechen fighter during the battle for Grozny in the 1990s.



A reduction in violence and potential extremists within Russia's borders would conceivably be cause enough for the FSB to steer militants from Chechnya into Syria. But, by channeling militants into the Middle East, this strategy also gives the Kremlin a second advantage — it further hobbles the US's power throughout the world.

“What’s the most significant policy decision we made to bring down the Soviet Union? Us sending foreign fighters into Afghanistan. This is the perfect form of payback," Jamestown Foundation president Glen Howard told The Daily Beast.

"Create a quagmire in Syria, get us bogged down—all the while, offer your cooperation in helping to root out terrorism.”

The creation of a quagmire for the US again helps serves Russia in two ways. Firstly, it limits the overall power of the US at a time when the White House has to deal with political uncertainty in Ukraine, China, and Iran. Secondly, this same quagmire allows Russia to take a more decisive negotiating role for itself in a bid to see the violence in Syria end.

Since June, Russia has been meeting with officials from various Syrian rebel groups and other Middle Eastern government officials in an attempt to create a grand coalition including Syria's Assad regime against ISIS.

So far, the Russian initiatives have been unsuccessful.
 
Naapurissa taas pientä treenausta. Mm. 10 rykmenttiä Yars- ja Topol-M -kalustolla Läntisessä ja Keskisessä sotilaspiirissä, minkä lisäksi tykistö- ja kopteriharjoitus.

"Russia Conducts Military Drills
The Associated Press, Aug. 25 2015 19:16, Last edited 19:16
http://www.themoscowtimes.com/news/article/russia-conducts-military-drills/528662.html

"Russian air, ground and missile forces are conducting exercises in the western reaches of the country amid concerns that Moscow is pursuing an increasingly intimidating policy toward Europe.

The Russian Defense Ministry said in a statement Tuesday that 10 regiments equipped with Yars and Topol mobile ICBM launchers were on "combat patrol routes" in the country's western and central military districts. It did not specify how far from the borders with Ukraine and Western European countries the exercises in the western region were.

Separately, the Interfax news agency cited the military as saying artillery and helicopter exercises were taking place in the Pskov and Leningradsky regions, both of which border former Soviet Baltic republics." "
 
Facekin menossa jumiin:
"Lehti: Venäjä saattaa sulkea Facebookin
Venäjällä astuu voimaan uusi henkilötietolaki, jota Facebook ei aio noudattaa.
Yhteisöpalvelu Facebook ei aio noudattaa Venäjällä syyskuun alussa voimaantulevaa lakia henkilötietojen varastoinnista. Pahimmassa tapauksessa Venäjä uhkaa sulkea Facebookin, kertoo venäläislehti Ura.ru.
Venäjällä astuu voimaan laki, joka edellyttää, että internet-yhtiöt säilyttävät venäläisiä henkilötietoja Venäjän valtion alueella.
Facebookin Venäjän-toimintojen johtaja Thomas Myrup Kristensen kuitenkin sanoo, että yhtiö ei aio sijoittaa palvelimiaan Venäjän alueelle. Hänen mukaansa se ei ole taloudellisesti kannattavaa.
Venäjän viestintävirasto Roskomnadzor ja Facebook tulkitsevat käyttäjätietoja eri tavoin. Facebook ei pidä käyttäjätilejä sellaisena henkilökohtaisena tietona, jota laki tarkoittaa, mutta Roskomnadzorin tulkinta on toinen.
Osapuolet neuvottelevat ratkaisusta. Lain mukaan henkilötietoja sisältävät palvelimet voivat sijaita ulkomailla, kunhan Roskomnadzor voi valvoa niitä.
Venäjällä on arviolta 22,6 miljoonaa Facebookin käyttäjää."
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venaja kieltaa facebookin-40119
 
Back
Top