Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Oli miten oli. Soroksella on pointti. Kaksi toimijaa kisaa olemassaolostansa ja kumpi kaatuu ensin. Eu vai Venäjä. Tilanne on jollain mittareilla tarkasteltuna niin huono, että toisen kaatuminen ei välttämättä pelasta toista. Niin heikolla pohjalla on sekä Venäjä että kriisistä kriisiin kamppaileva Eu.

Eu:lla kuitenkin olisi yksi osa-alue täysin käyttämättä. Eu nationalismi. Arvojen puolesta voimalla taisteleminen. Suuria sotilasparaateja ja hienoja puheita. Niin että alkaa leuka väpättämään peräseinäjoen leijonapaidasta aina pariisilaiseen patongin purijaan. Eu:ta rikki repivään Nationalismiin voidaan vaikuttamaa tarjoamalla yhteistä sellaista tilalle. Eri eu maat harjoittelevat yhdessä ja sitten marssivat elyseellä kokardit kiiltäen. Se olisi komiaa.

Ei kuunapäivänä tuo tule toteutumaan....Ei ikinä!!!

Yököttää jo ajatuskin tuosta...:eek:
 
No eikö se hivele kansallistunnetta jos meidänkin pojat ovat osana tätä suurempaa koneistoa. Kun yksin ei pärjää,. Siinä olisi jokaiselle jotakin. Ei se tarkoita että eu olisi valtio. Se olisi vain yhteenliittymä.

Vähän niin kuin Euraasian Unioni.

Kumma usko tuo ettei pärjätä, tapellaan nyt ensin ja kaadutaan saappaat jalassa jos joku tämän haluaa tulla ottamaan, kummaa kuoleman pelkoa rupeaa olemaan suomalaisissa.
 
Vain Nato on.....Eu nevö evö ...Eu on kommunistien märkä uni..
 
Sorokset kannattaa pitää mielessä kun vaahdotaan euroerosta ja siitä miten kedot täyttyvät kukista ja pörröisistä pomppivista pupuista kun markka tulee takaisin.

Minutemanilla on paljon tätä tunteisiin vetoavaa tekstiä, joka on sinänsä hyvin taitavasti rakennettua :)

Meikäläinen osaa vain numeroita. Suomen puolustusbudjetti on nyt 2,7 miljardia. Ilman euroa se olisi 4 miljardia, samalla BKT-suhdeosuudella.
 
Federalisteilla on tietyt käppyrät ja iskulauseet mitä jakelevat laajalti, veronmaksajien piikkiin tietenkin.
 
Oli miten oli. Soroksella on pointti. Kaksi toimijaa kisaa olemassaolostansa ja kumpi kaatuu ensin. Eu vai Venäjä. Tilanne on jollain mittareilla tarkasteltuna niin huono, että toisen kaatuminen ei välttämättä pelasta toista. Niin heikolla pohjalla on sekä Venäjä että kriisistä kriisiin kamppaileva Eu.

Kun mietitään EU vs Venäjä niin tuntuu että EU on tällä hetkellä sekaannuksensa takia vähemmän kuin osiensa summa. Osat ovat varsin vakuuttaviakin, osittain (heh). Venäjällä taas se kokonaisuus ei ole mikään kovin hurrattava, mutta eivät kyllä osatkaan.
 
Vähän niin kuin Euraasian Unioni.

Kumma usko tuo ettei pärjätä, tapellaan nyt ensin ja kaadutaan saappaat jalassa jos joku tämän haluaa tulla ottamaan, kummaa kuoleman pelkoa rupeaa olemaan suomalaisissa.

Eu kriittisenä olen lakannut uskomasta sellaisiin hömpötyksiin kuin että voit vastustaa eu: ta olematta putnisti. Ne on niitä lillukanvarsia. Maailma muuttuu ja mukautuvat pärjää.
Tästä kriisistä Eu joko selviää ja kehittyy siedettävämpään suuntaan tai hajoaa ja mörökölli vie. Eu:n pitää kehittyä ja liittovaltio ei ole ratkaisu koska sitä ei kukaan halua. Jotain kuitenkin täytyy tapahtua. Eu:n hajoamista ei toivo koska silloin saunon Putlerin kanssa.
 
Tää on niiku "ilman eu:ta mörökölli tulee ja vie"....mikä on minusta höpöhöpö juttua ja hevon humppaa....ja vaikka tuliskin niin varmasti miettii mihin tuli ja kannattiko tulla sillä Suomella on kuitenkin rapakon takana varmasti tukea...vaikka siihen eivät monet usko eivätkä luota mutta Nato olisi varmin tae siitä että "mörökölli" tullessaan saa sellaisen vastaanoton että tietää saaneensa...
 
Tjaa, mahtaako rapakon takana olla suuremmin haluja tukea porukkaa joka ei näytä haluavan auttaa edes itseään ja ilmoittaa etukäteen suhtautuvansa kielteisesti ulkopuoliseen apuun? Fakta nyt on vain niin että jos ja kun Suomi jättäytyy tyhmyyttään ja ylimielisyyttään yksin ja joutuu hoitamaan Venäjä-suhteitaan kahdenvälisesti niin kupletin juoni on se että kun Kremlistä komennetaan hyppäämään niin ainoa vastaus joka tsuhnalta hyväksytään on kysymys kuinka korkealle.

Kahdenkeskiset suhteet eivät tarkoita tasapuolisuutta kun puhutaan Venäjästä. Venäjälle on vain kahdenlaisia rajanaapureita: Vihollisia ja vasalleja. Irti läntisestä yhteisöstä olevalla Suomella ei ole eikä tule ikinä olemaan minkäänlaisia rahkeita olla Venäjän vihollinen niin mikäpä jää vaihtoehdoksi?

Suomi irti EU:sta tarkoittaa sitä että Suomesta tulee Venäjän alusmaa. Ja eipä aikaakaan kun enemmistö "suomalaisista" puhuu äidinkielenään venäjää ja se on sitten tämän kansakunnan loppu.
 
Olisi pieni kysymys palstalaisille, enkä tiedä sopivampaakaan paikkaa johon kysymykseni tunkisin.

Olen jo pitkään pohdiskellut että mikä oli Neuvostoliiton tarkoitus, kun se hyökkäsi Afganistaniin 1979? Mikä ihme siellä on niin käsittämättömän hienoa että kannatti sotia 9 vuotta siitä rutiköyhästä maapalasta, joka tuskin on minkään arvoinen?
 
Saa siirtää :)

Viimeksi muokattu:

Heikkous ja hajanaisuus houkutteli? Näytti olevan löysässä kiinni? Ilmeisen helppo nakki?

Samaa minäkin aikoinaan ihmettelin, mikä Afganistanin ottamisessa neuvostojohtoa viehättää.

Ainoa hyvä juttu Afganistanin neuvostomiehityksen yrityksessä oli, että Suuri ja mahtava miehittäjä sai kunnolla kynsilleen... ;)

Lisää vastauksia arvoitukseen, lajitoverit?

hoov-10-04-32-f01.jpg

49489

34225

34316

afganistan_1349972a.jpg

againistan.jpg

Viimeksi muokattu:
Tjaa, mahtaako rapakon takana olla suuremmin haluja tukea porukkaa joka ei näytä haluavan auttaa edes itseään ja ilmoittaa etukäteen suhtautuvansa kielteisesti ulkopuoliseen apuun? Fakta nyt on vain niin että jos ja kun Suomi jättäytyy tyhmyyttään ja ylimielisyyttään yksin ja joutuu hoitamaan Venäjä-suhteitaan kahdenvälisesti niin kupletin juoni on se että kun Kremlistä komennetaan hyppäämään niin ainoa vastaus joka tsuhnalta hyväksytään on kysymys kuinka korkealle.

Kahdenkeskiset suhteet eivät tarkoita tasapuolisuutta kun puhutaan Venäjästä. Venäjälle on vain kahdenlaisia rajanaapureita: Vihollisia ja vasalleja. Irti läntisestä yhteisöstä olevalla Suomella ei ole eikä tule ikinä olemaan minkäänlaisia rahkeita olla Venäjän vihollinen niin mikäpä jää vaihtoehdoksi?

Suomi irti EU:sta tarkoittaa sitä että Suomesta tulee Venäjän alusmaa. Ja eipä aikaakaan kun enemmistö "suomalaisista" puhuu äidinkielenään venäjää ja se on sitten tämän kansakunnan loppu.

Törkeää pelottelua.

Suomen kaatuminen Venäjän syliin ei ole ainakaan Yhdysvaltain etu ja siihen ei tarvita EU:ta.
 
Olisi pieni kysymys palstalaisille, enkä tiedä sopivampaakaan paikkaa johon kysymykseni tunkisin.

Olen jo pitkään pohdiskellut että mikä oli Neuvostoliiton tarkoitus, kun se hyökkäsi Afganistaniin 1979? Mikä ihme siellä on niin käsittämättömän hienoa että kannatti sotia 9 vuotta siitä rutiköyhästä maapalasta, joka tuskin on minkään arvoinen?

Tämä klassikko nyt tulee ensin mieleen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Khyber_Pass

Afganistan oli potentiaalisesti menossa läntiseen leiriin ja Neuvostoliitto katsoi parhaaksi suorittaa vallankaappauksen joka johti sisällissotaan joka johti miehitykseen.

Afganistan on vähän samanlaisessa geopoliittisessa asemassa kuin Suomi, aikaisemmin sen suuntautumisesta kilvoittelivat Britannia ja Venäjä, sitten Neuvostoliitto ja USA.
 
Olisi pieni kysymys palstalaisille, enkä tiedä sopivampaakaan paikkaa johon kysymykseni tunkisin.

Olen jo pitkään pohdiskellut että mikä oli Neuvostoliiton tarkoitus, kun se hyökkäsi Afganistaniin 1979? Mikä ihme siellä on niin käsittämättömän hienoa että kannatti sotia 9 vuotta siitä rutiköyhästä maapalasta, joka tuskin on minkään arvoinen?

Kannattaa asetella tuo invaasio silloiseen tapahtumaketjuun ja niihin menoihin, jotka olivat just in. Kelaa tapahtumia maailmalla, Euroopassa ja erityisesti VLn alueella sanotaan nyt vaikka -77-80 vuosina. Kun kelaat aikasi niin huomaat, että varsin vähän on maailma muuttunut ja Venäjä ei oikeastaan lainkaan.
 
Afganistani ei ole rutiköyhä luonnonvaroiltaa. Mineraaleja niin että piisaa ja kaivostoiminnalle olisi tilausta.
Eikä yhtään huonmpi homma ole ottaa hallintaansa maapallon heroiinintuotantoa. Cia tämän teki jo.
 
Olisi pieni kysymys palstalaisille, enkä tiedä sopivampaakaan paikkaa johon kysymykseni tunkisin.

Olen jo pitkään pohdiskellut että mikä oli Neuvostoliiton tarkoitus, kun se hyökkäsi Afganistaniin 1979? Mikä ihme siellä on niin käsittämättömän hienoa että kannatti sotia 9 vuotta siitä rutiköyhästä maapalasta, joka tuskin on minkään arvoinen?

Mielestäni tuo oli ainakin osittain jatkumoa Venäjän ja Ison-Britanian 1800 luvulla ja 1900 luvun alussa käymästä "suuresta pelistä" eli kamppailusta Keski-Aasian hallinnasta. Mukana on myös elementtejä Venäjän vuosisataisesta unelmasta laajentaa alueensa lämpimän meren, eli siis Intian valtameren rannalle ulottuvaksi. Venäjällä on ollut Pietari Suuren ajoista päähänpinttymä siitä että sen pitäisi olla merivalta, mikä leimallisesti mannervaltiolta on aika skitso unelma.

Tältä pohjaltahan Duginin euraasia höperehtimisetkin kumpuavat.
 
Back
Top