Venäjän talous

On sieltä ennenkin lähdetty omiamme takaisin hakemaan, vieläpä korkojen kera..

Venäjä mihinkään ole murtumassa. Vaikka piirittäisimme 1000 päivää Pietaria, niin Venäjä ei murru. Kaikenmaailman hattivatti-valtiot voivat Venäjästä irrotakin, mutta Pietari - Moskova -akseli pysyy.

Ei Venäjä lännen toimin murenekaan, vaan ihan sen omin voimin.

Venäjä voi tulevaisuudessa hajota useampaan itsenäiseen valtioon mutta näen, että @skärdis on skenaariossaan hyvin lähellä oikeaa (ja itsekin sen suuntaisesti kirjoitin palstalla toiseen ketjuun).

Näen, että mahdollisesta epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta kartan tumman vihreällä merkitty Venäjän nykyisten rajojen sisäpuolella oleva alue tulee pysymään suhteellisen yhtenäisenä jo yksin sen tähden, että alueella on huomattava venäläisenemmistö ja se on kuitenkin historiallisen Venäjän ydinaluetta. Tämäkin tarkoittaisi sitä, että naapurissamme olisi kymmenien miljoonien asukkaiden valtio jolla oletettavasti olisi halukkuutta puolustaa rajojaan.

Mahdollinen hajoaminen kohdistuisi lähinnä "hattivatti-valtiohin" eli Kaukasuksen suunnalle ja mahdollisesti Tatarstaniin, Bashkorostaniin etc. joiden alueella on runsaasti ei-venäläisiä vähemmistöjä/enemmistöjä ja runsaasti muslimeita. Siperiassa Tuvan alue on samankaltainen. Samaten Kiinalla on oma roolinsa Siperian suhteen. Moskova pyrkisi varmasti pitämään Siperiankin alueita hallussaan (öljy, kaasu ja mineraalit) mutta riittäisikö sen voima siihen. Eikä pidä unohtaa esim. Ukrainan ja mahdollisesti Georgian halukkuutta ratkaista ongelmansa Moskovan otteen heiketessä.

vlad.
 
No nythän se Venäjän talous saadaan rakettimaiseen nousuun kun maasta karkoitetaan kaikki länsimainen talousosaaminen. Näin käy jos on eri mieltä oligarkkien kanssa. Jos kyse on aprillipilasta, se on todella näyttävällä paikalla päivän Hesarissa.

http://www.hs.fi/talous/a1427781928675
Tunnettu suomalainen liikemies karkotettiin yllättäen Venäjältä
Seppo Remeksen vuosikymmenet suuryhtiöiden hallituksissa päättyivät
Mahtoiko sanoa jotain sopimatonta somessa? Nimittäin siellä nyt jo jokaisesta "väärästä" sanasta voi saada tuomioita. Kriminashistit (Krimi-meidän-istit). Esim. Ai että et pidä 9.5 voiton päivästa, se on yhdentekevä? 3 kuukautta pakkotöitä! Fsb kytille rahaa kyllä löytyy, toisin kun palkkoihin, ilmiantajat ovat taas yhtä suosiossa kun Stalinin aikana, "stukachi" eli "koputtajt".

Putinistien hampaissa nyt myös Twitter. Ei kuulemma suostuu noudattamaan Roskomnadsorin suosituksia.
http://www.gpclub.ru/11257.html
Siellä kun kaikessa tullaan vastaan jos asia koskee väkivaltaa, terrorismia ja pornoa, mutta kun anerikkalainen lainsäädäntö ei tunne sellaisia määritelmiä kun "vallan edustajan loukkaminen" tai "häistys", mitä tarkoittaa ettei somen tarvitsekaan tehdä mitään niiden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Haitanneeko tuo, saamme nyt Suomeen takaisin henkilön, joka kykenee kertomaan tarkasti, mitä Venäjällä on liikemaailmassa tekeillä ja samalla varoittamaan muita pahimmista sudenkuopista. Kun lukee IS:n jutun ei voi välttyä ajatukselta, että Venäjällä todella olisi meneillään sisäinen valtataistelu. En yllättyisi vaikka karkoitus peruttaisiin "väärinkäsityksenä".

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1427815182282.html
Remeksen karkotus hämmentää Venäjällä: ”En keksi, ketä hän olisi häirinnyt”
 
Suuri kuva Putinin pään menoksi etenee oikeaan suuntaan, paine kattilassa nousee. Fortumin omaisuutta voidaan tosiaan joutua väliaikaisesti uhraamaan tässä pelissä. Pääasia on että paine kasvaa, jolloin ratkaisun hetki lähenee.
 
Haitanneeko tuo, saamme nyt Suomeen takaisin henkilön, joka kykenee kertomaan tarkasti, mitä Venäjällä on liikemaailmassa tekeillä ja samalla varoittamaan muita pahimmista sudenkuopista. Kun lukee IS:n jutun ei voi välttyä ajatukselta, että Venäjällä todella olisi meneillään sisäinen valtataistelu. En yllättyisi vaikka karkoitus peruttaisiin "väärinkäsityksenä".

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1427815182282.html
Remeksen karkotus hämmentää Venäjällä: ”En keksi, ketä hän olisi häirinnyt”

Pikkasen huvittaa, kun Remes puheli joukukuussa hieman tyyliin miten hyvä on nyt sijoittaa Venäjälle. Lieneekö mieli muuttunut? :D

http://yle.fi/uutiset/pakotteiden_v...n_suomalaisen_sijoittajan_haastattelu/7667419
 
Haitanneeko tuo, saamme nyt Suomeen takaisin henkilön, joka kykenee kertomaan tarkasti, mitä Venäjällä on liikemaailmassa tekeillä ja samalla varoittamaan muita pahimmista sudenkuopista. Kun lukee IS:n jutun ei voi välttyä ajatukselta, että Venäjällä todella olisi meneillään sisäinen valtataistelu. En yllättyisi vaikka karkoitus peruttaisiin "väärinkäsityksenä".

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1427815182282.html
Remeksen karkotus hämmentää Venäjällä: ”En keksi, ketä hän olisi häirinnyt”

Tämä on täysin luonnollista ja odotettua kehitystä Venäjän toimesta. Hallituksen jäsenenä pääsee luomaan suhteita varsin korkealle päättäjätasolle ja lisäksi siinä pääsee aina kuulemaan asioista joita poliittiselta tasolta esitetään yrityksille. Esimerkiksi juuri Fortum'in Venäjältä hankitut omistukset/osuudet ovat yrityksiä joiden korkemmasta hallinnosta ei tietenkään haluta syntyvän minkäänlaisia tietovuotoja suomalaisille (osa)omistajille. Sehän saattaisi tarkoittaa jopa sitä että suomalainen omistajaosapuoli kykenisi valmistautumaan/varautumaan esim. Venäjän hallinnon mahdollisesti toteuttamiin omistus-, yms järjestelyihin, rahansiirtoihin, suunnattuihin osakeanteihin, veropäätöksiin jne.

Venäjällä käydään armotonta sisäistä valtataistelua jossa ei keinoja kaihdeta (esim. Nemtsov'in tapaus jne.). Tässä taistelussa on panoksena se kuka ja ketkä hallitsevat Venäjää tulevaisuudessa. Osapuolina ovat vapaata taloutta (ja länsimaiden kanssa yhteistyötä) kannattavat oligarkit sekä muut talouselämän vaikuttajat. Vastassa taas Putin ja hänen taustaryhmänsä. Toki Putin'in puoleltakin löytyy myös hänelle uskollisia oligarkkeja. Putinilla on alaisenaan myös FSB, miliisit ja jopa viimekädessä Venäjä asevoimat. Eikä tältä porukalta keinot ja kantti kovin helpolla lopu.

Tässä taistelussa voiton vie kuitenkin se osapuoli joka saa kansan, siis tavalliset venäläiset puolelleen. Putin ei voi antaa piiruakaan löysää. Nimittäin siinä vaiheessa kun/jos Moskovan ja Pietarin kadut täyttyvät miljoonista tavallisista kansalaisista jotka yksimielisesti marssivat Kremliin, Putinin aika loppuu. Ja, se loppuu kertaheitolla kuten aikoinaan Ceaucesculla Romaniassa tai vuosi sitten maanpetturi Janukovich'ille Maidanin aukion laitamilla.
 
Linkkasin noin pari sivua taaksepäin artikkelin, joka käytännössä on kooste muutamasta venäjän tilaa käsittelevästä teoksesta (http://www.academia.edu/8432070/At_...rd_Presidential_Term_and_Russias_Institutions)

Asioiden vaikuttavuuden arviointia monimutkaistaa jako kaupunkilaisiin ja maalaisiin. Väki lähtee Moskovan kaduille eri syistä kuin alueilla alkaa kuohua. Veikkaisin että alueilla alkaa kuohua ennen Moskovaa koska kutistuvaa jaettavaa pottia priorisoidaan pienemmälle ryhmälle, koskee sekä (alueellisia) valtaapitäviä että laajemman kansanosan sosiaalisia tukia. Paskaako sitä Kremliä kuuntelee kansan protestoidessa aluekeskuksessa, jos ytimestä ei mitään etuja heru.

Ote tässä:

Here, the author offers an analysis of a country that is deeply divided between an emergent new middle class in Russia’s major cities and the people living in the country’s regions. Russia’s new middle class is described as people with white-collar jobs, who spend their holidays travelling to Europe and actively use the Internet. They were the backbone of theprotest movements that emerged after the disputed Duma elections in December 2011.While they represent a degree of political consciousness that did not exist in Russia a couple of years ago, Judah argues that the biggest handicap of Russia’s emerging opposition is how disconnected it is to realities elsewhere in the country. Those who went out to protest in December 2011 were frustrated by the prospects of political stagnation that seemed to be on offer with Putin returning to the Presidency in 2012. They wanted to make a moral point, but their engagement did not go beyond participating in a number of political rallies. Although many denounce the political system of the country they live in as dysfunctional, the personal lives of Russia’s new middle class remain comfortable enough and relatively untouched by recent political events or the economic crisis. This factor led to the protests fast losing steam after the middle classes had vented their anger. Judah argues that the opposition does not have a real plan on how to address the problems of the country as a whole, or how to reform Russia’s dysfunctional institutions. This and the fact that the opposition’s leadership is divided did not help sustain the momentum of the protests. At the same time as protests took place in the streets of Moscow, a very different Russia existed in the country’s regions. In the Ural Mountains or in Russia’s far east,where the sun only rarely pierces clouds of factory smoke, people have worries other than political stagnation. While Putin’s popularity has also suffered in the regions and frustration about bureaucratic corruption is growing everywhere, in the countryside people remain concerned about a return to the chaotic 1990s. Russia’s regions have been hit hard by the last economic crisis, but in the regions the worst has been avoided thanks to generous government spending.
 
Tilinpäätökset haltuun, jotta kikkailu voi jatkua:
"Pari päivää sitten uutisoitiin, että Venäjän hallituslähteistä olisi annettu puolustusteollisuudessa toimiville yrityksille suullinen ohje, jonka mukaan yhtiöiden tulee lopettaa yhteistyö johtavien kansainvälisten tilintarkastustoimistojen kanssa. Myös duuman käsittelyyn on tiettävästi tulossa lakialoite, joka rajoittaisi läntisten tilintarkastajien oikeuksia venäläisyhtiöissä."
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/p...n-hallitusammattilainen-karkotettiin/Y679RJnW
Jatkossa eletään arvailutaloudessa.
 
Tämä länsimaisten tilintarkastajien julistaminen pannaan on hyvin looginen askel. Venäläisen rosvon ...anteeksi Putinin kanssa läheisessä yhteistyössä toimivan yritysjohtajan on huomattavasti helpompi ottaa yrityksestä omaisuuseriä omaan käyttöönsä, kun vieressä ei norkoile ärsyttävän rehellinen länsimainen tilintarkastaja... :mad:
 
Tilinpäätökset haltuun, jotta kikkailu voi jatkua:
"Pari päivää sitten uutisoitiin, että Venäjän hallituslähteistä olisi annettu puolustusteollisuudessa toimiville yrityksille suullinen ohje, jonka mukaan yhtiöiden tulee lopettaa yhteistyö johtavien kansainvälisten tilintarkastustoimistojen kanssa. Myös duuman käsittelyyn on tiettävästi tulossa lakialoite, joka rajoittaisi läntisten tilintarkastajien oikeuksia venäläisyhtiöissä."
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/p...n-hallitusammattilainen-karkotettiin/Y679RJnW
Jatkossa eletään arvailutaloudessa.

Tuo on täydellistä lopun alkua Venäjälle investointeihin ja erottaa Venäjän tyystin läntisestä talousjärjestelmästä. Ei ehkä niinkään valtiollisella tai kansalaisten tasolla, mutta kansainvälisen investoinnin, pankkisektorin, kaupankäynnin ja kaiken muun länsimaiseen talousjärjestelmään kuuluvan osalta.

Mahtaako Putin edes ymmärtää asian monitahoisuutta?

Neukkulan aikaan sentään oli kokonainen itäblokki tuollaisen ulkopuolella ja kauppaa saatettiin käydä muuhunkin maailmaan. Nyt maailmantalous on globalisoitunut, eikä Venäjällä ole uskollisten vasallien verkostoakaan tukenaan. Täysin edesvastuutonta, siis venäläisten kannalta, tuollaiset impivaaraalaiskokeilut.
 
95 sivua haaveilua Venäjän talouden sortumisesta. :D Voidaan katsoa niin 3 vuoden päästä Venäjän talouden rattaat pyörii kovemmin kuin ikinä ja rahaa tulee ovista sekä ikkunoista. Öljyn hinta nousee jo. Reilu puolen vuoden päästä kukaan ei muista mitään konfliktia, paitsi maanpuolustus.netin kiihkomieliset huru-ukot. Tiedättekös, että me ollaan tässä isommissa ongelmissa kuin Venäjä, jolla on satoja miljardeja rahastoissa ja valtion velkaa 8% bkt:sta. Suomella on 50%. Herätys.

Ja ei, en ole mikään venäjätrolli.
 
Ei tämä ole mitään vielä, omassa suvussa Venäjän lopullista tuhoa on toivottu jo sata vuotta, olemme kärsivällisiä.
 
95 sivua haaveilua Venäjän talouden sortumisesta. :D Voidaan katsoa niin 3 vuoden päästä Venäjän talouden rattaat pyörii kovemmin kuin ikinä ja rahaa tulee ovista sekä ikkunoista. Öljyn hinta nousee jo. Reilu puolen vuoden päästä kukaan ei muista mitään konfliktia, paitsi maanpuolustus.netin kiihkomieliset huru-ukot. Tiedättekös, että me ollaan tässä isommissa ongelmissa kuin Venäjä, jolla on satoja miljardeja rahastoissa ja valtion velkaa 8% bkt:sta. Suomella on 50%. Herätys.

Ja ei, en ole mikään venäjätrolli.

Aika monta kertaa on Venäjä sortunut ja kansaa marssitettu miljoonittain milloin mihinkin talkoisiin..no, maassa maan tavalla.

Sinällään ei Euroopalle tai muille länsimaille ole merkitystä sortuuko Venäjä tai ei. Putinin politiikka tekee itsestään joka tapauksessa suljetun yhteiskunnan jonka yhteydet ulkopuolelle tulevat olemaan monella tavalla rajattuja. Siis palataan vanhan Neuvostoliiton käytäntöön ja kontrolliin. Niin siellä kuin rajan tällä puolella.

Aika hyvin Euroopassa pärjättiin neukkuaikoina. Varmasti tulemme pärjäämään myös Putlerin valtakunnan kanssa. Rajaa laitetaan tiukemmalla kummastakin suunnasta. Venäjä rajoittaa jo kansalaistensa ulkomaille matkustelua ja eiköhän EU:n ole aiheellista kontrolloida jatkossa liikkumista entistä enemmän. Ehkä pääsemme kaupankäynnissämmekin vanhaan neukkumeininkiin jossa sovitaan tavarantoimituksista vastavuoroisesti.

Jo silloin oli meillä paljon kansalaisia jotka haaveilivat ja ihastelivat Neuvostoliiton erinomaisuutta. Samalla tavalla tulevaisuudessakin riittää Putlerin ihailijoita. Mutta, eletään me täällä "paska-lännessä" omalla tavallamme ja vastaavasti venäläiset omassa ihanassa kotimaassaan. Näin kaikilla on mukavaa.

Erityisesti minulle tämä sopii erittäin hyvin. En kadehtinut aikoinaan elämää Neuvostoliitossa ja olen 100%:in varma etten tule kadehtimaan myöskään Putlerin Venäjän ihanuutta. Tapahtuipa siellä mitä tahansa.
 
Lyhyellä aikavälillä ensin varmaan heiluu alas, ja jotain pientä palautumaa voi tulla ylöskin kolmen vuoden päästä, erityisesti jos öljyn hinta nousee. Mutta, ei Venäjän pitkän tähtäimen näkymät ole hirveän hyvät. Vaikka jätettäisiin tehottomuus, oikeusjärjestelmän ja omistusoikeuden turvaamisen täysi puuttuminen ja korruptio etc pois kuviosta, niin pelkästään demografisten tekijöiden iso kuva tekee yhtälöstä haastavan.

Venäjän työväestön määrä

russia_rer_blog_post_3-2.jpg

Tuossa muutama linkki teemaan liittyen:

Ja ei, en ole mikään venäjätrolli.

Mikä olet?
 
Reilu puolen vuoden päästä kukaan ei muista mitään konfliktia, paitsi maanpuolustus.netin kiihkomieliset huru-ukot.
Ja meilläkin on pöydänpielet täynnä muistilappuja ettei vaan unohdettaisi. Toivotaan että TomTom muistaa maksaa palvelinmaksut. Varsin hataraa on tälläkin puolella.
 
Aika monta kertaa on Venäjä sortunut ja kansaa marssitettu miljoonittain milloin mihinkin talkoisiin..no, maassa maan tavalla.

Sinällään ei Euroopalle tai muille länsimaille ole merkitystä sortuuko Venäjä tai ei. Putinin politiikka tekee itsestään joka tapauksessa suljetun yhteiskunnan jonka yhteydet ulkopuolelle tulevat olemaan monella tavalla rajattuja. Siis palataan vanhan Neuvostoliiton käytäntöön ja kontrolliin. Niin siellä kuin rajan tällä puolella.

Aika hyvin Euroopassa pärjättiin neukkuaikoina. Varmasti tulemme pärjäämään myös Putlerin valtakunnan kanssa. Rajaa laitetaan tiukemmalla kummastakin suunnasta. Venäjä rajoittaa jo kansalaistensa ulkomaille matkustelua ja eiköhän EU:n ole aiheellista kontrolloida jatkossa liikkumista entistä enemmän. Ehkä pääsemme kaupankäynnissämmekin vanhaan neukkumeininkiin jossa sovitaan tavarantoimituksista vastavuoroisesti.

Jo silloin oli meillä paljon kansalaisia jotka haaveilivat ja ihastelivat Neuvostoliiton erinomaisuutta. Samalla tavalla tulevaisuudessakin riittää Putlerin ihailijoita. Mutta, eletään me täällä "paska-lännessä" omalla tavallamme ja vastaavasti venäläiset omassa ihanassa kotimaassaan. Näin kaikilla on mukavaa.

Erityisesti minulle tämä sopii erittäin hyvin. En kadehtinut aikoinaan elämää Neuvostoliitossa ja olen 100%:in varma etten tule kadehtimaan myöskään Putlerin Venäjän ihanuutta. Tapahtuipa siellä mitä tahansa.

En minäkään ole kateellinen Venäjän taloudelle, mutta on siellä yhteiskunnassa myös piirteitä, mitä tarvittaisiin Suomeen. Yksi on työn arvostaminen ja yhteisöllisyys. Eihän täällä jaksa ihmiset tehdä edes töitä, vaikka olisi tarjolla. Venäjällä sellainen kuulostaisi aivan sairaalta. Suomi täynnä masentunutta ja syrjäytynyttä porukkaa. Töitä tehdään varmaan vähiten maailmassa ja siltikin on niin rankkaa. Täten en voi nähdä Suomen taloudellista tulevaisuutta kovin vakaana.

Itse uskon, että Venäjän talous pysyy suurin piirtein samalla tasolla jatkossakin. Ei siellä mitään pitkäaikaista romahdusta ole tulossa öljyvarojen ansiosta vielä vuosikymmeniin.
 
Lyhyellä aikavälillä ensin varmaan heiluu alas, ja jotain pientä palautumaa voi tulla ylöskin kolmen vuoden päästä, erityisesti jos öljyn hinta nousee. Mutta, ei Venäjän pitkän tähtäimen näkymät ole hirveän hyvät. Vaikka jätettäisiin tehottomuus, oikeusjärjestelmän ja omistusoikeuden turvaamisen täysi puuttuminen ja korruptio etc pois kuviosta, niin pelkästään demografisten tekijöiden iso kuva tekee yhtälöstä haastavan.

Venäjän työväestön määrä

russia_rer_blog_post_3-2.jpg

Tuossa muutama linkki teemaan liittyen:

Mikä olet?

Ootko ikinä kuullut, että sama ongelma on myös lähes kaikissa kehittyneissä länsimaissa. Suomessakin työssäkäyvien määrä tulee laskemaan useita kymmeniä prosentteja :D En nyt jaksa etsiä tilastoja, mutta kyllä ne sieltä netistä löytyy. Luultavasti tuo luku on jotain välillä 20-30%. Tuo Base-case scenario on parempi kuin meillä.
 
En minäkään ole kateellinen Venäjän taloudelle, mutta on siellä yhteiskunnassa myös piirteitä, mitä tarvittaisiin Suomeen. Yksi on työn arvostaminen ja yhteisöllisyys. Eihän täällä jaksa ihmiset tehdä edes töitä, vaikka olisi tarjolla. Venäjällä sellainen kuulostaisi aivan sairaalta. Suomi täynnä masentunutta ja syrjäytynyttä porukkaa.

Venäjälläkö ei ole kurjuutta? Yhteisöllisyydestäkään en menisi niin vannomaan, kun kaikki irti lähtevä pöllitään ja kalterit, panssariovet ym. ovat arkipäivää keskiluokallekin. Siihen päälle erittäink korruptoitunut miliisi ja olematon perusturva, niin en sitä miksikään onnelaksi kutsuisi.

Itse uskon, että Venäjän talous pysyy suurin piirtein samalla tasolla jatkossakin. Ei siellä mitään pitkäaikaista romahdusta ole tulossa öljyvarojen ansiosta vielä vuosikymmeniin.

Tuosta olen samaa mieltä. Kun öljyn hinta nousee, niin nousee Venäjn valtion talouskin.

En kuitenkaan laittaisi paljoa likoon sen puolesta, että länsimaista elämäntapaa elävän keskiluokan elintaso olisi tulevaisuudessa turvattu. Valtaosa öljyntuottajamaista on sellaisia, joissa ei keskiluokkaa pahemmin ole. Ei ainakaan meidän länsimaista elämää elävää keskiluokkaa. Putinin hallinto saa länsifirmat katoamaan Venäjältä, eikä niitä hyväpalkkaisia normaaleja töitä riitä todellakaan nykymitassa, ellei jotain tain muutu ja pikaisesti.
 
Back
Top