Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Jenkkien pressanvaalien tuloksella ei ole tavallisen ihmisen arkeen mitään vaikutusta Suomessa. Siksi asia on ihan oikeasti merkityksetön.Vittu pitäisi ihan oikeasti roimia turpaan ihan urakalla kaikkia jotka luulevat että maailmanpolitiikka on joku saatanan naurun aihe, ja että omalla ja lasten tulevaisuudella leikkiminen on sen arvoista että saa triggeröidä jotain mielenterveysongelmaisia sylivauvoja internetissä.
Hävetkää saatana.
Juu ei ole maailman mahtavimmat valtion johtajalla mitään merkitystä tavallisen ihmisen arkeen Suomessa. Esimerkiksi finanssikriisin eivät millään muotoa vaikuta yli valtirajojen ja vielä vähemmän tavallisen pulliaisen elämään. Vielä vähemmän vaikuttaa kenenkään elämään jos Yhdysvallat luhistuu diktatuuriksi ja sama valtiomuoto alkaa yleistymään maailmassa. Myöskään esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltojen mahdollinen konflikti ei mitenkään vaikuta kehenkään muuhun kuin tiukasti noiden valtioiden sisäpuolella. Suurvallat kun eivät ole koskaan harrastaneet proxy sotia tai muuta.Jenkkien pressanvaalien tuloksella ei ole tavallisen ihmisen arkeen mitään vaikutusta Suomessa. Siksi asia on ihan oikeasti merkityksetön.
Jos Trump häviää, mutta kieltäytyy tunnustamasta vaalitulosta ja takertuu valtaan kaikin keinoin, niin demokratia hallintomuotona saa täyden tyrmäysiskun. Vähintään pörssit sekovat ympäri maailmaa.Jenkkien pressanvaalien tuloksella ei ole tavallisen ihmisen arkeen mitään vaikutusta Suomessa. Siksi asia on ihan oikeasti merkityksetön.
Tosiasiassa valinta tapahtuu näiden kahden ehdokkaan välillä USA:ssa, vaikka toki teoriassa on mahdollista äänestää kolmattakin ehdokasta. Suomesta käsin tämä asetelma ei ole ehkä yhtä selvä, jolloin kolmas vaihtoehto voisi saada suhteettoman suuren kannatuksen.Miksi vaihtoehdoissa ei ole "ei kumpikaan" ?
Saati jos maa ajautuisi sisällisotaan... Saattaisi eräskin diktatuurit huomata tilaisuutensa laajentumisille koittaneen, kun usa olisi poissa pelistä.Jos Trump häviää, mutta kieltäytyy tunnustamasta vaalitulosta ja takertuu valtaan kaikin keinoin, niin demokratia hallintomuotona saa täyden tyrmäysiskun. Vähintään pörssit sekovat ympäri maailmaa.
Tää nyt pätee about kaikkiin maanpuolustus.netin äänestyksiinJenkkien pressanvaalien tuloksella ei ole tavallisen ihmisen arkeen mitään vaikutusta Suomessa. Siksi asia on ihan oikeasti merkityksetön.
Se täytyy sanoa, että aika uuno saa olla jos uskoo Bidenin voittavan vaalit. Ja yllättävän paljon heitäkin on täällä internetsin ihmeellisessä maailmassa.
Minä haluaisin väittää että se on kaksi eri asiaa. Haluta ja uskoa. Voi haluta yhtä asiaa mutta ei uskoa että se toteutuu.
Kun otsikossa lukee "kumman haluat voittavan". Siellä ei lue "kumman uskot voittavan".
Trumphan on jo osavaltioissa kampanjoidessaan sanoneet, että jos ette äänestä minua, en ehkä käy koskaan enää tässä osavaltiossa. Samaten on sanonut, että saattaa lähteä lipettiin koko Amerikasta, jos häviää vaalit. Kenties pakoon tutkimuksia hänen mahdollisista rikoksistaan, joita juuri nyt Nykissä tutkitaan tiheällä kammalla. Ehkä Putte tarjoaa lukaalin turvapaikan salatun tiedon vastineeksi.Kaikki merkit kyllä viittaavat siihen että Biden voittaa, jos ei helposti niin ainakin melko selkeästi
Varmaa se ei tietenkään ole, mutta tällä hetkellä kannattaa ehkä pohtia paljon enemmän sitä mitä Trump tekee jos häviää vaalit. Luvassa voi olla todella pitkä ja kirjava show jonka lopettamiseen vaaditaan myös poliisia ja armeijaa...varsinkin jos ja kun se sirkus siirtyy myös toreille ja turuille. USA:sta löytyy kaksi ääripäätä joille väkivalta ei ole mikään este, jos ja kun tilanne riittävästi kärjistyy...sisällissodan kannattajiakin löytynee joistakin osavaltioista jokunen miljoona.
Voi olla myös niin että Trump luovuttaa ihan suosiolla ja lähtee taas velkaantumaan vähän lisää kiinteistömaailman myrskyihin ja tyrskyihin.
höpö höpö. Trumppi ei minnekkään Venäjälle menisi. Pöpipapapan pojan huumeenhuuruiset bisnekset niitä ovat mitä tutkitaan.Trumphan on jo osavaltioissa kampanjoidessaan sanoneet, että jos ette äänestä minua, en ehkä käy koskaan enää tässä osavaltiossa. Samaten on sanonut, että saattaa lähteä lipettiin koko Amerikasta, jos häviää vaalit. Kenties pakoon tutkimuksia hänen mahdollisista rikoksistaan, joita juuri nyt Nykissä tutkitaan tiheällä kammalla. Ehkä Putte tarjoaa lukaalin turvapaikan salatun tiedon vastineeksi.
höpö höpö. Trumppi ei minnekkään Venäjälle menisi. Pöpipapapan pojan huumeenhuuruiset bisnekset niitä ovat mitä tutkitaan.