1600-luvun suuri nälänhätä vei kolmanneksen Suomen väestöstä

No eivät olleet. Aika pitkään tavallinen väki identifioi itsensä ensisijaisesti oman maakuntansa mukaisesti ja vasta toissijaisesti sen valtakunnan muaan missä maakunta sattui olemaan. Vasta kun lukutaito levisi laajemmalle ja ensin kulttuurinen nationalismi kehittyyi 1700-luvun lopussa ja sen jälkeen poliittinen nationalismi 1800-luvulla, hulluus alkoi.
 
adam7 kirjoitti:

Tämä selitys taas on kuin suoraan ruotsalaisen kansakoulun historiankirjasta. Ruotsalaiset aika nättiseen muuttivat käsityksiään, kun suurvaltavouhke kärsi totaalisen haaksirikon...toki sen kaikuja yritettiin viritellä myöhemminkin, eipä esim. vuoden - 18 tapahtumatkaan ole aivan ilman ruotsalaista väritettä...kannattaa lukea tuolloisia ruotsinkielisiä lehtiä, siinä maailma avartuu.
 
Ei tuo ole mikään selitys. Eikä se koske vain nykyisen Suomen aluetta. Kyse on ihan eurooppalaisesta ilmiöstä.

Että sitä jaksetaan tulkita asioita tuosta yhdestä vinkkelistä. Saitpa nyt mukaan sekä suurvalta-ajan että v. -18. Kyllä mulle on tuttua molemmat ajat, monista vinkkeleistä.

Ei historiassa ole kyse skabasta, vaikka lyhyessä juoksussa voittajat kirjoittavat sen. Pidemmässä juoksussa saadaan yleensä esille eri vinkkeleitä ja päästään tapahtumista paremmin perille. Paitsi jos asioita tulkitaan ismeistä, kuten nationalismista.
 
Ymmärrän pointtisi nyt ja on tuossa kirjoituksessasi ihan vinhaa perää. Toisaalta ismit ovat aina tarjonneet helpon selityksen erilaisille lallatuksille, selityksen, joka ei kuitenkaan selitä kuin pintaa.
 
adam7 kirjoitti:
Hejsanin pienet Der Stürmer-tyyppiset anekdootit vailla historian tai nykymaailman tajua.

Kyllä sulla on laaja fantasiaa

Minä näin ohjelman nimi Muutohaukka ja yks nainen siellä kertoi sen....
 
et nyt oikein tajunnut pointsua, kuten yleensä
 
Back
Top