1917-2017 - Suomi 100v

Mustaruuti

Ylipäällikkö
BAN
RÖLLIKKÄ
Suomi-neito on tulossa jo kypsään ikään.

Tällaiselle ketjulle voisi ehkä kohta tulla tarvetta.

Erityisesti meikäläistä kiinnostaa, jos porukka osaa vinkata mielenkiintoisia näyttelyitä/museoita/tapahtumia, joita ei muuten bongaisi. Mutta, antaa palaa mistä vain, teemaan liittyen.

http://suomifinland100.fi/
 
Minä toivon, että ensi vuonna juhlinta saa jopa uusia muotoja, vapaata meininkiä enemmän ja sitä rataa, että myös nuoriso löytää tavat juhlistaa itsenäisyyttä.

Toivomuskirjeen jumalille olen jo laittanut. Toivon, ettei mitkään ääriryhmät perseile liikaa, pieni perseily tuskin haittaa ketään. Metia voisi harkita, millaista julkisuutta näille tarjoilee?

Toivon, että maahanmuuttajien osalta hyväksytään tosiasiat ja koetetaan keksiä keinoja, miten aidosti kotouttaa tulijat....ne, joille myönnetään oikeus jäädä. Jatkossa pitää päästä siihen, että mitään hirmupiikkejä ei enää synny.

Paneudutaan toden totta siihen, että mahdollisimman harva putoaa yhteiskunnan ja elämän kelkasta ulos. Kansalaisvälittäminen ja lähimmäisen huomiointi on saatava parempaan kuosiin. Väristä, uskonnosta, kansallisuudesta, iästä, sukupuolesta ym. riippumatta.

Ymmärretään lopulta se, että suomalaiset ovat ihan jees. Meidän ei tarvitse erikseen pokkuroida ketään huonommuudentunnetta potien. Satavuotias Suomi-sisko on kokenut kaikenlaista ja menestystarinahan tämä on, luvalla sanoen.

Kirjeen loppuosaa lähestyttäessä toivon, että sisällissodan haudat ja kummitukset jätetään jo puheissa ja pöhinöissä rauhaan. Ne asiat on vatveloitu jo tarpeeksi hyvin ja aika on parantanut haavat. Propagandatarkoituksissa käännellyt kalmot ja tapahtumat olkoot jo historian tomuhuoneissa.

Herraonni saisi olla parempi, mutta siihen vaikutuskeinona on äänestäminen. Kremlille tai Brysselille emme luovuta tätä valintatapahtumaa. Siinä pitää saada munia itse, jotta voimme vaipua välillä itsesääliin, joka kuuluu kansanluonteeseen aivan kuin tyrä nivuseen.

Minun kirjeeni päättyy siihen toivomukseen, että viime vuonna nähty ja koettu puheiden ja jopa tekojen kärjistyminen on saavuttanut kulminaationsa ja korjausvaihe on hyvä aloittaa.

Vailla sarkasmia ja vain rippunen sentimentaalisuutta on tuossa kirjoituksessa.
 
Voisiko ajatella niin, että siellä toisessa ketjussa pysyisi se aines (perseily), mitä @baikal juuri toivoo, ettei nähtäisi. Vaikka mitä tässä toivon. Varmaan tässä on ensimmäinen anarkomarkovideo ihan justiinsa.
 
Hieno kirjoitus, kyllä. Tällaisin ajatuksin olisi hienoa juhlia satavuotisia. Yritetään.
 
Voisiko ajatella niin, että siellä toisessa ketjussa pysyisi se aines (perseily), mitä @baikal juuri toivoo, ettei nähtäisi. Vaikka mitä tässä toivon. Varmaan tässä on ensimmäinen anarkomarkovideo ihan justiinsa.
Tarkoitus oli aloittaa yleisketju kaikille jutuille, mutta lähdin väärin liikkeelle o_O En olisi halunnut olla paskaketjun aloittaja mutta minkäs teet.
 
Ei kun hyvin teit. Aggressio ja epäluulot yläportaan suunnittelua kohtaan löysi tarpeellisen kanavansa.

Vuoden mittaan tulee hienojakin juttuja. Kerrotaan niistä tässä, kun aika on kypsä.
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoitus oli aloittaa yleisketju kaikille jutuille, mutta lähdin väärin liikkeelle o_O En olisi halunnut olla paskaketjun aloittaja mutta minkäs teet.

Hups, sori vaan. Olin näemmä missannut tuon kokonaan. Mutta, ehkä on hyvä että meillä on kaksi ketjua teemaan liittyen :)
 
6.12.2017 heilutan saatana konfederaatiolippua stetsoni päässä ja kiroan matut sekä maahanmuutto- ja tp-politiikan. Varmaan kiroan pari muutakin käytäntöä ja lakia samalla. Kiroan sitä että Suomi narttuilee milloin Venäjän ja milloin EU:n edessä. Kiroan suomalaisen korruption. Kiroan median. Suomi myös noudattaa kankeita sääntöjä orjallisesti, tarvittaessa loppuun eli perikatoon asti. Suomessa ihminen palvelee lakia, eikä toisinpäin, kuten pitäisi. Kiroan suomalaisen byrokratian. Alan vaatimaan muuria itärajalle. Nauran äänestysprosentille. Nauran kuppaiselle rakennusalalle. Niin kauan kun matusossujen määrä on se mitä se on, niin ei kiinnosta olla erityisen isänmaallinen tai tuottava, vaikka välillä ei ole vaihtoehtoa. En sentään täystuhoakaan toivo, päinvastoin. On tässä sentään vielä yli vuosi aikaa. Uskon että suomalainen virkakoneisto tulee yrittämään kaikkensa... siis niinku alkuperäiskansan mielialan kurjistamiseksi venäläisittäin.

Suomi 100v - Pitkään näytti hyvälle mutta sitten loppumetreillä alkoi tunarointi, sipilöinti, VOKkailu ja tuomiojittelu. Ptyi!

Pienen stetsoninnoston annan tosin maanpuolustusalalle.

Tunkki on tänäiltana teidän, Suomi. Jatkakaa.
 
Mitä konfederaatio-lipulla Suomessa pyrittäisiin viestittämään?

Puuvilla ei ainakaan Suomessa kasva. :rolleyes:
 
Konfederaation lippuhan on kapinan symboli. Onko tällä tarkoitus muistella ja tukea punakapinaa?
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Konfederaation lippuhan on kapinan symboli. Onko tällä tarkoitus muistella ja tukea punakapinaa?

Kun kirjoitin toivomuskirjeeni jumalille, niin arvasin, että viimeistään kolmannella sivulla tässä vitjassa aletaan ottaa esille Suomen sisällissota ja sen kummitukset kaivetaan rutamontuista framille.

On se perkelettä, että Suomi ei voi juhlia 100 (sata)- vuotista taivaltaan ilman että nämä teemat eivät nouse pöydälle? Satavuotias suomisisko ansaitsee jo sen, että suomalaiset jättävät ammoiset kalmot rauhaan ja eripuran tahallinen syyhkääminen jätetään vähemmälle.

Eripuran tahallinen ja tarkoituksellinen lietsonta on samaa kuin valjastaisi itsensä Kremlin vankkureiden eteen ja jahtaisi aasin lailla sitä porkkanaa, joka on siinä kepin päässä.

Mutta eipä mitään, sana on toki vapaa ja ymmärrän hyvin, ettei minun toivomukseni merkitse mitään muille kuin ehkä itselleni.
 
Amis-sällien asuntolan seinällä niitä näkee. Viesti on ehkä himmeä ja useimmiten Yhdysvaltain sisällissotaa ei osata sijoittaa edes oikealle vuosisadalle.

Eikös se ole myös mielikuvitusvaltio Novorossijan lippu... Urheat itäukrainalaiset "traktorikuskit ja mainarit" saivat pakasta Venäjällä valmiiksi painettuja kapinarättejä, kun alkoivat verkkarimiesten kanssa ex tempore vallata poliisiasemia ym. :D
 
De facto. :D
 
Luin jostain että nämä eri kansantasavaltojen liput oli kiinalaista tuotantoa. Venäjältä oli tilattu vuosia etukäteen, koska eihän Venäjältä saa.. Kiinalainen taas valmistaa mitä pyydetään.

Se Novorossian lippu eroaa hieman konfederaation lipusta, mutta ei sitä useimmat erota
 
Kun kirjoitin toivomuskirjeeni jumalille, niin arvasin, että viimeistään kolmannella sivulla tässä vitjassa aletaan ottaa esille Suomen sisällissota ja sen kummitukset kaivetaan rutamontuista framille.

On se perkelettä, että Suomi ei voi juhlia 100 (sata)- vuotista taivaltaan ilman että nämä teemat eivät nouse pöydälle? Satavuotias suomisisko ansaitsee jo sen, että suomalaiset jättävät ammoiset kalmot rauhaan ja eripuran tahallinen syyhkääminen jätetään vähemmälle.

Eripuran tahallinen ja tarkoituksellinen lietsonta on samaa kuin valjastaisi itsensä Kremlin vankkureiden eteen ja jahtaisi aasin lailla sitä porkkanaa, joka on siinä kepin päässä.

Mutta eipä mitään, sana on toki vapaa ja ymmärrän hyvin, ettei minun toivomukseni merkitse mitään muille kuin ehkä itselleni.
Älä nyt mulle kiukuttele. En minä mitään kapinalippuja heiluttele
 
Back
Top