Eli Suomen kohtalo 1917-1918 ratkesi viimeistään sillä hetkellä kun Kerenski lähti löttötuoheen ja piskuinen bolsevikki joukko otti vallan.
Jatkan tätä viipaletta vielä pienellä anekdootilla, koska parhaimmillaan tällainen ketju voi toimia yleissivistävänä.
Kerenskin muistelmia ei ilmeisesti yleisistä syistä käännetty suomeksi, mutta tuo "löttötuohi" oli myös... Suomi. Hän kertoo paenneensa Pietarista Hatsinaan marraskuussa ja sieltä edelleen henkilöautolla toiseen paikkaan. Hän siirtyi väärennettyjen papereiden kanssa 25. tammikuuta 1918 (muistelmissaan hän kirjoittaa 26.1., mutta siinä on luultavasti päivän virhe) Pietarin kautta
Helsinkiin ja piileskeli tuttaviensa luona siellä sekä Uudenmaan maaseudulla. Vasta maaliskuussa 1918, kun britit olivat Murmanskissa ja saksalaiset Ahvenanmaalla, Kerenski siirtyi edelleen väärennetyillä papereilla takaisin Pietariin ja sieltä junalla pohjoiseen. Hän siirtyi myöhemmin samana vuonna brittien avulla Englannin kautta Ranskaan.
Tiedetään, että Kerenski oli naamioituneena pitkään Hatsinan - Pihkovan alueella mutta hyvin vähän on pöyhitty Kerenskin omaa kertomusta siitä, että hän oli pari sisällissodan kuukautta Suomessa. Ylipäänsä hänen Suomen suhteestaan on vähemmän tietoa kuin jostain Leninistä. Vuoden 1945 jälkeen kun hoettiin Leninin nimeä, puistoja nimettiin ja patsaitakin taisi tulla.
Tuossa olisi silti tutkijalle työmaata. Näillä nimillä pääsisi alkuun: Wolter Stenbäck otti Kerenskin vastaan 25. tammikuuta Helsinkiin. Ensimmäinen pakopaikka löytyi arkkitehti Carl Frankenhauserin omistamasta Kullon kartanosta Porvoon eteläpuolelta. Sinne päästiin viime hetkellä, sillä seuraavana päivänä junaliikenne pysähtyi.
Kullon kartanossa oli muitakin henkilöitä mutta vain Stenbäck ja Frankenhauser rouvineen tiesivät, kuka oli tuo parrakas pakolainen. Seuraava siirtyminen oli Noijen Illbyn kartanoon, mutta sielläkin alkoi maa polttaa jalkojen alla. Punaisten edetessä hänet päätettiin siirtää Stenbäckin kotiin Helsinkiin, jossa hän venäjän taitoisena ei herättänyt epäluuloja punaisissa. Vasta maaliskuussa hän siirtyi pois ja vielä Pietarin kautta.
Kerenski pyöri Suomessa muutenkin ihan päntiönään jo vuosina 1916-1917, ensin Kauniaisissa parantolassa. Myöhemmin hän yritti pitää Suomen tuen ja myös suuriruhtinaskunnan vallankumoukseen liittyneiden joukkojen tuen. Syksyllä 1917 Kerenskin väliaikainen hallitus menetti lopullisesti valtansa Helsingissä, ja vallan otti "sotilaiden ja työläisten elin", aluekomitea, johtajanaan latvialaistyntyinen ylioppilas ja bolševikki Ivar Smilga.
Bolševikit pitivät tärkeänä, että suomalaiset sosialidemokraatit pystyisivät tarvittaessa estämään Kerenskille uskollisten joukkojen kuljetukset Suomesta Pietariin. Koska siirtojen estäminen ei olisi käynyt päinsä ilman aseita, bolshevikkien johtama Suomen aluekomitea päätti hankkia suomalaisille työläisille kiväärejä Tulan ja Siestarjoen asetehtailta. Tosiasiassa venäläiset Viipurin varuskunnassa estivät uskollisimpien kasakoiden matkan, mutta työväki oli saanut aseita.
Ivar Smilga oli keskeinen henkilö bolševikkien painostaessa marraskuussa 1917 sosialidemokraatteja omaan vallankumoukseensa. Hänet Neuvosto-Venäjän bolsut nimittivät täysivaltaiseksi diplomaattiseksi edustajaksi "punaiseen Suomeen". Smilga ymmärsi sitten paeta takaisin Pietariin ajoissa.
