Tuo on konkreettinen, tuntuva asia. Tokoin elintarvikelaki jäi tehottomaksi, koska käytännön päätökset tehtiin kaupungeissa ja kunnissa, joissa valtaa käyttivät varakkaimmat kuntalaiset.
Nälkä on otettava varteenotettavaksi muuttujaksi, vaikka kyse onkin ruokapulasta eikä nälänhädästä. Vuonna 1917 heinäkuun alusta lokakuun loppuun ravintokustannukset kaksinkertaistuivat ja voi maksoi 18 kertaa enemmän kuin ennen maailmasotaa.
Sotatilaukset ja linnoitustyöt loppuivat. Mitäs nyt Toivolan Jussi teki, kun aikaisemmin oli tehty afäärejä ja vallitöitä? Tässä kohden työläiset tietysti ikiaikaiseen tapaan vaativat lyhyempiä päiviä ja lisää palkkaa, kun hommia ei ollut ollenkaan. Kaupungeissa lakot olivat aluksi jopa kurinalaisia. Maatyöläisillä ei ollut niistä kokemusta, mutta intoa oli. Isännät kutsuivat apuun rikkureita. Peltojen laitamilla tapeltiin...
Oskari Tokoin johtama senaatti ehti huomata, että suomalaiset kiersivät kaikki säännöt: vastuu puuttui. Kun elintarvikkeille määrättiin ylärajoja, isännät vähensivät tuotantoaan tai kävivät salakauppaa. Siitäkin seurasi vähän samanlainen tilanne kuin Steinbeckin Vihan hedelmissä.
Oskari Tokoista oli tullut Suomen ensimmäinen parlamentaarisin periaattein toimineen hallituksen pääministeri, ja maailman ensimmäinen sosialistipääministeri, ja tehtävä oli miltei mahdoton. Muutostyön tarve "ryssälän" jäljiltä oli valtava, radikaaleille Tokoi oli liian kesy, ja nopeimmin muutosta hinkui työväestö, joka tosiaan keksi, että juuri kun maassa kaikki maltti olisi tarpeen, mepä ei suostuta mihinkään, vaan mennään lakkoon! Tässä en muuten näe muutosta tapahtuneen sadassakaan vuodessa.
Tokoin senaatin hajoamisen ainakin väitetään hermostuttaneen työväestön oikein kunnolla. Ehkä agitaattorit levittivät sanaa, että porvarit juonittelivat sen nurin. Voi olla, että tämäkin tulkinta on saanut Linnan fiktiosta ylimääräistä buustia, siitä saa sellaisen petos-draaman ketterästi. Ja kyllähän kesällä 1917 sosialistit pyrkivät itsenäistymään enemmän kuin porvarit mutta takana viritteli "Vileeni" jo verkkoaan...
Aikalaisen silmin on helppo ymmärtää, miten se menee eli kun norsunluutornista tulee katutasolle, homma kirkastuu. Oletetaan että olet helsinkiläinen tarmokas ja isänmaallinen nuori mies kesällä 1917. Miliisit ovat lakossa, kaduilla on turvatonta ja perheesi pelkää liikkua eikä kolmeen päivään ole saatu leipää. Jonkun pitäisi jonottaa, mutta kadulla tapellaan. Mitä teet? Liityt vapaaehtoiseen järjestyskaartiin, joka alkaa partioida.
Lopella taas Elmo Kailan -henkisten aktivistien suojeluskuntaan liittyi jopa työväenyhdistyksen väkeä tavallaan samoin perustein mutta lähinnä maatalouden levottomuuksien vuoksi.
Tiedänpä yhdenkin tyypin, joka ehti perustaa paikkakunnalleen sekä työväenyhdistyksen maailmansodan alkupäivinä että suojeluskunnan vuonna 1917. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä, kun menee sinne maan pinnalle.
yle.fi
