Afganistan

Laitetaanpa vanhempi kirja-arvostelu Afganistanin ja Pakistanin yhteyksistä.

Suosittelen lämpimästi:

Shahzad, Syed Saleem: Kuoleman sisäpiiri. Into 2014.

Shahzad oli pakistanilainen journalisti, jonka ilmeisesti ISI (Pakistanin tiedustelu) kaappasi, kidutti ja tappoi. Hän oli harras muslimi, joka pääsi tutustumaan Afganistanin ja Pakistanin äärimuslimien johtajistoon.

Teos on mielenkiintoinen kurkistus Talebanin ja Al-Qaidan taustoihin ja toimintaan. Sinänsä tuttua on sekä järjestöjen alkuvaiheet Afganistanin ensimmäisen (1979 alkaen) sodan aikaan että niiden ideologinen tausta. Näitä molempia käsitellään tavalla, joka on samalla melko yksityiskohtainen että sujuva. Silti välillä namedroppingia tulee sen verran, että välillä yksinkertaisesti jätin osan nimistä huomiotta ja keskityin pelkästään seuraamaan punaista lankaa.

Kaikkein mielenkiintoisimmat pointit kirjassa olivat mielestäni:
1) Al-Qaida pelaa oikeasti isoilla panoksilla ja on huomattavasti organisoidumpi, kuin joskus annetaan ymmärtää. Hyviä huomioita olivat Afganistanin sijainti sisämaassa ja pyrkimys katkaista huoltoreitti Pakistanista. Kova, mutta sinänsä uskottava oli väite, että Somalian merirosvot osaltaan olisivat osa Al-Qaidan pyrkimyksiä häiritä tai jopa katkaista läntisten armeijoiden huoltoreittiä Afganistaniin.
2) Pakistanin sisäinen skitsofrenia toisaalta muslimivaltiona toisaalta USA:n liitolaisena. Teoksen paljastusten nojalla ISI:n varoitukset (ja todennäköinen murha) eivät ole mikään ihme.
3) Al-Qaidan totaalinen irrationaalisuus (rationaalinen länsimaisen lipilaarin silmin). Tavoitteena tällä porukalla ja heidän ideologisilla esikuvillaan on alusta lähtien ollut USA:n vetäminen sotaan Afganistanissa ja Pakistanissa. Syynä tähän on se, että ei-muslimi valtiot (USA ja Eurooppa etunenässä) ovat Saatanasta, koska eivät ole muslimeja. Lisäksi kaikki muslimivaltiot ovat Saatanasta, koska eivät elä "puhtaassa" islamissa (kuka sen sitten määrittääkään) ja koska ne ovat USA:n kavereita. Myös kaikki muslimit, jotka eivät elä kuten jotkut tietyt saarnamiehet määräävät, ovat korpinruokaa. Profeetta on sanonut, että kun Afganistanin ja Pakistanin alueen taistelut saavuttavat riittävän saturaation, Mahdi tulee ja puhdistaa Maailman ja tekee siitä kivan paikan, kun vain oikein uskovat muslimit ovat jäljellä ja sittenpä se Tuomiopäivä voi jo tullakin.
4) Shahzad oli ihan oikea muslimi ja todellakin asui alueella, eikä ollut vain keräämässä aineistoa paljastuskirjaansa varten. Hän tiesi tekevänsä hommaa henkensä uhalla, sekä "sissien" että erinäisten väkivaltakoneistojen paineessa.

Ei kaikkein helppolukuisin, mutta ehdottoman mielenkiintoinen opus.

Syed Saleem Shahzadin kirja avaa aika hyvin sitä, miten Pakistan ja Afganistan punoutuvat yhteen.
 
Kyllä. Moni ei tiedä mutta, 90-luvulla talitinteillä oli ilmavoimat ja taisivat pakottaa venäläisen lentokoneen laskeutumaan Kandahariin. Pitivät venäläisiä pantivankeina lähes vuoden ja ehdoiksi vaativat venäläisiä vapauttamaan afgaani vankit jotka on vangittu Venäjällä.

Veli venäläinen ihmeissään kävi kaikki vankilat läpi jospa jostain löytyisi afgaani vanki vapautettavaksi, mutta eipä löytynyt. Ilmoittivat tästä talitinteille jotka eivät uskoneet ja pitivät venäläiset vangittuina. Lopulta nämä venäläiset pääsivät onnekseen pakenemaan, mutta kyllä talitinteiltä munaa ja osaamista löytyy.

Ihan varmasti löytyy munaa ja taistelutahdon lisäksi myös taistelutaitoja. Eivät ole viimeisen päälle trimmattua valiojoukkoa eivätkä ymmärrä modernista sodankäynnistä hevon paskaakaan mutta ne ovat omassa ympäristössään ihan riittävän vaarallinen vastustaja.
 
Itse oikeastaan suhtaudun tuohon koko A-maan tilanteeseen kieltämättä aika kylmän analyyttisesti vaikka todellisuudessa kyse on ihmiselämistä ja elämästä josta tuossakin konfliktissa monen osalta päätetään suorasti ja epäsuorasti.

Eniten jää itselläkin kuitenkin mieleen korpeamaan juuri naisten ja tyttöjen asema tuolla. Käsittääkseni meidän kontribuutiomme tuohon ISAF-operaatioon yritti ainakin parantaa eri maakuntien alueiden koulujen "varustelutasoa" infrastruktuurin ohella ja turvata siviilikriisinhallinnan keinoin mm. CIMIC-toiminnalla tuonne jollakin tavoin parempaa elämää monelle. Nyt se kaikki on aikamoisen uhan alla ja pelkäänpä että humanitaarinen katastrofi toteutuu.

Kylmä tosiasia on myös se että suurin osa maailman maista taitaa olla eri tasoisia "Afganistaneja" käytännössä myöskin. Tällainen kaaos ja jatkuva sisällissota kansanmurhineen on enemmän tai vähemmän päällä tietyissä osin maapalloa koko ajan. Ei tämä siis sikäli mitään uutta ole, mutta se tietysti tuo tähän konfliktiin ja sen seuraamiseen aivan uuden ulottuvuuden kun länsimaat olivat niin pitkään mukana tässä ja sen eskaloinnissa että voidaan tosiaan puhua ainakin yhden sukupolven omasta Vietnam-kokemuksesta moninkin paikoin.



Kuten tässä ketjussa ollaan todettu niin useasti tulee Vietnam-fiilikset tätä konfliktia seuratessa ja tuollaisen anteeksipyytelevän artikkelin Jenkkien upseerilta olisi voinut tosiaan kirjoitella samoin sanankääntein tuohonkin konfliktiin soveltuvaksi.

Mielestäni tuolla tyypillä on hyvinkin holhoava asenne tuota ANA:n porukkaa kohtaan ja näyttää sivuuttavan täysin sen että koko ANA näytti olevan keinotekoinen Jenkkien rahoittama palkka-armeija sellaisen hallinnon palveluksessa jolla ei ollut juurikaan tukea Kabulin ulkopuolella. Lisäksi hallinto on ja oli äärimmäisen korruptoitunut kuten oli tuo ANA:kin. Pyramidihuijaustahan tuossa toteutettiin vaikka tietysti joitain onnistumisia koettiinkin.



Niin, korruptio noissakin muodoissaan on tuolla maan tapa ja vieläpä sellainen joka oli äärimmäisen helppoa toteuttaa ympäriinsä rahaa syytävien Jenkkien ja muiden länsimaalaisten myötävaikutuksella. Ei tuollaisia juttuja todellakaan ratkota hetkessä jos koskaan kun ottaa huomioon noiden maiden kulttuurit.
Irakista vain se pikkujuttu liittyen niihin rahakuljetuksiin. Tämä 6,6 miljardia $ käteistä kateissa, on mielestäni hienoimpia. Joissain nettilinkeissä puhuttiin kaikkiaan jopa 40 mrd$, mutta en jaksanut perehtyä. Tuskin Afganistanissa paljon kummempaa on ollut.

Jopa suomalaiset osasivat ennen talvisotaa merkitä ylös Neuvostoliiton suurlähetystöjen ostamien Suomen setelien tunnistenumerot ja niiden perusteella saatiinkin vakoojia aika hyvällä prosentilla kiinni. Ei sitten jenkeille tullut mieleen tämmöisten antiikkisten menetelmien käyttö?
 


kuukkelin läpi:

Afganistanin ei tarvinnut päättyä tällä tavalla
Peruutuksestamme ei ole pulaa selityksistä ja perusteluista. Ne ovat myyttejä.

Paul Miller Aug 13. elokuuta


Huimaavaa vauhtia Taleban on vallannut viime viikolla kymmenkunta maakunnan pääkaupunkia eri puolilla Afganistania. Torstaina militantit valtasivat Heratin, maan kolmanneksi suurimman kaupungin, jonka maine on suhteellisen kaupunkilainen ja voimakkaasti vastenmielinen Talebanin jihadistisen vision suhteen. Yhdysvaltain tiedustelupalvelun arvioiden mukaan Kabul saattaa pudota 90 päivän kuluessa Yhdysvaltojen vetäytymisestä.

Afganistanin romahtamisen jälkeen ei ole pulaa selityksistä, perusteluista ja suorasta myytistä, jotka ovat Bidenin hallinnon kannustamia. Yleisimpiä: Tämä oli väistämätöntä. Yhdysvaltojen läsnäolo oli kestämätöntä, kriitikot sanovat. Hallinto oli mukana vuoden 2020 rauhansopimuksessa Talebanin kanssa. Jos Yhdysvallat olisi hylännyt sopimuksen, Taleban olisi aloittanut hyökkäyksen ja jatkanut Yhdysvaltojen joukkojen tappamista.

Ja mitä varten? Annoimme sille parhaamme 20 vuoden ajan, he sanovat todistaen, että tehtävä oli käytännössä mahdoton. Nopea romahdus vain osoittaa, että emme koskaan tule menestymään riippumatta siitä, kuinka kauan olimme. Saavutimme tärkeimmän asian: Osama bin Laden on kuollut. Afganistanien on johdettava omaa maataan. Emme voi jäädä sinne ikuisesti, meidän ei pitäisi yrittää rakentaa kansakuntaa, ja voimme pitää silmällä al-Qaidaa kaukaa varmistaaksemme, etteivät ne uhkaa meitä.

Pinnalla nämä selitykset muodostavat vakuuttavan asian. Se on myös lohduttava tapaus, koska se pesee kädet vastuusta siitä, mitä on tapahtumassa. Humanitaarisen katastrofin edetessä-kun afganistanilaiset naiset joutuvat Talebanin ainutlaatuisen julman tyrannian alaisuuteen, kun hazarat ja šiitit pakenevat Talebanin lähes kansanmurhista sortoa uskonnollisiin toisinajattelijoihin-voimme sanoa itsellemme: "Emme olisi voineet tehdä mitään."

Nämä myytit toimivat jälkikäteen selityksenä siitä, että me - maailman tehokkain kansakunta - olimme itse asiassa koko ajan voimattomia. On käynyt ilmi, että emme epäonnistuneet huonojen päätösten, strategisen epäpätevyyden tai moraalisen likinäköisyyden vuoksi. Epäonnistuimme, koska kukaan ei olisi voinut menestyä, koska tehtävä oli luonnostaan mahdoton. Mikään oivallus, joukkojen nousu tai Marshall-suunnitelman tason jälleenrakennusapu ei olisi voinut vaikuttaa.

Mikään näistä ei tietenkään ole totta. Myytit ovat juuri sitä: myyttejä. Yhdysvaltojen läsnäolo Afganistanissa viime vuosina oli pieni - vain 2 500 sotilasta ennen lopullisen vetäytymisen alkua. Se oli loputtomasti kestävää. Ei ole puhuttava merkittävästä sodanvastaisesta liikkeestä, ei ole sisäpoliittista painostusta vetäytyä, eivätkä vaalit ole riippuvaisia Yhdysvaltain Afganistan -politiikasta.

Yhdysvaltain joukkojen riskit Afganistanissa olivat pienet, ja alhainen uhrimäärä ei kuulu vuoden 2020 rauhansopimukseen. Vain 66 Yhdysvaltain henkilöstöä on kuollut toiminnassa vuoden 2014 jälkeen, alle yksi kuukaudessa lähes seitsemän vuoden ajan. Tämä ei tarkoita yksittäisten sotilaiden menetysten valottamista, vaan historiallisen näkökulman tunnustamista, että Afganistanin konflikti on hyvin pieni ja Yhdysvaltain maavoimat eivät ole osallistuneet suureen määrään suoriin taisteluihin vuosiin.

Yhdysvaltain Afganistanin operaatio saavutti tärkeitä saavutuksia. Afganistanista tai Pakistanista ei ole järjestetty suuria kansainvälisiä terrori-iskuja vuoden 2001 jälkeen. Afganistanin kansa tukee laajalti maan uutta perustuslakia. Afganistanin talous kasvoi tasaisesti. Lähes kaikilla inhimillisen kehityksen mittareilla afgaanit voivat nykyään paremmin kuin 20 vuotta sitten. Interventio ei ollut ehdoton epäonnistuminen - paitsi että monet näistä menestyksistä todennäköisesti purkautuvat Afganistanin armeijan romahtamisen myötä.

Afganistanin armeijan nopea romahtaminen viime viikkoina ei ollut väistämätöntä eikä se ole merkki siitä, että operaatio oli aina tuomittu, emmekä olisi koskaan onnistuneet. Olimme edistyneet hitaasti ja sopivasti uuden Afganistanin turvallisuusjoukon rakentamisessa tyhjästä. Vuonna 2021 se oli parempi kuin vuonna 2001, koska vuonna 2001 sitä ei ollut olemassa. Se oli parempi kuin se oli vuonna 2006 - koska saksalaiset, britit ja YK, jotka olivat ottaneet vastuun uuden armeijan ja poliisin kouluttamisesta, hukkasivat viisi vuotta tekemättä käytännössä mitään.

Yhdysvallat otti haltuunsa ja kootti yhteen taisteluvoimat vuoteen 2010 mennessä, joka on menettänyt kymmeniä tuhansia sotilaita pitäen Talebanin loitolla viime vuosikymmenen ajan. Afganistanin armeija oli tänä vuonna jälleen parempi kuin aiemmin, mutta puolustusministeriö kertoi totuudenmukaisesti vuosi toisensa jälkeen, ettei se ole vielä valmis täysin itsenäisiin operaatioihin.

Afganistanin armeijan romahtaminen tänä kesänä on masentavaa kaikille, jotka ovat katsoneet tai osallistuneet sotaan. Historioitsijat kertovat meille koko tarinan vuosikymmenien päästä, mutta varmasti presidentti Bidenin ilmoitus täydellisestä vetäytymisestä - kun kaikki, mukaan lukien Yhdysvaltain puolustusministeriö, tiesivät, että Afganistanin armeija ei ollut vielä valmis seisomaan riippumattomana kansainvälisestä avusta - oli lamauttava vaikuttaa Afganistanin joukkojen moraaliin.

Jotkut amerikkalaiset pilkkaavat nyt Afganistanin joukkojen oletettua tahdonvoiman puutetta, isänmaallisuutta tai karkeutta - mutta harkitse, jos tiedät, että armeijasi ei yksinkertaisesti ole valmis voittamaan tulevaa taistelua, miksi taistella? Se on yksilöllisesti järkevä päätös pelastaa henkesi taistelematta, päätös, joka kerrottuna häviää sodan.

Vastakohta on helppo kuvitella: Jos Yhdysvallat olisi säilyttänyt pienen läsnäolonsa (ehkä hieman suurempi kuin Trump jätti jälkeensä), se olisi voinut pitää Afganistanin armeijan kentällä loputtomiin, antaen aikaa ja tilaa Kabulin poliittiselle tilanteelle Selvitä itsensä, jotta uusi neuvottelukierros tehostetaan Talebania vastaan ja jälleenrakentaminen ja kehittäminen jatkuvat.

Kriitikot voivat valittaa, että "emme voi jäädä ikuisesti". Ehkä, mutta olisimme voineet jäädä tarpeeksi kauan, jotta sotilaallinen läsnäolo muuttuisi hyvin vähitellen lähes rauhan ajan käyttöönottoon. Sotilaallinen läsnäolo oli jälleen pieni, vähäriskinen ja suhteellisen edullinen.

Ja meidän olisi pitänyt jäädä, koska tehtävä ei ole ohi. Vaikka bin Laden on kuollut, al-Qaida ei ole, ja yhdessä Islamilaisen valtion ja murhaajan rivin kopioivien jihadistien kanssa se on melkein varmasti saamassa turvapaikan Afganistaniin ja Pakistaniin liittolaisten romahtamisen jälkeen. Läsnäolomme viimeisten 20 vuoden aikana on pitänyt jihadistit pakenemassa, piilossa ja keskittynyt välttämään ilmaiskuja ja erikoisjoukkoja. Heillä on nyt tilaa hengittää, mikä tarkoittaa tilaa suunnitella, rekrytoida, kouluttaa ja varainhankintaa.

Myytit Afganistanin romahtamisesta - siitä, että olimme itse asiassa voimattomia ja tehtävä oli aina väistämättä tuomittu - kieltävät Yhdysvaltojen viraston todellisuuden. Päättäjämme tekivät erityisiä strategisia väärinkäytöksiä, jotka aiheuttivat suoraa, vältettävää haittaa, mukaan lukien Bushin kevyt jalanjälki, Obaman vetäytymisaikataulu, Trumpin rauhansopimus ja Bidenin selittämätön vetäytyminen, joista jokainen pahensi huonoa tilannetta. Nämä päätökset tekivät poliitikot, jotka Yhdysvaltojen äänestäjät valitsivat ja jotka olivat heille vastuussa, jotka jättivät suurelta osin huomiotta sodan ja mahdollistivat päätöksentekijöiden strategisen sekoittamisen kahden vuosikymmenen ajan.

Siksi Bidenin väite, jonka mukaan afganistanilaisten on vain otettava vastuu omasta maastaan, on niin väärä. Hän käskee hukkuvan miehen ottamaan vastuun uimisesta samalla kun hän kelaa pelastuslaitetta, johon mies oli tarttunut. Hän yliarvioi afganistanilaisten kykyä taistella yksin ja minimoi amerikkalaisen vastuun kriisistä, jonka keskellä me hylkäämme heidät - samalla kun saarnaa rauhoittavaa myyttiä, että emme olisi voineet tehdä mitään. Monet amerikkalaiset haluavat uskoa häntä, koska emotionaalisesti ja kognitiivisesti on paljon helpompaa uskoa voimattomuutemme myyttiin kuin oman typeryytemme ja moraalisen pelkuruutemme todellisuuteen.

Paul D.Miller on Georgetownin yliopiston kansainvälisten asioiden käytännön professori. Hän toimi Afganistanin ja Pakistanin johtajana presidenttien George W. Bushin ja Barack Obaman kansallisen turvallisuusneuvoston henkilöstössä. Hän on Afganistanin sodan veteraani. Hänen viimeisin kirja on Just War and Ordered Liberty.
 
Ihan varmasti löytyy munaa ja taistelutahdon lisäksi myös taistelutaitoja. Eivät ole viimeisen päälle trimmattua valiojoukkoa eivätkä ymmärrä modernista sodankäynnistä hevon paskaakaan mutta ne ovat omassa ympäristössään ihan riittävän vaarallinen vastustaja.
Näin on, eikä heidän tarvitse kun pärjätä omassa ympäristössään, eiköhän Afganistan riitä talitinteille. Pakistan ja muut sukulaiskansat sitten pitävät rajojaan auki niin sukuloimaan jos on tarvetta.
 
Näin on, eikä heidän tarvitse kun pärjätä omassa ympäristössään, eiköhän Afganistan riitä talitinteille. Pakistan ja muut sukulaiskansat sitten pitävät rajojaan auki niin sukuloimaan jos on tarvetta.

Talibanit ovat nurkkakuntaista sakkia. Eivät ne ole kuin Isis joka valloittasi vaikka koko maailman jos siihen kykenisi.
 
Talibanit ovat nurkkakuntaista sakkia. Eivät ne ole kuin Isis joka valloittasi vaikka koko maailman jos siihen kykenisi.

Mitä ne koko maailmalla tekisi. Ei taida kuulua pashtujen, hazaroiden, tajikien ja uzbekejen kulttuuriin sellainen. Persilaisia on sen verran vähän ettei heitä lasketa ja muutenkin aika rauhallista sakkia. Muslimimaailmassa kaiken pahan alku ja juuri ovat arabit jotka ovat hyvin sotaisia ja valloitushalukkaita, mutta tieto ja taito sellaiseen onneksi puuttuu.
 
Twitter maailman mukaan talitintit aikovat suorittaa ensimmäisen joukkomurhansa ja yllätys yllätys ensimmäinen arpa osuu......ISKP!!!! Onneksi olkoon heidän jäsenilleen toivottavasti nauttivat oloistaan.
 
Saattaa tulla yllätyksenä sinulle mutta talitintit ovat samaa porukkaa jotka asuttavat Irania, Pakistania jne joten jos pakistanilaiset ja iranilaiset ovat etevää porukkaa niin ovat heidän talitintti serkkunsakin. Ja serkut myös opettavat toinen toisiaan.
Irani on shia islamilainen teokratia. Eivät ole mitään parhaita kavereita sunni talibanien kanssa. Iran kaiketi jopa auttoi Pohjoisen liittoa talibania vastaan.

Tämän perusteella epäilen ettei Iranista ole ihan ensimmäisenä lähdössä lentokonemekaanikkoja varaosien kanssa jeesaamaan talibaneja. Pakistanista saattaa kyllä lähteä apua.
 
Irani on shia islamilainen teokratia. Eivät ole mitään parhaita kavereita sunni talibanien kanssa. Iran kaiketi jopa auttoi Pohjoisen liittoa talibania vastaan.

Tämän perusteella epäilen ettei Iranista ole ihan ensimmäisenä lähdössä lentokonemekaanikkoja varaosien kanssa jeesaamaan talibaneja. Pakistanista saattaa kyllä lähteä apua.

Maailma muuttuu ystäväiseni. Iran taitaa olla tällä kertaa ensimmäisiä maita jotka tunnustaa talitintit. Olivathan he viime kuussa Teheranissa vierailemassa. Joten kyllä sieltäkin voi mekaanikkoja tulla.

Sunni-shiia asetelma taas on vähän liioteltu, ei ne toisiaan niin paljon vihaa kun mitä annetaaan ymmärtää.
 

Presidentti Joe Bidenin julkilausuma Afganistanista
14. ELOKUUTA 2021

LAUSUNNOT JA TIEDOTTEET
Viime päivinä olen ollut läheisessä yhteydessä kansalliseen turvallisuusjoukkueeseeni antaakseni heille ohjeita siitä, miten suojella etujamme ja arvojamme, kun lopetamme sotilasoperaation Afganistanissa.

Ensinnäkin diplomaattisten, sotilas- ja tiedusteluryhmiemme suositusten perusteella olen valtuuttanut noin 5000 Yhdysvaltain joukon lähettämisen varmistaaksemme, että voimme saada järjestettyä ja turvallista Yhdysvaltain henkilöstön ja muun liittoutuneiden henkilöstön vetämistä sekä järjestystä ja turvallisuutta Afganistanin evakuointi, joka auttoi joukkojamme operaation aikana, ja ne, jotka olivat erityisen vaarassa Talebanin etenemisestä.

Toiseksi olen määrännyt asevoimamme ja tiedustelupalvelumme varmistamaan, että säilytämme valmiudet ja valppauden puuttua Afganistanin tuleviin terroriuhkiin.

Kolmanneksi olen kehottanut ulkoministeriä tukemaan presidentti Ghania ja muita Afganistanin johtajia heidän pyrkiessään estämään verenvuodatuksen ja pyrkimään poliittiseen ratkaisuun. Sihteeri Blinken on myös yhteydessä tärkeimpiin alueellisiin sidosryhmiin.

Neljänneksi, olemme välittäneet Talebanin edustajille Dohassa taistelukomentajamme välityksellä, että kaikki heidän Afganistanin kentällä toteuttamansa toimet, jotka vaarantavat Yhdysvaltain henkilöstön tai operaatiomme siellä, kohtaavat nopean ja vahvan Yhdysvaltain armeijan vastaus.

Viidenneksi, olen asettanut suurlähettiläs Tracey Jacobsonin vastuuseen koko hallituksen pyrkimyksistä käsitellä, kuljettaa ja siirtää Afganistanin erityismuuttajaviisumin hakijoita ja muita Afganistanin liittolaisia. Sydämemme koskee rohkeita afganistanilaisia miehiä ja naisia, jotka ovat nyt vaarassa. Työskentelemme evakuoidaksemme tuhansia asiaamme auttaneita ja heidän perheitään.

Sitä aiomme tehdä. Kerro nyt selkeästi, miten olemme tänne tulleet.

Amerikka meni Afganistaniin 20 vuotta sitten voittaakseen joukot, jotka hyökkäsivät maahan 11. syyskuuta. Tämä operaatio johti Osama bin Ladenin kuolemaan yli kymmenen vuotta sitten ja al -Qaidan tuhoutumiseen. Ja kuitenkin, kymmenen vuotta myöhemmin, kun minusta tuli presidentti, pieni joukko Yhdysvaltain joukkoja pysyi edelleen kentällä, vahingoittamalla tavalla, ja uhkaava määräaika niiden vetämiselle tai takaisin aloittamiselle.

Maamme 20 Afganistanin sodassa vietetyn vuoden aikana Amerikka on lähettänyt hienoimmat nuoret miehet ja naiset, investoinut lähes 1 biljoonaa dollaria, kouluttanut yli 300 000 afganistanilaista sotilasta ja poliisia, varustanut heidät uusimmalla sotilasvälineellä ja säilyttänyt ilmavoimat osana Yhdysvaltojen historian pisintä sotaa. Vielä yksi vuosi tai viisi vuotta Yhdysvaltojen armeijan läsnäolosta ei olisi vaikuttanut, jos Afganistanin armeija ei voi tai ei pidä omaa maata. Ja loputon amerikkalainen läsnäolo toisen maan sisällissodan keskellä ei ollut minulle hyväksyttävää.

Kun tulin virkaan, perin edeltäjäni leikkaaman sopimuksen - josta hän kutsui Talebanin keskustelemaan Camp Davidissa 9.9.2019 aattona -, joka jätti Talebanin sotilaallisesti vahvimpaan asemaan vuodesta 2001 ja määräsi toukokuun Yhdysvaltain joukkojen määräaika 1, 2021. Vähän ennen virkaansa lähtöä hän myös vähensi Yhdysvaltain joukkoja vähintään 2500: een. Siksi, kun minusta tuli presidentti, minulla oli valinta - jatka sopimusta ja lyhennä sitä lyhyesti, jotta saamme joukkomme ja liittolaisemme joukot turvallisesti ulos, tai lisäämme läsnäoloamme ja lähetämme lisää amerikkalaisia joukkoja taistelemaan jälleen toisessa maan sisällissota. Olin neljäs presidentti, joka johti amerikkalaisten joukkojen läsnäoloa Afganistanissa - kaksi republikaania ja kaksi demokraattia. En antaisi enkä aio siirtää tätä sotaa viidennelle.

###
 
Jenkkien perimmäinen ongelma on tosiaan demokratian tuputtaminen kehitysmaihin eikä se taida siitä mihinkään muuttua.
Toimiva keino näiden valtioiden "rauhoittamiseksi" olisi yksinvaltiaiden luominen tyyliin Assad, El-Sisi jne... :devilish:
 
Taliban tunnetaan julmista teloituksista ja naisten aseman heikentämisestä. Liike ilmoittaa muuttaneensa toimintatapojaan, mutta tiedot väkivallan uhreista kertovat toista tarinaa.

Jotain ulkoista on kuitenkin muuttunut.

Taliban-taistelijoiden tunnusmerkkejä ovat turbaanit ja pitkä parta. 2000-luvun asuun kuuluvat myös Pakistanissa valmistetut, varrelliset kelta-vihreä-valkoiset Cheetahs-lenkkitossut, joiden menekkiä Pakistanin ja Afganistanin raja-alueen basaareissa kuvataan valtaisaksi. Kenkäindeksillä mitaten, liikkeen asema on siis vahvistumassa.


 
Viimeksi muokattu:
Jenkkien perimmäinen ongelma on tosiaan demokratian tuputtaminen kehitysmaihin eikä se taida siitä mihinkään muuttua.
Toimiva keino näiden valtioiden "rauhoittamiseksi" olisi yksinvaltiaiden luominen tyyliin Assad, El-Sisi jne... :devilish:
Juu, diktaattorit tosiaan pystyvät pitämään melkoisia hiekkalinnoja kasassa. Tosin sitten USA tulee poistamaan sen diktaattorin...
 
Talibanien track record ilmavoimien suhteen on suorastaan kelvoton. Kun Taliban oli vakiinnuttanut valtansa 1990-luvun lopulla, heillä oli 5 MiG-21MF:ää, 10 Su-22:sta, 6 Mi-8:a, 5 Mi-35:a ja n. 50 kuljetuskonetta. Kun liittoutuneet hyökkäsivät 2001, Talibaneilla oli jäljellä muutama toimintakuntoinen helikopteri. Se siitä Pakistanin veljesavusta.
 
En usko.

Kiinalaiset toimivat USA:ta taitavammin kehitysmaissa.

Veikkaan että käy näin:

1. Kiina rakentaa velaksi omia tarpeitaan palvelevaa logistiikkaverkostoa Afganistaniin päin ja sen sisälle.

2. Kiina saa rannikolta oman sotasatamansa rakentamiseen. Tieverkosto ulotetaan sinne.

3. Kiina käynnistää yhteishankkeina kaivosyhtiöitä. Osaaminen ja osaava työvoima + laitteet Kiinasta. Hanttiduunarit ja poseerauspomot afgaaneista.

4. Kiina käynnistää yhteishankkeina malminjalostukseen sopivia laitoksia. Edellinen kaava.

5. Kiina aloittaa kalateollisuuteen liittyvää toimintaa Afganistanissa.

6. Kurinpito ja poseeraaminen on afgaanien käsissä. Kiina ohjaa korruption avulla kurinpitäjiä.
Afganistanilla ei ole merenrantaa joten satama taitaa jäädä rakentamatta, niitä ja vastaavia rakennellaan vain EU tukiaisilla Euroopassa :) mutta maaraja Kiinan kanssa on kylläkin. Aassa on myös monia harvinaisia metalleja joita Kiina tarvitsee, ja jotka sille itseasiassa kuuluvatkin äsken löytyneen pingpong - dynastian aikaisen Kartan mukaan. joten se selittää kiinnostuksen. Kiinan johto on luultavasti pannut merkille länsimaiden voittoisan kolmoistragedian Saigon, Mogadishu, Kabul ja pyrkinee toimimaan toisin, aivan toisin.

Välillä yleensä sotahommat saati poliittiset menestystarinat eivät vain mene aivan kuten korskeat fasaanikaulat ja maailman taitavimmat poliitikot kartoille ja talutetuille mediassa piirtelivät joten se että Kiinakin juuttuisi sinne perinteiseen maasotaan vuosiksi ei olisi minulle mikään kaikkein suurin ihme. Kohtapa tuon näemme. Meidänkin rahojen heittäminen hukkaan ja talibaaliseivästäjäsekopäille on kuitenkin kiistaton tosiasia mutta nyt: napakka potku ja putputputler mopo käymään! TIETENKIN meidän poliittisen johdon typeryys ja tiettyjen tahojen korruptoiva kiitollisuus osinkojen irrotessa on putten vika! Kommonisteille tämä on vieläkin helpompaa: kaikki paha on meidän suomalaisten ja länsimaalaisten vikaa nyt, aina ja iankaikkisesti! Ja Trumpin!!
 
Back
Top