Ah niin ihana 80-luku?

AKE-ukki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#3
Ja Sandra. Oikea live bimbo. Samatha lievä pettymys kun siirtyi hmmm "toiseen leiriin";)
 

AKE-ukki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#5
Juu ja silloin oli tuo pöyhkeä hiusmuoti. Niin naisilla kuin miehilläkin. Ehkäpä naiset silloin pukeutui naisellisemmin kuin nykyään?
Miami vice oli kova sana, se vaikutti vaatemuotiin.
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#7
Silloin kun maailma oli tietämättämme ydinsodan partaalla vuonna 1983, minä kuuntelin... no Toto, David Bowie, The Police, Men At Work, The Eurythmics (Annie Lennox), Duranb Duran ja mitä niitä oli. Ostin vm 1971 Toyota Corollan, kaamean ruman ja sinapinvärisen. Ratissa oli pari kierrosta klappia mutta kyllä silläkin sai saattokeikkaa.

Dire Straitsin kappaleista tanssittiin Twisting by the pool ja sitten haluttiin hitaita.

Armeija siinä pilasi sen vaiheen.

Vuosikymmenen lopusta muistan, kun tosiaan sitä rahaa oli joillakin. Ei minulla ollut, olin duunari enkä edes kouluttautunut vielä. Asuntoja ostivat isolla lainalla ja sanoivat minulle, "sinä olet jäänyt junasta jo aikoja sitten". Siihen aikaan aina jäätiin junasta, jos ei tehty kaikkea samalla tavalla kuin muut. No minä vanhanaikainen jäin junasta sille junttiasemalle, jossa ei ollut velkaa yhtään eikä konkurssia.

1989 asuin Espoon Westendissä vähän aikaa. Kapakassa kaksi humalaista riiteli siitä, kumpi on jotain. Toisella oli joku purjehdusklubin merkki ja toisella joku kerhosormus. Kumpikin teki konkan myöhemmin. Sillä toisella oli muskelivene ja Porsche. Kai ne joku realisoi, sillä ne veneet katosivat Suoimesta.
 

Rauhantekijä

Ylipäällikkö
#8
Ou jee...
Juuri kun oli 1980 selvitty Pat Benatarin "Hit me with your best shot" iskusta radiosoitossa, niin daami pläjäytti singleksi 1981 "Hell is for children". Albumin omistajat tietenkin saivat nauttia molemmat rokit samalta lätyltä.
Rock-mimmi edelleen vailla kaltaistaan. "Female voice of America 1984 " ...hot...hot...hot...





.
 

AKE-ukki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#9
Silloin omistin Lada Nivan! Kaverit nimesi sen UAZ Cabrioletiksi. Sen jousisto tuli koeponnistettua;). MTV tuli tutuksi muistatteko muuten Max Headroom:in? Silloin olin aloitteleva köyhä duunari. Työpaikka oli eikä velkaa... Genesis ja ZZ-top niitä ei voita mikään! Ei vieläkään.
Queen se oli jotain! Varsinkin Radio Ga Ga!

Juu ja ensimmäiset Kebab-paikat tuli! Laatu oli tosin parempi kuin nämä nykyiset...

 
Viimeksi muokattu:

Ingsoc

Ylipäällikkö
#10
Muistakaa, että AIDSin voi saada myös naisesta!

 

AKE-ukki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#11
 

Mikoyan

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#13
Silloin omistin Lada Nivan! Kaverit nimesi sen UAZ Cabrioletiksi. Sen jousisto tuli koeponnistettua;). MTV tuli tutuksi muistatteko muuten Max Headroom:in? Silloin olin aloitteleva köyhä duunari. Työpaikka oli eikä velkaa... Genesis ja ZZ-top niitä ei voita mikään! Ei vieläkään.
Queen se oli jotain! Varsinkin Radio Ga Ga!

Juu ja ensimmäiset Kebab-paikat tuli! Laatu oli tosin parempi kuin nämä nykyiset...

Meilläpä soitettiin Genesistä kotona ja naapurissa vielä ysärilläkin. Sittenmin olen perinyt nuo levyt. :)

 
Top