Aliupseeriliitto rauhallisen virkamieselon kannalla?

Erittäin hyvä kirjoitus jossa paneudutaan myös siihen perimmäiseen ongelmaan, poliittiseen päätöksentekoon, tai paremminkin sen puutteeseen.
Päättäjämme eivät ole uskaltaneet päättää, mutta onko johtavilta virkamiehiltä puuttunut yhtäläisesti uskallusta esittää päätettäväksi.

Maailma muuttuu ja maanpuolustuksen pitää muuttua mukana, ilman muutosta siitä tulee turhake.

Ihan varmasti PV:n henkilökunnasta löytyy henkilöitä jotka ovat juurikin noita virkamiehiä lokoisissa toimistoissaan, mutta uskon heitä löytyvän sekä upseereista, että alipuseereista.
 
Aliupseerilitto nyt on muutoinkin profiloitunut sellaiseksi räyhäkerhoksi, joka hakee vertaisiaan AKT:n ahtaajista tai joistakin muista avainaloista. Tosin sillä erolla, että Aliupseeriliitto räksyttää ilman lihaksia, näytöistä puhumattakaan.
 
En ota kantaa tuohon Liittojen väliseen ämmelöintiin. Mutta mielestäni Mashiri kyllä koskettelee niitä teemoja, joita itsekin "muistaakseni" olen koetellut koroittaa framille. Hän yrittää korostaa juuri sitä, että ns. sodankuva on myllerryksessä ja ei varmasti vieläkään tunneta julkisesti kaikkea niistä mahdollisuuksista, joita mm. Frunzessa on teenjuonnin lomassa kehitelty. Ja voe sitä päättämisen sietämätöntä keveyttä tai raskautta. Mashiri kuitenkin mielestäni jättää oman rälssinsä melko vähälle arvioinnille, joka tietysti sinällään on inhimillistä.
 
Keskeinen osa tätä Jamesin vuodatusta näyttää olevan iänikuinen politikointi sillä, että ulkomaan operaatioissa pitäisi päästä pois "kanttiinihommista" ja kaikkien viranhaltijoiden pitäisi myös yksimielisesti haluta sitä, vaikka edes kansan enemmistö ja poliittiset päättäjät eivät ole asiasta samaa mieltä. Tämän tyyppinen turhautuminen on periaatteellisella tasolla ymmärrettävää, koska Suomessa sotilasvirkamiehen työn sisältö ei syvän rauhan aikana käytännössä ole taistelua, verta ja kuviteltua kunniaa - tai edes aamusta iltaan metsässä kirmailua laukaus-laukaus-pum-sä-kuolit-enkä-kuollut huutaen, vaan arki on kohtalaisen rutiininomaista pakertamista, mitä voidaan hieman näkökulmasta riippuen myös mukaviksi virkamieshommiksi kutsua. Tämä on suomalaisen sotilasuran sisällöllinen tarjonta, vaikka yksittäisten ihmisten kysyntä voikin olla jotain muuta. Yli-innokkaimpien ei auta muuta kuin todeta syntyneensä väärässä maassa ja väärään aikaan. Kovin ikävää, mikäli tämä johtaa täysin turhaan katkeroitumiseen. Maanpuolustus on täyttänyt tehtävänsä onnistuneesti, mikäli sitä ei koskaan tositoimissa tarvita!

Suomen etuja puolustetaan Suomen rajojen sisällä ja ulkomailla. Vaikutuskeinot ovat kuitenkin monitasoisia ja hyväksi havaitun perinteisen linjan mukaisesti Suomen etujen puolustaminen ulkomailla tapahtuu ensisijaisesti aivan muilla keinoilla kuin sapelia kalistelemalla, kuten esimerkiksi diplomatian, politiikan, talouden kulttuurin, koulutuksen ja humanitäärisen avun keinoilla. Tässä työkaluvalikoiman kokonaisuudessa sotilaskomponentin tarkoituksenmukainen käyttö ulkomailla rajoittuu käytännössä niihin "kanttiinihommiin", mitkä ilmeisesti eivät kaikille innokkaimmille virkamiessotilaille näytä nyt riittävän. Laput silmillä on helppo katsoa vain "omaa juttuaan", jolloin kansakunnan etu saattaa helposti hämärtyä. Suomella ei ole suurvallan tai entisen siirtomaavallan geopoliittisia tai taloudellisia etuja puolustettavanaan.

Kansan enemmistölle Suomen nykyinen ulkopolitiikan ja puolustuspolitiikan linja on kuitenkin riittänyt jo vuosikymmenten ajan eikä ole juuri viitteitä, että kysyntä linjan muuttamiselle olisi merkittävästi kasvanut. On erinomaisen hieno asia, että olemme saaneet näinkin monta rauhan vuotta eikä ole mitään syytä luopua tästä. Monista puutteistaankin huolimatta Suomessa on näihin päiviin asti osattu tehdä aika hyvää politiikkaa ja valita viisaasti. Toivottavasti nykyisetkin haasteet voidaan ratkaista kunnialla ja kansakunnan etujen mukaisesti.

Seuraava kysymys onkin mielenkiintoinen ja kovin kovin subjektiivinen. Mitä tarkoittaa "sotiluus" (suomalainen sotilas), miten se määritellään, mitä tämän "sotiluuden" on tarkoitus sisältää ja mikä ylipäätään on suomalaisen sotilaan tehtävä? Tässä tapauksessa Jamesin mielipide "sotiluudesta" taitaa erota aika merkittävällä tavalla keskimääräisen suomalaisen mielipiteestä. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että kansan käsitys olisi väärä ja Jamesin käsitys ainoa oikea.
 
Keskeinen osa tätä Jamesin vuodatusta näyttää olevan iänikuinen politikointi sillä, että ulkomaan operaatioissa pitäisi päästä pois "kanttiinihommista" ja kaikkien viranhaltijoiden pitäisi myös yksimielisesti haluta sitä, vaikka edes kansan enemmistö ja poliittiset päättäjät eivät ole asiasta samaa mieltä. Tämän tyyppinen turhautuminen on periaatteellisella tasolla ymmärrettävää, koska Suomessa sotilasvirkamiehen työn sisältö ei syvän rauhan aikana käytännössä ole taistelua, verta ja kuviteltua kunniaa - tai edes aamusta iltaan metsässä kirmailua laukaus-laukaus-pum-sä-kuolit-enkä-kuollut huutaen, vaan arki on kohtalaisen rutiininomaista pakertamista, mitä voidaan hieman näkökulmasta riippuen myös mukaviksi virkamieshommiksi kutsua. Tämä on suomalaisen sotilasuran sisällöllinen tarjonta, vaikka yksittäisten ihmisten kysyntä voikin olla jotain muuta. Yli-innokkaimpien ei auta muuta kuin todeta syntyneensä väärässä maassa ja väärään aikaan. Kovin ikävää, mikäli tämä johtaa täysin turhaan katkeroitumiseen. Maanpuolustus on täyttänyt tehtävänsä onnistuneesti, mikäli sitä ei koskaan tositoimissa tarvita!

Suomen etuja puolustetaan Suomen rajojen sisällä ja ulkomailla. Vaikutuskeinot ovat kuitenkin monitasoisia ja hyväksi havaitun perinteisen linjan mukaisesti Suomen etujen puolustaminen ulkomailla tapahtuu ensisijaisesti aivan muilla keinoilla kuin sapelia kalistelemalla, kuten esimerkiksi diplomatian, politiikan, talouden kulttuurin, koulutuksen ja humanitäärisen avun keinoilla. Tässä työkaluvalikoiman kokonaisuudessa sotilaskomponentin tarkoituksenmukainen käyttö ulkomailla rajoittuu käytännössä niihin "kanttiinihommiin", mitkä ilmeisesti eivät kaikille innokkaimmille virkamiessotilaille näytä nyt riittävän. Laput silmillä on helppo katsoa vain "omaa juttuaan", jolloin kansakunnan etu saattaa helposti hämärtyä. Suomella ei ole suurvallan tai entisen siirtomaavallan geopoliittisia tai taloudellisia etuja puolustettavanaan.

Kansan enemmistölle Suomen nykyinen ulkopolitiikan ja puolustuspolitiikan linja on kuitenkin riittänyt jo vuosikymmenten ajan eikä ole juuri viitteitä, että kysyntä linjan muuttamiselle olisi merkittävästi kasvanut. On erinomaisen hieno asia, että olemme saaneet näinkin monta rauhan vuotta eikä ole mitään syytä luopua tästä. Monista puutteistaankin huolimatta Suomessa on näihin päiviin asti osattu tehdä aika hyvää politiikkaa ja valita viisaasti. Toivottavasti nykyisetkin haasteet voidaan ratkaista kunnialla ja kansakunnan etujen mukaisesti.

Seuraava kysymys onkin mielenkiintoinen ja kovin kovin subjektiivinen. Mitä tarkoittaa "sotiluus" (suomalainen sotilas), miten se määritellään, mitä tämän "sotiluuden" on tarkoitus sisältää ja mikä ylipäätään on suomalaisen sotilaan tehtävä? Tässä tapauksessa Jamesin mielipide "sotiluudesta" taitaa erota aika merkittävällä tavalla keskimääräisen suomalaisen mielipiteestä. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että kansan käsitys olisi väärä ja Jamesin käsitys ainoa oikea.


Niin on kuin Tuomiojan kynästä ja myös hyväksi koetulta Kekkosen linjalta! Noinko Jamesin kynässä siis haiskahti Carl Haglundin aika, jolloin maamme sotilaskurssia epäilyttävästi reivattiin kohti transatlanttista maailmaa ja sen kuhinoita? Sitäpä ei voi hyvällä katsoa...

Ironiasta asiaan. Otaksun, että aliupseeriliitto mietti sitä asiaa, että mikähän porras se sitten mahtaa noissa vieraan maan sotaleikkilöissä eniten saada nenänsä päälle, upseeritko... Mashiria taas ymmärrän siinä, että maailma on muuttunut ja muuttuu nopeaa vauhtia, ja me olemme siihen nähden lainsäädännöllisesti (ja viestistäsi päätellen henkisesti) vuodessa 1975. Tämä terroristisota voi vaatia vielä yhtä ja toista kaikilta emmekä vielä tiedä, minne.

No, ehkä mekin saamme "humanitaarista apua" tarvittaessa. :)
 
Jos Suomi lähtisi isojen poikien sotiin (ja ihan tunnustettavasti taistelutehtäviin) niin mikä mahtaisi olla äänestäjien mielipide kun rupeaa tulemaan arkussa poikia kotiin ja hautajaisia rupeaa olemaan pari kertaa kuussa hietaniemen hautausmaalla. Joka leikkiin ryhtyy niin se leikin kestäköön on sanonta..
 
Jos Suomi lähtisi isojen poikien sotiin (ja ihan tunnustettavasti taistelutehtäviin) niin mikä mahtaisi olla äänestäjien mielipide kun rupeaa tulemaan arkussa poikia kotiin ja hautajaisia rupeaa olemaan pari kertaa kuussa hietaniemen hautausmaalla. Joka leikkiin ryhtyy niin se leikin kestäköön on sanonta..

Kyse on siitä, että maailma ottaa välillä pahoja kursseja ja missä silloin meidän mahdollinen sotamme ratkeaa, missä se pitää pysäyttää. Täällä vai muualla vai sekä että ja miten me kuvittelemme siitä lintsaavamme. Jos valitsemme yksin olemisen polun, se pitää sitten kestää kotonakin. Pahimmassa tapauksessa se vasta niitä hautajaisia tarkoittaakin.

Tie helvettiin on joskus katettu hyvillä aikomuksilla.
 
Jos lähdetään leikittelemään ajatuksella että suomi tarjoaisi konfliktiin X 2018 joukkoja (laki sallisi) niin kyseessä olisi varmaan pataljoonan kokoinen joukko. Jääkärikomppania, tukiosat ja esikunta. Sellaiset 200-300 miestä. Ammattisotilailla voisi miehittää ryhmänjohtaja-tasosta ylöspäin paikat, jääkärit sitten nuoria reserviläisiä (valmiusjoukkokoulutettuja todennäköisesti). Aliupseerit saavat ryhmänjohtaja-pestit ja joukkueen varajohtajat, muut menevät upseereille. Jos taas koko osasto olisi komennettuja ammattisotilaita hintalappu olisi aika huomattava jo pelkästään palkkakustannuksina.

Joukot jotka laittaisivat henkensä alttiiksi olisivat reserviläiset sekä aliupseerit, upseereita ei joukkueenjohtajaa /komppapäällikköä korkeampaa varmaan näe kenttäoperaatiossa missä rupeaa tapahtumaan, ovat varmaan johtamassa ja valvomassa tilannetta TOCista hescojen takaa..

Siinämielessä ymmärrän Aliupseeriliiton puhetta (kuulun kys. Liittoon) pakotetuista reissuista, vapaaehtoisuudellakin pitäisi pärjätä.

Tähän kirjoitukseen vaikuttaa omat kokemukset libanonin operaatiosta.
 
Jos lähdetään leikittelemään ajatuksella että suomi tarjoaisi konfliktiin X 2018 joukkoja (laki sallisi) niin kyseessä olisi varmaan pataljoonan kokoinen joukko. Jääkärikomppania, tukiosat ja esikunta. Sellaiset 200-300 miestä. Ammattisotilailla voisi miehittää ryhmänjohtaja-tasosta ylöspäin paikat, jääkärit sitten nuoria reserviläisiä (valmiusjoukkokoulutettuja todennäköisesti). Aliupseerit saavat ryhmänjohtaja-pestit ja joukkueen varajohtajat, muut menevät upseereille. Jos taas koko osasto olisi komennettuja ammattisotilaita hintalappu olisi aika huomattava jo pelkästään palkkakustannuksina.

Joukot jotka laittaisivat henkensä alttiiksi olisivat reserviläiset sekä aliupseerit, upseereita ei joukkueenjohtajaa /komppapäällikköä korkeampaa varmaan näe kenttäoperaatiossa missä rupeaa tapahtumaan, ovat varmaan johtamassa ja valvomassa tilannetta TOCista hescojen takaa..

Siinämielessä ymmärrän Aliupseeriliiton puhetta (kuulun kys. Liittoon) pakotetuista reissuista, vapaaehtoisuudellakin pitäisi pärjätä.

Tähän kirjoitukseen vaikuttaa omat kokemukset libanonin operaatiosta.

Tämän puolen ymmärrän oikein hyvin, ja mitä reserviläisiin tulee, vapaaehtoisuus tuottaisi todennäköisimmin riittävän hyvän aineksen. Monikin on asevelvollispohjalta valmis kokemaan kurjuutta kotonaan mutta hevon paskat nakkaa muiden ongelmille jossain kaukana. Vapaaehtoisia reserviläisiä tosin saisi enemmänkin kuin komppanian, on tämä niin hullu maa.

Mutta Mashirin juttu käsitteli kaiketi sitä, mitä ammattisotilaalta voi valtiovalta edellyttää. Ja joutuuko tulevaisuudessa edellyttämään.
 
Mielestäni Mashirin bloggaus ei ole ristiriidassa vaikutuskeinojen monitasoisuudesta. James ei vaikkapa esitä, että Suomen tulisi esim. vähentää kaupallisia, diplomaattisia, kulttuurillisia jne ponnistuksia ja korvata näitä sotilaallisin ponnistuksin. Monitasoisuus ei vähene tai ole vaakalaudalla vaikka Mashiri sotilaana kirjoittaa sotiluudesta, öbaut n. yhdessä tuhannesta postauksestaan (ei täsmällinen ilmaisu). Monitasoisuus edellyttää monien tasojen osaajia - myös solttuja.

Suomen "perinteinen linja" ei ole "hyväksi havaittu". Ellei sit tykkää YYA-sopimuksesta, haluaa kuulua suljettuun talouteen ja olla osa Neuvostoliittoa. Suomen perinteinen linja on oikeesti kyl ollu aika paska, mut eipä oo ollu paljo muita mahiksia. Mut nyt on.

Maailma muuttuu ja ulkomaiset edut eivät rajoitu mainittuihin taloudellisiin tai menneisiin siirtomasuhteisiin. Terrorismin torjunta on Suomelle tai vaikka Monacolle tärkeä ja täysin legitiimi asia torjua eikä se kysy maan, väestöpohjan tai talouden kokoa.

Sotiluus ei ole mikään subjektiivinen kysymys vaan ihan yksilöity tarkasti yleismaailmallisesti kv-lain tasolla.

Kansan enemmistön mielipide edustuksellisessa demokratiassa tarkitsetaan vaaleissa neljän vuoden välein ja noin miedosti sanotuna kansa on jakomielitautinen.
 
Jos Suomi lähtisi isojen poikien sotiin (ja ihan tunnustettavasti taistelutehtäviin) niin mikä mahtaisi olla äänestäjien mielipide kun rupeaa tulemaan arkussa poikia kotiin ja hautajaisia rupeaa olemaan pari kertaa kuussa hietaniemen hautausmaalla. Joka leikkiin ryhtyy niin se leikin kestäköön on sanonta..

Sitä voi peilata Viroon, Tanskaan ja Norjaan. Ei niissä vallankumousta ole tapahtunut, vaikka käsittääkseni niiden sotilaat ovat olleet muissakin kuin kanttiinitehtävissä.

Jos ulkomaiden rintamille ryhdyttäisiin käskemään riviressuja niin silloin oltaisiin kuvaamassasi tilanteessa. Ammattisotilaat ovat moninverroin helpommin hyväksyttäviä sankarivainaita.
 
Toinen näkökanta mikä tässä "urakiertoon" liittyvään ulkomaankomennukseen liittyy on se että henkilön työpanos perusyksikössä vast jää täyttämättä todennäköisesti koska sijaista ei saa palkata tässä taloudessa. Oli meinaa komppapäällikkö ihmeissään kun samasta yksiköstä oli 3 kokenutta kouluttajaa libanonissa (1/3 kouluttajista) ja vm-koulutuksesta ei saisi tinkiä ja pitää +2kouluttajaa per joukkueella niinkuin esikunnat vaativat.

Jos tuollainen urakierto tulisi niin sitten henkilöstökulut nousisivat monta prosenttia mikä taas tässä budjetissa ei ole mitenkään mahdollista. Jos rahaa olisi palkata sijainen tai vaikka kokonaan perustaa esim porin prikaatiin KV-pataljoona palkattua henkilökuntaa ( esimerkkinä norjan telemark-pataljoona) joka on jatkuvasti reissussa niin asia olisi simpplelimpää, sinne hakeutuisivat ne jotka haluavat tulikasteensa.

Edit: NBG ja EUBG joukot pitää muistaa myös, niissä suomi on hyvin sitoutunut ja motivoitunut mutta poliittinen saamattomuus saa koko homman vesitettyä tehokkaasti.
 
Niin on kuin Tuomiojan kynästä ja myös hyväksi koetulta Kekkosen linjalta! Noinko Jamesin kynässä siis haiskahti Carl Haglundin aika, jolloin maamme sotilaskurssia epäilyttävästi reivattiin kohti transatlanttista maailmaa ja sen kuhinoita? Sitäpä ei voi hyvällä katsoa...

Ironiasta asiaan. Otaksun, että aliupseeriliitto mietti sitä asiaa, että mikähän porras se sitten mahtaa noissa vieraan maan sotaleikkilöissä eniten saada nenänsä päälle, upseeritko... Mashiria taas ymmärrän siinä, että maailma on muuttunut ja muuttuu nopeaa vauhtia, ja me olemme siihen nähden lainsäädännöllisesti (ja viestistäsi päätellen henkisesti) vuodessa 1975. Tämä terroristisota voi vaatia vielä yhtä ja toista kaikilta emmekä vielä tiedä, minne.

No, ehkä mekin saamme "humanitaarista apua" tarvittaessa. :)

Tulee vaatimaan, eikä tällä kertaa mennä kuin koira veräjästä. Itsenäinen ja omahaluinen vatulointi, iterointi ja aimilointi eivät tule riittämään perusteeksi sille, että lähetämme kaksi esikuntaa ja kolme jääkäriryhmää mestoille. Ei tällä kertaa. Juna kulkee nyt vilhakkaan kohti hiekkajuttuja. Tottakai etujärjestöt haistavat tuhannen euron paikan rahastaa "uusilla vaatimuksilla" virkaa kohtaan.
 
Miten tämä voi olla niin vaikeata? Olemme poliittisessa unionissa, emme missään Hoxhan Albaniassa.

Omat etumme ovat sidoksissa tähän poliittiseen unioniin sekä transatlanttiseen suhteeseen. Jos ei mitään anna, on turha olettaa että mitään saa.

James on aiemminkin varoittanut että tuleva lainsäädäntö on joku vesitetty versio joka käytännössä asettaa meidät taas jonnekin harmaalle vyöhykkeelle.

Itse asiasta: Oma mielipiteeni on että pakko sekä ammattisotilaille että reserville. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaisi että ainakin pari pataljoonaa saataisiin tarvittaessa kasaan molempien vapaaehtoisilla. Pakko sitten jos on tarvis näiden jälkeen.
 
Asevelvollisten (reserviläisten) lähettäminen rauhan töihin omien rajojen ulkopuolelle pakolla on kansainvälisesti testattu ja ratkaisuna huonoksi havaittu. Osallistuminen pitää mitoittaa siten että se voidaan täyttää ammattilaisilla ja vapaaehtoisilla.

Verrokkina esim Tanska jonka KV kontigentti on 30 ukkoa.
 
En todennäköisesti saa liitto-oravilta lisää rakkautta ollessani edelleen sitä mieltä, että (ammatti)henkilöstö joka on käytettävissä kaikkiin Puolustusvoimille annettaviin tehtäviin todetaan käyttökelpoisemmaksi ja siten saa paremman kompensaation + on etusijalla vaativampiin tehtäviin harkittaessa.

Jos ja kun periaattellisella tasolla meille on rakennettu virasto nimeltä Puolustusvoimat, jonka tulee kyetä kotimaan alueella tapahtuvan sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi myös muihin tehtäviin, ei sen henkilöstöltä voida odottaa mitään muuta. Siirtymäajan (esim. 10 vuotta niin ei pääse kukaan surkuttelemaan tyhjän päälle jäämistä, ennättää muuntokouluttautua) ajan kytketään päälle selvästi kaksi liukuhihnaa, kv-valmis ja vain kotimainen. Sitten ne henkilöt joita ei kiinnosta osallistua palkanmaksajaorganisaation osoittamiin työtehtäviin vapautetaan työmarkkinoille.

Reserviläisten osalta todennäköisesti riittää ns. syvässä rauhan tilassa vapaaehtoinen hakeutuminen. Sitä voidaan ja pitää tukea paljon nykyistä suoraviivaisemmalla kv-valmiusreservin luomisella, niin että yhteistoimintakyky on elimellinen osa reserviläisenä kehittymistä.
 
Back
Top