JR49
Respected Leader
Sukuni historiaa tutkiessani luin Kansa taisteli -lehdet vuosikertaan -69 saakka melko putkeen. Vahingonlaukaukset ynnä muu omien tulesta aiheutunut tappio nousee sieltäkin esiin selkeästi.Isäni oli sodassa 'vain' VI Armeijakunnan 15. AutoK:n keittiömies. Sotapäiväkirjan mukaan ainoa aseellinen tappio komppanialle aiheutui oman vartiomiehen vahingonlaukauksesta. Luoti lävisti majoitusalueella kuorma-auton oven ja tappoi hytissä istuneen autonkuljettajan.
Eli sota on kauheaa ja ratsuväki raakaa, se ikään kuin kuuluu koko pakettiin, vaikkei sitä pidetäkään esillä.
Tulee mieleen keskustelu takavuosilta. Kaverille oli uusi ajatus esittämäni seikka, että voitokaskin taistelu voi tuottaa paljon omia tappioita. Ja kuitenkin armeijan käynyt.

Että onko moni sitten pohtinut ff:ää kovin syvällisesti...
Pistooli on alttiimpi lyhyen piippunsa takia kääntymään väärään suuntaan kuin kivääri, mutta tämän jälkeen kaikki aseet on seuraavassa tasa-arvoisia. Yleisin syy on puutteellinen/olematon/laiminlyöty käsittelykulttuuri ja asenne aseeseen & sen käytön vastuuseen. "Assumption is mother of all fuck ups" eli oletin aseen olevan tyhjä enkä tarkastanut pesää, oletin sen olevan riistaeläin/oikea riistaeläin, oletin ettei taustalla ole ketään, oletin ettei se luoti läpäise sitä yms. Viimeeksi eilen ollessani kyttäämässä kauriita ruokinnalta jossa käy myös valkohäntäpeuroja valon riittämän viime minuuteilla tuli katokselle eläin joka oli 99% uroskauris eikä valkohäntäpeura mutta häntä josta voi eroittaa varmasti jäi puunrungon taakse piiloon. Olin ennalta päättänyt että häntä pitää nähdä koska se ainoa 100% tapa erottaa ne vaikka ovatkin eri kokoisia niin hyvin saman näköisiä. Köhin, naksuttelin yms saadakseni sen vaihtamaan asentoa muttei häipymään niin eläin vain käänteli päätään muttei siirtynyt. Noin 5-10minuutin pelailun jälkeen totesin että enää on epäeettistä ampua koska vain tumma hahmo edes optiikassa. Miksi en ampunut? Koska yhdessäkään aseessa en ole nähnyt "Undo"-painiketta. Olisin voinut saada saaliiksi hienon pukin, mutta huonoimmillaan olisin yksin pimeässä jahdannut haavoittunutta laittomasti ammuttua eläintä (ei siis lupaa valkohäntäpeuralle). Tämä mielestäni käypä käytännön esimerkki miten tulee suhtautua vastuuseen joka liipasimen puristamiseen liittyy ja pätee niin siviili- kuin sotilasmaailmaankin. Kalusto pitää tuntea, homma pitää tuntea ja asiat miettiä mahdollisimman valmiiksi että tosipaikan tullen ei tarvitse kuin toteuttaa jo tehdyt päätöset. Minähän en eilen ase kädessä päättänyt oikeastaan mitään, päätös oli tehty aiemmin ja häntäpää vain pysyi piilossa näyttämättä puuttuuko sieltä huiskahäntä joka olisi ollut lupa "fire @ will". 