Analyst: Russian Military Couldn't Handle Finland

Venäjäkään ei voi enää käydä massamaista maasotaa. Venäjän ikäluokasta palvelee vain 10% ja asevelvollisuusaika on laskettu 12 kuukauteen.

Koulutettua reserviä ei ole enää entiseen massa-armeijan malliin ja nykymaavoimat kärsivät ammattisotilaiden paosta (jossain artikkelissa sanottiin, että 35-80% "kontraktnik"-ammattisotilaista (jotka palvelevat 3v. sopimuksella) ei uusi sopimustaan). Eli Venäjänkin on pakko miettiä mitä tapahtuu, jos hyökkäys ei johda välittömään tulokseen. Heillä on pitkät rajat myös eikä kaikkea voimaa voi yhteen paikkaan keskittää.

Venäjän iskuvoima on pitkälti eliittiyksikköjen varassa, joilla ei yleensä pitkäaikaista (suur)sotaa käydä.
 
Kuvaannollisesti. Me ei voida käydä suurvalta tyylistä materiaalisotaa. Kun Leot on kasa romurautaa ni milläs sitten torpataan naapurin tankit, jalkaväellä joka ottaa suuria tappioita vaikka itse torppaus onnistuisikin. Kun tämä toistuu useaan kertaan alkaa meiltä olla elävä voima loppuun ajettua. Toisaalta omat tappiot tiivistää vihaa ja kansallistunnetta, hyvä propaganda koneisto kääntää sen eduksi ennenpitkää. Sopiva määrä tappioita kerrotaan lehdissä, maustetaan voitonhurmoksella ja keitetään vihollisen tekemissä raakuuksissa. Eihän sen pakko oo totta olla.

Juu ois siinä Ruotsi varmaan apuna tai sitten se tuttuun tapaan sulkeutuu kuoreensa. Sopimusten perusteella samassa sotasopassa olisi koko Eurooppa, mutta riittääkö siellä tahto? Entä jos Ranska-Saksa-Britannia, jotka muodostaa EU:n tosiasiallisen voiman, tekisivät diilin Venäjän kanssa pitääkseen talouden ja rahanteon ennallaan. Kannattaako kaikkea uhrata yhden 6 miljoonaisen kansan takia joka vielä asuu Venäjän kyljessä?

No ei panssarit ole ainoita, joilla vihollisen tankit jyrätään. Telamiinat, herätemiinat, spike-ja tow ohjukset, nlaw sinkot jne....jos noilla ohjuksilla saadaan edes puolet varsinaiseen käyttötarkoitukseen, niin venäjän on menettänyt tujansia tankkeja.

Euoroopan malta ja usasta tulee varmasti kalustotäydennystä suomelle. Itsekään en usko sotilas apuun.
 
Millä ruotsalaiset meitä varustaisi? Niillä ei oo ittelleenkään enää juur mitään. No ehkä ne jonkun kuorma-auton vois tehdä ja pari tykkiä. Jos suomi on sodassa niin kyllä ruotsalaisilla on hirveä hätä varustaa ittensä.

Nlaw, rbs 70 bolideohjukset yms.
 
Avenger AN/TWQ-1 Short-range air defense vehicle olisi oiva tulivoimainen apu harmaan avaiheen varmistukseen hekoja vastaan.
 
Avenger AN/TWQ-1 Short-range air defense vehicle olisi oiva tulivoimainen apu harmaan avaiheen varmistukseen hekoja vastaan.

Onko ilmassa pörräävä tst-heko harmaan vaiheen juttu?

Jos on harmaan vaiheen voimankäytön säännöt, joista susikaan ei ota tolkkua, sinun pitää varmaan huutaa sille hekomiehistölle, että Puolustusvoimat, pysähtykää ja näyttäkää paperit. Ja pidättää ne ja viedä poliisille. :)
 
Harmaa vaihe tarkoittaa valmistumista mahdolliseen yllätyshyökkäykseen vaikkapa itärajan varuskuntaan kohtaan. Miten tuo torjutaan yllätyshyökkäyksen tultua, ellei meillä ole heti kättä pidempää valmiina.
 
Ymmärsin, mutta kun en malttanut millään. Oli ihan pakko.
 
Avenger AN/TWQ-1 Short-range air defense vehicle olisi oiva tulivoimainen apu harmaan avaiheen varmistukseen hekoja vastaan.

Tuo kuulostaisi ainakin järkevämmältä kuin aikaisemmin mainittu M134. En oikein ymmärrä miksi se on alkujaankaan päätynyt IT aseiden listalle. Meinin jopa niin pitkälle, että tarkistin wiki:stä, että onko joku toimittanut Georgialle M163:ia. Sekään ei olisi kumoinen ase, kun ammus on vain 20 milliä. Mutta tuo Avenger olisi siitä kätevä, että siinä on sekä ohjukset, että KK itsepuolustukseen.
 
Nyt kun kerran tuon Georgian sotaan viitattiin ja ihmeteltiin ettei itänaapuri onnistunut saamaan ilmaherruutta niin johtuuko ilmaherruuden puutteesta vai mistä mutta ymmärtääkseni Veli Venäläinen ei tst-hekojaan käyttänyt tuolla lainkaan. Jos en ole tämän suhteen väärässä, niin olisiko jollain jotain hyviä ideoita mistä moinen johtuu?

Tuossa Jalkaväkikomppania Puolustuksessa Jasterian keisarikunnan tst-hekot aiheutti päänvaivaa komppa-ukoille. Aiheuttaisiko oikeasti?

Hyvä huomio. Nyt kun miettii, niin käsittääkseni Kosovo ja Irak vähän lommottivat tst-hekojen mainetta. Ensimmäisessä niitä ei uskallettu käyttää olleskaan, toisessa havaittiin, että ilmailurykmentti on hyvin äkkiä poissa pelistä, jos lentää ihan vanhanaikaiseen ammus-it-väijytykseen. Eivätkä ne tainneet Georgiassakaan ihmeitä tehdä, vaikka ilmeisesti sentään niitä käytettiin (ja ainakin yksi kai ammuttiin alaskin).

Kysymysmerkki näissä vaan on se, että miten paljon tästä voi selittää konfliktien suhteellisen matalalla intensiteetillä. Jos tilanne on se, että mekanisoidut taisteluosastot ottavat toisistaan mittaa, niin kopteritkin saattavat ottaa vähän enemmän riskejä ja sietää vähän enemmän tappioita.

Kopterien hyödyllisyys modernin sodan oloissa on kyllä aika kiistanalainen aihe. 1980-luvulla tästä oli kai paljonkin polemiikkia. Jonkin verran on ilmeisesti perää siinä näkemyksessä, että taisteluhelikopterit eivät itse asiassa olisi mitenkään poikkeuksellisen hyviä sotakoneita - rynnäkkökoneet olisivat parempia - mutta kun Yhdysvalloissa armeijalta on kielletty kiinteäsiipisten koneiden operointi, niin tst-koptereista on sitten tehty vähän väkisin näille korvike. Eli suurin etu koptereissa olisikin se, että ne ovat orgaanisesti armeijan, eivätkä perinteisesti tulitukitehtäviin aika nyrpeästi suhtautuvien ilmavoimien omaisuutta.
 
Tuo määrä, joka venäläisillä oli miehiä ja kalustoa ei pärjäisi alkuunkaan täysimääräistä suomalaista armeijaa vastaan.
Ei tietenkään mutta saataisiin pitää enemmän (suomalaisten) sankarihautajaisia päivässä kuin koko Afghanistanin kampanjan aikana yhteensä.
 
Ei tietenkään mutta saataisiin pitää enemmän (suomalaisten) sankarihautajaisia päivässä kuin koko Afghanistanin kampanjan aikana yhteensä.

Näinhän siinä kävisi. Sitten taas toisaalta, saattaisi venäläisillekin tulla päivässä enemmän tappioita kuin Georgiassa yhteensä.
 
Hyvä huomio. Nyt kun miettii, niin käsittääkseni Kosovo ja Irak vähän lommottivat tst-hekojen mainetta. Ensimmäisessä niitä ei uskallettu käyttää olleskaan, toisessa havaittiin, että ilmailurykmentti on hyvin äkkiä poissa pelistä, jos lentää ihan vanhanaikaiseen ammus-it-väijytykseen. Eivätkä ne tainneet Georgiassakaan ihmeitä tehdä, vaikka ilmeisesti sentään niitä käytettiin (ja ainakin yksi kai ammuttiin alaskin).

Kysymysmerkki näissä vaan on se, että miten paljon tästä voi selittää konfliktien suhteellisen matalalla intensiteetillä. Jos tilanne on se, että mekanisoidut taisteluosastot ottavat toisistaan mittaa, niin kopteritkin saattavat ottaa vähän enemmän riskejä ja sietää vähän enemmän tappioita.

Kopterien hyödyllisyys modernin sodan oloissa on kyllä aika kiistanalainen aihe. 1980-luvulla tästä oli kai paljonkin polemiikkia. Jonkin verran on ilmeisesti perää siinä näkemyksessä, että taisteluhelikopterit eivät itse asiassa olisi mitenkään poikkeuksellisen hyviä sotakoneita - rynnäkkökoneet olisivat parempia - mutta kun Yhdysvalloissa armeijalta on kielletty kiinteäsiipisten koneiden operointi, niin tst-koptereista on sitten tehty vähän väkisin näille korvike. Eli suurin etu koptereissa olisikin se, että ne ovat orgaanisesti armeijan, eivätkä perinteisesti tulitukitehtäviin aika nyrpeästi suhtautuvien ilmavoimien omaisuutta.

Israelin ilmavoimien entinen komentaja sanoi että ne taisteluhekot ovat menneisyyden vehkeitä ja matkalla ulos, jo heidän analyysinsa on oikea voidaan olla entitä tyytyväisempiä että ne jäi hommaamatta.
 
Ruotsi jätti apassit ostamatta, kun kaksintaistelussa IT versio CV90 vastaan saivat pataan 9 kertaa 10:estä

Tuo muuten on kans sarjaa "hyvä huomio." Kun ryntövaunussakin on nyt tykin vakain ja parempi ammunnanhallinta kuin 1980-luvun ilmatorjuntatykissä, niin kyllähän sen täytyy heijastua taistelukoptereiden käytössä. Iki kuuna päivänä ei lentovehkeeseen pultata niin paljon panssaria, että se olisi tunnoton pikatykin osumille.

Tietty vastatoimena tullee enemmän pitkän matkan ohjuksia, mutta kun niiden paino sitten nousee, niin kohta on jo parempi asentaa ne ihan oikeaan lentokoneeseen.
 
En olisi niin varma tuosta ohjusten koon nousemisesta, ainakin jos pysytään alle 10 kilsan ohjuksissa. Mutta en oikein pidä tuota ongelmana, koska ampuma-ala ja tunnistusetäisyydet ovat mitä ovat, joten kopterit ovat kyllä pulassa.

Minkälaista hintaa ne pitää noilla CV-90AD:illa?
 
Back
Top