19.4.2007
http://www.halla-aho.com/scripta/allah_rantautuu_simola_antautuu.html
Allah rantautuu, Simola antautuu
Lukija ihmetteli sähköpostitse, miksi olin sijoittanut
Kirkko ja Kaupunki -lehden linkkilistani "Monikultturismia"-osastoon. En tehnyt näin ilkeyttäni tai antikristillisten antipatioiden vuoksi. Lehden uusimmassa numerossa päätoimittaja
Seppo Simola osoittaa taas vaihteeksi, että linkki on sijoitettu juuri oikeaan kohtaan.
Pääkirjoituksen otsikko on "Kohti aitoa monikulttuurisuutta". Simola kuvailee hurmoksesta väristen suomalaisen yhtenäiskulttuurin tuhoa sekä uusien uskontojen, lähinnä islamin, rantautumista Suomeen.
"Helsinki on muuttumassa aidosti monikulttuuriseksi kaupungiksi. Jo kahden keskeisen tekijän, kielen ja uskonnon tarkastelu osoittaa, ettei täällä enää eletä missään yhtenäiskulttuurissa."
Kuten kaltaisensa yleensäkään, Simola ei kerro, mikä siinä yhtenäiskulttuurissa oli niin huonoa. Minä voisin heti kertoa, mikä siinä ainakin oli hyvää. Yhteiset toimintatavat, jaetut käsitykset oikeasta ja väärästä, mahdollisuus tulkita luotettavasti toisten puheita ja ilmeitä, etnisten ja kulttuurillisten konfliktien puuttuminen (kts.
Monikulttuurisuuden ongelmia). Yhtenäiskulttuurissa yleensä, ja suomalaisessa yhtenäiskulttuurissa erityisesti, on mahdollisesti myös ongelmansa, mutta mielestäni ne ovat varsin vähäisiä verrattuna "aidon monikulttuurisuuden" ongelmiin. Niitäkin voisin luetella pitkän listallisen. Itse asiassa olen luetellut niitä melkein kaikissa tämän blogin kirjoituksissa. Simola ei kerro, miksi "aitoon monikulttuurisuuteen" siirtyminen on hyvä asia. Se vain on.
"Erilaisten kieli- ja uskonnollisten ryhmien rinnakkainelo tuo kaupunkiin monenlaista värinää ja eksotiikkaa."
Tämä on totta. Kuten edellisessä kirjoituksessa näimme, kaupunkiemme kadut ja puistot ovat täynnä värinää. Eksoottista se on mm. siksi, että Suomessa on sotien jälkeen tiettävästi kirjattu yksi kantaväestön tekemä joukkoraiskaus. Aidosti monikulttuurisessa Oulussa kirjattiin puolentoista vuoden sisällä kolme maahanmuuttajien tekemää joukkoraiskausta. Ensimmäisessä
käytettiin saksia eksoottisella mutta täsmentämättömäksi jääneellä tavalla. Kantaväestön päät ovat saaneet kauan kaivattua värinää päähänpotkimisen muututtua rutiiniksi aidosti monikulttuurisen Suomen kaduilla.
Ouluakin aidommin monikulttuurinen Malmö, jonka asukkaista kolmannes on maahanmuuttajia tai heidän lapsiaan, on viimeisten päivien aikana ottanut askeleen
kohti samaa sisällissotaa, jota Ranskassa on käyty jo muutaman vuoden ajan.
"Jotkut kantasuomalaiset ovat löytäneet myös tiensä muualta tulleiden uskontojen, muun muassa islamilaisuuden tai buddhalaisuuden pariin. Tämä liike on ollut toistaiseksi pientä, mutta kuka tietää, miten suuresti tulevaisuudessa vierasperäiset uskonnot alkavat hengen nälkäisiä kiehtoa. [...] Luterilaiselle kirkolle hengenelämän moninaisuus tekee hyvää."
Suomen evankelisluterilaisen kirkon äänenkannattajan päätoimittaja ilkamoi oman kirkkonsa jäsenkunnan jatkuvalla supistumisella. Hänen mielestään kirkolle tekee vain hyvää se, että suomalaisia kääntyy uskoon, jonka keskeisiin opinkappaleisiin kuuluu ekspansio; jonka doktriini pitää kristittyjä vääräuskoisina; joka suhtautuu naisiin
näin ja homoihin
näin.
Onko alistumisella mittaa? Onko nöyryydellä määrää?
Simolan ajattelussa on mielestäni teologisen tason ongelma. En ole uskontotieteilijä, mutta lukiopohjalta olen muistavinani, että kristinuskon kova ydin on ihmisen pelastuminen yksin uskosta. Ihminen siis pelastuu uskomalla siihen, että Jeesus on Jumalan poika, ja että hän kuoli syntiemme sovittamiseksi. (Jos olen väärässä, korjatkaa.)
Mikä on kirkon tehtävä? Kirkon tehtävä on julistaa pelastuksen sanomaa ja siten saattaa ihmiset pelastuksesta osalliseksi. Jos ihmiset omaksuvat muita uskontoja kuin kristinuskon, he
eivät usko siihen, että Jeesus on Jumalan poika, tai että Jeesus kuoli syntiemme sovittamiseksi. Koska ihminen pelastuu yksin uskosta, tällainen ihminen ei kristillisen, myös evankelisluterilaisen kirkon, doktriinin mukaan pelastu.
Simola pitää suomalaisia islam-käännynnäisiä iloisena asiana. Hän siis joko on välinpitämätön ihmisten pelastuksen suhteen, tai hän ei usko koko pelastusoppiin vaan pitää uskontoa yhdentekevänä asiana. Kummassakin tapauksessa on perin outoa, että hän päätoimittaa evankelisluterilaisen kirkon äänenkannattajaa.
Simola jatkaa:
"On osattava elää rakentavaa rinnakkaiseloa toisella tavalla uskovien kanssa ja samalla pidettävä kirkkaana oman perinteen arvo ja rikkaus."
En ole ollut näkevinäni, että kristityillä olisi Suomessa tai Euroopassa ollut vaikeuksia elää rakentavasti muslimitulokkaiden kanssa. Muslimeilla itsellään on ollut
pieniä vaikeuksia rakentavan rinnakkaiselon kanssa. Mutta ei takerruta siihen. Mielenkiintoista olisi tietää, mikä on se kirkon oma perinne, jota Simola on pitämässä kirkkaana. Onko kirkolla jokin uskonnollinen sanoma, vai onko kirkon opillinen sisältö redusoitunut antautumiseen ja toisen posken kääntämiseen? Onko kirkon tärkein tehtävä avata ovia kilpaileville uskonnoille? Onko luterilaisesta kristinuskosta tullut kirjaimellisesti suvaitsevaisuususkonto, jossa ihminen pelastuu yksin suvaitsevaisuudesta? Ehkäpä tämä osuu aika lähelle totuutta.
Onko maailmassa yhtäkään toista kirkkokuntaa, joka olisi koskaan toiminut tällä tavoin? Neuvostoliiton ortodoksinen kirkko osallistui 30-50-luvuilla äänekkäästi ja näyttävästi taisteluun uskontoa vastaan, mutta sen oli pakko. Simola ja evankelisluterilainen kirkko upottavat itseään omasta tahdostaan.
Kun muslimi kääntyy kristinuskoon, sukulaiset hylkäävät hänet ja uskonnollinen yhteisö langettaa tappotuomion.
Siis Euroopassa. Islamin tapa suhtautua uskonluopioihin on mittasuhteiltaan naurettava mutta
periaatteessa, uskonnon ja yhteisön omista premisseistä katsoen, täysin johdonmukainen. Kun kristitty kääntyy islamiin, kirkko taputtaa posket hehkuen käsiään ja ihmettelee eksoottista värinää. Välillä panee miettimään, miltä tämä mahtaa näyttää ulkopuolelta katsoen,
muslimien silmissä.
Simola päättää pääkirjoituksensa seuraavasti:
"Kuka tietää miten paljon vaikkapa afrikkalaisperäinen kristillisyys värittää tulevaisuudessa perusluterilaista kirkkoamme."
Värittääpä hyvinkin.
Keskusrikospoliisi pidätti 6.4. ruandalaissyntyisen, Porvoossa asuvan baptistipapin. Miehen epäillään osallistuneen vuoden 1994 kansanmurhan suunnitteluun ja toteutukseen. Hesari ja
porvoolaiset kirkonmiehet todistavat väkevästi, että kyseessä on hieno mies, joka mm. laulaa kirkkokuorossa. Ruanda on pyytänyt miehen luovuttamista, mutta koska Suomi ei mielellään luovu tästä hienosta miehestä, keskusrikospoliisi lähtee itse selvittämään asiaa Kigaliin. Tutkimuksiin palaa mahdollisesti
miljoona euroa.
Evankelisluterilainen kirkko on menetetty. Evankelisluterilainen kirkko on dhimmikirkko. On vaikea löytää Simolaa ja hänen edustamaansa perinnejärjestöä parempaa elävän elämän illustraatiota
Bat Yeorin määritelmälle dhimmiydestä:
"As for the concept of dhimmitude, it represents a behavior dictated by fear (terrorism), pacifism when aggressed, rather than resistance, servility because of cowardice and vulnerability. The origin of this concept is to be found in the condition of the Infidel people who submit to the Islamic rule without fighting in order to avoid the onslaught of jihad. By their peaceful surrender to the Islamic army, they obtained the security for their life, belongings and religion, but they had to accept a condition of inferiority, spoliation and humiliation."
Kirkosta voi erota helposti ja nopeasti
täällä. Eroa jo tänään. Kerro Simolalle (
[email protected]), miksi eroat. Hän varmasti ilahtuu, tietäähän hän jäsenkadon tekevän kirkolle vain hyvää.
