Armeija ryhtyy kouluttamaan varusmiehistä myös kaatuneiden huoltomiehiä

Umkhonto

Ylipäällikkö
Armeija ryhtyy kouluttamaan varusmiehistä myös kaatuneiden huoltomiehiä
Kuolemasta puhuminen on myös psyykkistä valmennusta tositilannetta varten, sanoo kenttärovasti Timo Waris.

f5f19c012144446cbc7aa89d1f37f862.jpg

SA-kuvan kuvatekstin mukaan kuvassa on KEK:sta lähteviä arkkuja rautatievaunussa Torniossa 1944. (KUVA: Kim Borg / SA-kuva)
Jukka Harju HS
Julkaistu: 21.10. 2:00 , Päivitetty: 21.10. 6:24

Puolustusvoimat on aikeissa ryhtyä kouluttamaan varusmiehiä kaatuneiden huoltomiehiksi osana Koulutus 2020 -hanketta.

Tällaisen koulutuksen saaneen sotilaan tehtävä on huolehtia taistelussa kaatuneen sotilaan ruumiista. Koulutukseen kuuluu muun muassa vainajan haltuunotto, evakuointi ja kenttähautaaminen.

Kaatuneiden huoltomiehen koulutuksen voi saada huoltopalvelualan kuuden viikon erikoiskoulutusjaksolla, jolla kaatuneiden huoltomiehen kurssi kestää viikon. Koulutus alkaa joukko-osastoissa vuonna 2021.

1571628670862.png

Kaatuneiden huoltomies koulutetaan huolehtimaan ruumiista. Siihen kuuluu ruumiin säilöminen, kuljettaminen ja hautaaminen.

Kyse on varusmiesten erikoiskoulutuksesta, johon valitaan vain pieni määrä varusmiehiä jokaisesta saapumiserästä, sanoo Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kenttärovasti Timo Waris Tampereelta.

Hänen mukaansa kenenkään varusmiehen ei tarvitse pelätä joutuvansa kaatuneiden huoltomieheksi, sillä siihen valitaan vain sellaisia varusmiehiä, jotka siihen haluavat ja soveltuvat.

”Kaikkiin tehtäviin valitaan henkilöt soveltuvuuden mukaan. Ei tarvitse pelätä, että sellaiseen joutuu tahtomattaan”, Waris sanoo.

”Siihen voivat hakeutua sellaiset varusmiehet, jotka tuntevat ammatillista kiinnostusta vainajan käsittelyyn ja jotka esimerkiksi ovat tekemisissä vakavien onnettomuuksien kanssa.”

Jatkossakin vainajista huolehtisivat poikkeusoloissa ammatti-ihmiset esimerkiksi hautaustoimistoista, mutta Wariksen mukaan ajatus on nyt leventää myös varusmiesten tietopohjaa.

”Pääsääntöisesti ammattilaiset hoitavat yhä tätä tehtävää sodanajan joukoissa. Sitä ei voi harjoitella muualla kuin hautaustoimistoissa. Emme voi ottaa varusmieskoulutuksessa sitä riskiä, että varusmies traumatisoituisi.”

Surevien omaisten kohtaaminen on edelleen sotilaspappien tehtävä.

Kaatuneiden huoltoon tehtiin uusi ohje vuonna 2015, ja kaatuneiden huoltokoulutus on nyt jatkoa tälle kehitykselle. Oppaasta ilmenee, että Suomen armeija varautuu suuriin henkilötappioihin mahdollisessa sodassa. Puolustusvoimat on arvioinut, että kiivaassa taistelussa taisteluosaston tappiot ovat 10–20 prosenttia vuorokaudessa.

1571628694893.png
SA-kuvan alkuperäisessä kuvatekstissä kerrotaan kaatuneen arkkuunpanosta Kaatuneiden evakuoimiskeskuksessa (KEK). Kuva on Lieksasta syyskuulta 1941. (KUVA: E.Rinne / SA-kuva)

Uuden koulutuksen listaaminen osaksi varusmiesten koulutusmahdollisuuksia kertoo ainakin jonkinlaisesta ajatustavan muutoksesta Puolustusvoimissa. Sodassa kuolemisesta puhutaan nykyään armeijassa enemmän kuin vielä vaikkapa 1980- ja 90-luvuilla, jolloin sen saatettiin katsoa olevan joukkoja demoralisoivaa.

”Puolustusvoimissa ei joskus takavuosina saanut puhua kuolemasta ollenkaan. Nyt se on osa koulutusta, koska se on samalla psyykkistä valmennusta tositilannetta varten”, Waris sanoo.

Huomiota herätti sekin, kun Puolustusvoimat pari vuotta sitten ilmoitti hankkivansa tuhansia ruumispusseja. Wariksen mukaan nämä pussit ovat varalla myös siviilipuolen suuronnettomuuksia varten, ja niitä käytetään nyt harjoituksissa.

Kaatuneiden huoltomiehen tehtävänä on hoitaa ruumiin matka ruumispussissa taistelusta kaatuneiden evakuointikeskuksen kautta kotiseudun hautausmaalle.

Jo nykyisinkin osana taistelukoulutusta kerrotaan, miten menetellä kaatuneen taistelutoverin kanssa, Waris kertoo. Koulutuksessa opitaan muun muassa vainajan evakuointi, ruumispussin käyttö, lomakkeen täyttö sekä kaatuneen tunnistuskorttien ja tuntolevyn käyttö. Vääpelin tehtävä on koota jäämistöstä paketti omaisille

Samoin opitaan merkitsemään väliaikaisen kenttähaudan tai ruumiskätkön sijainti niin, että sen voi myöhemmin löytää. Puolustusvoimien mukaan kaatuneiden huollon päämääränä on ihmisarvon kunnioittaminen, viimeisen palveluksen tekeminen kaatuneelle ja omaisten surutyön helpottaminen.

”Tavoite on aina se, että kaatunut saatetaan kotiseudun multiin. ”

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006279793.html
 
Tuo olisi ollut sopiva tehtävä. Kun innokkaimmat lähtevät sotimaan niin kaatuneiden huoltomiehelle jää odotellessa aikaa saunomiseen, sodeiluun ym.

Vakavasti puhuen ihan hyvä, että tuollaisestakin puhutaan nykyään varusmiehille tuossa laajuudessa.

Olisi myös syytä puhua eri tehtävien vaarallisuudesta eli todennäköisyydestä tulla sankarivainaaksi. Itse arvostan henkeäni sen verran korkealle, että annan ihan mieluusti innokkaimpien mennä sinne kärkeen. Heitä tuntui ainakin varusmiehistä riittävän.
 
Viimeksi muokattu:
Joskus aikoinaan itsekin saanut koulutusta aiheesta. Jäi sellainen fiilis että sotilaspapistolla vetovastuu asiasta, vääpelit ja autokuskit auttelee käytännön järjestelyt ja lääkintä tuottaa ruumiit. Hyvä että tähän aletaan valitsemaan mielenlaadulta ja taustalta sopivia, rankkoja hommia. Huomaa muuten artikkelin kuvista ero m41 ja m44 sotilasarkun välillä...
 
En nyt halua olla ilkeä (vaikka se tuleekin kylkiäisenä), mutta eikös tuossa ole jälleen hyvä erikoiskoulutus aatteellisesti ja vakaumuksellisesti aseetonta palveleville.
Ei tuo ole mielestäni lainkaan ilkeämielinen ajatus, pikemminkin päinvastoin.
Vanha sanontakin on; ovat eri miehiä ne, jotka ruumita tekee ja ne jotka niitä pesee. Näinhän se on, ja varmasti aatteellisesti sekä vakaumuksellisesti aseettomaan palveluun hakeutuvissa on niitä jotka eivät sovi pesuhommiin, mutta jos mies/nainen on kuitenkin aseettomassa palvelussa, ymmärtäisin että hänellä on henkilökohtainen tahto kantaa oman vastuunsa.
 
En nyt halua olla ilkeä (vaikka se tuleekin kylkiäisenä), mutta eikös tuossa ole jälleen hyvä erikoiskoulutus aatteellisesti ja vakaumuksellisesti aseetonta palveleville.

Paljonkos niitä aseettomia varusmiehiä on? Veikkaan että todella todella vähän.

Kovassa tilanteessa taitaa sankarivainajaa tulla siihen tahtiin, ettei yksi tai kaksi aseetonta sotamiestä per prikaati riitä mihinkään. Automiehet varmaan ottavat paluukuormaksi vainajia.

Sivariin ne menee ja heissäkin ehdoton enemmistö ei ole mitään muuta kuin, etteivät tykkää käsketetyiksi joutumisesta.
 
Tämä on hyvä uudistus. Aiemminhan homma oli lähinnä sotilaspappien harteilla, toki apukäsiä heilläkin oli(si ollut).
Kuitenkin käytännössä jokainen tuntemani sotilaspappi on ollut sitä mieltä että heidän tehtävänsä on (sotatilanteessa) keskittyä eläviin, ei kuolleisiin.
 
Joskus aikoinaan itsekin saanut koulutusta aiheesta. Jäi sellainen fiilis että sotilaspapistolla vetovastuu asiasta, vääpelit ja autokuskit auttelee käytännön järjestelyt ja lääkintä tuottaa ruumiit. Hyvä että tähän aletaan valitsemaan mielenlaadulta ja taustalta sopivia, rankkoja hommia. Huomaa muuten artikkelin kuvista ero m41 ja m44 sotilasarkun välillä...

On eroa juu.

Isäni poikana näki kun noita tuotiin 1944 kesällä Vallilan ratapihalle. Harjun ruumishuone ei riittänyt alkuunkaan.

Arkut olivat kohtuullisen karkeaa tekoa ja vuotivat kesäkuumalla läpi ja hautaamaan ei ehditty riittävän nopeasti vaikka Malmille vietiin junalla arkkuja niin nopeasti kuin pystyttiin. Ratapihalla (edelleen) oleva punatiilinen varastorakennus otettiin lisäsäilytystilaksi ja ihmiset olivat ihmetelleet kun punainen rakennus muuttui mustaksi. Värimuutos johtui siitä, että seinät olivat täynnä kärpäsiä.

Joku vanha rouva oli ratapihaa katsellut ja todennut: Voi herra jumala. Tuleeko sieltä yhtään poikaa elävänä enää".

Tuo homma ei ole herkkämielisille.
 
Oma viimeinen käskyni on, että jos tai kun sielu jättää tämän maallisen tomumajan taistojen tuoksinassa, niin sille ei tehdä yhtään mitään. Tuntolevyni taitetaan ja pistetään talteen, samoin henkilökohtaiset arvotavarani sikäli mikäli en ole hävinnyt niitä paskahousussa tai tuhlannut kiljukaupoilla.

Ateistina ja skeptikkona ja hetkittäin rationaalisuuteen taipuvaisena näen sulaksi hulluudeksi omalta osaltani kuskata kuollutta ja mätänevää lihaa taaksepäin. Kropan kuskaamisen sijasta mahdollisuus kuljetuksessa pitää antaa niille joilla on vielä mahdollisuuksia eli haavoittuneille ja eläville ylipäätänsä. Käärikää sadeviittaan korkeintaan ja kipatkaa ojaan mätänemään. Missään tapauksessa kenenkään ei pidä vaarantaa henkeään tai muuten tuhlata voimavaroja ruumiini hakemiseen tulen alta tai muuten vaikeasta paikasta. Kertokaa vaimolle joku kaunis ja sepitetty tarina tarvittaessa. Ja tämä on ei ole toivomus vaan vaatimus ja käsky, jos sitä rikotaan niin tulen perkele haudan takaa kummittelemaan! :camo:

Omasta mielestäni kentälle jäänyt on arvokas siinä missä kotimaan multiin tuotu sankarivainakin. Jos ihmisiä haluaa muistaa, siihen ei hautaa tarvita. Toisaalta näkeehän jo sen muistamattomuuden siitäkin kuinka paljon suomessa on hautoja joilla kukaan ei käy.
 
Olisiko tämäkin tätä Suomalaista hybridisotaa? Reserviläiskirjeet, ruumispussit ja nyt koulutettavat ruumiin pesijät. Lisäksi on vuotanut tietoja että armeija on valmistautunut tuhannen miehen päivittäisiin tappioihin. Lisäksi melko suuret kalusto ostot. Näytetään että täällä ollaan tosissaan. Ja hyvä niin.
 
Olisiko tämäkin tätä Suomalaista hybridisotaa? Reserviläiskirjeet, ruumispussit ja nyt koulutettavat ruumiin pesijät. Lisäksi on vuotanut tietoja että armeija on valmistautunut tuhannen miehen päivittäisiin tappioihin. Lisäksi melko suuret kalusto ostot. Näytetään että täällä ollaan tosissaan. Ja hyvä niin.

90-luvulla oli valmistauduttu 3000 miehen päivittäisiin tappioihin kiivaiden taisteluiden arvioituna kestona 30 pv. Arvio perustui 1944 kesätaisteluihin ja kattoi sekä kaatuneet että haavoittuneet.
 
90-luvulla oli valmistauduttu 3000 miehen päivittäisiin tappioihin kiivaiden taisteluiden arvioituna kestona 30 pv. Arvio perustui 1944 kesätaisteluihin ja kattoi sekä kaatuneet että haavoittuneet.

Kyllä vaan. Julkisesti telkkarissa sotilasasiantuntijat sanoivat, että noin sadantuhannen sotilaan tappiot ovat SE, jos niikseen tulee.

Yllä mainittiin tst-osaston kokevan jopa viidenneksen tappiot vuorokaudessa. Eli huonona päivänä se voi tulla lyödyksi jonkin määritelmän mukaan. Sitä vartenhan ne täydennykset ovat varattuina.

Hlökoht. en usko tuollaisiin tappioihin.
 
Hyvä että tätäkin puolta otetaan realistisesti esille. Omana varusmiesaikanani oli käytäntö juuri tuossa artikkelissakin mainitun lainen, kuolema saatettiin jossain ohimennen mainita, mutta kaatuneiden käsittelystä ei puhuttu missään sanaakaan. Muistan, että varusmiesten kesken asiaa joskus ihmettelimme.
 
Muistikuvieni mukaan omana aikanani oli joku sotilaspastorin tai vastaavan lyhyt luento näistä kaatuneisiin liittyvistä asioista. Toki silloinkaan ei kovin syvälle menty siinä että mitä tarkalleen siellä tehdään ja kenen kaikkien toimesta.
 
Omalta varusmiesajaltani oppitunti, joka jäi mieleen, oli RUK:n sotilaspapin luento siitä miten kohdata kuolema taistelukentällä. Hän kuvaili hyvin kattavasti, miten oli joutunut Libanonissa auttamaan israelilaisten ilmarynnäkön jälkeen paikallisia siviileitä.
 
Kyllä vaan. Julkisesti telkkarissa sotilasasiantuntijat sanoivat, että noin sadantuhannen sotilaan tappiot ovat SE, jos niikseen tulee.

Yllä mainittiin tst-osaston kokevan jopa viidenneksen tappiot vuorokaudessa. Eli huonona päivänä se voi tulla lyödyksi jonkin määritelmän mukaan. Sitä vartenhan ne täydennykset ovat varattuina.

Hlökoht. en usko tuollaisiin tappioihin.

Itse en sulje mitään pois.

En periaatteessa edes (pienten) taktisten ydinaseiden käyttöä suomea kohtaan esimerkiksi Venäjän taholta. Valikoiden tietysti. Teoriassa suomi saattaisi olla ihanteellinen maa, jota vastaan käyttää ydinaseita. Pinta-alaltaan laaja eli katastrofaaliset ympäristövaikutukset saisi rajattua maan sisälle monissa iskukohteissa. Pieni ja sotilaallisesti vapaaehtoisesti yksinjättäytynyt jolla ei ole isompia kavereita eikä ainakaan ydinasevaltoja liittolaisina joiden voisi pelätä kostavan iskut. Eikä suomella luonnollisesti ole omia ydinaseita joilla tehdä vastaiskua.

Sen lisäksi suomi on pitkälle kehittynyt länsimainen yhteiskunta jossa ydinaseet saisivat suurta tuhoa aikaan. Emme ole mikään yhteiskunnaton, alkukantaisten paimentolaisheimojen täyttämä autiomaa jossa paineaallot ja laskeumat pyyhkisivät laidunmaata ja aavikkoa, vaan infraltaan kehittynyt maa jossa jo pelkät materiaalitappiot infrastruktuurille saattaisivat muodostua merkittäviksi. Pitkällekehittyneellä palvelu- ja informaatioyhteiskunnalla on omat akilleenkantapäänsä. Siitäkin vinkkelistä katsottuna suomi on otollinen maa iskujen kohteeksi.

Kynnys taktisten ydinaseiden käyttöön olisi tietysti korkea, mutta jos panokset olisivat myös niin se saattaa sanella tilanteen. Mitkä ovat hyödyt vs riskit vs haitat vs mahdollisuudet jotka ydinaseiden käyttö suomea vastaan konkretisoisi? Lisäksi ydinaseet saattavat muodostaa sellaisen tapahtumien kaskadin, käytön pakon haltijoilleen, että niitä saattaa olla jopa mahdollisesti pakko käyttää tai ainakin houkutus on suuri tietyissä tilanteissa. Pelkkä aseiden omaaminen ja niillä uhkailu ei riitä, jos ei ole näyttöjä. Mikäs sen parempi ydinasevallan ja mahdin pönkittäjä, kun niiden rajattu käyttäminen "näytösmielessä". Näytetään että meillä näitä "isoja kiviä" piisaa ja kyllä niitä heitelläänkin jos on pakko. Jos kädessä on vasara niin kaikki ongelmat ovat nauloja.

Loppuviimein, sotilaallisesti vapaaehtoisesti yksinjättäytyneenä maana vaikka Joensuun tai Kuopion nukettaminen, tai taktisten ydinaseiden käyttö meikäläisiä joukkokeskittymiä tai ilmavoimien tukikohtia vastaan ei varmaankaan nostaisi maailmanlaajuisesti muuta kun vitunmoisen paskamyrskyn. Se nyt on selvää että tämän jälkeen yksikään maa ei uskaltaisi asettua poikkiteloin Venäjän kanssa, eikä niin ainakaan tekisi yksikään ydinasevaltio omalle alueelle kohdistuvien iskujen pelossa. Varmaan teot taas tuomittaisiin jyrkin julistuksin ja suomalaisille solidaarisuutta osoittaen mahonkisaleissa ja kristallikruunujen loisteessa, kansainvälisen diplomatian kunniakkailla areenoilla. Puhetta piisaisi ja palaveeraamista. Eiköhän se siihen jäisi.
 
Meille koulutettiin aikoinaan kenttähautaus eräänlaisena oheiskoulutuksena. En nyt muista tuosta paljoa muuta kuin että hauta merkitään, sijainti muistiin ja päänviereen laitettavaan kenttäpulloon laitetaan kaatuneen tiedot?

Oma viimeinen käskyni on, että jos tai kun sielu jättää tämän maallisen tomumajan taistojen tuoksinassa, niin sille ei tehdä yhtään mitään. Tuntolevyni taitetaan ja pistetään talteen, samoin henkilökohtaiset arvotavarani sikäli mikäli en ole hävinnyt niitä paskahousussa tai tuhlannut kiljukaupoilla.

Ateistina ja skeptikkona ja hetkittäin rationaalisuuteen taipuvaisena näen sulaksi hulluudeksi omalta osaltani kuskata kuollutta ja mätänevää lihaa taaksepäin. Kropan kuskaamisen sijasta mahdollisuus kuljetuksessa pitää antaa niille joilla on vielä mahdollisuuksia eli haavoittuneille ja eläville ylipäätänsä. Käärikää sadeviittaan korkeintaan ja kipatkaa ojaan mätänemään. Missään tapauksessa kenenkään ei pidä vaarantaa henkeään tai muuten tuhlata voimavaroja ruumiini hakemiseen tulen alta tai muuten vaikeasta paikasta. Kertokaa vaimolle joku kaunis ja sepitetty tarina tarvittaessa. Ja tämä on ei ole toivomus vaan vaatimus ja käsky, jos sitä rikotaan niin tulen perkele haudan takaa kummittelemaan! :camo:

Omasta mielestäni kentälle jäänyt on arvokas siinä missä kotimaan multiin tuotu sankarivainakin. Jos ihmisiä haluaa muistaa, siihen ei hautaa tarvita. Toisaalta näkeehän jo sen muistamattomuuden siitäkin kuinka paljon suomessa on hautoja joilla kukaan ei käy.
Kaatuneet kuljetetaan kylläkin tväl-materiaali kuljetusten mukana takaisin ja tarvittaessa odottavat kiltisti vuoroaan vielä vihreän kortin saaneiden takana.


Se nyt on selvää että tämän jälkeen yksikään maa ei uskaltaisi asettua poikkiteloin Venäjän kanssa, eikä niin ainakaan tekisi yksikään ydinasevaltio omalle alueelle kohdistuvien iskujen pelossa. Varmaan teot taas tuomittaisiin jyrkin julistuksin ja suomalaisille solidaarisuutta osoittaen mahonkisaleissa ja kristallikruunujen loisteessa, kansainvälisen diplomatian kunniakkailla areenoilla. Puhetta piisaisi ja palaveeraamista. Eiköhän se siihen jäisi.
Ehkä, tai sitten myöhemmin tulee yksinäinen Hornet jostain.
 
Mä olen ollut tilanteessa jossa olen ollut joutunut arpomaan sen kanssa pysynkö paikallani ja kuolen, vai lähdenkö vaihtamaan asemaa ja sen hetkisen oman arvioni mukaan kuolen melko varmasti.

Olen täysin uskonnoton, mikä lie - no en usko mihinkään muuhun kuin siihen että mato syö lopulta sen minkä syö.
Mutta, kun siitä päätin lähteä niin, no ensinnäkin henkiset voimavarat on aika langan ohuet, ja mikä vain ajatus jostain henkisestä avusta ..mun tapauksessa kaverin katse ja sen siniset silmät sekä lupaus että jos mä tipun, se tippuu sitten viereen, ... auttoi niin että sitten mentiin, (siis minä menin) Eipä osunut rättipää ja tässä sitä ollaan viisastelemassa, muiden kiusana.
Mulle oli kuitenkin yksi ajatus todella tärkeä, joka ajoi mut edes yrittämään, ja se oli varmuus siitä että mut tuodaan kotiin, vaikka sinkkiarkussa. En tiedä miksi. Muuten olen erittäin rationaalinen.
 
Oma viimeinen käskyni on, että jos tai kun sielu jättää tämän maallisen tomumajan taistojen tuoksinassa, niin sille ei tehdä yhtään mitään. Tuntolevyni taitetaan ja pistetään talteen, samoin henkilökohtaiset arvotavarani sikäli mikäli en ole hävinnyt niitä paskahousussa tai tuhlannut kiljukaupoilla.

Ateistina ja skeptikkona ja hetkittäin rationaalisuuteen taipuvaisena näen sulaksi hulluudeksi omalta osaltani kuskata kuollutta ja mätänevää lihaa taaksepäin. Kropan kuskaamisen sijasta mahdollisuus kuljetuksessa pitää antaa niille joilla on vielä mahdollisuuksia eli haavoittuneille ja eläville ylipäätänsä. Käärikää sadeviittaan korkeintaan ja kipatkaa ojaan mätänemään. Missään tapauksessa kenenkään ei pidä vaarantaa henkeään tai muuten tuhlata voimavaroja ruumiini hakemiseen tulen alta tai muuten vaikeasta paikasta. Kertokaa vaimolle joku kaunis ja sepitetty tarina tarvittaessa. Ja tämä on ei ole toivomus vaan vaatimus ja käsky, jos sitä rikotaan niin tulen perkele haudan takaa kummittelemaan! :camo:

Omasta mielestäni kentälle jäänyt on arvokas siinä missä kotimaan multiin tuotu sankarivainakin. Jos ihmisiä haluaa muistaa, siihen ei hautaa tarvita. Toisaalta näkeehän jo sen muistamattomuuden siitäkin kuinka paljon suomessa on hautoja joilla kukaan ei käy.

Kuka saa kiikarisi?
 
Oma viimeinen käskyni on, että jos tai kun sielu jättää tämän maallisen tomumajan taistojen tuoksinassa, niin sille ei tehdä yhtään mitään. Tuntolevyni taitetaan ja pistetään talteen, samoin henkilökohtaiset arvotavarani sikäli mikäli en ole hävinnyt niitä paskahousussa tai tuhlannut kiljukaupoilla.

Ateistina ja skeptikkona ja hetkittäin rationaalisuuteen taipuvaisena näen sulaksi hulluudeksi omalta osaltani kuskata kuollutta ja mätänevää lihaa taaksepäin. Kropan kuskaamisen sijasta mahdollisuus kuljetuksessa pitää antaa niille joilla on vielä mahdollisuuksia eli haavoittuneille ja eläville ylipäätänsä. Käärikää sadeviittaan korkeintaan ja kipatkaa ojaan mätänemään. Missään tapauksessa kenenkään ei pidä vaarantaa henkeään tai muuten tuhlata voimavaroja ruumiini hakemiseen tulen alta tai muuten vaikeasta paikasta. Kertokaa vaimolle joku kaunis ja sepitetty tarina tarvittaessa. Ja tämä on ei ole toivomus vaan vaatimus ja käsky, jos sitä rikotaan niin tulen perkele haudan takaa kummittelemaan! :camo:

Omasta mielestäni kentälle jäänyt on arvokas siinä missä kotimaan multiin tuotu sankarivainakin. Jos ihmisiä haluaa muistaa, siihen ei hautaa tarvita. Toisaalta näkeehän jo sen muistamattomuuden siitäkin kuinka paljon suomessa on hautoja joilla kukaan ei käy.
Rouvalle olen kyllä luvannut kotiin tulla tavalla tai toisella. Reissu vaan saattaa aina vähän venähtää.

Siinä olet harvinaisen oikeassa, että kun jäljellä on enää maallinen tomumaja, on kyllä aikaa odotella omaa vuoroaan. Hoidetaan nyt ensin ne jotka sitä tarvitsevat.
 
Back
Top