Armeija varautuu rauhanturvaajien mielenterveysongelmiin

skärdis

Respected Leader
baikal kirjoitti:
commando kirjoitti:
Kuten v. 2004 Kosovon mellakoissa jossa suomalaisen rivistön päälle yritettiin ajaa kuorma-autolla, suomalaisia kiellettiin ampumasta mutta onneksi norjalaiset eivät totelleet vaan ampuivat, pystyivät pysäyttämään ja täten säästivät suomalaisten nuorten miesten henkiä! Ilman norjalaisia suomalaisten käskyjen noudattaminen olisi aiheuttanut "sankarivainajia". Tämän jälkeen voimankäytön sääntöihin lisättiiin oikeus mm. ampua kohti kiihdyttävää autoa. Käskyjen suorittaminen ei ole sankaruutta, niitten vastustaminen ja oma-aloitteisuus tuo mitaleita tai vaihtoehtoisesti sotaoikeutta! Huonoja käskyjä ei pidä totella, ei keskitysleirissä tai taistelutantereella. Huonon käskyn antaminen tai toteuttaminen voi myös tuoda mitalit tai sotaoikeutta! Mikä on totuus siitä että ampuivatko suomalaiset vai ei? Eivät varmasti jättäneet ampumatta jos muut leirissä olijat ampuivat. Muu on paskapuhetta (=suomalaiselle medialle menee mikä tahansa läpi) tai sitten suomalaiset ovat oikeasti tyhmiä jos luulevat heitä konekivääreillä ja kranaateilla ampuvien tekevän jonkin eron leirissä olevien kansalaisuuden tai toiminnan suhteen!


En voinut tyytyä lievään vahvennukseen. Olenko minä nyt ymmärtänyt sotalaitoksesta jotain perusteellisesti väärin? Eikö enää tarvikaan noudattaa käskyjä ja määräyksiä ehdottomasti ja järkähtämättä? Ymmärrän, että ao. taistelija voi kieltäytyä noudattamasta laitontä käskyä tai suorittamasta rikosta tai vast. mutta....

Armeija ei todellakaan ole mikään yksityisten soturien mitalin- ja sankaruuksien suoritusmesta. Se on mesta, jossa tehdään kuin käsketään. Ei tarvi edes tehdä parastaan, riittää, kun tekee mitä käsketään.:a-cool:
Sotilaallakin on oikeus hätävarjeluun oman henkensä pitimeksi. Sitä ei voida minkäänlaisella esimiehen käskyllä poistaa.

Jos tilanne on sellainen, että ilman tulenavausta oma tai jonkun muun henkiriepu on todellisessa vaarassa, niin ampua saa. Toki tämä arviointi käydään sitten loppuun käräjillä.
 

commando

Kenraali
Et suinkaan mutta yleensä kun tekee enemmän kuin vaaditaan tai on mahdollista saadaan sankarin prenikat. Kaikkihan eivät voi sankareita, silloinhan käskyrakenne ei toimisi mutta oma-aloitteisuus esimerkiksi käsketyssä vastahyökkäyksessä vastustajan rynnäkkötykin valtaaminen, sillä ampuminen piippulinjaa pitkin sihtaamalla, tuhoamalla vihollisia vaikkei sitä olisi käskettykään voi tuoda sankarin leiman. Eihän nyt sotalaitoksen käskyrakenne voi olla nyt ihan sellainenkaan että tehdään vain se mikä käsketään. Yksilöllä on pelivaraa aina jonkin verran, ei presidentille tarvitse soittaa ja kysyä lupaa tulenavaukseen jos kohti ammutaan. Oma harkintakyky ja aloitteellisuus on joissakin tilanteissa se mikä erottaa sankarin ja normaalin miehen. Ei jokainen sodankäynyt ja vihollisia sodassa tuhonnutkaan voi olla sankari tai edes ansaitse ylennyksiä. En ymmärrä mikä tekee tavallisesta sotaveteraanista nykypolville jonkin ultimaalisen palvontakohteen. Mies tekee mitä käsketään. Sankarit on useimmiten palkittu arkulla. Suurimmalle osalle ne teot, joista ne mitalit on hankittu ovat olleet typeriä tempauksia tehdä lapsista isättömiä. Miten kukaan voisi koskaan edes ylentyä tai saada mitalia sotatilanteessa jos vain hän noudattaisi tarkasti käskyjä muttei tekisi enempää kuin kukaan muukaan samalla tavalla toimiva? Mistä syntyisi ero muihin? Sankariuden ja yltiöpäisen uhkarohkeuden sekä tottelemattomuuden välinen ero on hiuksenhieno. Sanotaanko vaikka että jos jättää perääntymiskäskyä tottelematta suojaten omien vetäytymistä ja torjuu yksin hyökkäyksen tuhoten kymmeniä vihollisia kääntäen taistelun kulun säästäen omien henkiä, oletko sankari vai rangaistuksen ansainnut? Jos et onnistunut ja kuolit olet sankarivainaja jota kukaan ei muista, jos säilyit hengissä etkä onnistunut menettäen ryhmän tulitukiaseen niin sotaoikeusko kutsuu? Sankariutta ei ainakaan ole piilossa kykkiminen ja varoituslaukausten ampuminen jos joukkoasi kohti ammutaan jättäen vain osan joukosta puolustautumaan ja ampumaan kohti vihollista. Olkoonkin että halutaan säilyttää ystävällismieliset välit ko. joukkoon joka juuri sinua yrittää tappaa! Oma käsitykseni toisen tai oikeastaan kolmannen käden tietona tapahtumista on se ettei homma mennyt aivan kuten lehtijutussa kerrottiin.
 

skärdis

Respected Leader
^ Olipa painavaa asiaa ja tyhjentävästi sanottuna!
 

Morgenstern

Luutnantti
Hyvää tekstiä täällä.
Olen katsellut yksityisesti hankittuja serbien sotavideoita silmäni kipeiksi. Niistä näki ne asiat jotka ovat ilmeisiä paikalla olleille, sekä rauhanturvaajille, että paikallisille joilta kyselin.

- Syyt tapahtumiin jäävät usein pimentoon mediassa, ja vain puolet totuudesta kerrotaan. Jopa kyyhkyt ja haukat menevät sekaisin. Oikeutta ei aina ole.

- Tulikosketuksessa puustoisessa maastossa on johtajankin erittäin vaikeaa edes arvailla mitä missäkin tapahtuu.

- Dutchbatt joutui Srebrenicassa vastatusten pienen panssariyhtymän kanssa, ja pakotettiin hylkäämään sekä bosnialaisdivisioona jonka hillitseminen oli epäonnistunut, että suojattavat siviilit. Tuollainen aiheuttaa taatusti moneen suuntaan repiviä syyllisyydentunteita ja muistoja.

Eli joissain tapauksissa terapiaa voidaan tarvita vaikkei ole ammuttu.
 

jokiranta

Alokas
BAN
Kurinalainen joukko

Morgenstern kirjoitti:
Nykyajan suomalaissotilaat näköjään romahtavat henkisesti jo silloin, kun yhtä ainuttakaan vihollisen kaatunutta ei ole saatu aikaiseksi suomalaisvoimin! Sotilasurheusmitalit Maimanan tuntikausia kestäneestä piiritystaistelusta annettiin siitä, etteivät suomalaiset ampuneet kertaakaan kohti heitä tulittaneita sinko- ja kiväärimiehiä. Ruotsalaisetkin sentään vastasivat tuleen, ja ottivat osumaakin suomalaisten piileskellessä.
Jotenkin tuntuu siltä, että ei arvosteta sitä, että on hermoja olla ampumatta kaikilla aseilla takaisin.

Olisikohan jotenkin aiheellista myös miettiä, mitä olisi seurannut, jos tavallaan olisi hankittu urhoollisuuspisteitä ja pantu kaikki putket kuumiksi?

Rauhanturvaaminen on luonteeltaan kansainvälistä diplomatiaa, jossa alkuasukkaita pyritään ohjaamaan rauhaan heidän oman tahtonsa mukaisesti tilanteessa, jossa ei ole vielä luottamusta.

Toisin sanoen sotajoukko joutuu mukautumaan kunnallispoliittiseen tilanteeseen ja ottamaan samoja asioita huomioon kuin vartiointiliike ostoskeskuksessa, vaikkei kohdemaassa olisikaan Ilta-Sanomia, Iltalehtiä, Seiskaa, oikeusasiamiestä tai tasa-arvovaltuutettua.

Monien toimeenpanijoiden ongelma on siinä, että he eivät näe asian poliittista puolta, koska armeijoiden kotimaissa parlamentarismiin osallistuminen on kielletty siksi, että eivät pelaisi siviilipoliitikkoja ulos politiikan piiristä suuremmin asein.

Maailmassa on paljon poliittisesti tyhmää aseiden käyttöä, jota sotalelukielto ei riittävästi kykene kitkemään.
 

jokiranta

Alokas
BAN
Informaatiosodankäynti

commando kirjoitti:
Miten kukaan voisi koskaan edes ylentyä tai saada mitalia sotatilanteessa jos vain hän noudattaisi tarkasti käskyjä muttei tekisi enempää kuin kukaan muukaan samalla tavalla toimiva?
Jotkut esikuntaupseerit ylenevät kenraaliarvossa ampumatta laukaustakaan ja myötäilemällä esimiestään.

commando kirjoitti:
Mistä syntyisi ero muihin? Sankariuden ja yltiöpäisen uhkarohkeuden sekä tottelemattomuuden välinen ero on hiuksenhieno. Sanotaanko vaikka että jos jättää perääntymiskäskyä tottelematta suojaten omien vetäytymistä ja torjuu yksin hyökkäyksen tuhoten kymmeniä vihollisia kääntäen taistelun kulun säästäen omien henkiä, oletko sankari vai rangaistuksen ansainnut? Jos et onnistunut ja kuolit olet sankarivainaja jota kukaan ei muista, jos säilyit hengissä etkä onnistunut menettäen ryhmän tulitukiaseen niin sotaoikeusko kutsuu?
Jokainen tietää sotaoikeuden prosessin epäoikeudenmukaisuuden, vaikka sen tarkoituksena on simuloida oikeusvaltiota. Siksi tuo sotaoikeus on melko tarveharkintaista ja riippuu käskyn rikkomisesta kärsineiden aggrressiivisuudesta ja toisaalta esimiesten esimiestensä pelosta.

commando kirjoitti:
Sankariutta ei ainakaan ole piilossa kykkiminen ja varoituslaukausten ampuminen jos joukkoasi kohti ammutaan jättäen vain osan joukosta puolustautumaan ja ampumaan kohti vihollista.
Sankaruutta on kestää kuolemansa ja aseveljensä haavoittuminen olemalla ampumatta, kun vaihtoehtona on melkoinen verilyöly ja monenkertaisen joukon kuoleminen jälkihoidossa. Se voi olla jopa ulko- ja puolustuspoliittisesti viisasta diplomatiaa.

Asevoimien ongelma on siinä, että missään demokraattisessa yhteiskunnassa asevoimille ei opeteta kunnallispolitiikkaa eikä valtakunnanpolitiikkaa, jota ne korruptoituneenkin demokratian kulisseissa panevat toimeen asemamaissaan. Parhaat miehittävät tullevat totalitaristisista maista, jossa sotilaat muutenkin hoitavat politiikan.

commando kirjoitti:
Olkoonkin että halutaan säilyttää ystävällismieliset välit ko. joukkoon joka juuri sinua yrittää tappaa! Oma käsitykseni toisen tai oikeastaan kolmannen käden tietona tapahtumista on se ettei homma mennyt aivan kuten lehtijutussa kerrottiin.
Tietenkään ISAF:n suosion ylläpitämiseksi suomalaisten alkuasukkaiden keskuudessa ei voida koko totuutta kirjoittaa ennen kuin operaatio on päättynyt sukupolvien päästä. Olemme osa Afganistanin sotaa ja kotirintamalla pitää noudattaa sotasensuuria.
 
Top