Armeijan silmänä ja korvana, tiedustelukenraalin elämä

Tvälups

Ylipäällikkö
Yle uutiset Kulttuuri 22.8.2012 klo 13:47
Armeijan silmänä ja korvana, tiedustelukenraalin elämä

Suomen puolustusvoimien pitkäaikaisesta tiedustelupäälliköstä, Raimo Heiskasesta, on julkaistu elämäkerta. Armeijan silmänä ja korvana kuvaa Suomen sotilaallisen tiedustelun ankaraa työtä idän ja lännen välissä.

Kenraalimajuri Raimo Heiskanen (1922 – 2000) toimi Suomen sotilaallisen tiedustelun päällikkönä Pääesikunnassa 1971 – 1982. Eversti Pertti Suomisen teos Armeijan silmänä ja korvana kertoo suomalaisen tiedustelu-upseerin elämästä ja työstä Suomen puolustusvoimien ja valtiojohdon tiedon hankkijana.

Tiedustelupäällikkö Heiskasen uralle ajoittuivat muun muassa Jom Kippur –sota vuonna 1973, Kyproksen kriisi ja Salt-neuvottelut 1974 sekä ETYK vuonna 1975. Kenraalimajuri Heiskasen tiedustelu-uran pitkäaikaisin ja varmasti tärkein haaste oli kuitenkin kautta 70-luvun jatkunut Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan. Neuvostoliitto tahtoi YYA-sopimuksen sotilaspykäliin nojautuen Suomen ryhtyvän tiiviimpään sotilaalliseen yhteistyöhön kanssaan. Asia raukesi vasta 1978, kun presidentti Urho Kekkonen torjui marsalkka Dmitri Ustinovin ehdotuksen Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista.

Kenraali Lauri Sutela valitsi Heiskasen vuonna 1959 Pääesikuntaan tiedustelutyöhön. Sutela oli havainnut rajavartiokapteenin kyvyt ja sopivat ominaisuudet toimiessaan tämän opettajana Sotakorkeakoulussa.

Sutela oli kehittämässä Suomelle uudenaikaista sotilaallista tiedustelua, ja tähän työhön hän tarvitsi myös Heiskasen. Sutelan valinta oli osuva, hänestä ja Heiskasesta tuli paitsi toimiva työpari, myös aikanaan henkilökohtaiset ystävät.
Sotilasasiamies ja kenraali Jaruzelski

Vuonna 1965 Heiskanen komennettiin sotilasasiamieheksi Varsovaan. Heiskanen paneutui työhönsä tarmokkaasti ja osoittautui myös hyvin sopivaksi työssä tarvittavaan suhdetoimintaan. Heiskanen tutustui Varsovassa muun muassa kenraali Wojciech Jaruzelskiin. Heiskanen piti Jaruzelskia tämän kommunistitaustasta huolimatta ennen muuta isänmaallisena puolalaisena. 80-luvun alussa, Jaruzelskin ottaessa Puolassa johdon ja julistaessa maahan sotatilan, saattoi Heiskanen rauhoitella suomalaisia poliitikkoja myönteisellä käsityksellään Puolan vahvasta miehestä.
Lännen ja idän välissä

Tiedustelupäällikkö Heiskanen kehitti toimivat suhteet ja yhteistyön länsinaapureiden ja tärkeimpien länsivaltojen tiedusteluorganisaatioiden kanssa. Nämä kanavat olivat tärkeitä tiedon saannissa ja Suomi toimi myös tärkeänä tiedustelutiedon tarjoajana. Suuri osa Suomen sotilastiedustelun tarvitsemasta tiedosta Neuvostoliitosta ja sen asevoimista saatiin lännen kautta.

YYA-sopimus asetti Suomelle rajoja toimintavapauteen. Suomen puolustuskykyä ja ajettua linjaa puolueettomuudesta epäiltiin niin idässä kuin lännessäkin. Vuodesta 1972 aina vuoteen 1978 esillä olivat alituiseen YYA-sopimuksen sotilaspykälät – Neuvostoliitto palasi yhä uudestaan, eri muodoissa ajatukseen tiivistettävästä sotilaallisesta yhteistyöstä Suomen kanssa. Kenraalimajuri Heiskasen tiedustelun tärkein tehtävä tuossa tilanteessa oli pitää Suomen poliittinen johto hyvin informoituna Neuvostoliiton johdon mahdollisesta seuraavasta siirrosta pelissä
Leivän tuoja

”Tiedustelu on kuin reikäleipä”, tapasi kenraalimajuri Heiskanen luonnehtia tiedustelu-upseerin työtä.

Ja tuolle leivälle riittikin ottajia. Suomi tarvitsi ajankohtaista, tarkkaa ja hyvin analysoitua tietoa maailman tapahtumista ja naapureiden ajatuksista ja aikeista.
 
Tvälups kirjoitti:
Yle uutiset Kulttuuri 22.8.2012 klo 13:47
Armeijan silmänä ja korvana, tiedustelukenraalin elämä

Suomen puolustusvoimien pitkäaikaisesta tiedustelupäälliköstä, Raimo Heiskasesta, on julkaistu elämäkerta. Armeijan silmänä ja korvana kuvaa Suomen sotilaallisen tiedustelun ankaraa työtä idän ja lännen välissä.

Kenraalimajuri Raimo Heiskanen (1922 – 2000) toimi Suomen sotilaallisen tiedustelun päällikkönä Pääesikunnassa 1971 – 1982. Eversti Pertti Suomisen teos Armeijan silmänä ja korvana kertoo suomalaisen tiedustelu-upseerin elämästä ja työstä Suomen puolustusvoimien ja valtiojohdon tiedon hankkijana.

Tiedustelupäällikkö Heiskasen uralle ajoittuivat muun muassa Jom Kippur –sota vuonna 1973, Kyproksen kriisi ja Salt-neuvottelut 1974 sekä ETYK vuonna 1975. Kenraalimajuri Heiskasen tiedustelu-uran pitkäaikaisin ja varmasti tärkein haaste oli kuitenkin kautta 70-luvun jatkunut Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan. Neuvostoliitto tahtoi YYA-sopimuksen sotilaspykäliin nojautuen Suomen ryhtyvän tiiviimpään sotilaalliseen yhteistyöhön kanssaan. Asia raukesi vasta 1978, kun presidentti Urho Kekkonen torjui marsalkka Dmitri Ustinovin ehdotuksen Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista.

Kenraali Lauri Sutela valitsi Heiskasen vuonna 1959 Pääesikuntaan tiedustelutyöhön. Sutela oli havainnut rajavartiokapteenin kyvyt ja sopivat ominaisuudet toimiessaan tämän opettajana Sotakorkeakoulussa.

Sutela oli kehittämässä Suomelle uudenaikaista sotilaallista tiedustelua, ja tähän työhön hän tarvitsi myös Heiskasen. Sutelan valinta oli osuva, hänestä ja Heiskasesta tuli paitsi toimiva työpari, myös aikanaan henkilökohtaiset ystävät.
Sotilasasiamies ja kenraali Jaruzelski

Vuonna 1965 Heiskanen komennettiin sotilasasiamieheksi Varsovaan. Heiskanen paneutui työhönsä tarmokkaasti ja osoittautui myös hyvin sopivaksi työssä tarvittavaan suhdetoimintaan. Heiskanen tutustui Varsovassa muun muassa kenraali Wojciech Jaruzelskiin. Heiskanen piti Jaruzelskia tämän kommunistitaustasta huolimatta ennen muuta isänmaallisena puolalaisena. 80-luvun alussa, Jaruzelskin ottaessa Puolassa johdon ja julistaessa maahan sotatilan, saattoi Heiskanen rauhoitella suomalaisia poliitikkoja myönteisellä käsityksellään Puolan vahvasta miehestä.
Lännen ja idän välissä

Tiedustelupäällikkö Heiskanen kehitti toimivat suhteet ja yhteistyön länsinaapureiden ja tärkeimpien länsivaltojen tiedusteluorganisaatioiden kanssa. Nämä kanavat olivat tärkeitä tiedon saannissa ja Suomi toimi myös tärkeänä tiedustelutiedon tarjoajana. Suuri osa Suomen sotilastiedustelun tarvitsemasta tiedosta Neuvostoliitosta ja sen asevoimista saatiin lännen kautta.

YYA-sopimus asetti Suomelle rajoja toimintavapauteen. Suomen puolustuskykyä ja ajettua linjaa puolueettomuudesta epäiltiin niin idässä kuin lännessäkin. Vuodesta 1972 aina vuoteen 1978 esillä olivat alituiseen YYA-sopimuksen sotilaspykälät – Neuvostoliitto palasi yhä uudestaan, eri muodoissa ajatukseen tiivistettävästä sotilaallisesta yhteistyöstä Suomen kanssa. Kenraalimajuri Heiskasen tiedustelun tärkein tehtävä tuossa tilanteessa oli pitää Suomen poliittinen johto hyvin informoituna Neuvostoliiton johdon mahdollisesta seuraavasta siirrosta pelissä
Leivän tuoja

”Tiedustelu on kuin reikäleipä”, tapasi kenraalimajuri Heiskanen luonnehtia tiedustelu-upseerin työtä.

Ja tuolle leivälle riittikin ottajia. Suomi tarvitsi ajankohtaista, tarkkaa ja hyvin analysoitua tietoa maailman tapahtumista ja naapureiden ajatuksista ja aikeista.

Taitaa päätyä yöpöydälle ennen Pukkin käyntiä
 
Yle Kotimaa 24.8.2012 klo 10:47 | päivitetty 24.8.2012 klo 10:57
Suomi ei vakoillut vaan tiedusteli valepuvussa
http://yle.fi/uutiset/suomi_ei_vakoillut_vaan_tiedusteli_valepuvussa/6268686

YYA-Suomi kävi tietokauppaa lännen kanssa, Yhdysvalloilta vastalahjaksi saatiin tiedustelulaitteita. Agentteja ei vieraisiin valtioihin lähetetty.

Pertti Suominen oli Aamu-tv:n vieraana. 11:43
Suomalainen sotilastiedustelu oli kylmän sodan aikana hämärää puuhaa. Salaisia tapaamisia naamioitiin lomamatkoiksi ja valepukuja käytettiin. Tietokirjailija Pertti Suominen on julkaissut kirjan legendaarisesta tiedustelupäälliköstä Raimo Heiskasesta. http://areena.yle.fi/tv/1647604

Suomalaisen tiedustelupalvelun rakentaja Raimo Heiskasen elämänkerta paljastaa 1970-luvun salatun tiedustelumaailman. YYA-Suomi kävi tietokauppaa lännen kanssa. Arkaluonteisia tietoja vaihdettiin tanskalaisten vaatimuksesta valepuvussa.

Tiedustelupäällikkö Raimo Heiskasen elämänkerta kertoo Suomen tiedustelupalvelun tehneen läheistä yhteistyötä niin itään kuin länteen. 1970-luvun Suomi oli vaikeassa asemassa: Neuvostoliitto painosti erilaisilla Suomea vaatimuksilla, jotka työllistivät. Eikä länsikään ollut Nato-kysymyksineen ongelmaton.

- Suomella piti olla ystäviä sekä idässä että lännessä, jos jompikumpi uhkaisi, tiedustelupäällikkö Raimo Heiskasen elämänkerran kirjoittanut Pertti Suominen kertoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Suominen korostaa, ettei Suomi vakoillut.

- Emme lähettäneet agentteja vieraisiin valtioihin, emmekä muutenkaan syyllistyneet laittomuuksiin.

Heiskasen rakentama tiedustelupalvelu toimi hyvin varovaisesti. Hänen mukaansa mikään yksittäinen tieto rauhan aikana ei ollut niin tärkeä, että sen vuoksi kannattaisi riskeerata Suomen turvallisuuspoliittinen asema.

YYA-Suomi myi tietoja amerikkalaisille

Suomalainen tiedustelupalvelu toimi eri ilmansuuntiin eri tavoilla. Idän suhteita pidettiin yllä pääsiassa tapaamalla Helsingissä olevia Neuvostoliiton sotilasasiamiehiä.

- Heiskanen piti näitä tapaamisia tärkeinä, sillä niin voitiin alemmalla tasolla kuitata pois asioita jotka Neuvostoliittoa ärsyttivät ja joita ei kannattanut nostaa korkealle poliittiselle tasolle, Suominen kertoo.

Yhteydet länteen olivat erittäin arkoja. Tiedoilla käytiin kauppaa.

Yhdysvalloille Suomi myi tietoja saamalla vastalahjaksi tiedustelulaitteita. Kauppa toimi niin, että Suomen Neuvostoliiton kanssa käymät salaiset keskustelut nauhoitettiin yhdysvaltain laitteilla ja tietoja vastaan Suomi sai laitteet.

- Sieltä saimme äänikirjaston, jonka avulla voitiin tunnistaa jopa yksittäisiä aluksia, Suominen kertoo.

Tanskalaiset olivat erityisen arkoja paljastumisen suhteen

Tiedusteluyhteydet länteen olivat henkilökohtaisia suhteita. Vain muutama upseeri hoiti yhteyksiä länsimaisiin tiedusteluorganisaatioihin. Heiskanen yksin heistä hallinnoi näitä kaikkia.

Yhteyksiä pidettiin yllä hyvin salamyhkäisesti, julkisuudelta piilossa. Heiskanen tapasi tyttärensä kotona näitä vieraitaan. Kun hän vieraili Tanskassa, oli sovittu tietyistä peitetoimista. Heiskanen liikkui peitenimellä. Vastaanottaja oli pukeutunut tiettyyn asuun, kantaen Hufudstadsbladetia kainalossaan.

- Jostain syystä tanskalaiset erityisen arkoja paljastumisen suhteen, vaikka he pitivät melko taajaan yhteyksiä yllä, Suominen miettii.
 
Tästähän päästään mielenkiintoisiin pohdiskeluihin.

Ermei Kanninenhan tuli länsi-yhteistyön tiimoilta kaapista muutamia vuosia sitten. Hän kehui tietoja kuljetetun USA:lle melkoisia määriä. Silloin ihmettelin itsekseni, että miksi Stasi- ja KGB-kätyreitä saa kuljettaa kadulla häkissä kaikkien syljettävänä ja hakattavana, mutta Kannisen paljastuksista esim. syyttäjä/muut viranomaiset eivät olleet moksiskaan.

Onko nyt siis käsitettävä, että tietojen vuotaminen yhteen suuntaan on hyväksyttyä, mutta toiseen suuntaan se on paheksuttavaa? Pysyvätkö suunnat aina samana vai tapahtuuko vaihtelua?

Jos ajatellaan vaikkapa Kekkosta, takinkääntely on mielenkiintoista seurattavaa. 1918 ammutaan punaisia Haminan valleilla. 1920-luvulla hakataan (epäillyistä) kommunisteista paskat pihalle EK:n selleissä. 1940 äänestetään eduskunnassa talvisodan rauhantekoa vastaan. 1942 (vai 1943) painutaan Tukholmaan moikkaamaan brittien tiedustelupalvelua. 1944 puhutaan rauhanteosta Neuvostoliiton kanssa. Sodan jälkeen ollaankin muokkaamassa Suomea Neuvostoystävällisempään suuntaan. Pääministerinä ja presidenttinä suhteet Neuvostoliittoon ja sen tiedustelupalveluun ovat sitä luokkaa, että jotkut ovat puhuneet jopa asiamiehestä.

Mutta voiko presidentti olla vakooja? Perustuslakihan määrittää (ja määritti) aivan selvästi, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa. Silloinhan hän päättää sen, mitä tietoja annetaan ja kenelle ja kenen kanssa minkäkinlaista yhteistyötä tehdään.

Tietenkään jatkosodan aikana Kekkonen ei ollut presidentti. Mutta jos ajatellaan Suomen poliittisen johdon toimintaa toisen maailmansodan aikana, kuinka todennäköistä on, että Maalaisliiton (yksi suurista puolueista ja vallankäyttäjistä) kärkinimi (tosin sivuraiteelle joutunut), jolla on tausta tiedustelupalvelussa, lähtee omista tulistaan naapurimaan pääkaupunkiin vihollisvaltion tiedustelupalvelua tapaamaan - vieläpä niin, että se täällä tiedetään. Samalla tavalla porukkaa oli pysyvästi Tukholmassa pitämässä yhteyttä länsivaltoihin ja jopa Neuvostoliittoon. Samalla tavalla saksalaisten kanssa huseerattiin Virossa, Lapissa ja Berliinissä ja yritettiin ostaa goodwilliä ja sillä etuja. Ovet pidettiin auki joka suuntaan ja yritettiin haistella, mistä saadaan parhaat kaupat tehtyä.

Mistä päästään takaisin Kanniseen. Hänen ulostuloaan ei hirvittävästi kommentoitu. Sen sijaan röpisin "isojen poikien" kanssa haastattelun tultua ulos ja nauruksi pistivät. Itse kiinnitin hieman huomiota siihen tilitykseen TB:n säiliöihin varastoidusta "neuvostovalmisteisten panssarivaunujen polttoaineesta".
 
EK:lta sievistelemätön ja asiallinen kommenttikeskitys.
 
EK:iltä käsittämätön rimanalitus.

KGB/Stasikätyrit eivät tehneet virkatöitään vuotaessaan tietoja. Saivat rahaa, viinaa tai muuta vaivoistaan. Upseerit tekivät virkatöitään normaalilla palkalla.

KGB/Stasikätyrit eivät saaneet Suomen valtiota hyödyttävää vastapalvelusta. Upseerit saivat, eivät itselleen, vaan Suomen valtioll tietoa tai laitteistoa.

Kekkosen toiminta vaatisi jo oman säikeen ja hieman pidemmän keskustelun.
 
Jos sallitaan sen verran adamin mielipiteeseen kohdistuvaa kritiikkiä niin kyllä tuo näkemyksesi on tiukan putken läpi katsottua tavaraa.

Onko kenraalin irtiotto jotenkin ilman muuta "isänmaan asiaa"? Tämä ei liity nyt ollenkaan Heiskaseen tai kehenkään muuhunkaan vaan periaatteessa kysyn. Jos taas kenraalin irtiotto on tiukasti ohjaksissa tapahtuvaa virkatyötä niin missä on se "sädekehä", jota nyt yritetään kehittää milloin kehenkin kenraaliin, jonka sankaruus otetaan thråådille, varsin turvallisen aikajanan toisessa päässä? Urkki ohjasi luisella kädellä ja kenraali teki työtä käskettyä. Tai Koivisto piti kiinni kenraalin pitkähköistä niskavilloista ja ohjasi...kenraali järjesteli virkatyönään.

Kenraalien ja marsalkoiden muistelmat ovat rasittavan pitkäpiimäisiä kertomuksia juuri siitä, kuinka asianomainen oli kyllä sitten fiksu kaveri ja taisteli tuulimyllyjä vastaan...toiset möhlivät ja vihollinen voitti taisteluja, koska se oli ylivoimainen, muuten vihollinen oli mölö. Luonnollisesti sivulauseessa viitataan myös kuraportaan huonoon kuriin ja ei niin täydelliseen ainekseen.......hohhoijjaa. Kaikkein riemukkainta on lukea Adolfin marsalkoiden ja kenraaleiden "voitimme taistelut, adolfin takia hävisimme sodan"- teemaisia jumalattoman paksuja niteitä. Vähältä pitää, etten sijoita näitä kotimaisia eepoksia samaan kastiin.

Kenraalien tekemisten arvoa ei pidä herran tähen mitata siten, että pannaan vastakkain kenraalien tekemiset ja toiseen vaakaan ddr-fanit ja kommonisti-haaveilijat....sama on panna sitten sinne kuppiin vaikka meijeriharjoittelijat tai vaikka keinosiementäjät.
 
@baikal

tuo nyt ei kohdistunut mitenkään kirjoittamaani vaan oli åstrandmaista tajunnanvirtaa.

jos olet sitä mieltä että länteen yhteyttä pitäneet tiedustelupseerit ja KGB/Stasikätyrit olivat samalla lähtöviivalla, ole ystävälinen jaa perustele se.

Sivilipuolellakin pidettiin yhteyttä lännen tiedusteluelimiin.

Todettakoon nyt tässäkin että lännen tiedusteluelimet noudattivat Suomessa "tapoja" ja näiden tiedustelumiehet ilmoitettiin, eivätkä nämä kohdistaneet tiedusteluaan Suomea vastaan. Erikoistapauksena oli Ranska, jonka värvämää äärimmäisyysporukkaa Supo alkoi seuraamaan -81 ja jossa jutussa mm. eräs suomalainen upseeri pidätettiin kapteenikurssilta v. -82. Tarkemmin tästä teoksessa Ratakatu 12, sivut 171-175.
---
Mitä tulee kenraalien muistelmiin, tuskin olemme eri mieltä siitä että ne ovat subjektiivisiä.
 
Kielelliset nyanssimme eivät ilmiselvästi kohtaa, aina välillä. Nimenomaan painotin sitä, ettei kenraalien tekemisiä PIDÄ VERRATA ddr-fanien tai oikeiden kotitarvekommonistien tekemisiin....ne ovat kuitenkin kaikesta huolimatta ihan eri pallolta. Ja olen verrattoman varma siitä, että UKK:n ja Koiviston aikaan kenraalien niskavillat olivat vielä luisessa otteessa.....eli se siitä. Pitää muistaa myös edellä mainittujen presidenttien vähintään mielenkiintoinen kontaktipinta läntisten elimien kanssa.
 
adam7 kirjoitti:
EK:iltä käsittämätön rimanalitus.

KGB/Stasikätyrit eivät tehneet virkatöitään vuotaessaan tietoja. Saivat rahaa, viinaa tai muuta vaivoistaan. Upseerit tekivät virkatöitään normaalilla palkalla.

KGB/Stasikätyrit eivät saaneet Suomen valtiota hyödyttävää vastapalvelusta. Upseerit saivat, eivät itselleen, vaan Suomen valtioll tietoa tai laitteistoa.

Kekkosen toiminta vaatisi jo oman säikeen ja hieman pidemmän keskustelun.

Mistäs tiedät, etteivät tehneet virkatöitään? Moniko tietoja vuotaneista teki sen käskystä tai "käskystä"? Ei se Suomen tiedustelukaan ihan kädetön ollut. Ja entäpä jos kaikki eivät saaneetkaan mitään? Jospa tekivät sen huvikseen tai ideologisista syistä?

Onko nyt siis niin, että itään tietoja vuotanut on automaattisesti huono ihminen ja länteen tietoja vuotanut automaattisesti hyvä ihminen? Vai onko niin, että virkatehtävissä tietoja vuotanut on hyvis ja vapaa-ajalla niin tehnyt on hyvis?

Eikö lähtökohta ole, että tietoja ei vuodeta? Onko salausmääräykset laadittu vain itäisiä maita vastaan?

Kanninen haastattelussaan (jota en pikaisella googlauksella löytänyt) kehuskeli jatkuvalla tietojen vuotamisella sekä Suomen että Neuvostoliiton asioista Yhdysvaltohin. Isänmaan asialla oltiin kovasti. Presidentille tai muille ei kerrottu, kun toiminta oli kiellettyä, mutta kovat miehet tekee kovia päätöksiä. Tämähän siis tarkoittaa, että 1970- ja -80-luvulla PV:n kakkosmies oli USA:n myyrä.

Ja kyllä. Ymmärrän, että tiedustelun maailmassa mikään ei ole mustaa taikka valkoista. Ja kyllä. Ymmärrän, että omasta mielestään upseerit pitivät Suomelle ikkunaa auki länteen. Ja kyllä. Lähtökohtaisesti olen heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että Suomen on hommattava kaverinsa lännestä eikä idästä.

Mutta edelleen. Miksi laki ei ole kaikille sama?
 
baikal kirjoitti:
Kielelliset nyanssimme eivät ilmiselvästi kohtaa, aina välillä. Nimenomaan painotin sitä, ettei kenraalien tekemisiä PIDÄ VERRATA ddr-fanien tai oikeiden kotitarvekommonistien tekemisiin....ne ovat kuitenkin kaikesta huolimatta ihan eri pallolta. Ja olen verrattoman varma siitä, että UKK:n ja Koiviston aikaan kenraalien niskavillat olivat vielä luisessa otteessa.....eli se siitä. Pitää muistaa myös edellä mainittujen presidenttien vähintään mielenkiintoinen kontaktipinta läntisten elimien kanssa.

Kanninen nimenomaan korosti sitä, että toiminta tapahtui Kekkosen tietämättä. Epäili tosin, että presidentillä saattoi jotakin haisua asiasta olla, mutta suoraan kysymykseen yhteistyöstä Ermei vastasi kieltävästi.

Mutta edelleen haastattelutiedon pohjalta mennään, joten mistä nämä tietää.
 
EK kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Kielelliset nyanssimme eivät ilmiselvästi kohtaa, aina välillä. Nimenomaan painotin sitä, ettei kenraalien tekemisiä PIDÄ VERRATA ddr-fanien tai oikeiden kotitarvekommonistien tekemisiin....ne ovat kuitenkin kaikesta huolimatta ihan eri pallolta. Ja olen verrattoman varma siitä, että UKK:n ja Koiviston aikaan kenraalien niskavillat olivat vielä luisessa otteessa.....eli se siitä. Pitää muistaa myös edellä mainittujen presidenttien vähintään mielenkiintoinen kontaktipinta läntisten elimien kanssa.

Kanninen nimenomaan korosti sitä, että toiminta tapahtui Kekkosen tietämättä. Epäili tosin, että presidentillä saattoi jotakin haisua asiasta olla, mutta suoraan kysymykseen yhteistyöstä Ermei vastasi kieltävästi.

Mutta edelleen haastattelutiedon pohjalta mennään, joten mistä nämä tietää.

Kenraali sooloili Ylipäällikön selän takana.....hienoa.....tosi fantsuu hei. Siitäkö pitäisi Ermeille koroittaa ylle sankariviitta tähtivyöllä? Urkin ollessa vielä voimissaan Urkin selän takana, njet, en usko.

Viiden vuoden sisällä varmaan kohtaamme muistelmateoksen, jossa Kenraali Max Runkvist paljastaa jo kirjan nimessä: "kenraali lähes liitti Suomen Natoon vuonna -88".
 
Back
Top