Armeijan tarjoama ajokortti säästää nuoren rahoja jopa tuhansia euroja

Tvälups

Ylipäällikkö
yle 13.3.2014 klo 13:18
Armeijan tarjoama ajokortti säästää nuoren rahoja jopa tuhansia euroja
Puolustusvoimien kuljettajakoulutus tarjoaa varushenkilölle ajokortin lisäksi perustason ammattipätevyyskoulutuksen. Porin Prikaatissa yhdistelmäkortti kiinnostaa niin paljon, ettei kaikkia halukkaita varusmiehiä ole mahdollista kouluttaa.

Kun on iso peli alla, niin aluksi se pelotti, mutta on se myös hieno tunne, sanoo moottorialiupseerioppilas Joni Juti. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksen ajokorttiluokat
BE:

Ajoneuvoyhdistelmät, joissa on B-luokan vetoauto ja hinattava ajoneuvo, jonka kokonaismassa on enintään 3 500 kg. Ajo-oikeuden saava on täyttänyt 18 vuotta.

C:

a) Muut kuin D1- tai D-luokkaan kuuluvat ajoneuvot, joiden kokonaismassa ylittää 3 500 kg ja jotka on suunniteltu tai valmistettu kuljettamaan kuljettajan lisäksi enintään kahdeksan henkilöä

b) Ajoneuvoyhdistelmät, joissa on tähän luokkaan kuuluva vetoauto ja hinattava ajoneuvo, jonka kokonaismassa on enintään 750 kg.

Ajo-oikeuden saava on täyttänyt 21 vuotta tai, jos henkilöllä on muu kuin nopeutetusti suoritettu kuorma-auton kuljettajan perustason ammattipätevyys, 18 vuotta.

CE:

a) Ajoneuvoyhdistelmät, joissa on C-luokan vetoauto ja hinattava ajoneuvo, jonka kokonaismassa ylittää 750 kg

b) Ajoneuvoyhdistelmät, joissa on C1-luokan vetoauto ja hinattava ajoneuvo, jonka kokonaismassa ylittää 750 kg ja ajoneuvoyhdistelmän kokonaismassa ylittää 12 000 kg.

Ajo-oikeuden saava on täyttänyt 21 vuotta tai, jos henkilöllä on muu kuin nopeutetusti suoritettu kuorma-auton kuljettajan perustason ammattipätevyys, 18 vuotta.

C1E:

a) Ajoneuvoyhdistelmät, joissa on C1-luokan vetoauto ja hinattava ajoneuvo, jonka kokonaismassa on yli 750 kg edellyttäen, että ajoneuvoyhdistelmän kokonaismassa on enintään 12 000 kg

b) Ajoneuvoyhdistelmät, joissa on B-luokan vetoauto ja hinattava ajoneuvo, jonka kokonaismassa on on yli 3 500 kg edellyttäen, että ajoneuvoyhdistelmän kokonaismassa on enintään 12 000 kg.

Ajo-oikeuden saava on täyttänyt 18 vuotta.

Lähde: Trafi

Moni asepalvelukseen astuva osaa odottaa armeija-ajaltaan lähinnä sitä, että palvelus kestää korkeintaan vuoden. Intissä voi kuitenkin saada myös ammatillisen koulutuksen. Esimerkiksi puolustusvoimien kuljettajakoulutus tarjoaa varushenkilölle ajokortin lisäksi perustason ammattipätevyyskoulutuksen C- ja CE-luokan kuljettajille.

Tammikuussa Porin Prikaatiin palvelukseen astunut moottorialiupseerioppilas Joni Juti tiesi heti alusta lähtien, mitä hän armeijassa haluaa tehdä. Hän halusi kuljettajakoulutukseen.

- Ajokortti oli tietysti se, minkä takia tänne halusin. Ja varsinkin se ammattipätevyys kiinnosti. En tiedä, että haluanko ajaa rekkaa työkseni koko elämäni ajan, mutta kyllä sitä varmaan tulee tehtyä joitakin vuosia.

- Raskas kalusto ylipäätään kiinnostaa minua. Kun on iso peli alla, niin se aluksi pelotti, mutta on se myös hieno tunne, Juti sanoo.

Yhdistelmäkortti houkuttaa varusmiehiä
Porin Prikaatin kuljettajakoulutuskeskuksen varajohtajana työskentelevä yliluutnantti Marko Lintunen toteaa, että armeijan tarjoama yhdistelmäkortti kiinnostaa varusmiehiä yhä enemmän. Säkylässä noin 600 varusmiestä saa vuosittain kuljettajakoulutuksen.

- Kiinnostusta on paljon etenkin isolle yhdistelmäpuolelle. BE- ja CE-luokkaan emme pysty kouluttamaan kaikkia halukkaita. Myös pienempään C1E-luokkaan ja siihen tarjottavaan nopeutettuun ammattipätevyyteen on tosi paljon halukkaita.

Lintusen mukaan kiinnostus selittyy sillä, että koulutuksen myötä varusmies saa siviiliammatin. Siviilissä ei voi ammatikseen ajaa ilman ammattipätevyyttä.

- C-kortin ikäraja on noussut 21 ikävuoteen. Meidät rinnastetaan ammattioppilaitoksiin, joten me voimme antaa koulutuksen nopeutettuna jo 18-vuotiaille. Siinä säästyy myös iso raha kaverille, joka haluaa kuljetusalalle.

Työelämä kaipaa lisää kuljettajia
Porin Prikaati järjestää kuljettajakoulutuksen yhteistyössä Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedun kanssa. Opetusministeriö rahoittaa osan kuljetuskoulutuksesta. Tällaisenaan koulutus jatkuu ainakin vuoteen 2017 saakka.

- Siviilipuolella herättiin kuljettajapulaan siinä vaiheessa, kun määräys tästä ammattipätevyydestä tuli voimaan. Sen takia tähän lähti vähän isommat instanssit mukaan, Lintunen sanoo.

Yliluutnantti Marko Lintusen mukaan armeijan kuljettajakoulutus tuottaa hyvin kuljettajia siviiliin.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Lintusen mukaan puolustusvoimien kuljetuskoulutus on tuottanut merkittävästi lisää kuljettajia siviiliin.

- Tutkimustemme perusteella meiltä lähtee kuljetusalalle töihin noin puolet varusmiehistä. Koulutuksen jälkeen heillä on vankat perusteet, sillä täällä he toimivat erilaisissa maastoissa ja saavat tosi paljon myös siviilipuolen koulutusta.

Lepoajoista pidetään tarkkaa kirjaa
Raskaan liikenteen säännöksiä on kiristetty entisestään ja nykyään ammattikuskin tulee lain mukaan levätä yhdeksän tuntia vuorokaudessa. Lepoaikoja valvotaan esimerkiksi pakollisten ajopiirtureiden avulla.

Lintunen kertoo, että lepoaikoja valvotaan armeijassa yhtä tarkkaan kuin muualla yhteiskunnassa. Varusmiehet täyttävät ajopäiväkirjaa, johon me merkitsevät lepoajat, tauot ja ajoajat.

- Ainoat poikkeukset ovat sotilaalliset harjoitukset. Siellä yksittäisiä ajomääriä voidaan lisätä ja vuorokausiaikoja pidentää. Viikkolepoa emme voi kuitenkaan poistaa edes näissä harjoituksissa.

Myös varusmies Joni Juti uskoo, että lepoajoista pidetään hyvin huolta puolustusvoimissa.

- Siitä pidetään täällä tarkkaa kirjaa. Eikä se haittaa ollenkaan, kun muut ryömivät metsässä ja itse saan nauttia vielä pari tuntia nukkumisesta, Juti kertoo.
 
Ajokortin hinta on aivan älytön. Omasta sai pulittaa sen 1500euroa ilman C-korttia. Se ois ollu jo 2000 euroa kaikkineen.

Nykyään ainoa keino saada järkihintainen ajokortti on joko logistiikka ammattikoulussa tai intissä kuljettajana. Näihin on hakua paljon enemmän mitä paikkoja on tarjolla.
 
Joo kyllä tuo hinta on vähän lapasista karannut. Osittain myös tarkoituksella, kun vihreät hallituksessa, niin kaikki käy kalliiksi. Anteeksi kannanottoni.
 
Joo kyllä tuo hinta on vähän lapasista karannut. Osittain myös tarkoituksella, kun vihreät hallituksessa, niin kaikki käy kalliiksi. Anteeksi kannanottoni.

Saahan sitä vihreitäkin syytellä, mutta ajokorttisäädökset taidetaan kirjoittaa enempi tuolla autokoululiiton puolella.
 
Lobbaus on toiminut, aivan kuten lukuisan muunkin lain osalta. Follow the money toimii tässäkin asiassa.
 
Joskus tuolla liikenteessä näyttää siltä, että jotkut ovat nukkuneet koko sen kalliin autokoulunsa ajan.
 
Ajokortin hinta on aivan älytön. Omasta sai pulittaa sen 1500euroa ilman C-korttia. Se ois ollu jo 2000 euroa kaikkineen.

Nykyään ainoa keino saada järkihintainen ajokortti on joko logistiikka ammattikoulussa tai intissä kuljettajana. Näihin on hakua paljon enemmän mitä paikkoja on tarjolla.

Ei kai rattimatiksi pääse, jos ei ole vähintään B-luokan ajokorttia valmiina?

Tuosta sinun listastasi puuttuu sen varsinainen pointti eli ammattipätevyys. Pelkällä autokoulun C-kortillahan ei enää ajeta ammatiksen metriäkään vaan vaatii ammattipätevyyden, jonka hankkiminen edellyttää uusille kuljettajille puolen vuoden kurssitusta. Siitä voi laskea, paljonko puolen vuoden palkkamenetykset olisivat, jos pätevyyden hommaa siviilissä.
 
Riippuu koulusta se kurssin pituus, osassa se on 9kk.
Mutta joo kyllä PV:ssä suoritetusta ajokortista on oikeasti rahallista hyötyä aika paljon nykyään.
 
Ei kai rattimatiksi pääse, jos ei ole vähintään B-luokan ajokorttia valmiina?

Tuosta sinun listastasi puuttuu sen varsinainen pointti eli ammattipätevyys. Pelkällä autokoulun C-kortillahan ei enää ajeta ammatiksen metriäkään vaan vaatii ammattipätevyyden, jonka hankkiminen edellyttää uusille kuljettajille puolen vuoden kurssitusta. Siitä voi laskea, paljonko puolen vuoden palkkamenetykset olisivat, jos pätevyyden hommaa siviilissä.

Heitin tohon vaan esimerkkiä pelkän ajokortin hinnoista "nykyään". Tarvii siihen korttiin saada aika paljo aakkosia ennenku pääsee yhdistelmää kuljettamaan.
 
Back
Top