Aseen riisto lähitaistelussa/sotavankina

RPG83

Soome Majori
2BLNN7bCKe4[/media] videossa kohdasta 1:52 nähdään aseenriisto vyöltä. Lisäksi videon alussa n. 0:20 rynnäkkökiväärin riisto.

Tuon laatuisia riistoja näkee harvemmin videoilla. Yleensä se ase on jo otsalla. Piristävää tommoinenkin.

Eli jos video katoaa tai jotain...

(oletetaan, että riistäjä ja uhri ovat kumpikin oikeakätisiä) Pistoolin riisto vyökotelosta: hiippaillaan takaapäin, otetaan vasemmalla kädellä kuristusote kaulan ympäriltä, oikealla kädellä lukitaan uhrin oikea käsi oman oikean käden ja oman ruumiin väliin, jolloin samalla oikealla kädellä vedetään ase. Välittömästi kotelosta vedon jälkeen höllätään kuristusote ja potkulla polvitaipeeseen kaadetaan tyyppi eteenpäin maahan. Sitten tuossa riistovaiheessa horjutetaan vielä tasapainoa, vetämällä kaulasta taaksepäin.

Rynnäkkökiväärin riisto: hiippaillaan takaapäin, otetaan vasemmalla kuristusote, horjutetaan tasapainoa vetämällä taaksepäin kaulasta ja samalla oikealla kädellä annetaan puukkoa rintakehään (nykypäivän suojauksen aikakaudella kaulan luulisi olevan parempi paikka... tai sitten alavatsa).
 
Last edited by a moderator:
En varsinaisesti nähnyt rynnäkkökiväärin riistoa vaan takaapäin puukottamisen. Aika harvassa ne videot ovat joissa näytetään lähitaistelua (tappamista) sillä suurin sellaisesta koulutuksesta annetaan armeijoissa erikoisjoukoille kun taas siviileiden koulutukset perustuvat itsepuolustukseen, voimankäyttöön tai urheiluun. Katsomalla vaikka jenkkiarmeijan, laivaston ja merijalkaväen lähitaisteluoppaita niin kyllä niistäkin puuttuvat pääosin ne ikävimmät asiat joita 40-luvulla kehotettiin käyttämään eli sormien työntämiset silmiin, puremiset jne. Ehkä siksi että näitä asioita treenataan ja treeneissä näitä ei taas voi käyttää. Ikävää myös jos näitä malleja opetetaan selkärankaan ihmisille jotka sitten käyttävät näitä snägärijonossa. Tässä yksi syy miksi varsinkaan varusmiehille ei voi opettaa ajan puutteen lisäksi tehokasta lähitaistelua. Näissä kaikissa sotilaiden oppaissa joko pyritään lyömään nyrkillä kun taas toinen koulukunta sanoo ettei missään nimessä voi irottaa kättä aseesta ja lyömällä rikkoo vain kätensä mutta minne unohtuivat ne wanhat hywät keinot kuten kämmenpohjalla lyönnit ja mahdollisesti vielä "tiikerin kynsillä" samanaikaisesti silmien vahingoittaminen? Ongenkoukkua suuhun, hampaita korvaan, sormea silmään ja karatemurskauslyöntiä niskaan... Onneksi sentään munien potkimiset ovat mukana nykyään kaikessa kiitos kuulunee ehkä Krav Magalle. Sotilaiden lähitaisteluunhan sitten tuliaseiden yleistymisen jälkeen alettiin kiinnittää huomiota vasta toisessa maailmansodassa Shangain (lienee kiinalaisten oopiuminarkkareiden aikaan ollut maailman väkivaltaisin paikka ja siksi yhä jaellaan sielläpäin huumerikollisille kuolemanrangaistus hyvin helposti) poliisien opein ja kokemusten kautta sen sitten kuitenkin unohtuen kunnes se jenkeissä on herätetty henkiin päävaikutteiden tullessa lähinnä brassijujutsusta ja mma:sta joka ei välttämättä sotilaalle ole se paras reitti. Israelissa taas on ihan toinen meininki Krav Magan suhteen.
 
No jaa.. jos tuosta videopätkästä nyt jotain sanoisi niin sama pätee kuin 99,99% muihin samanlaisiin.
Hommat näyttää helpolta ja tehokkaalta kun "vastustaja" myötäilee ja lähtee kaikkiin liikkeisiin vapaaehtoisesti mukaan.. Kyllä se helppoa silloin on..
Homma muuttuu kokonaan toiseksi heti kun vastustaja ei olekaan samaa mieltä siitä miten asiassa edetään.. Ei ole enää lainkaan helppoa..

Eräs hyvä esimerkki on erilaiset veitsenriistotekniikat. Ne näyttävät AINA videoilla ja opetustilanteissa helpolta kuin heinänteko - vaan tosiasiassa veitsi on aina ja kenelle tahansa todella hankala välinen vastustajalla, riippumatta siitä onko veitsen kanssa heiluva ammattilainen vai muuten vaan kiukkuinen kaveri..

Saman homman voi konkretisoida helpohkosti myös vaikkapa nyrkkeilytekniikoiden opettelulla. Nekin ovat aika nopealla harjoittelulla hyvinkin helpon tuntuisia - niin kauan kuin treenikaveri myötäilee ja tekee siten kuin on sovittu, harjoitustilanteeseen sopivalla intensiteetillä. Äkkiä sitä alkaa itse kukin luulemaan, että hei tässähän osaa jo torjua, väistää ja lyödä..kunnes sitten huomaa että vapaassa sparrissa mikään ei onnistukaan kun vastustaja ei enää teekään niinkuin oli sovittu.
 
Veitsen realiteeteista olen itse aina suosinut tussitreeniä. Siis veitsen sijaan sellainen paksu, tylppäkärkinen tinneritussi pahan pojan käteen, ja tilanteen lauettua "onnistuneesti" katsotaan missä kaikkialla on vauhtiviivoja piirtynyt. Siihen hiukan itsetutkiskelua siitä olisiko oikeasti vienyt oman peliliikkeensä loppuun ilman silmää tai edes sentin vaot kyynärvarsissa.
 
koponen kirjoitti:
Veitsen realiteeteista olen itse aina suosinut tussitreeniä. Siis veitsen sijaan sellainen paksu, tylppäkärkinen tinneritussi pahan pojan käteen, ja tilanteen lauettua "onnistuneesti" katsotaan missä kaikkialla on vauhtiviivoja piirtynyt. Siihen hiukan itsetutkiskelua siitä olisiko oikeasti vienyt oman peliliikkeensä loppuun ilman silmää tai edes sentin vaot kyynärvarsissa.

Veitsitaistelun eräs vakio lienee se, että suht aikuisten miesten keskinäisestä ottelusta myös voittaja lähtee sairaalaan.
 
baikal kirjoitti:
Veitsitaistelun eräs vakio lienee se, että suht aikuisten miesten keskinäisestä ottelusta myös voittaja lähtee sairaalaan.

Jonkin verran olen vuosien varrella koettanyt perehtyä, opiskella ja opetella veitsenkäyttöä...ja mitä enemmän perehdyn ja opettelen, sitä varmempi olen että asia on juuri noin kuin baikal tuossa sanoo..

Toki veitsi on tehokas ottelun ensimmäisinä hetkinä jos toinen hiukankaan epäröi ja toinen on häikäilemättömän päättäväinen ja pääsee sen ansiosta viiltämään tai pistämään suht vapaasti vastustajaa..mutta siinä vaiheessa kun kumpikin on ottelussa niinsanotusti mukana, pidän baikalin esittämää ajatusta lähes väistämättömänä.

Veitsen poisottamisesta sen verran, että se tosiasiassa onnistuu hyvin harvoin muualla kuin elokuvissa - jos vastustaja ei halua veitsestään luopua, niin vaikea sitä on ilman vammoja pois saada..paitsi ampuma-asetta ampumiseen käyttäen..
 
Kapiainen kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Veitsitaistelun eräs vakio lienee se, että suht aikuisten miesten keskinäisestä ottelusta myös voittaja lähtee sairaalaan.

Jonkin verran olen vuosien varrella koettanyt perehtyä, opiskella ja opetella veitsenkäyttöä...ja mitä enemmän perehdyn ja opettelen, sitä varmempi olen että asia on juuri noin kuin baikal tuossa sanoo..

Toki veitsi on tehokas ottelun ensimmäisinä hetkinä jos toinen hiukankaan epäröi ja toinen on häikäilemättömän päättäväinen ja pääsee sen ansiosta viiltämään tai pistämään suht vapaasti vastustajaa..mutta siinä vaiheessa kun kumpikin on ottelussa niinsanotusti mukana, pidän baikalin esittämää ajatusta lähes väistämättömänä.

Veitsen poisottamisesta sen verran, että se tosiasiassa onnistuu hyvin harvoin muualla kuin elokuvissa - jos vastustaja ei halua veitsestään luopua, niin vaikea sitä on ilman vammoja pois saada..paitsi ampuma-asetta ampumiseen käyttäen..
Treenaamisessa kyse on hyvinkin pitkälti (perus)tekniikoiden, itsevarmuuden ja tarvittaessa häikäilymättömyyden kehittämisessä tositilannetta varten. Harjoitustilanne on harjoitustilanne mutta jos tosihetki koittaa niin kokemus auttaa loppupeliin.

Oma kokemus on hyvinkin pintaraapaisu Eskrimaan perustuvaan reenaukseen missä opettiin keppitappelun perusteet ja siihen kuuluvat koreografiat. Niitä sovellettiin puukkohippaan yms. Sparrausta harrastettiin mm. pitkähihainen tiukka valkoinen paita päällä ja mustia jälkiä jättävä kumipuukko kourassa. Pisteet oli helppo laskea - molemmista.

Oikeassa elämässä oikean puukon riisto on oikeasti vaikeaa. Se voisi ehkä toimia jos kyseessä on tökkimistä yrittävä umpikänninen jurpo tai ryöstöä yrittävä hintelä narkkari. Mutta torjuntoja reenataan myöskin siltä varalta jos kyseessä on hengenlähtö lähellä ja karkuun ei pääse.
 
http://combation.com/

Yllä olevassa linkissä vähän jenkkiläistä näkökulmaa ja ilmeisesti vähän kuvattuna Usan erikoisjoukkojen käyttämiä taktiikoita miten toimia erilaisissa combat-skenaarioissa. Suosittelen tsekkaamaan, ihan mielenkiintoista luettavaa.
 
Suomalaista näkökulmaa edusti sukulaismies, joka oli sitä mieltä, että aseenriistossa auttaa kummasti, jos vastustajan ase tekee toimintahäiriön ja maassa on käden ulottuvilla sopiva kivi. Kivi ei ollut kuulema tehnyt toimintahäiriötä, paitsi siihen vastustajaan. "Tähti"-pistoolin toimintahäiriö oli jo poistettu, kun minä sen sain nähdäkseni.
 
Kapiainen kirjoitti:
Saman homman voi konkretisoida helpohkosti myös vaikkapa nyrkkeilytekniikoiden opettelulla. Nekin ovat aika nopealla harjoittelulla hyvinkin helpon tuntuisia - niin kauan kuin treenikaveri myötäilee ja tekee siten kuin on sovittu, harjoitustilanteeseen sopivalla intensiteetillä. Äkkiä sitä alkaa itse kukin luulemaan, että hei tässähän osaa jo torjua, väistää ja lyödä..kunnes sitten huomaa että vapaassa sparrissa mikään ei onnistukaan kun vastustaja ei enää teekään niinkuin oli sovittu.

Niin, 15 vuotta kamppailulajeja harrastaneena ja myös nyrkkeilleenä, voisin sanoa että suorien lyöntien ("helpot" lyönnit) oppimiseenkin menee pitkäänkin, mahdollisesti vuosia, siis että ne ovat todellakin suoria lyöntejä ja koko kroppa on saumattomasti mukana. Mitä pidempää treenaa sitä enemmän huomaa sen asian, että koskaan et ole valmis, aina löytyy jotain parannettavaa ja tulee niitä "ahaa elämyksiä" vuosienkin jälkeen.

Nyt 35-vuotiaana olen huomannut, että vaikka ikää onkin tullut, erityisesti suorat ovat nopeampia, räjähtävämpiä ja voimakkaampia kuin koskaan, kiitos tekniikan hioutumisen.

Kapiainen kirjoitti:
Jonkin verran olen vuosien varrella koettanyt perehtyä, opiskella ja opetella veitsenkäyttöä...ja mitä enemmän perehdyn ja opettelen, sitä varmempi olen että asia on juuri noin kuin baikal tuossa sanoo..

Toki veitsi on tehokas ottelun ensimmäisinä hetkinä jos toinen hiukankaan epäröi ja toinen on häikäilemättömän päättäväinen ja pääsee sen ansiosta viiltämään tai pistämään suht vapaasti vastustajaa..mutta siinä vaiheessa kun kumpikin on ottelussa niinsanotusti mukana, pidän baikalin esittämää ajatusta lähes väistämättömänä.

Veitsen poisottamisesta sen verran, että se tosiasiassa onnistuu hyvin harvoin muualla kuin elokuvissa - jos vastustaja ei halua veitsestään luopua, niin vaikea sitä on ilman vammoja pois saada..paitsi ampuma-asetta ampumiseen käyttäen..

Juuri näin. Lähitaistelussa mielestäni avaintekijänä toimii yllätyksellisyys ja häikäilemättömyys, jos joudutaan ottelutilanteeseen epäröinnin riski kasvaa huomattavasti, ei sitä veistä tai kenttälapiota vastaan niin helppoa ole kuitenkaan mennä jos vastustaja on valmiina puolustamaan itseään.
 
commando kirjoitti:
Onneksi sentään munien potkimiset ovat mukana nykyään kaikessa kiitos kuulunee ehkä Krav Magalle.

Munien potkimisessa on sellainen harmillinen ongelma, että miehet osaavat suojata muniaan hyvin pitkälle vaistojen varaisesti. Sillon kun Krav Maga tuli Suomeen ja pääsin treenaamaan sitä aika aikaisessa vaiheessa , munien potkiminen ja läpsiminen tuntui olevan jotenkin kuningasliikkeen asemassa, ja turhankin usein oletettiin että se tekee autuaaksi ja onnistuu aina. Helvetin hyvin se pudottaa, jos osuu kunnolla, mutta aina pitää olla suunnitelma-b tai valmiudet myös vaihtoehtoisiin toimintamalleihin. En nykytilasta tiedä, koska viime vuodet on tullut keskityttyä enemmän kamppailu-urheiluun.

Yleisenä ohjeena kaikille jotka harkitsevat itsepuolustustaitojen hankkimista, sanoisin että Krav maga, Defendo tai Savate Defence ovat hyviä lajeja, mutta samaan hengenvetoon suosittelen samaan aikaan treenaamaan jotain kamppailu-urheilulajia. Syystä että; niissä opitaan vastustajan lukemista suuren sparrimäärän ansiosta. Mielestäni ehdottomasti paras keino oppia myllyttämään on suuri määrä kovaa sparria, vaikka säännöt rajoittavatkin tekemistä. Esimerkiksi nyrkkeillessä oppii huomattavasti lyhyemmässä ajassa lyömään hyvin kuin IP-lajeissa, johtuen tietysti treenin painotuksesta niihin lyönteihin. Muita treenaamiani lajeja kuten Kickboxingia, Thaiboxingia ja vapaaottelua voin suositella kanssa varauksetta. :)
 
Kaikissa videoissa joissa ryöstettään vastustajan ase tai mitä tapahtuukaan vastustaja lyö/potkaisee tämä hyökkääjä tekee liikkeen luonnottoman hitaasti ja puolustaja kykenee helposti torjumaaan. Miksi hitaasti, siksikö että tilanteesta näkee liikkeen suoritustavan? Joka tapauksessa elävässä elämässä nopeutta on hiukan erilailla kuten elokuvissakin.
 
Sellainen sääntö oli joskus, että jos et ole voittanut 30 sekunnissa, niin todennäköisesti häviät. Elokuvien minuuttien mittaiset turpaanvedot eivät ole oikein realistisia. Yleensä tosielämän "matsit" kestävät vain muutaman sekunnin.
 
Sellainen sääntö oli joskus, että jos et ole voittanut 30 sekunnissa, niin todennäköisesti häviät. Elokuvien minuuttien mittaiset turpaanvedot eivät ole oikein realistisia. Yleensä tosielämän "matsit" kestävät vain muutaman sekunnin.

Tämä sääntö on edelleen voimassa. Se, joka lyö ensin ja oikein, yleensä voittaa.

Mitä tulee otsikossa mainittuun aseen riistoon, vastustajan arvioiminen on kaiken perusta. Onko vastapuolesta ampumaan tai käyttämään veistä tms 'instant'? Vasta kokemus tekee tappajan, monet epäröivät joutuessaan siihen tilanteeseen ja silloin heiltä otetaan ase pois helposti.
Tämä toimii myös toisinpäin, jos et ole valmis käyttämään asetta, niin älä uhkaile tai yritä kiristää uhkaamalla. Epävarmuus näkyy ja tunnistetaan ja ase vain otetaan pois jos vastassa on vähänkään asiantunteva kaveri.
 
Jostain syystä en ole itse pahemmin ajatellut aseenriistoa. Enemmän olen pohtinut kuinka neutraloida aseistettu ihminen aseettomasti tai improvisoiduin asein mahdollisimman nopeasti, ja vasta sitten otetaan käyttöön hänen varusteet kaikessa rauhassa (tai pienemmässä paniikissa). Vastapuolen aseenkäytön estäminen on korkeintaan ollut mielessä, siis mahdollisissa mies-miestä-vastaan tilanteissa. Eniten minua ehkä karmii se, että hän kantaa asetta jonka käyttö on itselle tuntematonta. Onko järkevää yrittää riistää tunnistamatonta tuliasetta? Onhan se tietysti hyvä saada pois hänen käsistään mutta ei sen käyttöä pidä alkaa opettelemaan kesken tappelun. Joku AK-47 menisi vielä helposti, johtuen merkittävästä samankaltaisuudesta kotimaiseen rynchesteriin. Mutta sitten joku pistooli... Ikinä en ole yhdelläkään aikuisten pistoolilla tai revolverilla ampunut. En haluaisi alkaa kokeilemaan löydänkö siitä varmistimen sekunnissa. Pitäisi kai tutustua venäläisiin pistooleihin ja katsella YouTubesta jenkkien uppaamia opasvideoita niistä?

Terävällä kynällä silmään tai niskaan vaan ja ravistelua perään, perkele. Sitten haukutaan hänet kynäniskaksi vielä ennen kuin ehtii menettämään tajuntansa. :D
 
Tämä sääntö on edelleen voimassa. Se, joka lyö ensin ja oikein, yleensä voittaa.

Mitä tulee otsikossa mainittuun aseen riistoon, vastustajan arvioiminen on kaiken perusta. Onko vastapuolesta ampumaan tai käyttämään veistä tms 'instant'? Vasta kokemus tekee tappajan, monet epäröivät joutuessaan siihen tilanteeseen ja silloin heiltä otetaan ase pois helposti.
Tämä toimii myös toisinpäin, jos et ole valmis käyttämään asetta, niin älä uhkaile tai yritä kiristää uhkaamalla. Epävarmuus näkyy ja tunnistetaan ja ase vain otetaan pois jos vastassa on vähänkään asiantunteva kaveri.

Minua niin maan perkeesti mietityttää tämä juttu että oletetaan että tilanteessa epäröinti on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja jotenkin minusta tuntuu että asiaa lähestytään turhan yksipuoliselta kannalta. Kun itse olen jo pitkään erottanut erilleen HETINYT-tilanteen ja KOHTA-tilanteet.

Seuraa pari esimerkkiä HETINYT-tilanteista.

-Lehmä puski minut ballistiselle radalle rynnätessään päälle, jo ilmassa tajusin että se juoksee minun yli kun osun maahan. Sivuun kierähdys heti kun osuin maahan pelasti minut sairaalareissulta, elukka meni 20 sentin päästä siitä mihin iskeydyin maahan.
-Perheen kanssa tulossa kaupasta, auto lähtee peruuttamaan päälle (ohjaaja ei peilistä nähnyt että me ilmestyttiin taakse tai jotakin). Minä kaapaan välittömästi perheen 2 vuotiaan kainaloon ja huusin että muutkin alta pois. Tämä siis siitä hetkestä kun tajusin että parkkivalot välähti ja auto lähti liikkeelle.
-Perhe kävelylenkillä, jäinen keli, perheen 2 vuotias sylissä. Tapahtuu luiskahtaminen. Tajuntaan iskee että lapsi sylistä lähti juuri vapaaseen pudotukseen kohti kovaa jäätiköä samalla kun itsekin tipun jäätä kohti. Kesken oman vapaan pudotuksen työnnän käden lapsen yläselkään ja niskaan tuojatakseni päätä ja niskaa iskulta (kaikki tämä tiedostettuna). Ja vaikka itse mäisäkähdän todella kipeästi jäätikölle (en iske kuitenkaan päätä) niin lapsi selvisi säikähdyksellä.

Yhteenkään tilanteeseen en ole saanut mitään koulutusta koskaan, kuitenkin tilanteen iskiessä päälle osasin reagoida tilanteisiin nopeasti. Ainakin joillakin varmaan ainakin hirvi on juossut auton eteen siten että se vaatinut välittömiä toimenpiteitä ja kuinka moni jäi arvailemaan mitä tekisi? Ainakaan itse en ole koskaan. Toki sitten kun se hirvi on jossakin tien varrella seisomassa ja tilanne ei ole (vielä) uhkaava niin silloin sitä ehtii prosessoida kaikenlaista turhaa. Toisaalta tilanteen ennakoiminen taas sitten johtaa epäröintiin ja jopa jäätymiseen. Tämä on omalta kohdalta koettu muutamia kertoja.

Ja vähän sama koskee sitten noita kamppailulajien tekniikoita. Miten hitossa tositilanteessa toimiminen voi olla vaikeaa kun esim tuollainen oman ilmalennon aikainen tippuvan lapsen suojaaminen kädellä onnistuu? Onko niin että omien harjoitus-/ ottelukokemusten valossa arvellaan liikaa ihmiset kyvyttömyydestä TOSIPAIKASSA ? Ei sillä että kamppailu-urheilua väheksyisin, mutta aika usein tulee mieleen että tarkastelunäkökulma on liian ahdas jos pelkkä kisaaminen/sparraaminen on oman näkökulman kivijalka.

En väitä ettäkö asia olisi ablsouuttisesti näin, mutta omat kokemukset on vahvistaneet tätä näkemystä viimevuosien aikana. Siis tuon epäröinnin suhteen ja että missä tilanteissa sitä yleensä esiintyy.

Yksi aika mielenkiintoinen juttu aikanaan oli kun testasin yhtä nettipelattavaa tietokonepeliä (Chivalry: Medieval warfare) joka keskittyi juuri kamppailuun jossa refleksit merkitsi hemmetin paljon mutta lähikamppailun säännönalaisuudet pätivät niin ajoituksen kuin etäisyydenhallinnan ja hyökkäyslinjojen suhteen. Torjuntoja ja omia iskuja oli muutamia, voisi verrata perusnyrkkeilyyn. En väitä että tekniikat olisivat yhtä vaativia kuin esim suoran tai koukun lyöminen, eivät alkuunkaan koska kyseessä oli vain hiiren manipuloimalla saatavia liikkeitä, mutta suurin piirtein saman verran oli liikevalikoimaa.

Onnistuin virittämään hermoston jollakin tapaa taistele-tilaan. Parin tunnin harjoittelulla(=pelaamisella) onnistuin menemään pistesijojen kärkeen säännöllisesti joka ottelussa jossa oli PALJON kokeneempia pelaajia. Tuon prosessin aikana tuhosin yhden tuolin jolla istuin (eli pelasin koko kropalla) ja vedin oman hermostoni/kropan niin kiihtyneeseen tilaan että en kyennyt oikein nukkumaan koko yönä eli kroppa kävi todella kovilla kierroksilla. Koskaan minkään kovankaan urheilutreenin tai edes kisan vuoksi en ole tuollaiseen tilaan joutunut! Ja urheiluun viitaten voisin sanoa että tuollainen pelisessio syö jo suorituskykyä aika paljon, kroppa ei jaksa puristaa tehoja irti seuraavina päivinä jos tehokkaampia treenejä pitää tehdä. Eli todella kuluttava kokemus kaikkineen.

Pari kertaa olen onnistunut tuon tekemään että olen aloittelijana pessyt paljon kokeneempia vastustajia ja aina minulla on ollut juuri tuollainen kropan virittyminen todella äärimmilleen, muuten olen pelaajana lähinnä keskitasoa siis peleissä joista minulla on kohtuullisen paljon kokemusta. Aloittelijana olen aika lailla aina pistetilastojen pohjalla.
 
Viimeksi muokattu:
Munien potkimisessa on sellainen harmillinen ongelma, että miehet osaavat suojata muniaan hyvin pitkälle vaistojen varaisesti. Sillon kun Krav Maga tuli Suomeen ja pääsin treenaamaan sitä aika aikaisessa vaiheessa , munien potkiminen ja läpsiminen tuntui olevan jotenkin kuningasliikkeen asemassa, ja turhankin usein oletettiin että se tekee autuaaksi ja onnistuu aina. Helvetin hyvin se pudottaa, jos osuu kunnolla, mutta aina pitää olla suunnitelma-b tai valmiudet myös vaihtoehtoisiin toimintamalleihin. En nykytilasta tiedä, koska viime vuodet on tullut keskityttyä enemmän kamppailu-urheiluun.

Munat on yksi maalipiste muiden joukossa - ei mitään muuta. Lisäksi kyseessä on melko pieni maali johon varsinkin kohteen liikkueessa on hankala osua potkulla.

Kuten sanoit munien suojaaminen on vähän sellainen jokapojan taito. Pari kertaa on olen torjunut nopean sukukalleuksiin tähdätyn potkun ja kummallakin kertaa potku mäjähti vaarattomasti reiteen vahinkoa aiheuttamatta. Kummallakin kertaa yllätyshyökkäyksen tehnyt päätyi suojaus auki lyöntimatkan päähän.

Itse olen vähän skeptinen koko potkimis konseptiin nähde. Noin ylipäätänsä Suomessa on vähän turhan monta kuukautta vuodessa jolloin sen käyttö on rajoitettua liukastumisvaaran takia. Suomalainen oikeuslaitos ei oikein myöskään tykkää monottamisesta.

Itse en treenaa ollenkaan sellaisia potkuja jotka on kohdistettu vyötärölinjan yläpuolelle. Itse asiassa "arsenaaliin" kuuluu vain etupotku ja matala kiertopotku.

Oma kamppailutyyli on iän myötä muuttunut melko virtaavaksi ja toimin mielelläni kaikilla etäisyyksillä.
 
Viimeksi muokattu:
Munat on yksi maalipiste muiden joukossa - ei mitään muuta. Lisäksi kyseessä on melko pieni maali johon varsinkin kohteen liikkueessa on hankala osua potkulla.

Juu yleensähän tuohon liittyy juuri nopeat hyökkäykset useaan arkaan paikkaan (munat ja nenä/silmät/korvat) jotta luodaan paremmat edellytykset esim otteesta vapautumiseen. Eli mistään liikkuvasta pystyottelusta ei puhuta, käytännössä kai paras soveltamisala on pystössä tapahtuva kuristaminen tai joku muu hallintaote josta pitäisi vapautua nopeasti. Toki ainahan voi olla niin että nuo munille ja silmille nätkimiset vain hidastaa sitä omaa päätoimintaa esim käsivarren vapauttamista tai käden saamista kurkulta.

Esim jos omaa opintomateriaalia miettii ja ajattelee että on juuri onnistunut nappaamaan vihollisen veitsikäden omaan käden otteeseen niin kannattaako nyt antaa nyrkkiä naamaan tai munille vai keskittyä saamaan toinenkin käsi veitsikädelle ja viemään se vaikka double wrist lockiin, armbariin tai hammer lockiin. Vaarana voi olla että vastustaja ei näistä osumista välitä vaan tuo oman apukätensä veitsikädelle ja vääntäytyy vapaaksi tai jotakin muuta mitä nyt tuossa tilanteessa voi tehdä.

Toisaalta jos en anna nyrkkiä muniin taikka sormia silmiin niin sitten vastustaja ei mahdollisesti hämäänny eikä hänen apukäden toiminta hidastu ja nyt me kumpikin painitaan kaksin käsin veitsen hallinnasta tai jotakin muuta, ja siinä minä taas olen heikoimmilla.

Eli varmaan aika tilannesidonnaista milloin toimii ja milloin ei.
 
Munien potkimisessa on sellainen harmillinen ongelma, että miehet osaavat suojata muniaan hyvin pitkälle vaistojen varaisesti. Sillon kun Krav Maga tuli Suomeen ja pääsin treenaamaan sitä aika aikaisessa vaiheessa , munien potkiminen ja läpsiminen tuntui olevan jotenkin kuningasliikkeen asemassa, ja turhankin usein oletettiin että se tekee autuaaksi ja onnistuu aina. Helvetin hyvin se pudottaa, jos osuu kunnolla, mutta aina pitää olla suunnitelma-b tai valmiudet myös vaihtoehtoisiin toimintamalleihin. En nykytilasta tiedä, koska viime vuodet on tullut keskityttyä enemmän kamppailu-urheiluun.

Kyllä sinne munille potkitaan yhä varsin ahkerasti. Miesten refleksit ja munille potkimisessa on sekä hyvää, että huonoa:

huonoa: torjunta/väistö tulee refleksinomaisesti jos hyökkäyksen huomaa
hyvää: torjunta/väistö tulee refleksinomaisesti jos hyökkäyksen huomaa

Potkulla munille siis saa itsepuolustustilanteessa aikaa ainakin yhteen lisähyökkäykseen. Joko hyökkäys menee perille, jolloin väistö todennäköisesti kuitenkin tulee viiveellä ja haluttu vaikutus heti tai viiveellä. Toisaalta vaikka hyökkäys ei onnistuisikaan, on seuraavalle hyökkäykselle syntynyt tilaa, koska refleksinomainen torjunta keskeyttää tehokkaasti sen, mitä oltiin tekemässä.

Taktiikka käy haastavaksi kun vastassa on nainen. Refleksi puuttuu ja vaikka potkulla saakin aikaan ikävää damagea myös tyttöosissa, ei se ole mitenkään välitön. Toinen ongelma on ottelutilanne, jossa vastustaja on otteluasennossa ja osaa torjua matalat etupotkut varsin pienellä liikkeellä. Itsepuolustustilanteessa klassinen otteluasetelma on harvinainen, ellei jotain ole tehty väärin.

Jostain syystä en ole itse pahemmin ajatellut aseenriistoa. Enemmän olen pohtinut kuinka neutraloida aseistettu ihminen aseettomasti tai improvisoiduin asein mahdollisimman nopeasti, ja vasta sitten otetaan käyttöön hänen varusteet kaikessa rauhassa (tai pienemmässä paniikissa). Vastapuolen aseenkäytön estäminen on korkeintaan ollut mielessä, siis mahdollisissa mies-miestä-vastaan tilanteissa. Eniten minua ehkä karmii se, että hän kantaa asetta jonka käyttö on itselle tuntematonta. Onko järkevää yrittää riistää tunnistamatonta tuliasetta? Onhan se tietysti hyvä saada pois hänen käsistään mutta ei sen käyttöä pidä alkaa opettelemaan kesken tappelun. Joku AK-47 menisi vielä helposti, johtuen merkittävästä samankaltaisuudesta kotimaiseen rynchesteriin. Mutta sitten joku pistooli... Ikinä en ole yhdelläkään aikuisten pistoolilla tai revolverilla ampunut. En haluaisi alkaa kokeilemaan löydänkö siitä varmistimen sekunnissa. Pitäisi kai tutustua venäläisiin pistooleihin ja katsella YouTubesta jenkkien uppaamia opasvideoita niistä?
:D

Syy riistää ampuma-ase on juuri se, että sitä ei voida käyttää riiston jälkeen sinua tai jotakuta muuta vastaan.

Joskus näkee, että aseenriistoa lopuksi harjoitellaan latausliike ja valmistaudutaan aseen käyttöön mahdollista palaavaa vastustajaa vastaan. Riistetty revolveri todennäköisesti toimii kuin junan vessa yksinkertaisen mekanisminsa ansioista. Olettaen toki tietenkin että se on ylipäänsä ladattu (!) ja sillä ei ole ammuttu jo kuudesti. Ei missään tapauksessa kannata suunnitella sen varaan, että riistetty itselataava olisi käsiisi päätyessään toimintakuntoinen. Jos henki olisi siitä kiinni niin en luottaisi edes tehtaan paketista napattuun ellen olisi päässyt koeampumaan juuri kyseistä yksilöä ja ladannut sitä itse.

Lyömävälineenä riistetty pistooli voi olla ihan kohtuullinen ja kipeä rautamötikkä, kunhan muistaa lasersäännön. Se, että se ei toimi varmasti ei tarkoita, että se ei varmasti toimi.
 
Back
Top