Aseistautuneet miehet tunkeutui kemikaaliyritykseen

Sepä tässä että jos kyse olisi jostain huumeista olisiko näin nopeasti julkisuuteen kuvat laitettu epäillyistä jne ? Epäilempä vaan ettei kukaan olisi osannut lehtiin vielä tiennyt kirjoittaa yhtään mitään juttua jos kyse olisi jostain huumeista. Mielelläni olen väärässä toki
 



Kaksi tuntia ja vartti tunkeutumisyrityksestä ja konepistooleiden sijaan tukiaseina rynkyt + mukana räjähteiden kuljettamiseen tarkoitettu kärry?

Kuulostaa ihan siltä, ettei poliisi olisi varautunut niinkään rikollisten vaan itsemurha- tai muiden terroristien - tai sotilaiden - kohtaamiseen.



Kuva näyttää siltä kuin liian vähässä valossa olisi kuvattu umpisurkealla kameralla tuhnuobjektiivin läpi laajakulmaista liikkuvaa kuvaa, jota on pakattu järjettömästi että sen säilyttämisessä voidaan säästää kymppi tai pari. (On olemassa sellaisia tolloja, jotka kuvittelevat, että se, että kuvaa tai ääntä saadaan kohtuuttomalla pakkaamisella mahtumaan enemmän jonnekin on muka jonkinlainen etu.) Järjettömyyksiin vedetyllä pakkaamisella pilatusta matskusta on sen jälkeen ilmeisesti kropattu pikkuinen kohta.

Ylipakkaamalla pilaamisen näkee siitä, miten kaikki vähänkin saman näköinen/värinen on vedetty neliöiksi yksityiskohdat hukaten.

Eli luultavasti samasta asiasta kuin aina: Kamerat ja tallennusjärjestelmät hankitaan enemmän vakuutuksia ja ennalta ehkäisemistä varten. Sitten niiden kanssa säästetään juuri niistä kohdista joista ei pitäisi ja joissa kunnollisten tallenteiden saamiseen ja säilyttämiseen uppoava raha on mitätön.

Säälittävintä on tietenkin valaistuksesta säästäminen. Riittävä ja värilämpötilaltaan ok valaistus olisi jo työntekijöiden vireystason kannalta hyvä asia. Mutta kun 2700 Kelvinin markettilamput on kerran keksitty, niin niillä usein mennään.
Eiköhän tuolla ole ollut Vati ja Karhu paikalla, joilla on KP sijasta RK.t.
 
Kaksi tuntia ja vartti tunkeutumisyrityksestä ja konepistooleiden sijaan tukiaseina rynkyt + mukana räjähteiden kuljettamiseen tarkoitettu kärry?

Kuulostaa ihan siltä, ettei poliisi olisi varautunut niinkään rikollisten vaan itsemurha- tai muiden terroristien - tai sotilaiden - kohtaamiseen.

Kiväärikaliberin aseet ovat ihan peruskauraa VATI-ryhmillä, Turustakin on kuvaa, kun heti terrori-iskun jälkeen normihaalarissa ollut poliisi seisokelee G36 kädessä maijan edustalla ja vähän myöhemmin sama jamppa taktiset liivit päällä. Ämpäri on tavallisten partiopoliisien heiniä. En vetäisi suuria johtopäätöksiä aseista.

Räjähteiden kuljettamiseen tarkoitettu kärry on mielenkiintoinen. Arvaisin tosin, että siinä on lähinnä tunkeutumisvälineitä. Frame charge ja muita vastaavia.

1576510705200.png

1576510744300.png
 
Mutta jos pahin skenaario jätetään pois. Eiköhän tämä mene rosmojen tyhmyyden piikkiin. Isofirma, pakko olla käteistä siellä? No ei ole kun suomifirmat ei käteistä enää säilyttele tiloissaan ja vituiksi meni se ryöstö.

Ei ole kyse yrityksestä ryöstää käteistä kassasta. Mikään ei viittaa sinnepäin. Kaikki viittaa toiseen suuntaan.

Hesarin kommenteissa esitettiin, että kohteena olisi ollut etelä-amerikasta hetkeä aiemmin saapunut kontti. Faktaa vai fiktiota?

Vaktaa, viktiota vai tahallista harhaanjohtamista.

Jos olisi kyse esim. islamistisen terrorismin tai ulkovallan tunnuksettoman toiminnan tapaisesta poliittisesti ikävästä tapahtumasta, niin poliisi voisi hyvin perustelluista tutkinnallisista tms. syistä antaa ulos väärää tietoa.

Mutta pistetään nyt kumminkin ihan nostalgian vuoksi Kläpättimen Erkkiä tai JeeJee Kalea soimaan.

Noinhan se on ja jos me tässä ja nyt jotain peruskemikaaleja tarvitsisimme niin muutamassa päivässä firma pystyyn, Y-tunnusta hakemaan jne. Näinhän Breivikikin toimi, eikä kukaan kysellyt perään rehellisestä maajussista.

Mutta, jos ei osaa kieltä, jos ei ymmärrä yhteiskunnasta muutenkaan mitään, jos ei ole muutakaan niin jääkö paljon muuta kuin varastaminen?

Tässä onkin erittäin painava syy sille miksi "hyvin integroituneet" parrattomat jihadistit, ISIS-matamit jne. ovat niin vaarallisia. Tietävät miten voi pysyä tutkakatveessa. Joku vuosi sitten tullut vuohipaimen tai vankikarkuri ei sellaiseen kovin hyvin pysty.

Kappas, kotikaupungissa tapahtuu.

Katso liite: 35476

Merivartiosto mukana? Kyse on ilmeisesti jostain todella isosta?


Kertooko Iltalehden videopätkä jotain? Lyhyt pätkä välillä 0:54 - 1:06 kiinnitti huomiotani.
 
En tiedä mutta nuo kasvokuvat on varmaan sieltä huoltoasemalta.

Harvemmin iltalehteä mainostetaan firmoissa. Ainakin näyttää iltalehden ovimainokselta.

Toisaalta tuo todistaisi sen että ukot oli seurannassa.

Auton takatilan nyytti näkyy.
Mutta eikö autosta ole otettu ulos vain 2-3 henkilöä?
 
Ei ole kyse yrityksestä ryöstää käteistä kassasta. Mikään ei viittaa sinnepäin. Kaikki viittaa toiseen suuntaan.



Vaktaa, viktiota vai tahallista harhaanjohtamista.

Jos olisi kyse esim. islamistisen terrorismin tai ulkovallan tunnuksettoman toiminnan tapaisesta poliittisesti ikävästä tapahtumasta, niin poliisi voisi hyvin perustelluista tutkinnallisista tms. syistä antaa ulos väärää tietoa.

Mutta pistetään nyt kumminkin ihan nostalgian vuoksi Kläpättimen Erkkiä tai JeeJee Kalea soimaan.



Tässä onkin erittäin painava syy sille miksi "hyvin integroituneet" parrattomat jihadistit, ISIS-matamit jne. ovat niin vaarallisia. Tietävät miten voi pysyä tutkakatveessa. Joku vuosi sitten tullut vuohipaimen tai vankikarkuri ei sellaiseen kovin hyvin pysty.



Merivartiosto mukana? Kyse on ilmeisesti jostain todella isosta?


Kertooko Iltalehden videopätkä jotain? Lyhyt pätkä välillä 0:54 - 1:06 kiinnitti huomiotani.
Merivartiosto hoitaa satamien rajatarkastukset, eli katsoivat etteivät karkaa lautalla Tukholmaan/Tallinnaan
 
En tiedä mutta nuo kasvokuvat on varmaan sieltä huoltoasemalta.

Harvemmin iltalehteä mainostetaan firmoissa. Ainakin näyttää iltalehden ovimainokselta.

Toisaalta tuo todistaisi sen että ukot oli seurannassa.

Auton takatilan nyytti näkyy.
Mutta eikö autosta ole otettu ulos vain 2-3 henkilöä?

Miten todistaisi? Vakavan rikoksen tapahduttua kaiken mahdollisen materiaalin kerääminen lähiseudun kameroista lienee aika olennainen prioriteetti.
 
Videota auton tarkastuksesta. mutta katsokaapas mitä kaivinkone tekee taustalla.

No ei tuosta kyllä osaa mitään sanoa kaivurin nostelemista putkista. Tuohan on iso kenttä ja näyttää nuo kaistatkin kaartavan oikealle heti Passatin edestä.

Voi toki ollakin mukana tai sitten ei. Ei sitä laivan ramppiakaan tarvitse kohottaa kuin parikymmentä senttiä, niin ei henkilöauto enää hyppää kyytiin.

Sen kyllä ymmärtää skärdiskin, ettei noita ukkoja haluta päästää tuosta enää pakenemaan laivan sisuksiin. Aikalailla vaativampi operaatio ottaa sieltä kiinni.
 
Kertooko Iltalehden videopätkä jotain? Lyhyt pätkä välillä 0:54 - 1:06 kiinnitti huomiotani.

Mikä siinä? No, tarkkuus menetetään, mutta nämä sivullisten kuvaamat videot nyt heiluvat aina kuin oltaisiin kännissä.
 
Back
Top