Umkhonto
Ylipäällikkö
Asekätkennän ydinjoukko oli upseerien parhaimmistoa
Ajatus asekätkennästä syntyi Päämajan operatiivisella osastolla kesällä 1944. Kuvassa osaston henkilöstö samana keväänä. Edessä vasemmalta: Irja Wonkka, Marie-Louise Winter, Anna-Liisa Törnroos, Marjatta Oranen, Hilja-Maria Lahtinen. Keskirivi vasemmalta: Eino Kanervo, Jussi Maristo, Gunnar Appelgren, Valo Nihtilä, Juhani Kiveliö, Väinö Lehto. Takarivissä vasemmalta: Erkki Virtala, Pentti Arajuuri, Usko Sakari Haahti, Jukka Lounamaa ja Sakari Halla. (KUVA: Sisäministeriön tutkintaelimen arkisto / Pete Aarre-Ahtio)
Julkaistu: 7.2. 7:42
ASEKÄTKENTÄ oli kiivaimmillaan jatkosodan jälkeisenä syksynä vuonna 1944. Silloin valikoidut upseerit kaikissa Suomen 34:ssä suojeluskuntapiirissä kätkivät aseita ja sotavarusteita pahimman varalle: Neuvostoliiton miehityksen. Hanke paljastui keväällä 1945 Oulussa tehdyn ilmiannon jälkeen.
IS esittelee seuraavassa muutamia upseereita, jotka suunnittelivat salaista hanketta tai tiesivät siitä – tai olivat siinä itse mukana.
Vaikeneva kenraali: A.F. Airo
KESÄKUUN lopussa 1945 Aksel Fredrik Airo oli vasta 47-vuotias kenraaliluutnantti, Mannerheim-ristin ritari, puolustusvoimien yleisesikunnan päällikkö – ja yksi maan kunnioitetuimmista upseereista. Siihen Airon sotilasura sitten loppuikin.
Sotaylioikeuden III osasto käsitteli asekätkentäjutun ns. Päämajan haaraa, jonka keskeisiä syytettyjä oli siviilipuvussa esiintynyt A.F. Airo. (KUVA: Sanoman arkisto)
Pääministeri J.K. Paasikivi ilmoitti Airolle, että tämä tultaisiin pidättämään hiljattain paljastuneen asekätkentäjutun vuoksi. Airo marssi ilmoittautumaan Valpon päämajaan Ratakadulle ja pääsi vapaaksi vasta maaliskuussa 1948, kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluttua – syyttömäksi todettuna. Vuotta myöhemmin presidentti Paasikivi vapautti hänet tehtävistään ”yleisen edun vuoksi”. Toisin sanoen: kenraali sai potkut.
Erottamisensa jälkeen Airo ei poistunut historian hämärään. Hän istui myöhemmin kaksi kautta eduskunnassa kokoomuksen kansanedustajana.
Mutta mitä Airo oikeastaan tiesi asekätkennästä? Tutkijat uskovat, että jatkosodan keskeisin sotatoimien suunnittelija oli perillä suunnitelman päälinjasta – sehän oli sotilaallista varautumista miehitykseen ja sissisotaan – mutta ei yksityiskohdista.
Airo ei koskaan tunnustanut eikä kertonut asiasta julkisuudessa. Vaikeneva kenraali avasi suunsa Yleisradion Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa helmikuussa 1978 ja silloinkin vain salamyhkäisesti. Näin hän vastasi toimittaja Pekka Holopaisen kysymyksiin:
– Syylliseksi havaittiin teidän läheinen alaisenne, eversti Nihtilä. Onko mahdollista, että hän saattoi johtaa tämmöistä operaatiota teidän tietämättänne?
– Kyllä se mahdollista tietysti on, ei se nyt ole ihan mahdotontakaan. Mutta kyllä nyt yleensä täytyy jotakin nähdä ja tietääkin. Mutta vaikeampi on kai todistaa se.
– Mitä tämä lausunto nyt tarkoittaa?
– Sitä mitä minä sanoin.
Elämänsä viimeiset vuosikymmenet Airo vietti kotitilallaan Ristintaipaleella. Hän kuoli toukokuussa 1985.
Lahjakkain eversti: Valo Nihtilä
PÄÄMAJAN operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä oli taitava strategi, jonka auktoriteettiasema sekä Mikkelissä että jatkosodan rintamajoukoissa oli vahva.
Eversti Valo Nihtilä (oik.) ja kenraaliluutnantti K.L. Oesch. (KUVA: SA-Kuva)
Ilman Nihtilää olisi everstiluutnantti Usko Sakari Haahden suunnitelma asekätkennästä tuskin edennyt. Nihtilä puolestaan katsoi, ettei hän voinut toimia ilman Airon siunausta. Airo taas luotti Nihtilään täysin ja hyväksyi asekätkennän varautumistoimena. Kenraali informoi tästä marsalkka Mannerheimia.
Näin Nihtilä itse kertoi tästä informoinnista myöhemmin muistiossaan:
– Lienee ollut seuraavana päivänä, kun Airo minulle mainitsi puhuneensa asiasta Mannerheimille siltä varalta, että se kulkeutuisi hänen tietoonsa muita teitä, eikä hän pitäisi varmasti siitä, että hänen selkänsä takana toimitaan. M oli Airon mukaan vain varoittanut ilmitulon vaarasta ja kehottanut noudattamaan mitä suurinta varovaisuutta.
Kun Nihtilä pidätettiin, hän joutui kovan painostuksen alle. Nihtilä puhui tutkijoille vasta Haahden tunnustettua oman osuutensa Mannerheimin kehotuksesta. Tällöin eversti otti itselleen vastuun koko hankkeesta. Hän sai viiden vuoden kuritushuonerangaistuksen.
Vankilasta päästyään Nihtilä toimi muun muassa Kansallis-Osake-Pankissa. Hänen johtamaansa konttoria Helsingin Töölössä kutsuttiin ”everstin konttoriksi”.
Nihtilä kuoli sairauskohtaukseen Helsingissä vuonna 1973.
Primus motor: Sakari Haahti
EVERSTILUUTNANTTI Usko Sakari Haahti, kutsumanimeltään Sakari, oli rovastin poika josta tuli ammattisotilas. Ajatus sotatarvikkeiden hajavarastoinnista pahimman varalle syntyi Haahden mielessä heinäkuun lopulla 1944. Vaikka rintamatilanne oli jo vakaa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen pysähdyttyä, Haahti oli huolestunut. Pian hän alkoi muotoilla suunnitelmaa asekätkennästä.
Usko Sakari Haahti – kuvassa kapteenina – oli velvollisuudentuntoinen sotilas. (KUVA: Sanoman arkisto)
Kohtalon kesän tilannetta ja Haahden mielentilaa kuvaa hyvin tämä elokuun alun merkintä hänen päiväkirjassaan:
– Nämä kädet eivät ryssää palvele.
Syyskuun alussa voimaan tullut aselepo ei rauhoittanut Haahden mieltä.
– Ensimmäisen vuorokauden ajan meillä tuli oli lakannut, mutta Venäjän puolelta se jatkui. Tämä antoi meille sen ehdottoman käsityksen, että Neuvostoliitto tarkoitti sitä samaa, joka siltä onnistui Romaniassa, Haahti sanoi kapteeni Martti Keskitalon haastattelussa vuonna 1966.
Haahti kertoi asekätkennän suunnittelijoiden mieleen tulleesta muurahaispesäteoriasta: jos pesään sohaisee, alkaa kuhina. Siis jos puna-armeija tunkeutuu Suomen sisäosiin, vastarinta puhkeaa kaikkialla.
Haahden saama viiden vuoden kuritushuonetuomio koveni Korkeimmassa oikeudessa kuuteen vuoteen. Kun vapaus koitti, löysi virkansa menettänyt upseeri uuden uran vakuutusalalta.
Etulinjasta asekätkijäksi: Arvo Pentti
HÄMEENKYRÖLÄINEN Arvo Pentti eli vaiherikkaan elämän.
Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Pentti oli 29-vuotias pataljoonankomentaja, kun hän sai käskyn ilmoittautua Päämajassa lokakuun lopussa 1944. Edessä oli siirto Vammalaan, Etelä-Satakunnan suojeluskuntapiirin 2. yleisesikuntaupseeriksi ja alueen asekätkennän johtajaksi.
Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Arvo Pentti (oik.) syyskuussa 1944. Hänen vierellään JR44:n komentaja, everstiluutnantti Ilmari Rytkönen. (KUVA: SA-Kuva)
Valpon kuulusteluihin Pentti joutui heinäkuussa 1945. Tutkijat löysivät piiristä vain kuusi kätköä ja alle neljänneksen kaikesta kätketystä materiaalista. Pentti istui tutkintavankeudessa ja turvasäilössä lähes kaksi vuotta ja sai oikeudessa kahdeksan kuukauden tuomion.
Myöhemmin Pentti lähti politiikkaan maalaisliiton riveissä. Hän toimi neljästi puolustusministerinä 1960-luvulla. Presidentti Kekkonen nimitti hänet suojelupoliisin eli Suopon päälliköksi vuonna 1972, jota virkaa hän hoiti kuusi vuotta.
Pentin mainetta varjostaa KGB-loikkari Vasili Mitrohinin länteen luovuttamasta aineistosta löytynyt tieto, jonka mukaan Pentti olisi vuonna 1973 suostunut yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa ja saanut ensipalkkioksi 150 000 markkaa. Hänen peitenimensä KGB:ssä oli ”Mauri”.
Tutkija Kimmo Rentolan selvityksen mukaan Pentti noudatti Suopossa joitakin KGB:n toiveita läntisen tiedustelutoiminnan rajoittamisesta Suomessa mutta ei ollut perinteisessä mielessä agentti.
Arvo Pentti kuoli Hämeenkyrössä helmikuussa 1986.
Kätkijöiden kansanedustaja: Eero Kivelä
MAJURI Eero Kivelä oli ensimmäinen Mannerheim-ristin saanut reservinupseeri syyskuussa 1941 – paljasjalkainen tamperelainen, joka taisteli jatkosodassa komppanianpäällikkönä ja pataljoonankomentajana.
Asekätkijäksi Kivelä sai käskyn syyskuun lopussa 1944 – ensin Jyväskylän suojeluskuntapiirin 2. ye-upseeriksi, sitten joulukuussa Pirkka-Hämeen piiriin Tampereelle. Juuri ennen siirtoaan hän erosi puolustusvoimien palveluksesta ja sai toivomansa nimityksen Finlaysonin tehtaan sosiaalijohtajaksi.
Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Eero Kivelä. (KUVA: SA-Kuva)
Pidätyksensä jälkeen Kivelä ehti istua Sörnäisten vankilassa viisi kuukautta, kunnes vapaus koitti yllättävällä tavalla. Kevään 1945 vaaleissa eduskuntaan valittu Kalle Jutila nimitettiin samana syksynä Suomen suurlähettilääksi Washingtoniin, ja Kivelä nousi lokakuussa Jutilan varasijalta kansanedustajaksi.
Kivelä sai kuulla kansanedustajan paikastaan sattumalta, kun kuulustelija luki hänelle uutisen Jutilan nimityksestä kommunistilehti Vapaan Sanan palstoilta.
– Minua vietiin sitten valtiolliseen poliisiin, ja siellä oli minun vaimoni minua vastassa, ja kirjekuori kädessä, kertoi Kivelä TV2:n haastattelussa vuonna 1991.
Vaimo antoi kirjekuoren Kivelälle – se oli kansanedustajan valtakirja. Heti ensi töikseen edustaja Kivelä toi julki Sörnäisten sortokaudeksi kuvatut Valpon painostustoimet asekätkijöitä kohtaan. Painostus loppui siihen.
Kivelä ylennettiin everstiluutnantiksi vuonna 1967. Hän kuoli heinäkuussa 1992 Tampereella.
Pioneerimajurit: Arimo ja Lukkari
PÄÄMAJAN linnoitusosastossa palvelleet majurit Reino Arimo ja Reino Lukkari olivat Usko Sakari Haahden luotettuja nuoruudenystäviä ja hengenheimolaisia. Näiden miesten kanssa Haahti oli valmis toteuttamaan asekätkentäsuunnitelmansa, vaikka sitten ilman esimiesten hyväksyntää.
Loppukesästä 1944 Haahti keskusteli Arimon ja Lukkarin kanssa suunnitelmastaan palaverissa, jota Haahti kuvasi päiväkirjassaan ratkaisevaksi. Kaikki kolme olivat silloin 36-vuotiaita.
Reino Arimo oli asekätkennän sisärenkaassa. (KUVA: SA-Kuva)
Haahdesta, Arimosta ja Lukkarista tuli asekätkentähankkeen epävirallinen sisärengas, yhdessä hieman myöhemmin asiaan vihityn majuri Arto Virkkusen kanssa. Lukkari ryhtyi johtamaan pioneerilinjaa, tehtävänään arvioida kätkettävien räjähteiden, nallien ja miinojen tarpeet suojeluskuntapiireissä ja hankkia materiaalia kätkijöille.
Lukkari palkittiin Mannerheim-ristillä heinäkuussa 1942 muun muassa taistelupioneerien taktiikan kehittämisestä ja vihollisen bunkkerien tuhoamisesta. Vapauduttuaan vankilasta hän erosi puolustusvoimista ja siirtyi siviilitöihin Puutalo Oy:n palvelukseen. Hän kuoli 1951.
Kova urheilumies Reino Lukkari sai sota-ansioistaan Mannerheim-ristin. (KUVA: SA-Kuva)
Sisärenkaasta pisimmälle sotilasuralla pääsi Arimo. Salpa-aseman keskeinen suunnittelija ja rakentaja nimitettiin puolustusministeriön kansliapäälliköksi ja yleisesikunnan päälliköksi 1960-luvun jälkipuoliskolla. Sotilasarvoltaan Arimo oli kenraaliluutnantti. Hän kuoli 1991.
Luotettu: Arto Virkkunen
EVERSTILUUTNANTTI Arto Virkkunen oli historiantutkijana tunnetun professori Artturi Heikki Virkkusen poika, joka kuului Sakari Haahden luotettuihin ystäviin ja hengenheimolaisiin. Virkkunen oli asekätkennän suunnittelijoiden ydinryhmässä, yhdessä Haahden, Reino Arimon ja Reino Lukkarin kanssa.
Arto Virkkunen kapteenina vuonna 1941. (KUVA: SA-Kuva)
Virkkunen liittyi jo nuorena Helsingin suojeluskuntaan ja lähti asevelvolliuuden suorittamisen jälkeen ammattisotilaan uralle. Hän valmistui kadettikoulusta vuonna 1934. Talvisodassa hän palveli komppanianpäällikkönä ja jatkosodassa muun muassa pataljoonankomentajana ja toimistopäällikkönä Aunuksen Ryhmän esikunnassa.
Asekätkentäjutussa Virkkunen joutui telkien taakse peräti 32 kuukaudeksi. Hän julkaisi myöhemmin vankila-ajoistaan huumorin sävyttämän muistelmakirjan nimeltä Sörnäisten yleisesikunta. Siviilissä Virkkunen tunnettiin koiraharrastuksestaan.
Virkkunen ylennettiin everstiluutnantiksi vuonna 1958. Hän kuoli vuonna 1980.
Suunnittelija: Urho Tähtinen
ASEKÄTKENNÄN tärkeä motiivi oli käyttää nopeasti perustettavia sissipataljoonia kenttäarmeijan liikekannallepanon suojajoukkoina. Tämä tehtävä oli aiemmin ollut Suojeluskunnalla, joka piti lakkauttaa.
Eversti Urho Tähtinen. (KUVA: SA-Kuva)
Päämajan järjestelyosaston päällikkö, eversti Urho Tähtinen oli keskeisessä roolissa liikekannallepanon suunnittelussa uudessa tilanteessa. Tehtävä oli vaikea muun muassa siksi, että valvontakomissio piti liikekannallepanon valmistelua kiellettynä.
Asekätkentäjutussa Tähtinen joutui sotaylioikeuteen, mutta syytteet hylättiin. Sellissä eversti istui silti 17 kuukautta.
Tähtinen erosi puolustusvoimista vuonna 1950. Hän kuoli 1982.
Kiistelty komentaja: Yrjö Keinonen
TALVI- ja jatkosotaan lähti 12 000 reservinvänrikkiä. Vain kaksi heistä yleni sodassa majureiksi: Yrjö Keinonen ja Jukka Malmivaara. Molemmat ottivat osaa asekätkentään. Edellisestä tuli sittemmin puolustusvoimien komentaja, jälkimmäisestä Kuopion hiippakunnan piispa.
Ylipäällikkö jakoi syyskuussa 1942 Mannerheim-ristit muun muassa vänrikki Paavo Nuotiolle, ylikersantti Arvo Mörölle, ylikersantti Paavo Suorannelle, majuri Arvo Maunulalle ja kadetti Yrjö Keinoselle. (KUVA: SA-Kuva)
Sodan päättyessä Keinonen oli 32-vuotias Mannerheim-ristin ritari ja pataljoonankomentaja Tuntemattoman sotilaan rykmenttinä tunnetussa JR8:ssa. Keinonen sai tehtäväkseen johtaa asekätkentää Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirissä. Tehtävä ei ollut aivan mieluinen: Keinonen olisi halunnut jatkaa siviiliopintojaan.
Valpon tutkijat pidättivät Keinosen heinäkuussa 1945, ja piirin alueelta löydettiin kaikkiaan 46 kätköä. Niissä oli aseita ja varusteita lähes 1 500 miehelle.
Vankilassa Keinonen istui yhteensä 16 kuukautta ja sai oikeudessa vuoden ja kahden kuukauden vankeustuomion. Hän opiskeli sellissä ja valmistui pian vapautumisensa jälkeen filosofian kandidaatiksi.
Presidentti Kekkonen nimitti Keinosen puolustusvoimien komentajaksi marraskuussa 1965, vaikka tämä oli vasta kenraalimajuri. Näin Keinonen ohitti useita virkaiältään vanhempia upseereja. Jalkaväenkenraaliksi hänet ylennettiin vuonna 1968.
Keinonen jätti eroanomuksensa skandaalin jälkeen huhtikuussa 1969. Kenraali oli antanut Lalli-lehdelle haastattelun, jossa hän tulkitsi Suomen ja Neuvostoliiton välisen Yya-sopimuksen velvoittavan puolustusvoimia ylläpitämään korkeaa valmiutta torjua yllätyshyökkäykset. Kekkonen julmistui, sillä hän piti Yya-sopimuksen tulkintaa yksinoikeutenaan. Lisäksi lausunnolla katsottiin olleen poliittinen tavoite: korottaa puolustusmäärärahoja.
Keinonen kuoli lokakuussa 1977. Hänet on haudattu Nurmijärvelle.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1454558826604.html
