Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Kuolleet ovat Syyrian aktiivilomalla olleita.
Israel saisi alkaa toteuttamaan hiljaisia ennaltaehkäiseviä terrorismin vastaisia operaatioita Euroopassa. Ihan siitä syystä, että rähmällään olevat valtiot eivät kykene enää turvaamaan kansalaisiaan.
Kyllä ovat. Täällä Suomessa on sdp-viranomaisten toimesta valmiina mm. veteraanikuntoutukset, uudet sisustetut asunnot ja Kela-Gold maksukortit. Myös avustuksia, Valtion Ulkomaanavusta, voidaan osoittaa edelleen lähetettäväksi, Suomeen palanneiden veteraanien sukulaisille, jotka jäivät urhoollisesti vielä toimimaan kansainvälisen rauhan ja humaanisen avunannon yhteistyöjärjestön, isis`in palvelukseen.Toivottavasti suomessa viranomaiset on hereillä!
Mona Sahlin (S) haluaa palkita islamistiterroristit
19-01-2015
34
Keskustalainen kuntapolitiikko Rasmus Persson ehdotti, että kotiin palaavat jihadistit palkittaisiin työpaikoilla ja terapialla. Feministihallituksen lukuun ääriaineksia kyttäävä Mona Sahlin (S) pitää ajatusta hyvänä. Hänestä useamman kunnan pitäisi ”herätä” ja huomioida sotaveteraanit.
Perssonin ehdotus terroristien palkitsemisesta työpaikoilla ja kriisiavulla on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä niin poliitikkojen taholta kuin sosiaalisessa mediassakin. Monien mielestä terroritekoihin osallistumisesta ei pidä jakaa palkintoja. Ehdotuksensa saamasta vastaanotosta pelästynyt Rasmus Persson perääntyi hieman puheissaan ja väittää nyt, että tarkoitus ei olisi palkita terroristeja kunnan työpaikoilla Örebrossa, vaan tarkoitus olisi ”esimerkiksi tarjota opintoja, auttaa työnhaussa sekä tukea ja auttaa muutenkin”.
Edellisen hallituksen demokratiaministeri Birgitta Ohlsson (FP) pestasi viime heinäkuussa Mona Sahlinin (S) väkivaltaisten ääriliikkeiden vastaiseksi kansalliseksi koordinaattoriksi. Sahlinin on tarkoitus kahden seuraavan vuoden ajan pyrkiä parantamaan viranomaisten, kuntien ja kansalaisjärjestöjen välistä yhteistyötä.
Hänestä Rasmus Perssonin alkuperäinen ulostulo on ”hyvä esimerkki”.
”Ensinnäkään kaikki palaajat eivät ole tehneet kamaluuksia. Niihin syyllistyneitä tulee tietenkin rangaista, mutta sinne lähteneitä on ehkä enemmän tai vähemmän juksattu, mitä he eivät ole tajunneet. He tulevat sieltä takaisin niin nopeasti kuin mahdollista”, Mona Sahlin selittää ja jatkaa:
”Tietyissä kunnissa tähän on tarvetta, mutta ei läheskään kaikissa. Olisi hyvä, jos jokaisessa kunnassa tiedettäisiin kuinka toimia, kun ääriliikkeet aiheuttavat jonkinlaisia ongelmia. Näin voi käydä missä hyvänsä. Syrjäytymistä, vihaa ja turhautumista on kaikkialla”.
Jotta nuorukaiset eivät ajautuisi ääriajattelun pauloihin, heitä ympäröivien vanhempien tulee olla tarkkana.
”Aina löytyy aikuisia, jotka ovat nähneet, kun homma alkaa luisumaan käsistä: opettajia, seurakuntalaisia ehkä, kamppailulajien valmentajia, kavereita, poliiseja. Nuorukaiset tulisi saada kääntymään sellaisten puoleen, jotka tietävät mitä radikalisoituminen ja ääriajattelu pitää sisällään”.
Ranskan ja Belgian viime aikojen sattumusten ansiosta Sahlinin voi olla helpompi nyhtää feministihallitukselta lisää resursseja – ensialkuun kansallisen keskuksen perustamiseen, mikä tarjoaisi puhelinpalvelun, minne nuorukaisten omaiset ja muut voivat pirauttaa.
Toistaiseksi Ruotsilla ei ole tarjota jihad-turisteiksi lähteville ja kotiin palaaville sotaveteraaneille keskitettyä tukea. Ajatuksena on, että sekä muslimi- ja muut kansalaisjärjestöt tekisivät yhteistyötä terveydenhuollon kanssa.
”Monilla viiraa päästä tai he jotenkin muuten ovat ajautuneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Nämä saattavat olla riskitekijä niille, joita houkutellaan ääriajattelun piiriin”.
Mona Sahlin on tavannut melkoisesti nuorukaisia, jotka ovat langenneet internetin rekrytointivideoille. Joitain on kiinnostanut seikkailu, aseet ja kovat haasteet. Hän on puhunut myös monien huolestuneiden vanhempien kanssa. Toisinaan vanhemmat jopa soittavat Sahlinille.
”He sanovat ’Mona, laita poikani lukkojen taakse. Kolmen kuukauden päästä hän täyttää 18 vuotta ja voi hankkia oman passin. Kuinka voin estää häntä lähtemästä?'”.
1990-luvulla luotiin muun muassa Tukholman Fryshuset-projekti tukemaan natsijärjestöistä loikkaavia. Nyt Mona Sahlinilla on mielessään jotain saman suuntaista, mutta asian parissa työskentelevillä pitää olla tietoa siitä, kuinka uskonnollisista ääriliikkeistä erotaan.