Biologisista aseista

The Prowler

Korpraali
BAN
Suomi on toki sitoutunut olemaan käyttämättä biologisia aseita Venäjän hyökätessä. On kuitenkin merkittävä etu, jos viholliset saataisiin kuumeilemaan ja ripuloimaan. Tämän voisi helposti toteuttaa vetäytymistaktiikan yhteydessä. Ryssäthän veisivät varmasti kaiken mitä huoltoasemilta ja kaupoista löytäisivät. Niissä olisi siis helposti tartunta toteutettavissa. Kylmäkaappien leikkeleisiin ärhäkkää kuumevirusta ja Esson baarin patonkeihin hiukan ruttoa. Tietysti myös viholliselle jääneen alueen kunnallistekniikkaan pitää saada huoltoluukun kautta tehtyä Nokiat, eli saada ohjattua paskavettä. Biologinen sodankäynti ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Ryssien immuniteetti pienille taudeille on samanlainen kuin eläimellä. He, kun ovat katulapsia. Kostoaseena biologinen ase olisi kuitenkin ihanteellinen. Sellainen mahtuu pieneen tilaan, eikä juurikaan herätä huomiota rajatarkastuksissa. Semmoisen ebola-avaimenperän voisi Supon agentti käydä jättämässä paikalliseen ruokapaikkaan buffetin sekaan, kun käy Moskovassa.
 
Miten täällä haisee vahvasti kaalisoppa ja mahorkka ? :camo:

Minkälainen sää on Pietarissa ?

(= toi asenne on liian vanha ja näkyvä temppu että menisi täällä läpi)

Hus hus kertaamaan vaikuttamisen keinoja:
 
Aivan turhanpäivästä, kremlin muurissa on ollut likainen pommi jo 26 vuotta sitten, kello käy:giggle:
 
Miten täällä haisee vahvasti kaalisoppa ja mahorkka ? :camo:

Minkälainen sää on Pietarissa ?

(= toi asenne on liian vanha ja näkyvä temppu että menisi täällä läpi)

Hus hus kertaamaan vaikuttamisen keinoja:

Voi kauheaa. Jäinkö nytten tosissani kiinni arvovaltaiselle ja korkean sotilasarvon omaavalle ratikkakuskille. Käy ihmeessä kaveri lääkärissä. Sinulla saattaa olla lakamassa skitsofrenia, jolla saat vapautuksen palveluksesta myös sodan aikana.
 
Otanpahan tähän nyt vain sen verran kantaa, että niin kauan kuin Putinin klikki on vallassa Venäjällä, niin ei ole pelkoa, että ainakaan geneettisesti suunnattuja biologisia aseita käytettäisiin meitä vastaan - niin samanlaisia ovat Pietarin seudun venäläiset geneettisesti kuin suomalaiset.
 
Suomi on toki sitoutunut olemaan käyttämättä biologisia aseita Venäjän hyökätessä. On kuitenkin merkittävä etu, jos viholliset saataisiin kuumeilemaan ja ripuloimaan. Tämän voisi helposti toteuttaa vetäytymistaktiikan yhteydessä. Ryssäthän veisivät varmasti kaiken mitä huoltoasemilta ja kaupoista löytäisivät. Niissä olisi siis helposti tartunta toteutettavissa. Kylmäkaappien leikkeleisiin ärhäkkää kuumevirusta ja Esson baarin patonkeihin hiukan ruttoa.
Eiköhän niitä Listeria-tartuntoja tule ilman patonkien sotkemista. Sähköjen katkettua se Esson kylmäkaapin kolmioleipä ei ole kovin terveellinen eväs. Eikä ne nyt muutenkaan kovin maittavia ole.
 
Jos laitetaan asiantynkää, niin itselleni pelottavin biologisten aseiden käyttöskenaario ei ole suinkaan minkään valtion hyökkäys, vaan jonkun terroristiorganisaation hyökkäys. Bioteknologia leviää, virusten "lähdekoodit" ovat vapaasti ladattavissa ja CRISPR:n myötä editointikin helpottuu. Siinä missä ydinaseen tekeminen ja toimittaminen vaatii valtiotason toimijaa, bioterrori-isku voisi hoitua jollain Al Qaedan tapaiselta valtiottomalta toimijalta.

Viruksen tai bakteerin levittäminen hoituisi nykyään helpoiten droneilla tai vaikka ihan suurkaupungissa auton perästä aerosolilla levittäen tms.
 
Otanpahan tähän nyt vain sen verran kantaa, että niin kauan kuin Putinin klikki on vallassa Venäjällä, niin ei ole pelkoa, että ainakaan geneettisesti suunnattuja biologisia aseita käytettäisiin meitä vastaan - niin samanlaisia ovat Pietarin seudun venäläiset geneettisesti kuin suomalaiset.

Kenen mukaan? Kun suomalaisten geeniperimä on havaittavan eriytynyt itä-länsi-suunnassa, niin oletus kuulostaa rohkealta.

Vaikka noin olisikin, ja tällä hetkellä etnistä bioasetta ei tiettävästi edes ole kenelläkään, niin lohtu on laiha. Venäjällä riittää keinovalikoimaa joukkotuhoaseissa ja niiden toimittamisessa. Etninen bioase on merkittävämpi, kun vastakkain on pieni valtio, joka tarvitsee suojaa isoja naapureitaan vastaan (esim. Israel ja arabivaltiot).
 
Tuon ajatuksen logiikka lienee (faktoja tarkistamatta) suunnilleen seuraava:
- Päijänteen länsipuoliset suomalaiset ovat etelästä Viron kautta tulleita.
- Päijänteen itäpuoliset ovat molemmin puolin Laatokkaa (enimmäkseen Kannasta myöten) tulleita.
Slaavithan pyyhkäisivät ittensä "Venäjälle" tuolta Puolan pohjoisosista vasta tuhatkunta vuotta sitten. Tai oikeastaan aloittivat liikkeen silloin.
 
Me suomalaiset olemme entisiä ryssiä, jos tarkalleen asiaa pohtii. En ole koskaan uskonut väitettä, että me olisimme mukamas afrikasta. Uimallako olisimme ylittäneet välimeren? Jostain kiinan ja mongolian seudulta me olemme ja suoraa sukua svetlanoille ja sergeille. Rikostilastotkin sen todistaa. Me olemme huoria ja varkaita.
 
Itse asiassa geenitutkimuksen mukaan ryssät on entisiä suomalaisugrilaisia, vaihtaneet vaan kielensä uskomattomaan mongerrukseen. Svetlana ja sergei saa olla huora ja varas ei siinä mitään, maaorjuushan on jo lopetettu
 
Tuon ajatuksen logiikka lienee (faktoja tarkistamatta) suunnilleen seuraava:
- Päijänteen länsipuoliset suomalaiset ovat etelästä Viron kautta tulleita.
- Päijänteen itäpuoliset ovat molemmin puolin Laatokkaa (enimmäkseen Kannasta myöten) tulleita.
Slaavithan pyyhkäisivät ittensä "Venäjälle" tuolta Puolan pohjoisosista vasta tuhatkunta vuotta sitten. Tai oikeastaan aloittivat liikkeen silloin.

No, ainakin se tärkein, eli asutuksellaan erään demilitarisoidun itsehallintoalueen puolueettomuutta uhkaava kansanosa, on riittävän kaukana venäläisistä. :D

Alla olevan kaltaista uutisointia lukiessa ensiajatus vain nyt on, että ei ole mahdollista. Kun on nussittu vuosisatoja keskenään, niin kyllä se on väkisinkin vaikuttanut perimään

Jos laitetaan asiantynkää, niin itselleni pelottavin biologisten aseiden käyttöskenaario ei ole suinkaan minkään valtion hyökkäys, vaan jonkun terroristiorganisaation hyökkäys. Bioteknologia leviää, virusten "lähdekoodit" ovat vapaasti ladattavissa ja CRISPR:n myötä editointikin helpottuu. Siinä missä ydinaseen tekeminen ja toimittaminen vaatii valtiotason toimijaa, bioterrori-isku voisi hoitua jollain Al Qaedan tapaiselta valtiottomalta toimijalta.

Viruksen tai bakteerin levittäminen hoituisi nykyään helpoiten droneilla tai vaikka ihan suurkaupungissa auton perästä aerosolilla levittäen tms.

Kaikkihan on mahdollista, varsinkin kopioiminen, mutta lääkeresistentin ja helposti tarttuvan patogeenin kanssa työskentelyssä on suuri riski joko saada tartunta tai herättää materiaalihankinnoilla huomiota tiedusteluorganisaatioissa. Eikä kaikkein tehokkaimpia kantoja edes ole avoimessa kirjallisuudessa.

Vaikka patogeenien tuotanto onnistuisi, niin levittäminen on osoittautunut ongelmaksi jopa korkean teknisen osaamisen ja hyvän rahoituspohjan omaaville järjestöille. Aum Shinrikyo epäonnistui Japanissa pernaruton levittämisessä. Sariiniakaan ei saatu leviämään, vaikka yritystä olikin.

Kun edes hermomyrkyt eivät ole terroristeille arkipäivää, niin biologisten aseiden tehokkaassa käyttöönotossa voi vierähtää vielä jokunen hetki.
 
Hollannissa kehitettiin supervirus joka ainakin silloisen uutisen mukaan tappaisi populaatioon päästyään puolet ihmiskunnasta. Jos ISIL olisi halunnut, se olisi saanut haltuunsa ebolan ja sitten Allah olisi siunannut sissin levittämään sitä pitkin New Yorkia. Kuolleisuus ja sekasorto olisi ollut 5/5
 
Kaikkihan on mahdollista, varsinkin kopioiminen, mutta lääkeresistentin ja helposti tarttuvan patogeenin kanssa työskentelyssä on suuri riski joko saada tartunta tai herättää materiaalihankinnoilla huomiota tiedusteluorganisaatioissa. Eikä kaikkein tehokkaimpia kantoja edes ole avoimessa kirjallisuudessa.

Vaikka patogeenien tuotanto onnistuisi, niin levittäminen on osoittautunut ongelmaksi jopa korkean teknisen osaamisen ja hyvän rahoituspohjan omaaville järjestöille. Aum Shinrikyo epäonnistui Japanissa pernaruton levittämisessä. Sariiniakaan ei saatu leviämään, vaikka yritystä olikin.

Kun edes hermomyrkyt eivät ole terroristeille arkipäivää, niin biologisten aseiden tehokkaassa käyttöönotossa voi vierähtää vielä jokunen hetki.

Patogeeneihin liittyvät hankinnat on helpompi salata kuin ydinmateriaalin hankinnat. Lisäksi kannanhan ei tarvitse olla mikään täysin uusi supervirus, sangen pienenkin kuolleisuuden tauti riittää jos epidemia on tarpeeksi laaja.

Aum Shinrikyö ei ole mielestäni täysin relevantti esimerkki, sillä se toimi 25 vuotta sitten, aikana ennen drooneja. Käytetyt sariinimäärät olivat armottomasti liian pieniä.
 
Back
Top