Meidät on opetettu lähestymään näitä sota-asioita seuraavasti:
menet kauppaan, ostat paljon sotaryjää pellolle ja siinä se. Kuta enemmän saat tuhlattua karkkikaupassa, sitä kovempi armeija sulla on.
Ja enemmän kuin usein saadaankin huomata, että lukumäärät ja kalustotonnit eivät olekaan SE juttu.
Suomen kalustoasioita on itketty 70 vuotta, vuorollaan siihen hyrskeeseen liittyvät ressut ja sotilaat.
Nyt näyttääkin siltä, että haasteet ovat muuta kuin esim. se, että yltääkö NASAMS kymppiin vai pitäisikö siihen panna Ritari Ässän turboboost? Pitääkö vaunuja olla miten paljon? Paljonpa on Ukrainan peltovaunut auttaneet time crisis.
Armeijan hlöstön ja kotirintaman motivaatio, halu ja osaaminen. Tämä on sitä maanpuolustuksen rautaista ydintä, mutta kun sitä ei voi muuttaa miksikään rahalla ostettavaksi nallekarkkijutuksi, niin mitenkä sitä duunaat? En vähättele kaluston merkitystä, mutta housut eivät kävele ilman kävelijää.